OSCARS 2017 – upeimmat puvut

Tuesday 28. February 2017

Kultaiset Oscars pystit jaettiin sunnuntain ja maanantain välisenä yönä palkiten vuoden 2016 parhaimmat elokuvat. Lopulta ilmeisesti kaikki patsaat päätyivät oikeille voittajille. Itse olin sen verran nössö, että valitsin nukkua työpäivää edeltävän yön – enkä tänäkään vuonna siis seurannut juhlallisuuksia livenä.

Interwebsi on onneksi pullollaan mahtavaa materiaalia tapahtumasta. Avauspuhe, Justin Timberlake tanssittamassa Hollywoodin kermaa, “Hope your friends are fine”, kun ruotsalainen Linus Sandgren pokkasi Oscarin parhaasta kuvauksesta (La la land).. etc.

Mielestäni oikea filmi voitti parhaan elokuvan tittelin. Moonlight on jotain erityistä, vaikka La la Land on myös aivan ihana. Ja ollaan mitä mieltä tahansa Casey Affleckistä off-screen, Mancehster by the Sea ei olisi ollut sama elokuva ilman hänen pienieleistä mutta supervaikuttavaa tulkintaa roolistaan.

Mutta punaisen maton puvuistahan täällä oli tarkoitus puhua. Jostain ehdin jo lukea, että kylläpäs oli tylsä ja konservatiivinen red carpet. Mutta sehän se on just se Oscarsien juttu – pitää hengissä vanhaa Hollywood-glamouria. MET-gaala on se paikka, missä kuuluu revitellä luovuudella ja kekseliäisyydellä, kun taas Oscarsit on tyyliltään perinteisemmät. Molemmissa on oma viehätyksensä, mutta mielestäni on hiukan moukkamaista haukkua Oscarsien gaalavieraiden pukeutumista tylsäksi.

Oscarseista bongatut trendit noudattavat samaa linjaa kuin gaalapukeutuminen muutenkin: vaaleat värisävyt, maltillinen metallisuus ja peittävät leikkkaukset, korkeat kaulukset sekä pitkät hihat ovat täysosuma. Suosikkini vuoden 2017 Oscarseista ei missään erityisessä järjestyksessä:

Brie Larson – Oscar de la Renta

Rakastuin erityisesti puvun kukanterälehtimäiseen miehukseen. Sametti on tehokas juhlapukumateriaali, joka näyttää aina upealta kuvissa – toisin kuin esimerkiksi satiini. Orkideamaisesti hörsyilevä helma on sekin upea ja keveät sandaalit täydentävät asun tyylikkäästi. Kampaus olisi mielestäni saanut olla aavistuksen tyylitellymmän oloinen, vaikka periaatteessa visuaalisesti tuollainen sivulle laskeutuva lainekampaus sopiikin kokonaisuuteen.

Dakota Johnson – Gucci

Niinkuin tuossa edellä sanoin, satiini on upeudestaan huolimatta vaikea valinta punaiselle matolle. Valokuvissa näkyy armotta, että taksissa on tullut istuttua, vaikka varmasti helma on vielä viimeiseksi ennen juhliin lähtöä höyrytetty sileäksi. Yhtäkaikki kokonaisuus on todella upea! Körttityylinen kampaus täydentää loistavasti modernin elegantin juhlalookin.

Emma Stone – Givenchy Haute Couture

Eipä taida täällä Mintun tontilla olla red carpet -postausta ilman Emma Stonea. Mutta niin kertakaikkiaan upea on taas tämäkin helmasta hapsuinen, helmin kirjailtu Givenchy Haute Couture -kokonaisuus, että ei voi mitään. Kullan sävyt on suosittu valinta Oscarseihin (no se patsas hei!), mutta ihan aina tulkinnat eivät ole niitä onnistuneimpia. Emma Stonen puku on selkeästi saanut inspiraatiota teemasta, olematta kuitenkaan mikään festivaaliasu. Lisäpisteitä täydellisestä Hollywood-kampauksesta!

Isabelle Huppert – Armani Privé

En ole (vielä) nähnyt Isabelle Huppertin elokuvaa Elle, josta irtosi nominee-paikka tämän vuoden Oscarseihin. Sen sijaan leffan “Tämän jälkeen” näin loppusyksystä ja voin lämpimästi suositella sitä kaikille aikuisille naisille. Miten sitä voikaan pelkällä katseella ilmaista kaiken sen, mitä itsekin haluaisi sanoa. No, Emma Stone sai pystin – ja ihan oikein sekin. Kaikki kun ei voi olla voittajia tässäkään skabassa.

Pukeutuminen ei myöskään ole mielestäni mikään kilpailu, mutta Isabelle Huppertin Oscars-asussa on kyllä kaikki voittajan elementit: upea leikkaus, valuvat linjat, pitkät hihat, laineikas kampaus, elegantti kimallus, asenne.

Jessica Biel – KaufmanFranco

Nyt täytyy tunnustaa, että en ole ikinä kuullutkaan KaufmanFranco-merkistä, joka on Jessica Bielin huikean upean kultamekon suunnittelija. Jos heidän tavoitteenaan oli saavuttaa nimeä pukemalla Jessica Biel Oscars-gaalaan, he ovat todellakin onnistuneet! Etnohenkinen kaulakoru ja sileälinjainen kampaus tekevät kokonaisuudesta todella tyylikkään. Toisenlaisen stailauksen kanssa puku näyttäisi helposti hiukan halvalta.

Karlie Kloss – Stella McCartney

Stella McCartney on varsin tuttu merkki MET-gaalan punaisella matolla, mutta harvemmin nähty Oscarseissa. Karlie Klossin valkoinen mekko tuo mieleen juhlapuvun, johon itse Wonder Woman voisi pukeutua. Eleganttia graafista linjaa pehmentää tyylikäs ja perinteinen Hollywood-kampaus ja romanttinen choker.

Nicole Kidman – Armani Privé

Yksi kestosuosikeistani, Nicole Kidman, ilahdutti pitkästä aikaa todella elegantilla pukuvalinnalla. Metallic + nude, kirjailut, harkitun huolellinen kampaus, syvän punaiset huulet – aivan täydellinen kokonaisuus!

Kuvista kiitos: Popsugar.com & Whowhatwear.com


Miksi en syö lihaa?

Monday 27. February 2017

Otsikko on hiukan raflaava, myönnetään, sillä en noudata täysin vegaania ruokavaliota – enkä voi tituleerata itseäni edes virallisesti kasvissyöjäksi. Jos nyt ihan totta puhutaan, tykkään monista liharuuista, parmankinkusta, makkaroistakin, mutta niinkuin kaikessa muussakin kuluttamisessa, haluan myös ruuan suhteen tehdä ympäristön kannalta kestäviä valintoja. Siksi lähdin hyvin innoissani mukaan WWF:n kampanjaan pohtimaan lihantuotannon ympäristövaikutuksia ja miten itse voi pienillä valinnoilla vaikuttaa kehitykseen. Postaus on toteutettu yhteistyössä WWF:n kanssa.

Aika monet tuntemani, etenkin vanhan koulukunnan kasvissyöjät, perustelevat ruokavaliotaan omalla hyvinvoinnillaan. Kasvisruoka kuulostaa kevyemmältä ja terveellisemmältä – mitä se ei välttämättä todellakaan ole. Niinkuin Mintun Kokkikoulua seuranneet  ovat huomanneetkin, valmistan hyvin paljon kasvisruokaa. Haluan tehdä niin pääasiassa sen takia, että jatkuva lihan syönti ei vaan ole ympäristön kannalta kestävä ratkaisu. Ja tietty myös sen vuoksi, että kasvisruoka on tosi hyvää!

Ruuan tuotantoon käytetään maailmanlaajuisesti ihan valtavasti luonnonvaroja. Se kuluttaa globaalisti noin 70 % kaikesta makeasta vedestä ja 1/3 tuottavasta maa-alasta. Monikaan ei tule ajatelleeksi, että ruoka vastaa noin 20 % ihmisen aiheuttamista hiilidioksidipäästöistä, eli noin saman verran kuin liikenne.

Pääosa ruuan ympäristövaikutuksista liittyy eläinperäisen ruuan tuotantoon. Lihan ja muiden eläinperäisten tuotteiden (maito, kananmunat etc.) tuotantoon tarvitaan luonnollisesti moninkertainen määrä resursseja. Metsiä raivataan lihakarjalle laidunmaaksi ja pelloiksi rehun kasvatusta varten niin paljon, että voidaan puhua todellisesta metsäkadosta.

Kun tähän vielä lisätään lihan tuotannon aiheuttamat kasvihuonepäästöt ja vesistöihin valuvat rehevöitymistä aiheuttavat ravinteet, on aika helppo todeta, että maailma ei yksinkertaisesti kestä lihan kulutusta, jos se jatkuu nykyisellä tasolla.

 

Mitä sitten voi tehdä, jos puhdas kasvisruokavalio tuntuu liian haastavalta? WWF on koonnut helpon ja selkeän lihaoppaan, jonka avulla pystyy yksinkertaisesti tekemään ympäristön kannalta parempia valintoja.

Lisäksi kannattaa harkita, jos vaikka pitäisi viikossa yhden tai muutaman kasvisruokapäivän, vähentäisi yhdellä aterialla nautitun lihan määrää kasviksia lisäämällä ja siirtyisi käyttämään kasvispohjaisia “maitotuotteita” ainakin ruuanvalmistuksessa.

Inspiraation lähteeksi haluan jakaa aivan mielettömän herkullisen intialaistyyppisen kasvispadan ohjeen. Se on niin maukasta ja täyttävää, että vannoutuneinkaan lihansyöjä ei tule pettymään.

INTIALAINEN KASVISPATA (VEGAANI)

(4 annosta ja 2 lounaslaatikkoa)

Ainekset:

  • 3 isoa porkkanaa
  • 1 sipuli
  • 1 pieni kukkakaali
  • 1 pieni kesäkurpitsa
  • 2,5 dl punaisia linssejä
  • 1 prk kookosmaitoa
  • 1 lime
  • 2 rkl currya
  • 1 tl cayennepippuria
  • 1,5 tl kurkumaa
  • 2 kasvisliemikuutiota
  • 0,5 dl – 1 l vettä
  • öljyä paistamiseen
  • suolaa
  • pippuria myllystä
  • 6 hengen annos riisiä

Valmistus:

  • Keitä riisi pakkauksen ohjeen mukaan.
  • Kuori porkkanat ja leikkaa ohuiksi siivuiksi, mielellään mandoliinilla. Huuhtele ja pilko kesäkurpitsa, hienonna sipuli ja palastele kukkakaali kivoiksi nupuiksi. Paistele kasviksia öljytilkassa yhdessä curryn ja cayennepippurin kanssa jonkin aikaa. Lisää hyvin huuhdellut linssit ja paista vielä hetki. Kaada päälle kookosmaito ja yhden limen mehu. Lisää vettä puolesta litrasta litraan niin, että koko helahoito on kostea. Murustele päälle kasvisliemikuutiot ja lisää kurkuma.
  • Anna kasvispadan kiehua hiljakseen noin 15 minuuttia, kunnes linssit on kypsiä. Lisää tarvittaessa vettä. Mausta suolalla ja pippurilla.

Ihana kasvispata valmistuu melko nopeasti, joten se on mitä parhainta arkiruokaa. Tykkään kokkailla aina aika isoja annoksia, koska siten tulee helposti ratkottua myös seuraavan päivän lounasongelmat. Intialainen kasvispata sopii erinomaisesti lounaslaatikkoon, sillä niinkuin pataruuille usein käy, tässäkin maku vain paranee seuraavaan päivään.

Vaikka totuus on se, että tämä rakas pallomme ei tule selviämään, jos jatkamme eläinkunnan tuotteiden syömistä nykyiseen tahtiin, haluan mieluiten lähestyä tätäkin ongelmaa ilon kautta. Miten älyttömän hyviä reseptejä sitä onkaan tullut löydettyä ja testattua sen jälkeen, kun tietoisemmin lähdin karsimaan lihaa ja maitotuotteita ruokavaliostani. Hyvästä ruuasta ja ihanista mauista en olisi valmis luopumaan milloinkaan!

Ja tosiaan WWF:n Lihaopas auttaa, kun ei halua luopua lihasta kokonaan, mutta silti tehdä ympäristön kannalta hyviä valintoja.

Lihan syöminen tai syömättä jättäminen kuumentaa helposti tunteita. Sen näki selvästi mm. facebookissa tammikuisen vegaanihaasteen aikana velloneissa keskusteluissa.

Nyt haluaisin kuulla juuri sinun mielipiteesi – miksi olet luopunut lihasta tai kaikista eläinkunnan tuotteista ruokavaliossasi tai miksi et voisi koskaan kuvitella tekeväsi niin?

Kaikkien tämän postauksen kommenttiboksiin sunnuntaihin 5.3.2017 klo 23.59 mennessä vastanneiden kesken arvotaan 50 euron lahjakortti WWF:n verkkokauppaan. Kilpailun tarkemmat säännöt löytyvät täältä.

Yhteistyössä WWF


Risotto allo Zafferano

Friday 24. February 2017

Pari viikkoa sitten mainitsinkin, että nykyinen tiimini on todella kansainvälinen. Yksi läheisimmistä kollegoistani on vasta vajaat kaksi vuotta sitten Italiasta Tukholmaan muuttanut Eleonora. Lounastamme usein yhdessä ja puhumme paljon ruuasta ja ruokakulttuuriemme eroista.

Yhtenä päivänä ihastelin Eleonoran syvän keltaista, huumaavan tuoksuista risottoa ja maistettuani sitä pienen haarukallisen tuntui, että en ole ikinä syönyt mitään niin hyvää! Yksi hauskoista kulttuurieroista on muuten juuri tuo, että italialainen tarjoaa, melkeinpä puoliväkisin tuputtaa, maistipaloja ruuastaan, jos on sanallakaan kommentoinut sitä. Kaikkea saa ja pitää maistaa.

Ihana keltainen sahramirisotto on tyypillinen ruokalaji Lombardian alueella. Eleonoran poikaystävä on kotoisin juuri sieltä ja hän itse on vähän lännempää Piemontesta. Risotto allo Zafferano ei kuulemma ole ollenkaan sama asia kuin Risotto alla Milanese, vaikka siinäkin käytetään sahramia. Tarkkaa hommaa, sano.

Sain Eleonoran poikaystävän äidin reseptin risottoon ja päätin seurata ohjetta supertarkasti, jotta saisin mahdollisimman autenttisen makuelämyksen. No myönnettäköön, sen verran oioin, että en keittänyt kasvislientä itse kasviksista, vaan käytin kasvisliemikuutiota. Lopputulos oli kuitenkin taivaallisen herkullinen siitä huolimatta.

RISOTTO ALLO ZAFFERANO

(2 annosta, 2 lounaslaatikkoa)

Ainekset:

Kasvisliemi:

  • 1 iso porkkana
  • 1 sipuli
  • 1 iso sellerinvarsi
  • 1 l vettä
  • suolaa
  • tai: litra vettä ja kaksi kasvisliemikuutiota

Risotto:

  • 350 g risottoriisiä (Arborio rice)
  • 1 sipuli
  • 150 g Grana Padano -juustoa
  • 0,5 g paketti sahramia (jauhe)
  • 125 g voita
  • 2 dl valkoviiniä
  • 1 hyppysellinen sahramin emi-kukintoja koristeluun

Valmistus:

  • Kasvisliemen valmistukseen ei tullut oikein selkeää ohjetta, mutta kaiketi kasvikset pilkotaan ja niitä keitellään aikansa, kunnes sitten lopuksi sattumat siivilöidään pois. Itse sulatin kasvisliemikuutiot kiehuvaan veteen. Kumman tahansa vaihtoehdon valitsee, tärkeää tässä kohtaa on se, että kasvislientä ei saa päästää jäähtymään. Itse pidin liemikattilaa viereisellä levyllä, levy ykkösellä, kun kokkailin risottoa.
  • Aloita itse risoton teko pilkkomalla sipuli hyvin pieneksi silpuksi. Sen jälkeen sulata miedolla lämmöllä 80 g voita kattilassa ja lisää sipulisilppu voisulaan. Varo paistamasta, sipulin kuuluu vain kuullottua, siksi mieto lämpö. Sekoita puulusikalla (tämä on kuulemma tärkeä yksityiskohta..) herkeämättä.
  • Kun sipuli on kauniin läpikuultavaa, lisää riisit kattilaan. Paistele edelleen miedolla lämmöllä niin kauan, että riisi on imenyt kaiken voin itseensä. Nosta lämpötilaa hiukan ja kaada sekaan valkoviini. Kun viini on haihtunut kokonaan pois ja riisi tuntuu kuivahkolta, lisää kattilaan kaksi kauhallista kuumaa kasvislientä. Sekoita puukauhalla ja anna kiehua, kunnes lähes kaikki liemi on hävinnyt. Lisää jälleen kaksi kauhallista ja keittele puukauhalla sekoitellen. Toista, kunnes riisi on lähes kypsää ja käytännöllisesti kaikki kasvisliemi on mennyt.
  • Kun riisin keittoaikaa on jäljellä noin 5 minuuttia, liota sahramijauhe pieneen määrään kasvislientä ja kaada liemi riisin sekaan. Sekoita hyvin, puukauhalla, naturalmente. Kun riisi tuntuu kypsältä (pehmeä, mutta kuitenkin hammastuntumaa keskellä), ota kattila pois levyltä, lisää raastettu Grana Padano ja loppu voi. Maista tässä vaiheessa suolatilanne ja lisää, jos on tarpeen (usein ei).

Risotto saisi nyt tässä vaiheessa levähtää muutaman minuutin ennen tarjoilua. Koristele annokset sahramin emi-kukinnoilla autenttisen lookin aikaansaamiseksi.

Valmis risotto saisi olla aika puuromaista, mutta ei ihan juoksevaa. Vakuutan, että oma risottoni oli vähemmän tönkköä heti valmistuttuaan kuin miltä kuvissa näyttää. Nyt kävi kuitenkin niin epäbloggarimaisesti, että söin ensin ja otin kuvat vasta sitten! Tuon tuokion aikana koostumus muuttui huomattavasti kiinteämmäksi kuin mitä se alunperin oli.

Taivaallisen herkullinen risotto on ehdottomasti parhaimmillaan heti nautittuna. Varsinkin koostumus muuttuu jonkin verran säilytyksen aikana, vaikka maku pysyykin edelleen yhtä hyvänä. Toisaalta kyllä jääkaapissa yöpynyt herkkurisotto voittaa aika monet vähän vähemmän harkitut lounaslaatikon täytteet. Minulle ainakin maistui – ja kollegat olivat asiaankuuluvan kateellisia! (BTW – aikas söpöjä nuo Granitin lasiset lounaslaatikot – eikö vaan? Kävisivät ihan ruokakulhosta!)

Eleonoran mukaan Risotto allo Zafferano on erityisesti foodieiden ja trendikkäiden nuorten aikuisten suosiossa. Vähän toista kuin täkäläiset sushi-kulho- ja tuorepuurovillitykset. Haha! Itsekin hiukan nikottelin risottoon käytetyn voin määrää, vaikka etenkään näin viikonloppuna en todellakaan pingota ja laske jokaista suupalaa, jonka suuhuni pistän.

Tämä oli itseasiassa ihan ensimmäinen kerta, kun tein itse risottoa. Peetu meillä yleensä on se ansioitunut risottokokki. Yllättävän mutkattomasti tuo kuitenkin valmistui, vaikka etukäteen hiukan epäröinkin. Samaan aikaan ei oikein voi puuhailla muuta, sen verran tiukasti pitää koko prosessin ajan olla puukauhan varressa kiinni, mutta lopputulos kuitenkin palkitsee moninkertaisesti!


Who’s that girl?

Thursday 23. February 2017

Tajusin juuri, että tämä rakas Go 4 it vol. 2 -blogini on täyttänyt KYMMENEN vuotta! Aivan uskomaton juttu! Merkkipäivä meni ihan ohitse. Huomasin vasta, kun samana keväänä aloittanut Tyyliä metsästämässä -Veera hehkutteli facebookissa saavutettuja pyöreitä vuosia.

Kuluneen kymmenen vuoden aikana on ehtinyt sattua ja tapahtua vaikka mitä niin blogirintamalla kuin omassa elämässänikin. Useimmat asiat on toki vatvottu täällä kaikkien teidän ihanien lukijoiden kanssa, mutta olen saanut jonkin verran myös kyselyitä, että enkö voisi esitellä itseäni vähän tarkemmin. Siellä ruudun toisella puolella kun on varmasti aika paljon sellaisiakin, jotka eivät ihan koko kymmentä vuotta ole olleet matkassa mukana.

Omien synttäreitteni ja juurikin pyöreitä täyttäneen blogini kunniaksi tuntuu, että juuri tänään on hyvä hetki kertoilla meikäläisen veteraanibloggarin taustoja.

Niinkuin tuosta sivupalkin lyhyestä esittelystä käy ilmi, olen kotoisin Tampereelta. Vaikka kaupunki onkin muuttunut kovasti Tukholmassa asumieni melkein seitsemäntoista vuoden aikana, on se edelleenkin sydämeni kotikaupunki.

Asustelin koko lapsuuteni aina siihen asti, kun lukion jälkeen 19-vuotiaana muutin pois kotoa, Pyynikin kupeessa, Tykkiä vastapäätä. Lukioksi valitsin kuitenkin Rellun, niinkuin käytännössä kaikki kaverinikin. Henkilökohtaista valmentajaani Tinniä ja Näkötornin kahvilaa on kiittäminen, että sain ysillä parannettua todistuksen keskiarvoa yli numerolla – muuten ei olisi pojot riittänyt sisäänpääsyyn. Niin ja toki kiitos kuuluu myös silloiselle liikunnanopelle, joka päästi urheilutunteihin nurjasti suhtautuvat teinitytöt “lenkille Pyynikille”.

Kirjoitusten jälkeen pidin välivuoden ja asustelin töitä tehden Helsingissä syksystä siihen asti, kun pääsykokeiden valmennuskurssit keväällä alkoivat. Tavoitteena oli päästä Helsingin kauppakorkeakouluun, mutta jäin sisäänpääsyrajasta 0,75 pistettä. Plan B oli kaksivuotinen yo-pohjainen mallipukineidenvalmistajalinja (suomeksi “ompelija”) Tampereen Ammattioppilaitoksessa.

Jos nyt tuntuu, että mitä se näitä kaikkia ikivanhoja koulutuksiaan selostelee, niin mulla on tässä pointti! Ompelukoulutuksen aikana kypsyi parin luokkakaverin kanssa ajatus yhteisestä yrityksestä. Parikymppisten rajattomalla itseluottamuksella avasimme Tampereelle Rautatienkadulle kunnianhimoisen ompelimo-putiikin, jonka nimi oli – tadaa – Go 4 it!

Kuvittelin tuolloin, edelleen parikymppisen itseluottamuksella, että pyöritän Go 4 it -bisnestä eläkeikään asti. Toisin kuitenkin kävi, mutta kun perustin tämän blogin, oikeastaan mikään muu nimi kuin Go 4 it vol. 2 ei ollut edes harkinnassa.

Go 4 it:in jälkeen olin vielä hetken Tampereen Työväen Teatterissa ompelijana, mutta sitten kutsui kauppatieteen opinnot Tampereen yliopistossa. Valmistumisen jälkeen olin ollut pari vuotta töissä, kun siinä vaiheessa nelihenkiseksi kasvanut perheeni oli ison päätöksen edessä: muutetaanko allekirjoittaneen työn perässä Helsinkiin vai Karkin ja Peetun isän työn perässä Tukholmaan.

Pienen pohdinnan jälkeen päädyimme erittäin yksimielisesti siihen, että lähdemme Tukholmaan. Totesimme, että Helsinkiin pääsee aina (niinkuin tyttöjen isä sitten muutaman vuoden päästä päättikin tehdä), mutta Tukholmaan ei välttämättä ainakaan yhtä helposti.

Nykyisin perheeseeni kuuluu viime tammikuussa juristiksi valmistunut Karkki (27 v.) ja Uumajan yliopistossa arkkitehdiksi opiskeleva Peetu (24 v.) sekä kaksi pöljää kissaa Sunshine & Sailor Moon.

On niin hassua ajatella, että Karkki oli reipas lukiolainen ja Peetu vasta yläasteella silloin, kun aloittelin blogin pitämistä! Karkki on jopa kirjoittanut pari juttua tänne noin ziljoona vuotta sitten.

Nyt on tullut aika virallisen oloista taustakertomusta, mutta ehkä se hiukan avaa sitä, kuka tämän blogin takana oikein hääräilee.

Aikoinani olin todella innokas partiolainen. Tosin olin vähän myöhäisherännäinen ja liityin mukaan toimintaan vasta 13-vuotiaana – eli silloin, kun monet yleensä lopettaa. No, puolustuksekseni sanottakoon, että en ollut mielestäni kuullutkaan koko hommasta ennenkuin Hämeenlinnasta Tampereelle muuttanut Tinni valotti asiaa tuoreelle bestikselleen.

Vähän myöhemmin löysin aerobicin ja olin aivan himo-innokas Hämeenpuiston GoGo:n kanta-asiakas. Karkilla ja Peetulla on onneksi vain kivoja muistoja niiden lastenhoidosta, jossa saivat kyllä viettää välillä hävettävänkin usein aikaansa.

Ysärin lopussa kuvioihin tuli mukaan juoksu. Itselleni tyypilliseen “kohtuu kaikessa” -tyyliin päätin jo ennen ensimmäistä 2,5 km hölköttelyä, että tavoitteenani on juosta Helsingin City Marathon vajaan vuoden päästä siitä. No juoksin, ja myöhemmin vielä kolme muutakin kertaa. Pari viimeistä on raportoitu täälläkin (2007 ja 2009).

Ompeluhommia ei ole nykyään kovin paljoa tullut tehtyä, vaikka suunnitelmia on sitäkin enemmän. Viimeisin kunnon projektini taisi olla Peetun lakkiaismekko.

Kuvissa näkyy tämän päivän toimistoasuni melkein kokonaan. No, jalassa oli ihan randomit keskisiniset farkut – ei mitään sen radikaalimpaa. Jätin ihan tarkoituksella kuviin officen kulkukorttinauhan. Se kun “koristaa” kuitenkin jokaista työasuani ja välillä tuntuu, että sen vuoksi kaulakorujen käyttö on jäänyt ihan kokonaan.

  • huivi, By Malene Birger
  • neuletakki, Filippa K
  • paita, Forever21


Muotibisneksen vastuu

Tuesday 21. February 2017

Fashion Tranformation Talks

Joka vuosi noin 8 kiloa vaatteita/henkilö päätyy roskiin. Siis kahdeksan kiloa vaatteita roskiin!

Tilasto on toki ruotsalainen, mutta enpä usko, että suomalaiset olisivat merkittävästi parempia kierrättämään ja käyttämään uudelleen tekstiilejään. 2nd hand -boomi vintage-innostuksineen ja toisaalta jätteen ympäristövaikutusten ymmärrys on molemmissa maissa mutu-tuntumalla pääteltynä melkolailla samalla tasolla.

Kahdeksan kiloa vaatteita – ei siis ympäripyöreästi tekstiilejä, vaan ihan pelkästään vaatteita – päätyy kaikesta tietoisuuden lisääntymisestä ja kierrätyksestä huolimatta silti roskikseen. Se on mielestäni aika paljon.

Fashion Tranformation Talks

Ympäristöajattelu, ympäristövastuu ja sosiaalinen vastuu on koko fashion-bisneksessä ajankohtainen ja monin paikoin vaikea kysymys. Muodin paradoksi on, että samalla kun pyritään ostamaan vähemmän ja harvemmin, itse ilmiön luonteeseen kuuluu uudistuminen ja muutos. Ja kun nyt oikein peiliin katsotaan, niin eipä taida löytyä sellaista maailmanparantajaakaan, joka ei jollain tasolla haluaisi näyttää viehkolta myös ulkoisesti. Se on inhimillistä ja universaalia.

Olin about viikko sitten melkein koko päivän kestäneessä H&M:n ja Elle-lehden emännöimässä Fashion Transormation Talks -seminaarissa, jossa pääaiheena oli juurikin muotibisneksen vastuu monestakin eri näkökulmasta katsottuna. Tapahtuma oli mielestäni supermielenkiintoinen ja silläkin uhalla, että kuullostan kuivanderilta tylsimykseltä, aion esitellä pääasialliset oivallukseni.

Ihan liian usein, kun puhutaan muodin kuluttamisen aiheuttamista ongelmista, lähdetään siitä, että syyllistetään meidät tavalliset ostajat. “Ei saa ostaa niin paljon”, “Ei saa ostaa halpaa, koska työolot ja ompelijoiden palkka”, “Ei saa olla vaihtelunhaluinen ja koreilla vaatteilla”, “Ei saa ostaa mitään miltään suurelta kansainväliseltä valmistajalta”. Ja niin edelleen.

Fashion Transormation Talks -seminaarissa ratkaisevaa roolia ei sälytetty ostajille. Muodin kuluttaja ei ole syyllinen, sillä on yritysten velvollisuus tarjota vaihtoehtoja, jotka takaavat kestävän kehityksen niin ympäristön kuin sosiaalisesta näkökulmasta katsottuna.

Fashion Tranformation Talks 3

Ensimmäisen ahaa-elämykseni koin, kun Åhlénsin edustaja kertoi käyneensä tutustumis- ja tarkastuskäynnillä heidän paljon käyttämässä tehtaassa Bangladeshissa. Hän oli todennut, että samassa ompelusalissa valmistetaan heidän tilaamien vaatteiden lisäksi sekä H&M:n tuotteita että Saint Laurentin pret a porter -sarjaa. Periaatteessa tuo ei ole mikään yllätys, mutta vasta nyt oikeasti palikat putosi kohdalleen. Miten vähän tuotteen loppuhinnalla on tekemistä sen kanssa, mitä ompelija tienaa.

Ei ole myöskään mitään järkeä vaatia, että esim. H&M:n t-paidat olisivat euron nykyistä kalliimpia – ja olettaa, että ompelija saisi näin enemmän palkkaa. Suuretkaan valmistajat eivät omista halvan tuotannon maissa tehtaita, joten vaikka yhden erän ompelusta vaadittaisiinkin maksettavaksi parempaa liksaa tekijöille, se ei vielä vaikuta yleiseen palkkatasoon eikä tuntuisi naapurikonetta polkevan kollegan tilipussissa.

En tietenkään puolusta kaikkia halpismerkkejä, mutta suuret, etabloituneet brändit tuntuvat kantavan myös sosiaalisen vastuunsa (eli ainakin tältä osin voi ihan vapaasti lakata sheimaamasta Henkan vetimiin pukeutuvia kanssamatkustajia!). Jopa H&M:n kokoiset, isolta tuntuvat yritykset ovat yksinään niin pieniä, ettei heillä juuri ole neuvotteluissa merkittävää painoarvoa. Olikin ilahduttavaa kuulla, että useammat isot eurooppalaiset valmistajat ovat perustaneet yhdessä yhdistyksen, jonka tavoiteena on parantaa työoloja, turvallisuutta, palkkatasoa etc. halvan tuotannon maissa.

Käytiin myös mielenkiintoista keskustelua siitä, mihin yrityksen vastuun raja tulee vetää. Lapsityövoiman kieltäminen tuntuu ihan automaattiselta, mutta mites lapset työpaikalla? Sehän on vaarallistakin, jos lapsia pyörii valtoimenaan tehdassalissa. Pitääkö H&M:n & kumppaneiden perustaa myös päiväkoteja ja avata kouluja? Entäs liikenneturvallisuus? Jos matka tehtaalle on vaarallinen ja onnettomuusaltis, kuuluuko yrityksen järjestää turvallinen kuljetus ja tehdä hyvät tiet? Missä menee sosiaalisen vastuun ja liiallisen yhteiskunnan toimintaan sekaantumisen raja?

Fashion Tranformation Talks

Tulin seminaarissa varsin vakuuttuneeksi siitä, että ne yritykset ja valmistajat, jotka ovat ajatelleet olla pysyvästi markkinoilla, ovat varsin halukkaita kantamaan vastuunsa. Bisnes on kuitenkin bisnestä ja siksi aloitteen ja signaalin on tultava kuluttajilta.

Lompakolla äänestäminen ei ole ollenkaan merkityksetöntä -viestin välitti jokainen tapahtuman puhuja. Se, että jonkun yrityksen ideologialtaan vahva Sustainable Manager osaa ja haluaa tehdä sekä ympäristön että sosiaalisen ympäristön kannalta hyviä ja kestäviä valintoja ei riitä, jos kuluttajat eivät ole tuotteista kiinnostuneita. Eli sillä on ihan oikeasti merkitystä valitseeko ketjukaupan tavallisen t-paidan vai luomupuuvillaisen vaihtoehdon.

Mitä muuta sitä voi kuluttajana tehdä? Tässä kaksi seminaarista napattua vinkkiä, jotka ainakin itse aion ottaa välittömästi käyttöön:

  1. Kysy myyjältä kaikkea mahdollista, kuten missä ja miten tuote on tehty, miten valmistuksessa on otettu huomioon ympäristönäkökulmat, onko vaatteen eri osat/materiaalit kierrätettäviä ja niin edelleen. On aika todennäköistä, että keskiverto ketjuputiikin myyjä ei osaa juurikaan antaa vastauksia. Se onkin koko jutun pointti! Jos kuluttaja ei kysy, ei yrityskään katso tarpeelliseksi kouluttaa henkilökuntaansa eikä myöskään saa viestiä siitä, että näillä asioilla on oikeasti merkitystä. Verrataan tätä nyt vaikka elintarvikekauppaan. Vielä joitakin vuosia sitten rivimyyjät harvoin tiesivät lihasta, mistä se on peräisin, mutta nykyään lähikaupassakin osaavat kertoa suunnilleen paistin entisen katuosoitteen. Ja tämä siksi, että kuluttajat ovat kysyneet ja kysyneet sekä kauan että sinnikkäästi.
  2. Valita huonosta laadusta. Ympäristöystävällisen muodikkuuden perusopetus on aikojen alusta ollut, että pitää ostaa vähemmän, laadukkaampaa ja kestävämpää. Mutta pointti on se, että ei halpakaan saa olla huonolaatuista! Yritykset eivät kuitenkaan saa kimmoketta parantaa laatua, jos ei siitä valiteta. Eli jokaikisestä laatupettymyksestä pitää kertoa ja tuote palauttaa. Selitykseksi ei kelpaa, että “kun tää oli vaan viis euroo” tai “äsch, tää oli tällanen ale-löytö”. Myös edullisista vaatteista ja alennukseen päätyneistä pitää valittaa, jos laatu ei tyydytä. Muuten ei tule parannusta.

 

Fashion Tranformation Talks

Toki puhuttiin myös kierrätyksestä, vaatteiden lainaamisesta, 2nd hand -shoppailusta ja innovoitiin erilaisia vaatteiden vaihtokeskuksia ja -tapahtumia. Itselleni niissä aiheissa ei ollut mitään uutta. Ensimmäiset vaatteidenvaihtopäivät järkättiin ystävättärien kanssa jo ysärin puolella. Samoin kirpputorihommat sekä myyjänä että ostajana, 2nd hand -shoppailu ja vaateiden lahjottaminen kierrätykseen on ihan arkipäivää.

Tähän liittyen oli mukava kuulla, että Filippa K:n pari vuotta sitten aloittama vaatteiden vuokraus on mennyt niin hyvin, että toimintaa on laajennettu jo useaan kertaan.

Tulevaisuutta on tietty mahdotonta täysin varmuudella ennustaa, mutta paikalla olleiden trendigurujen mukaan ympäristöystävällisyydestä ja sosiaalisesta vastuusta on tulossa “hygieniatekijä” muotibisneksessä. Eli ei niin, että erikseen mainostettaisiin ja merkittäisiin tuotteisiin, mitkä on ekoa ja mitkä fair tradea, vaan niin, että se on oletusarvo ja lähtökohta, että nuo asiat ovat kunnossa. Vähän samaan tapaan kuin pidetään itsestäänselvyytenä, että jäätelö ei sisällä elohopeaa – ei sitä erikseen tarvitse pakkaukseen kirjoittaa.

Fashion Tranformation Talks

Saa nyt sitten nähdä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Itse aion jatkaa valitsemallani linjalla – eli pyrin ostamaan vain harkitusti ja asioita, jotka sopivat yhteen nykyisen garderobini kanssa sekä käytän kaiken mahdollisimman loppuun – mutta pientä justeeraamista ja petraamista sitä aina löytyy.

Huonoa omatuntoa en aio edelleenkään ostoksistani potea. Nyt osaan taas kuitenkin olla piirun verran tietoisempi ostopäätöksiä tehdessäni!