Mikä ihmeen ikänäkö??

Sunday 22. October 2017

Äkkiseltään ajateltuna sana ”ikänäkö” kuulostaa ihan sketsiltä. Tiedätte varmasti sen harmaantuneen stereotyypin, joka hilaa lukemaansa paperia, lehteä, tiedotetta tms. yhä kauemmaksi silmistä, mutta teksti ei vain muutu luettavaksi ja kohta käsienkin mitta loppuu. Voin kertoa, että siinä ei ole mitään hassua. Harmaapäiseltä vanhukselta haiskahtava ikänäkö tulee monille aikaisemmin kuin voisi kuvitellakaan. Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Alconin kanssa.

Olen ollut aina vähän tuuliviiri silmälasien käytön kanssa. Sain ensimmäiset kakkulani heti lukion jälkeen, mutta niitä käytin hädin tuskin koskaan, maksimissaan silloin, kun ajoin autoa.

Myöhemmin ompelijana kärsin aivan järkyttävistä migreenikohtauksista. Yleensä kohtaus alkoi niin, että aloin nähdä huonommin, mutta silmälasit auttoivat pitämään sekä katseen skarppina että sen takia (ainakin uskoin niin) migreenin vähän loitommalle. Aavistuksen aikaisempaa vahvempien kakkuloiden kanssa elämä muuttui siedettävämmäksi ja migreenikohtauksia ei tullut enää viikottain.

Myöhemminkin silmälasien käyttöni on ollut varsin mukavuushakuista: autoa ajaessa ja elokuvissa on ollut pakko pitää kakkuloita, mutta muuten olin monta vuotta lähes täysin ilman silmälaseja.

Koko aikuisikäni olen tasapainoillut skarpin näkemisen ja piilareiden tai silmälasien tuoman epämukavuuden välillä. Vaikka onhan se ollut vuosikausia jo ihan sääntö, että elokuvissa, seminaareissa ja autolla ajaessa pitää olla kakkulat mukana.

Mutta sitten tuli se hetki, kun ulkona oli vain vähän hämärää, olin matkalla töistä kotiin ja olin tupsahtaa kuonolleni jalkakäytävässä olevan pienen routakuopan takia. Ensin ajattelin, että olin vain huolimaton, mutta kun tämä toistui milloin väärin arvioidun rotvallin reunan, milloin matalan piharappusen kanssa, aloin huolestua.

Periaatteessa näköni ei edelleenkään ollut huono, mutta en todellakaan tajunnut, että olin alkanut kärsiä ikänäöstä. Selkeästi huonontunut näkökyky hämärässä ja puolipimeässä on monille ensimmäinen merkki alkavista ikänäköön liittyvistä ongelmista.

Seuraava – ja edellistä huomattavasti selkeämpi merkki itselleni oli se, kun en enää vanhat piilarit tai silmälasit päässä oikein kyennyt lukemaan tekstareita tai ylipäätään tekemään mitään lähinäköä vaativaa.

Kävin kolme vuotta sitten edelisen kerran näkötarkastuksessa ja silloin optikko suositteli monitehosilmälaseja. Periaatteessa oli jo ajatellutkin, että haluan sellaiset, mutta kun sain kuulla, että kerran moniteholasit valittuaan ei ole paluuta – niitä on sitten käytettävä aina – en enää voinutkaan tehdä sitä päätöstä.

Nyt, kolme vuotta tuon edellisen kokemukseni jälkeen sain tämä yhteistyön myötä kuulla, että en todellakaan ole sidottu käyttämään kakkuloita joka päivä, 24/7, kerran moniteholinssit valittuani. On olemassa myös piilareita, jotka auttavat ikänäköongelmien kanssa.

Kävin pari viikkoa sitten optikolla tarkistuttamassa silmäni ja näköni – ja nyt perjantaina kävin hakemassa kaksi erilaista ratkaisua ikänäköön. Molemmat on Alconin linssejä, joita olen kyllä aikaisemminkin käyttänyt ja silloinkin hyväksi todennut. Mutta aikaisempaa kokemusta on tosiaan vain normaaleista miinuslinsseistä – ei ikänäön korjaamiseen tarkoitetuista.

Testailen tässä nyt hetken molempia ratkaisuja – ja kerron sitten mitä mieltä olen. Kaikki me ollaan kuitenkin niin erilaisia – ja niinkuin optikkoni viimeksi perjantaina tähdensi – kaikkien “näkemistavoitteet” ovat erilaisia. Eli jo nyt voin sanoa, että kantsii mennä optikolle ja kysyä omanlaisia piilariratkaisuja ikänäköön!

Advertisement


Syyllisyys ja häpeä, #metoo

Friday 20. October 2017

Useimmat on varmaankin jo noteerannut sosiaalisessa mediassa leviävän #metoo -ilmiön. Lyhyesti sanottuna sen tarkoitus on tehdä näkyväksi naisiin kohdistuva seksuaalinen ahdistelu ja häirintä.

Alunperin ajatus oli kai ”vain” ilmaista, että häirintä voi kohdistua ihan kehen tahansa naiseen, kokoon, näköön, pukeutumiseen, kansallisuuteen, ikään, asemaan tai muuhun seikkaan katsomatta. En tiedä tajusiko edes kampanjan käynnistäjä, että #MeToo tekee erittäin näkyväksi, että seksuaalista häirintää on kokenut käytännöllisesti katsoen kaikki naiset.

Ei niin, että kaikki miehet olisivat ahdistelijoita, mutta niin, että jokaikinen nainen voi laittaa seinälleen #metoo. Olen ollut hämmentynyt ja järkyttynyt kaikista tarinoista, joita olen tässä viime päivinä lukenut.

Ensin tuumasin, että riittää, kun ilmaisen olevani yksi heistä, jotka ovat kokeneet häiritsevää seksuaalista ahdistelua. Ja riittäisihän se toki – mutta pikkuhiljaa tajusin kantavani edelleen häpeää ja syyllisyyttä muutamasta tapahtumasta, jotka eivät todellakaan ole syytäni. Sen, että syy ei ole minun, olen jotenkin tietänyt kai, mutta vasta nyt tajuan, että olen kantanut painavaa häpeää ja syyllisyyttä nyt jo vuosikaudet.

Toinen syy on se, että jostain itselleni käsittämättömästä syystä monet ystävieni, tuttujeni ja seuraamieni julkisuuden henkilöiden #metoo -päivitykset on saanut kommenttikentän täyteen täysin asiaan kuulumattomia ja häirinnän rajojen hämärtämiseen pyrkiviä ”eihän täällä enää uskalla edes viattomasti flirttailla” -tyyppisiä kommentteja.

Flirttailu, samoin kuin seksi tai mikä tahansa sen suuntainen, on aina kahden (tai useamman, what do I know) aikuisen tasapuolinen ja yhteisymmärryksessä toteutettu leikki. Jos et ymmärrä flirttailun ja ahdistelun välistä eroa, suosittelen hankkimaan pikaisesti ammattiapua ennenkuin teet pahaa itsellesi tai muille.

En tiedä muuttaako tämä postaus mitään, ainakin kirjoittaminen tuntuu vaikealta, mutta muiden esimerkeistä rohkaistuneena haluan testata, josko asioiden julki tuominen vähentäisi häpeän ja syyllisyyden tunnetta edes hiukan.

Taustaksi sen verran, että kasvuaikoinani Tampereella oli aika mutkaton suhtautuminen randomeihin seksirikollisiin, itsensäpaljastelijoihin. Oli hyvin tiedossa, että Pyynikin lenkillä Varalan mutkassa ei kannattanut pysähtyä, urheilukentän katsomon takana oleviin pukuhuoneisiin ei pidä mennä yksin ja Aleksanterin Kirkkopuiston patsaiden takana voi olla monenmoista puuhaa meneillään. Minä ja kaverini tiedettiin tuo jo vuosikausia ennen kuin tajusimme mitään seksistä tai edes aloimme ajatella, että ehkä joskus pussaisimme jotakuta sillä tavalla.

Pojat on poikia -asenne tuli sisäistettyä sen verran hyvin, että ymmärsin ottaa pyytämättä tulleet puristelut/lääppimiset/nipistelyt/vihjailut/suorasukaiset kommentit ja ehdotukset joko kohteliaisuutena tai huumorilla. Toleranssini on ollut korkea, mutta onneksi iän myötä olen oppinut laittamaan selkeämmät rajat sekä fyysiselle että psyykkiselle koskemattomuudelleni.

Ensimmäisen kerran, kun tajusin, että sillä, mitä sanon, ei ole mitään merkitystä, oli joskus lukioaikoina. Hengailtiin ystäväni kanssa viikonloppuna koulun pihalla ja seuraan lyöttäytyi pari about samanikäistä poikaa naapurikoulusta. Tuntuivat oikein mukavilta ja juteltiin niitä näitä, kunnes tuumasin, että nyt mun pitää lähteä kotiin. Silloin toinen pojista, se, jonka kanssa olin hiukan flirttaillut, tuumasi, että ilman pikku pusua en saa lähteä minnekään.

Olin ihan välittömästi, että no way, ei täällä käskystä pussailla, mutta tyyppi otti sen vain haasteena. Painia aktiivisesti harrastava, kivan näköinen ja kaikin puolin mukavan tuntuinen urheilijapoika alkoi esittää vaatimuksia, että minun pitää luvata lähteä treffeille ja harrastan intiimiä kanssakäymistä hänen kanssaan nyt heti siinä – muuten hän ei päästä minua lähtemään. Samalla tyyppi esti liikkumiseni ilmeisesti jotain painissa oppimiaan lukitsemisliikkeitä käyttäen.

Onneksi oli lauantain keskipäivä ja ihmisiä liikkeellä, joten en mennyt paniikkiin. Kun sanat eikä kevyt huutaminen auttanut, turvauduin naiselliseen väkivaltaan ja purin ahdistelijaa käsivarteen kaikilla voimillani. Pääsin irti otteesta ja juoksin pois paikalta.

Voi olla, että puhuimme tapahtuneesta paikalla olleen kaverini kanssa ja voi olla, että hän ei sanonut, että koko homma on syytäni – mitäs olen sellainen flirttailija. Omassa päässäni kuitenkin kaikki oli oma vikani. Pitäisi ymmärtää antaa, kun kerran antaa ymmärtää.

En edes halua yrittää tehdä listaa kaikista niistä tuntemattomista tai vain vähän tutuista, jotka eivät ole ymmärtäneet sanan ”ei” merkitystä. Kerran jouduin lähtemään omasta kodistani pakoon, kun viesti: ”nyt sun on aika lähteä” ei mennyt perille (kiitti Tinni yösijasta!). Jälleen koin, että oma syyni, mitäs raahasin tyypin Doriksesta kotiini.

Oikeastaan pahinta on kuitenkin se, kun joku, jota on pitänyt ystävänään, hyvänä tyyppinä ja kaverina, pitää itsestäänselvyytenä, että hänellä on myös muita oikeuksia. Kyllä, olin ollut häneen pihkassa nuorempana ja kyllä, meidän välillä oli ollut tiettyä kipinää. Jossain mielessä ymmärrän jopa vonkaamisen, kun vaimo on koko kesän työhommien takia poissa (vaimoa kyllä kävi vähän sääli).

Mutta oikeasti siis. Sitä en voi mitenkään tajuta, että hän, silloin kaverikseni laskemani ihminen, ei usko, kun sanon ei. Ei ymmärrä eikä kuule eikä halua kuulla. Tälläkin kertaa jouduin käyttämään väkivaltaa päästäkseni vapaaksi. Olisi jotenkin tyylikkäämpää, jos voisi kehua tempaisseensa karatepotkun ahdistelijan nivusiin, mutta nytkin tyyppi sai muistoksi hampaanjäljet käsivarteensa.

Tuosta tapahtumasta en ole kertonut kellekään. Tunnen itseni syylliseksi, koska olen flirttaillut, ja hirveää häpeää, koska näin kävi. Kysymyksessä on mies, joka on lähes koko ystäväpiirini tuttu ja tuntuu, että jos kertoisin jollekin, vastaus olisi tyyliin, että sitä saa mitä tilaa. Mitäs menit flirttailemaan ja ihan oikein sulle.

Ainoa laiha lohdutukseni on, että tyypin vaimo ei kuulu läheiseen ystäväpiiriini, joten hänen vuokseen ei tarvitse potea huonoa omatuntoa ja syyllisyyttä kuin vähän näin etänä.

Sitä vain ihmettelen, että miten voi olla näin? Miksi se olen minä, joka kannan syyllisyyttä ja häpeää, vaikka se olin juurikin minä, joka tein kirjaimellisesti kaikkeni, että mitään pahempaa ei olisi tapahtunut?

On sitten niitäkin tilanteita, kun olen bileillan jälkeen saanut autokyydin kotiin minulle aikaisemmin tuntemattomilta miehiltä. En koe häirintänä sitä, kun kuski on kysynyt josko pääsisi saatille, kun ein jälkeen asia on sillä selvä. Sitäkin kammottavampia ovat ne kerrat, kun olen ajatellut olevani varovainen, vastuuntuntoinen aikuinen ja ottanut taksin, mutta perillä kuski ei mitenkään voi hyväksyä, että haluan maksaa matkani ihan rahalla – en palveluksilla.

Voisin vielä kertoa siitä, miten se yksi itsensäpaljastelija lähtikin Kirkkopuistossa perääni (yleensä kun vain vilauttelevat) tai siitä, miten entinen pomoni huvitteli esittämällä lähes päivittäin erilaisia, hyvin eksplisiittisiä arveluita siitä, miltä seksielämäni näyttää, mutta antaa nyt olla.

En ajattele edelleenkään, että kaikki miehet olisivat tässä suhteessa samanlaisia ja syyllisiä. Sen sijaan jokainen edellisiin tekoihin syyllistynyt on mies. Kaikkien ziljoonien #MeToo -tarinoiden takana on mies. Siitä ei pääse mihinkään.

Toivottavasti tämä kollektiivinen kissan nostaminen pöydälle, asioiden tekeminen näkyväksi, on konkreettinen askel rakenteelliseen muutokseen. Muutokseen, jonka jälkeen se, miten street smart tyttö tai nainen on, ei tarkoittaisi samaa kuin kuinka hyvin hän osaa ottaa vastaan ja välttää seksuaalista ahdistelua ja häirintää.

Että #MeToo olisi surullinen ja ei-toivottu poikkeus, #NotMe standardi.


Mehevän maukas lehtikaali-linssipaistos

Thursday 19. October 2017

Tykkään tosi paljon tehdä ruokaa punaisista linsseistä. Lopputulos on yleensä maukas, täyttävä, terveellinen ja sopii myös niihin päiviin, kun seuraava palkkapäivä tuntuu olevan ihan liian kaukana. Välillä tosin tuntuu, että jumitan aina samantyyppisissä intialaishenkisissä pataruuissa, mutta nyt päätin tehdä jotain erilaista.

Lehtikaali tuo kokonaisuuteen väriä ja makua. Lempeästi lisätty chili sopii ihanasti makean omenan kaveriksi. Välttämättä paistos ei kaipaa mitään kasviksia kummempaa, mutta hiukan viipaloitua (vegaani) chorizoa tai vastaavaa (miksei esmes chilimarinoitua tofua!?) sopii makumaailmaan ihan täydellisesti.

LEHTIKAALI-LINSSIPAISTOS

(2 annosta ja noin 3 lounaslaatikkoa)

Ainekset:

  • 400 g lehtikaalia
  • 1 sipuli
  • 2 isoa makeaa omenaa
  • 1 dl rouhittuja manteleita
  • 4 hlön annos punaisia linssejä (ohje paketissa)
  • n. 250 g vegaanimakkaraa, mieluiten chorizoa tms.
  • 2 valkosipulinkynttä
  • 1 tl chilihiutaleita
  • 1 rkl oliiviöljyä
  • suolaa
  • pippuria myllystä

Valmistus:

  • Leikkaa pesty lehtikaali sopiviksi suikeroiksi niin, että puumaiset ruodot jäävät käyttämättä. Kuori sipuli ja valkosipuli, pilko pieneksi ja laita oliiviöljyyn kuumennetulle pannulle yhdessä chilihiutaleiden kanssa.
  • Paistele hetki ja lisää sekaan makkara/tofu/vegaanipekoni tms. suolainen herkku.
  • Paloittele omenat ja lisää pannulle yhdessä mantelihakkeluksen ja viherkaalin kanssa. Aluksi voi tuntua, että viherkaalia on ihan liikaa, mutta se menee tosi paljon kasaan, kun vain vähänkään lämpiää.
  • Keitä linssit paketin ohjeen mukaan ja lisää paistokseen.
  • Mausta tarvittaessa suolalla ja tuoreena rouhitulla pippurilla.

Suosittelen tosiaankin testaamaan tätä reseptiä! Makean, suolaisen, rapean ja raikkaan liitto on ihan täydellinen.

Ja niinkuin kaikki pataruuat, tämäkin on vain edukseen seuraavana päivänä lounaslaatikossa. Olen myös testannut pakastamista ja voin kertoa, että sen paremmin lehtikaali-linssipaistoksen maut kuin koostumuskaan ei kärsi siitä millään tavalla. Aivan loistava ominaisuus viikon arkiruualle!


Wanted: Läpinäkyvä sadetakki!

Wednesday 18. October 2017

Aina syksyisin alan miettiä, miten paljon helpompaa sadekaudesta selviäminen voisi olla, jos omistaisi hyvän sadetakin. Sateenvarjon antama suoja on oikeasti ihan marginaalinen verrattuna siihen, miten hankala sen kanssa on toimia käytännön tilanteissa. Mitään golf-varjo -kokoluokan sadekatosta kun ei voi kuvitellakaan kantavansa mukanaan matkalla suolakaivokselle. Eihän sitä uskaltaisi avata murhasyytteiden tai vähintäänkin kanssaeläjien silmänpuhkomisyrityksiin altistumisen vaarassa missään urbaanissa ympäristössä.

Tämä johtaa siihen, että käsilaukun, lounaspussukan ja tietokoneen lisäksi käsiin pitäisi mahtua vielä sateenvarjo. Kapine, joka parhaimmillaan ja vain lievien olosuhteiden vallitessa suojelee korkeintaan kasvoja ja kampausta – muuten sitä todennäköisesti kastuu ihan mennen tullen, mikäli ulkona pitää suorittaa yli 100 m kävelymatka.

Ja onhan sen kampauksenkin suojelemisen kanssa vähän niin ja näin. Aika harvoin syksyinen sadekeli kun on sellainen tunnelmallinen ja kiva, jolloin vesipisarat putoilevat elokuvamaisesti painovoiman suositteleman kaavan mukaan ylhäältä alas. Päinvastoin.

Suorastaan yllättävän usein – etten jopa sanoisi aina – syyssade tuntuu tulevan viimaisesti vinottain, suoraan edestä (tai takaa) tai extreme-tapauksissa jopa suoraan alhaalta. (Kyllä, olen nähnyt, miten sade pomppaa ylöspäin märästä asfaltista!). On aika itsestäänselvää, että kaupunkikäyttöön tarkoitettu kevyt, suht pienikokoinen sateenvarjo ei todellakaan pysty suojaamaan kokonaista töihin matkalla olevaa naisihmistä.

Puhumattakaan siitä, että mitä ihmettä sillä märällä, vettä tippuvalla suojausvälineellä pitäisi tehdä julkisissa liikennevälineissä? No, okei – ole toki nähnyt ihmisiä, joilla on mukana ylimääräinen muovikassi. Kun sateen varjon sujauttaa sellaiseen bussi- tai t-bana-matkan ajaksi, sekä omat että kanssamatkustajien vaatteet säilyvät kuivina matkan ajan.

(Hmm.. taidanpa lisätä työmatkavarustukseeni yhden tyhjän, puhtaan muovikassin. Siis nyt siksi aikaa, kun etsiskelen sopivaa sadetakkia).

Useimmat sadetakit – oikeastaan kaikki sateenpitävät vaatteet – ovat jotenkin aika karseita. Toki sienimetsälle sopivia ja kaikkiin mahdollisiin ulkoilu-urheilullisiin tilanteisiin enemmän kuin passeleita, mutta tällaiselle randomille office-rotalle ei kyllä helposti löydy esteettisesti miellyttävää urbaania versiota mitenkään helposti. Vanhana partiolaisena arvostan erittäin paljon kaikkia toiminnallisesti tehokkaita ja käytössä kestäviä sateenpitäviä tekstiilejä, mutta arkipäivisin en haluaisi näyttää siltä, että seuraava ensiapurasti on hukassa.

Aikuisena työssäkäyvänä ihmisenä toivoisin, että teknisten sadevetimien ohella ainoa toinen vaihtoehto ei olisi näyttää ikääntyneeltä söder-hipsteriltä tai elämänsä tähtihetkeen jumahtaneelta ikääntyneeltä ultra bra -fanilta. Ainiin, onhan vielä tarjolla värikäs ja luova eksentrinen keramiikka-taiteilija -look vapaavalintaisessa voimakasvärisessä & suurikuosisisessa sadeunivormussa.

Eli wanted-listani ykkösenä on kaunis kaupunkilainen sadetakki. Chanel esitteli parisen viikkoa sitten SS 2018 -mallistonsa Pariisissa. Yksi silmiinpistävimmistä elementeistä on läpinäkyvän (sade)materiaalin käyttö takeissa, hatuissa, keepeissä – jopa kengissä. Näytöskuvia katsellessa tuli mieleeni, että eikös joku kotoisempi muotitalo ollut vähän samoilla linjoilla.

Ja kyllä vain! Ida Sjöstedtin SS 2017 -mallistossa oli useampia tosi kauniita läpinäkyviä sadetakkeja. Nyt täytyy vain pikaisesti haravoida, josko jostain vielä löytyisi niitä myytävänä – vaikka tosiaan olivatkin jo viime kevään mallistoa.

Kuvista kiitos: fashionweek.se, vogue.com, idasjostedt.com


Björn Borg, Stylein, minimarket, Malina – shoppailuvinkkejä Tukholmaan

Saturday 14. October 2017

Syksyn perinteinen ystis-härdelli on parhaimmillaan käynnissä. Tässä muutamat vinkit nyt ensihätään, mutta päivittelen tietoja sitä mukaa, kun ajankohdat ja osoitteet päivittyvät.

Minimarket makes use of stock fabrics, and re-produces limited editions of some favorite pieces from the labels history. Also, you will find uniqe sale samples from the previous year, and other hard-to-find Minimarket items.

We sell this alongside Stylein and Cornelia Webb, who brings their stock as well as limited editions.

All items 30-70% discount.

Aukioloajat: lauantai 14.10. klo 10.00 – 16.00

Grev Turegatan 7, SE-114 46 Stockholm, Sverige

NU ÄR DET ÄNTLIGEN DAGS FÖR VÅR STÖRSTA UTFÖRSÄLJNING HITTILLS!

Välkommen till vår utförsäljning där det kommer finnas mängder av fantastiska plagg. Allt ifrån klänningar, blusar, byxor, jackor och framförallt ett stort utbud av bröllopsklänningar. Det är plagg från tidigare kollektioner, aktuella kollektioner och pressprover som kommer finnas er tillgodo.

Aika: KESKIVIIKKO 25.10. klo 07.00-20.30
Paikka: A HOUSE – A VERKSTADEN, UGGELVIKSGATAN 2A
(ingång garageporten, bredvid Mr. Cake)

ENDAST KORTBETALNING. EJ ÖPPET KÖP ELLER BYTESRÄTT.

Varmt välkomna!
xx By Malina

 

VÄLKOMMEN på utförsäljning av samples och tidigare kollektioner. Fynda kläder från BJÖRN BORG och uppdatera träningsgarderoben. Kollektioner för Herr, Dam och barn. Vi fyller på med nya varor under hela helgen.

Var? Linnégatan 89 C (GARNISONEN). T-bana KARLAPLAN.
Buss mot Radiohuset (T.ex. 4:ans buss)

Endast kortbetalning / Ej öppet köp / Ej bytesrätt / Ej reklamationsrätt

BJÖRN BORG Utförsäljning!
Linnégatan 89C, SE-115 23 Stockholm, Sverige
Fri, 27 Oct
– 20.00
Sat, 28 Oct
– 16.00
Sun, 29 Oct
– 14.00
Linnégatan 89C, SE-115 23 Stockholm, Sverige

 

SAMSØE & SAMSØE SAMPLE SALE

When
Tuesday, October 31st from 07:00 – 20:00
Wednesday, November 1st from 07:00 – 20:00

Where
Samsøe & Samsøe Showroom
Söder Mälarstrand 71D
118 25 Stockholm

Hope to see you there!

Best,
Samsøe & Samsøe