Vielä on kesää jäljellä…

keskiviikko 27. heinäkuu 2011

Parin pikkuisen pilvisemmän kesälomapäivän jälkeen aurinko paistaa taas siniseltä taivaalta. Ei muuta kuin bikinit niskaan ja hetkeksi aurinkoon loikoilemaan ennenkuin matka kohti Tamperetta starttaa!

Ajattelin vinkata parista loistotuotteesta, jotka sain testattavakseni alkukesästä. Rrrakastan auringonpaistetta ja lämpöä. Päätavoitteeni bikinilojumisessa ei ole ruskettuminen vaan nautin ihan vaan siitä olemisesta ja tunteesta, minkä aurinko jättää iholle. Hyvät suojatuotteet ovat a&o, ettei nautinto kostaudu ikävästi.

Piz Buin on tuonut markkinoille allergiatestatun kasvojen ja kaulan herkälle alueelle sopivan aurinkovoiteen. Täytyy sanoa, että suhtauduin pikkuisen skeptisesti etukäteen mm. lupauksiin, että voiteen ansiosta voisi sanoa heipat jokakesäiselle aurinkoihottumalle. Liekö sitten Piz Buinin ansiota vai täydellisestä blasebo-efektistä, mutta tänä kesänä olen välttynyt kokonaan kirvelevän kutiavalta iholta. 30 suojakerroin riittää mainiosti kuumemmassakin porotuksessa ja esim. veneillessä kunnon kertoimet on ihan must.

Olayn päivävoide ei ole varsinaisesti aurinkovoide, mutta 15 suojakertoimen ansiosta toimii erinomaisesti myös tässäkin tarkoituksessa vähän päivettyneemmällä iholla. Ihastuin ikihyvin voiteen hiukan vaahtomaisen oloiseen koostumukseen ja kimmoisan pehmeään tunteeseen, jonka se jättää iholle.


Comments are closed.