Aurinkoinen perunasalaatti

torstai 28. kesäkuu 2012

Perunasalaatin ei aina tarvitse olla majoneesia tiukuva kaloripommi. Etenkin kesähelteillä (legendan mukaan sellaisiakin osuu joskus kohdalle…) perinteinen versio tuntuu helposti aika tunkkaiselta ja raskaalta. Valmistin juhannuspäivän lounaalle superherkullisen ruokaisan perunasalaatin aattoillan aterialta ylijääneistä uusista perunoista. Salaatin ideasta ja ”reseptistä” vastasi toki Tinni – Mintusta ei ole edellenkään keittiöhommissa muuhun, kuin suorittaviin tukitoimenpiteisiin. Haha!

Salaatista tuli niin hyvää, että ajattelin laittaa ohjeen tänne blogiinkin. Kaiken lähtökohta on tietty hyvät uudet perunat, muuten ohjetta voi varmasti soveltaa ihan sen mukaan, mitä kaapista sattuu löytymään.

 AURINKOINEN PERUNASALAATTI

Ainekset:

keitettyjä uusia perunoita kylmänä

öljyyn säilöttyjä aurinkokuivattuja tomaatteja

hyviä mustia oliiveja (Kalamata)

tuoreita paloista riivittyjä herneitä

kesäsipulin vartta

Valmistus:

Pilko ensimmäisenä kulhoon haluttu määrä makoisia uusia perunoita. Tässä ei ole merkattuna mitään määriä, koska se riippuu siitä, miten paljon perunoita on käytettävissä. Salaatti käy hyvin pääruuan lisukkeeksi – eli silloin voi pitää nyrkkisääntönä, että salaattiin kannattaa varata yhtä monta perunaa ruokailijaa kohti kuin mitä muutenkin perunoita tulisi.

Silppua saksilla sekaan maukkaat aurinkokuivatut tomaatit. Älä valuta tomaattien öljyä hukkaan, sillä se käytetään salaatin kastikkeena!

Lisää sopiva määrä mustia oliiveja ja riivi mukaan reilusti hyviä tuoreita herneitä. Mitä makeampia herneet ovat, sen parempi. Tinnin mukaan mustien oliivien sijasta voisi hyvin käyttää myös kapriksia. Niitä nyt ei sattunut mökiltä ex temporé löytymään, mutta itse kyllä tykkään melkein enemmän mustista Kalamata-oliiveista.

Silppua lopuksi saksilla haluttu määrä kesäsipulin vartta. Sipulin ystävät voivat toki pilkkoa mukaan yhden tai kaksi kesäsipuliakin. Mintun mielestä pelkkä varsi riittää tuomaan potkua salaattiin ihan tarpeeksi, mutta makuja on monia. :)

Kastikkeeksi lorotellaan aurinkokuivattujen tomaattien makoisaa öljyä. Päälle vielä muutama kiepsautus sekä suola- että pippurimyllystä ja kesän aurinkoisin perunasalaatti on valmis!


8 Responses to “Aurinkoinen perunasalaatti”

  1. Janna sanoo:

    Vaikuttaa herkulliselta, eikä yhtään liian majoneesimössöiseltä :)

    • Minttu Minttu sanoo:

      Oli tosiaan herkullista – ja huomattavasti raikkaampaa kuin perinteiset majoneesikastikkeiset perunasalaatit! :)

  2. Jonayla sanoo:

    Tätä pitää kokeilla! Täällä oma versioni: http://www.lily.fi/juttu/kesainen-perunasalaatti

    • Minttu Minttu sanoo:

      Aivan ihanalta näyttää tuo sinunkin versiosi! Sitruuna sopii varmasti erittäin hyvin kesäiseen tunnelmaan. Tuossa meidän salaatissa makeus tuli herneistä, mutta ripaus sokeria ajaa varmasti saman asian. :)

  3. Marjukka sanoo:

    Oi, miten herkullinen ohje. Rakastan aurinkokuivattuja tomaatteja… : )

  4. Ilona sanoo:

    Oi, tuo ohje näyttää siltä, että tällainen toinenkin ainoastaan suorittaviin tukitoimiin keittiössä kykenevä voisi onnistua. Pitää vain kehitellä oliivien/kapriksien tilalle jotain korvaavaa… Olen itse asiassa käyttänyt ”tavallistenkin” salaattien kastikkeena aurinkokuivattujen tomaattien öljyä vähän lisämausteilla, hyvin toimii. :)

    Sellaista legendaa tosiaan on kuultu, että näilläkin leveysasteille on joskus sattunut kesäisiä päiviä. En kyllä usko ennen kuin näen.

    • Minttu Minttu sanoo:

      Jotain kirpeää tuohon olisi kyllä hyvä saada… Voisit kokeilla vaikka ihan perinteistä maustekurkkua tms. :)

      Terv. nimim. ”kesää odotellessa” :D