New in: Black Heels

keskiviikko 14. elokuu 2013

Tämän kesän ale-shoppailut ovat jääneet jopa omassa mittakaavassani aikas minimaaliseksi. Säät ovat olleet niin upeat, että ei ole tullut mieleenkään lähteä pyörimään kaupoissa – ja ne sattunnaiset sateiset hetket on tullut omistettua laiminlyötyjen kotihommien tekemiseen.

Eräänä iltana Peetu kuulutti sohvannurkasta tietokone sylissään, että on tekemässä tilausta Henkalle (vain alusasuja – ei mitään täällä esiteltävää) ja nyt olisi hyvä tilaisuus saada ostokset samaan pakettiin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tuumasin siinä, että kyllähän sitä nyt kannattaa ainakin aleosasto kurkistaa läpi – vaikkei oikeastaan mitään varsinaista suurta tarvetta tahi huutavaa hinkua mihinkään ollutkaan.

Kenkäosastolla törmäsin sling-back -sandaaleihin, joita olin katsellut sillä silmällä jo täyteen hintaa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Olen halunnut kivoja, toimistokäyttöön sopivia, keskikorkeita kenkiä useampiakin. Kaikkein mieluiten käyttäisin klassisia avokkaita, mutta jostain syystä kantapääni on sen mallinen, että ne ei vain pysy jalassani, vaikka koko olisi oikea ja lesti hyvän tuntuinen. Tästä syystä sling-back tai mary jane -malliset ovat ainoa järkevä vaihtoehto.

Oikeastaan olisin toivonut, että nämäkin olisi ollut varpaalta umpinaiset… Mutta toisaalta, kyllä toimistokäytössä on ihan ookoo pitää avonaisiakin aika pitkälle syksyyn – eikö vaan? Sadekelien alettua kuljen kuitenkin Huntereissa töihin ja officella on pakko olla vaihtokengät.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Nämä ovat tasan toiset H&M:ltä hankkimani kengät. Edelliset, narupohjaiset superkorkeat sandaalit, ostin reilu puolitoista vuotta sitten. Niitä ei ole montaa kertaa tullut käytettyä. Malli on toki söpö, mutta ei mitenkään erityisesti tyyliseni. Lisäksi ne ovat tosi kamalan tuntuiset jalassa…

Ei mikään paras mahdollinen lähtökohta yhteiselämälle uusien kenkien kanssa. Haha!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Toisaalta nämä uutukaiset ovat nahkaa, joten tsäänssit ovat huomattavasti paremmat kuin edellisten muovi-/kangaskenkien kanssa. Samoin pari ensimmäistä – joskin aika lyhyttä – käyttökertaa, lupaavat oikein hyvää. Täytyy pitää peukkuja, sillä tykkään kovasti sandaalien ajattomasta mallista ja käärmeennahkamaiseksi painetusta mokkapinnasta.

Itse maksoin sandaaleista 250,- kruunua, mikä on mielstäni mahtavan hyvä hinta nahkakengistä. Tsekkasin juuri Suomen H&M:n sivuilta ja sieltä samat kengät saa 25,- eurolla – eli tällä euron kurssilla vielä paljon täkäläistä hintaa edullisemmin!

Valikoimaa, värejä ja kokoja, näyttää olevan edelleen ihan hyvin jäljellä. Tekisi oikeastaan ihan hurjasti mieleni tilata myös vaaleat beiget versiot. Klassinen malli on aivan varmasti hyvin käyttökelpoinen vielä ensi kesänäkin, jos nyt ajatellaan, että vaaleiden kenkien sesonki alkaa olla tältä erää hiipumaan päin.


4 Responses to “New in: Black Heels”

  1. JonnaH. sanoo:

    Tosi nätit kengät. Harmi, että oma kantapään malli on sellainen, että sling-back -malliset kengät on ihan täysin suljettu ihanuus. :/

  2. Nimetön sanoo:

    Mulla on sama kantapääongelma eli korkokengissä ei vaan jalka pysy. Tylsää, ja noloa kun myyjä on kiikuttanut koko kaupan korkkariarsenaalin testattavaksi. Liian pienet tietty pysyisi mutta ei muuten hyvä ajatus :)

    • Minttu Minttu sanoo:

      Mun onnettomassa jalassa ei pysy edes kokoa liian pienet kengät! Testattu on… Haha!