How to dress for ”almost summer”

torstai 26. kesäkuu 2014

Minttu 26.6.2014 1

Aina välillä sesonkien vaihteessa tulee nillitettyä, että ”nääs, nääs, kun on niin vaikeeta, kun ei oikeen tiedä, että mikä on keli ja mikä on sesonki”. No, nyt kyllä tuntuu siltä, että mikään ei ole vaikeampaa kuin pukeutua sesongin (aka fiiliksen) mukaisesti ja silti pysyä lämpimänä. Sesonki on ”kesä” mutta dress code ”lopputalvi” tai ”syksy”.

Tämä päivän asuni yritti tehdä kaikkensa, että se olisi ollut sekä kesäinen että pitänyt tyypin edes jotensakin lämpimänä.

Alunperin jostain H&M:n superalen loppurähinöistä ihan naurettavaan hintaan hankkimani musta kaulukseton ja vyötäröltä laskostettu vetoketjujakku oli pitkään yksi niitä erittäin harvoja asioita graderobissani, jotka vain roikkuu siellä, ilman että edes hintalappuja olisi irroitettu. Sitten keräsin kaiken rohkeuteni ja otin ja silitin koko komeuden. Sen jälkeen tuo on ollut päälläni toimistolla about kerran viikossa.

Mitä tästä opimme? Everybody deserves a second chance? Tai ehkä paremminkin, että ”kandee edes silittää se, ennenkuin sumppaat kierrätyskekoon”. Vaatekaapistani taitaa löytyä pari muutakin vaatetta, joille voisi testata samaa strategiaa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Virallisen kevättakin paikkaa havittelee iki-ikivanha Tommy Hilfigerin sailor-mallinen valkoinen puuvillatrenssi. Kiva (ja älyttömän hyvälaatuinen) takki oli noin kolmen vuoden visiitillä Karkin garderobissa, mutta tänä keväänä vaadin sen takaisin itselleni. Halusin jotain fiksumpaa ja vähän vähemmän boheemia lämpimämmän kelin päällysvaatetta, mutta suoraan sanottuna olo on ihan tyyliin Muumimamma goes Medicine. Ehkä mun vain pitäisi pidättäytyä siinä nahkatakissa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Palkinnoksi kaikille niille, jotka ovat jaksaneet lukea tänne asti, voin kertoa todella hävettävän tarinan… ;D

Taisin jossain aikaisemmassa asupostauksessa jo kertoakin, että meidän osasto muutti väliaikaisiin tiloihin remontin tieltä tässä muutama päivä sitten. Itselläni on sellainen tapa – huono kaiketi useimpien mielestä – että näplään iPhonea koko matkan tunnelbana-asemalta toimistolle. Pitäähän sitä ”kiertää tilukset”, eli tsekkaa Instagram, Twitter, Facebook, meilit ja blogi ennen toimistopäivän alkua.

Väliaikaiset toimistotilat sijaitsee hyvin lähellä omaa konttoriamme – ja ehkä se oli suurin syy siihen, että luottavaisin mielin marssin eteenpäin jotain tosi tärkeää hommaa puhelimella duunaten, kun yhtäkkiä havaitsin olevani pitkälläni asfalttikenturalla. Fyysisesti ei käynyt kuinkaan, kengät tosin vähän naarmuuntuivat, mutta itsetunnon kanssa on vähän niin ja näin. Yleisöä surkealle some-sukellukselleni oli kuitenkin ihan riittävästi. Naapurirakennusta miehittää mm. ruotsalainen verovirasto – eli jokunen muukin oli liikkeellä tuohon viralliseen töihinmenoaikaan. Pitäisi varmaan opetella katsomaan, mihin astuu – tai vaikka jättää se puhelin laukkuun kävelemisen ajaksi!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Huikean menestyspäivän asun osaset:

  • musta jakku, H&M
  • hame, H&M
  • valkoinen takki, Tommy Hilfiger
  • nauhakengät, Vagabond
  • laukku, Kate Spade 


4 Responses to “How to dress for ”almost summer””

  1. Tiia sanoo:

    Tekevälle sattuu ja asusi on täydellinen.

    Vertaistukena voin kertoa, että aikoinaan ensimmäisenä työviikolla pankissa, kävin vessassa,jonka jälkeen kävelin pitkää käytävää takaisin omalle työpisteelleni. Vieressä istuva kamuni totesi, ”sulla on mekko hieman hassusti”. Mekko oli jäänyt takapuolesta kokonaan sukkahousujen sisään. Ja kuinka ollakaa siellä vessojen päässä oli kahvikone, jossa kaksi miespomoani juuri seisoskeli. Kalsongit kaikki oli kaikkien nähtävillä. Hävetti, mutta keski-ikäisen itsevarmuudella iskin nauruksi. ;)

    Ihanaa viikonloppua

    Tiia

    • Minttu Minttu sanoo:

      Suurkiitokset vertaistuesta!! Kai se niin on, että suurin osa meistä on joskus koheltanut ja nolannut itsensä – eikä se oikeasti ole niin vaarallista. Siinä maassa raajat ojossa ja hame korvissa, ympärillä ystävällisten ja huolestuneitten ihmisten rinki, ei kyllä paljoa naurattanut. Etenkin kun tosiaan syynä pyllähdykselle oli ihan oma hölmöys. :D

  2. Dahlia sanoo:

    Upea ja inspiroiva asu, tykkää suuresti tämmöisistä. Kun keli nyt on mitä keli nyt on :)