City-kissan kurnauskis-päivä

torstai 07. elokuu 2014

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Sunshine tässä hei! Tai oikeastaan pitäisi kai sanoa Mjau – niinkuin meillä kissoilla täällä Stockiksessa on tapana tervehtiä.

Mun äitini Minttu (joo joo, tiedän kyllä, että se ei ole mun oikea äitini, mutta me kosmopoliitit city-kissat ollaan sitä mieltä, että sen ihkaoman perheensä jäsenet voi myös valita ihan itse!) on siis mukana Indiedaysin ja PrimaCatin yhteistyökampiksessa ja siitä hyvästä meikä-miau on päästetty ensimmäistä kertaa tänne blogiin kertoilemaan vähän siitä, miten täällä Tukholmassa vietetään kissanpäiviä.

Tiedättekö millaista on olla urbaani kaupunkilaiskisu? No minäpä kerron: se on a i v a n mahtavaa! Toimintaa riittää koko päiväksi – ja etenkin yöksi – niin paljon, että tuskin ehdin ottaa pakollisia 18 tunnin kauneusnokosiani!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ensimmäiseksi aamulla minulla on äärimmäisen tärkeä ja suurta tarkkaavaisuutta vaativa tehtävä pitää huolta koko perheen rutiinien mutkattomasta sujumisesta. Kuuntelen aina hyvin tarkkaavaisena, kun äiti-Mintun puhelin soittaa ärsyttävää aamuista herätysmelodiaansa. Tiedän, että se ensin alkaa ja sitten loppuu. Alkaa taas ja loppuu uudelleen. Sitten, kun puhelin on pimputellut jo kolmannen kerran, hyppään sänkyyn ja käyn sen masun tai rinnan päälle pörisemään suloistakin suloisempana kisukeränä. Siitäpä onkin sitten äitylin helppo nousta aamutoimia tekemään! Hih-miau!

PrimaCat 3

Pientä hässäkkää meillä on aina aamuisin, mutta minä vain otan coolisti ja nautin menosta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Milloinkaan ei onneksi vielä ole ollut niin karsea kiirus kenelläkään, etteikö aamupalaa olisi ehditty tarjoilla. Se onkin tärkeää sillä rrrakastan hyvää ruokaa ja nämä kampiksen kautta testiin saadut aitoa lihaa sisältävät superherkulliset DeLuxe PrimaCat-ateriat kyllä tosiaankin hemmottelevat nirsoja makuhermojani. Toisinaan käy niin, että en edes malta kattaa kauniisti, vaan vedän herkut karvaiseen napaani suoraan purkista!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tiedän, että Minttu, Karkki ja Peetu käyvät silloin tällöin hemmottelemassa itseään hyvällä ruualla, jossakin kivassa ravintolassa. Itse olen ehdottomasti sitä mieltä, että on huomattavasti parempi, jos herkut lennähtävät kuin itsestään nenäni alle. Jos sinä olet enemmän noiden meidän perheen hoomanien kanssa samoilla linjoilla, kantsii klikata tänne PrimaCatin kampanjasivulle. Siellä on nimittäin menossa ihan purrrrfekt kilpailu, jonka voittona on illallinen ihanassa Farangissa ja yöpyminen vieläkin ihanammassa Klaus K. -hotellissa kahdelle ei-nelijalkaiselle.

Kampanjasivulla voi myös ilmoittautua testiryhmään (50 nopeinta kisuliinia pääsee mukaan, joten kannattaa toimia ripeästi!), lukea eläinlääkärin asiantuntijavinkkejä, napata kutkuttavia reseptejä myös perheen hoomaneille ja saada vähän luksusta arkeensa Spotify-soittolistan avulla.

PrimaCat 5

Olette ehkä kuulleet, että sain pikkusiskon tässä muutama viikko sitten? Sailor Moon on sellainen kertakaikkiaan käsittämätön kakara, että välillä menee hermot. Etenkin, jos se päättää pitää mun häntääni leluna ja hyökkiä sen kimppuun, vaikka yritän rauhaisasti pitää lukua pihapiirin tapahtumista.

Ruokailun suhteen ollaan kyllä aika samoilla linjoilla – vaikka ihan yhtä hienostunut ja elegantti maku sillä rääpäleellä ei nyt vielä ihan ole. Itse tosiaan en t o d e l l a k a a n suostu pistämään suuhuni mitä tahansa. Näkisittepä miten osaan väräyttää viiksikarvojani todella halveksuvasti, jos kotiin on kannettu jotain, mistä en tykkää!

PrimaCat 6

Herkkuani on tonnikala – erityisesti Deluxe PrimaCat Chunky Chicken with Tuna and Liver – saa minut aivan hyrinätuulelle. Sailor Moon tykkää eniten mauista Charming Chicken with Rich Rabbit ja Bold Beef with Savory Surimi. Päivisin käyn kyllä mieluiten napsimassa kivasti kuivattuja naksuja (esmes suosikkini Deluxe PrimaCat Sizzling Salmon), jotka nekin ovat niin makoisia ja pitävät tämän upean mustan turkkini kauniina ja kiiltävänä. Paljon parempaa naposteltavaa kuin Mintun rakastamat sipsit!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Juuri tällä hetkellä suurinta luksusta on, kun pääsen hetkeksi parvekkeelle viilentymään ja vahtimaan naapuruston pikkulintuja. Sisällä on niin älyttömän kuuma ja varmasti kaikki joskus isosiskoksi tulleet tietävät, että on aivan taivaallista saada olla välillä hetki ihan omassa rauhassa. Niin ihanaa kuin sen pikkuisen tärrähännän kanssa riehuminen onkin. Kaikessa rauhassa kahdestaan äidin kanssa partsilla pimenevässä kesäillassa. Voi ihanuutta!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

PrimaCatilla on muuten tosi kivat facebook-sivut. Siellä on paaaljon ihania kisujen kuvia, niinkuin oikein onkin. En oikein jaksa käsittää, mitä iloa on nettisivuista, joilla ei ole kuvia kissoista. Sama pätee kyllä Instagramiin myös. Hastageillä #deluxeprimacat ja #kissanpäivät löytyy paljon mukavasti kehräävää katseltavaa. Voisitte btw käyttää samoja hastagejä omissa kissanpäiväkuvissanne, niin voisin sitten käydä niitä katselemassa.

Yksi tärkeä asia vielä:

Sain (tai äiti-Minttu sai…) luvan arpoa yhden mahtavan upean DeLuxe PrimaCat -paketin (arvo noin 25 €) lukijoitteni kesken! Näin osallistut arvontaan:

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

  1. Kilpailukysymys: Montako eri makua DeLuxe PrimaCat täysravintoa on olemassa?
  2. Jätä vastauksesi tämän postauksen kommenttiboksiin viimeistään tiistaina 12.8. klo 22.00 mennessä!
  3. Laita mukaan toimiva sähköpostiosoite, jota luet säännöllisesti, että saan sinut kiinni mahdollisen voiton osuessa kohdalle.
  4. Käy paijaamassa lähimmän karvakuonokisun pehmoista masua!

Ja tosiaan – se upea hemmottelukilpailu löytyy TÄÄLTÄ!


29 Responses to “City-kissan kurnauskis-päivä”

  1. Finski sanoo:

    Mau, neljää? <3

  2. hanko sanoo:

    Täysravintoja näytti olevan neljä. Ja kissa tuol jo väähn vilkuileekin siihen malliin, et lisää paijausta tarttis saada… :D

  3. Mirkku sanoo:

    Ihania kisuja ♥ Neljä eri makua.

  4. Jenni sanoo:

    Neljä makua. Tästä palkinnosta omakin kissa innostuisi :)

  5. Kaisa sanoo:

    Neljä makua. Itselläni ei enää kissaa ole pitämässä seuraa, mutta olisi mahtava viedä ystäväni kissoille tällainen paketti! :)

  6. Mörri sanoo:

    Neljähän niitä makuja on.

    Mun kollikissa on väritykseltään lähes täsmälleen samanlainen (nuo valkoiset alueet samoissa kohdissa) kuin Sunshine. Ja nuo kolme ensimmäistä kuvaa on sellaisia, että voisi olla tuo mun Mörriäinen niissä kuvattavana. Ilmeet ja asennotkin aivan samanlaiset. :)

  7. Maarit sanoo:

    4 makua.
    Palkinto suuntautuisi siskoni uudelle kisulle.

  8. iitu sanoo:

    Makuja on neljä.

  9. kettu sanoo:

    Mau! Neljä eri makua :)

  10. Tiia sanoo:

    Osku ja Onni kisut täällä tuumivat, että neljä makua, kaksi kummallekin. Mau ja Miau

  11. Kissanviiksi sanoo:

    Neljää eri makua näyttäisi olevan. Täällä olisi kolme miukulaista palkintoa ottamassa vastaan :)

  12. Niina sanoo:

    Miau! Taisi olla neljä!

  13. mjai sanoo:

    Neljä taitaa olla.

  14. Minna sanoo:

    Kurnau! Makuja näkyy olevan neljä, palkintoa vastaanottamassa täällä olisi kaksi kurnauskista.

  15. Johanna sanoo:

    Neljää eri makua. Tämä palkinto olisikin täällä varmasti kovin mieluinen! :)

  16. Virpi sanoo:

    Neljä eri makua. Täällä yksi Kissaherra odottaa, josko voitto osuisi kohdalle.

  17. Papu sanoo:

    Mirnauskis…no niitä on 4. Toivottavasti Onni suosii.

  18. Mirella sanoo:

    4 eri makua.
    T: kotikissat Essi, Sissipoika, Wekku ja Wille

  19. Sari P sanoo:

    Neljää eri makua! Kaksi karvakaveria odottelee innokkaana, olisiko onni myöten :)

  20. Tuike sanoo:

    Komppaan edellisiä :). Cleolle voisi maistua…

  21. Vipsi sanoo:

    4 eri makua. Kyllä kelpaisi palkintomuonat meidän kisulle.

  22. Audrey sanoo:

    PrimaCatilla on 4 eri täysravintoa: Chicken Adult, Salmon Adult, Chicken Sterilized ja Turkey Light, mutta pilkunviilaajana sanoisin 3 eri makua koska Adult ja Sterilised-ruoat ovat molemmat kanaa ;) :D

  23. pex sanoo:

    4 eri täysravintoa :). Kaksi täällä jo jännitää osuuko :).

  24. Marie sanoo:

    4 eri makua.

  25. Em sanoo:

    Neljähän noita näyttäisi olevan.

    On muuten ihan oman kissan näköinen katti tuossa kampanjasivun mainoskuvassa!

  26. Kerttuli sanoo:

    Täysravintoa on neljää eri makua! Poikakissamme olisi tästä palkinnosta kyllä hurrrrjan innoissaan! <3

  27. Milla sanoo:

    Neljää eri makua

  28. Kiki sanoo:

    Neljä makua löytyy! Täällä on kaksi isompaa ja yksi pienempi karvainen ystävä, joille herkut maistuisi:)

  29. Jaana sanoo:

    Neljä makua.. Pakko oli kirjoittaa kommenttiboxiin, sillä meille tuli 8-vuotiaalle arvonsa tuntevalle leidille myös pikkusisko reilu viikko sitten! Tämä pieni syö kaikista kupeista samaan aikaan ja välillä tuntuu, että toisen ruuat ovat tietysti vielä kiinnostavampia. Rauhallista paikkaa vanhemman rouvan on välillä todella vaikea löytää kun pikku sintti viipottaa perässä :D Sähinät on tässäkin ajassa jo vähentyneet, ainoastaan silloin pääsee murahdus jos sintti tarttuu häntään tai täyttä juoksee laukkaa päin. Leikkivätkö teidän iso ja pieni jo keskenään? Meillä ei, mutta tosiaan mennyt vasta reilu viikko ja siitäkin muutama päivä aluksi meni eri huoneissa hajujen sekoittumisen vuoksi. Olisi kiva kuulla kuinka tilanne on teillä edennyt. Ihanaa syksyn alkua ja terveisiä kisumirreille!