Där barnen sover

torstai 01. lokakuu 2015

One child misses her bed. Another misses her dark-eyed doll. A third dreams of the old days, when her pillow didn’t feel like an enemy. Two million children have fled Syria. Leaving behind their friends, their homes, their beds. A dozen of these children have invited us to come and see where they now sleep, now that everything they once had is gone. Fara, 2  AZRAQ (Jordan). Fara, 2, loves soccer. Her dad tries to make balls for her by crumpling up anything he can find, but they don’t last long. Every night, he says goodnight to Fara and her big sister Tisam, 9, in the hope that tomorrow will bring them a proper ball to play with. All other dreams seem to be beyond his reach, but he is not giving up on this one.

Tuntuu siltä, että Suomessa alkaa taas maahanmuuttokeskustelun sävy koventua. En ehdi enkä etenkään jaksa seurata enää sikäläläistä keskustelua niin tarkkaan, että voisin sanoa mitään ehdottomia mielipiteitä tai väittää tietäväni asioista jotenkin paremmin. Välillä toki täällä meilläkin sävy tiukkenee, mutta kysymyksenasettelu tuntuu olevan aivan toinen. Tulee ihan mieleen, että pitäisiköhän Suomen maahanmuutosta vastaavien tehdä täysin käytännön tasolla yhteistyötä Ruotsin kanssa? Täällä luulisi tietoa, taitoa ja rutiinia olevan paljon suurempienkin maahanmuuttajamäärien vastaanottamiseen. Enkä muista, että koskaan olisi ollut mitään rettelöitä ruuan tasoon tai muihin sivuseikkoihin liittyen. Lisäksi ihan kokemuksesta voin sanoa, että suomalainen tavallinen kouluruoka on kyllä aivan erinomaista verrattuna täkäläisten koulujen falukorv-virityksiin.

Ruuasta sun muista detaljeista valittavista pakolaisista haluan sanoa vielä sen verran, että kusipäitä on varmasti avuntarvitsijoiden joukossakin. Niitä on valitettavasti ihan joka paikassa. Se ei silti tarkoita etteikö meidän, inhimillisyyden nimessä, pitäisi auttaa niitä, jotka apua tarvitsevat. Riippumatta siitä, ymmärtävätkö apua saavat olla nöyriä, hiljaisia ja kiitollisia saamastaan avusta – vai eivät. (Maan lakeja pitää toki maahanmuuttajienkin noudattaa, mutta tällä hetkellä näyttää siltä, että maahanmuutto on Suomessa lisännyt vain kantasuomalaisiksi itseään kutsuvien rikoksia ja naisten kokemaa uhkaa samasta suunnasta).

Yksi lempparipaikoistani Tukholmassa on valokuvamuseo Fotografiska – eikä pelkästään siksi, että se sijaitsee kivasti reippaan kävelymatkan päässä tästä meiltä. Valokuvanäyttelyiden katsominen on ylipäätään jotenkin vapautavan helppoa ja iisillä tavalla sivistävää. Olen ehkä kasvanut juuri sellaisessa sopivassa visuaalisessa ympäristössä, elokuvakerhoissa sun muissa, koska valokuvataide ei mielestäni vaadi mitään tekotaiteellista päkistämistä – vaan kuvat voi puhutella, koskettaa, viihdyttää, tuottaa nautintoa, hivellä aisteja – ihan ilman varsinaista väkinäistä tulkinnan tai ”taiteen kokemisen” tarvetta.

Yleensä siis suosittelen sekä itselleni että kaikille, jotka haluavat kuunnella, visiittiä Slussenin rannassa sijaitsevaan Fotografiskaan. Nyt on kuitenkin poikkeus. Tai menkää te, jotka tämän kestätte, itse tuskin kykenen katsomaan kuvia edes tässä koneella. Kysymyksessä on juuri avattu näyttely: Marcus Wennmanin kuvareportaasi Syyrian sotaa pakenevista lapsista: Där barnen sover.

Ajankohtainen ja vaikea asia, joka koskettaa kymmeniätuhansia lapsia. Heidän kohtalo ei saa jäädä sen varjoon että parisenkymmentä kloppia ei tykännyt ohrasuurimoista.

One child misses her bed. Another misses her dark-eyed doll. A third dreams of the old days, when her pillow didn’t feel like an enemy. Two million children have fled Syria. Leaving behind their friends, their homes, their beds. A dozen of these children have invited us to come and see where they now sleep, now that everything they once had is gone. Ralia, 7 and Rahaf, 13 BEIRUT (Lebanon). Ralia, 7, and Rahaf, 13, live on the streets of Beirut. They are from Damascus, where a grenade killed their mother and brother. Along with their father, they have been sleeping rough for a year. They huddle close together on their cardboard boxes. Rahaf says she is scared of “bad boys,” at which Ralia starts crying.

Fotografiska barnen sover 3

Näyttely on avoinna 24. tammikuuta asti. Suosittelen erityisesti niille, jotka ihmettelevät, miksi ensimmäiseksi pakomatkalle lähetetään perheen nuoret miehet ja voimakkaat isät. Kuka haluaa, että yhtään kenenkään lapsi joutuu kokemaan jotain tällaista?

Kuvat: Fotografiska/Marcus Wennman


10 Responses to “Där barnen sover”

  1. Kiitos, Minttu, että uskalsit tähän tarttua – sanoitit niin hyvin tuon, että inhimillisyyden nimissä apua on annettava.
    Ja näiden lasten kohtaloa en kestä edes ajatella.
    Jotenkin täällä blogistaniassa on oltu kummallisen hiljaa koko aiheesta – muutama meistä on asiaan tarttunut (itsekin kirjoitin postauksen #allthechildrenoftheworld), mutta silti – hiljaista on ollut. Onko niin, että blogit halutaan pitää sisäsiisteinä eikä ollenkaan käsitellä ikäviä tai vaikeita asioita? En tiedä. Onko vaikenemisen syynä pelko kommenteista – esim. kun Mutsis on -bloggaaja kirjoitti aiheesta, sai hän aika ikäviä kommentteja – ja muutama lukija ilmoitti lähtevänsä.
    Sen tiedän, että muutama ystäväni on jo lopettanut esim. Facebookin käytön sen takia, ettei kestä sitä vihapuheen määrää, mikä sieltä vastaan on vyörynyt.
    Mutta vihapuheille ja pelottelulle ei pidä antaa periksi – ja siksi on tärkeää, että näistä asioista täälläkin kirjoitetaan.

    • Minttu Minttu sanoo:

      Olen itsekin poistanut facebook-feedistäni muutamien kaverien päivitykset, koska en vain jaksa sitä negatiivisuuden määrää. Hiukan itse varon osallistumasta keskusteluun, koska en tietenkään ihan tarkkaan tiedä, mikä tilanne siellä Suomessa on. Ja toisaalta tuntuu, että juurikaan keskustelusta ei monesti voi puhua – varsinkin vastustajat tykittää mielipiteitään sellaisella voimalla (ja tyylillä), että ihan hirvittää.

      Mielestäni on tosi tärkeää pitää mielessä, että hädässä olevia, kotoaan pakenevia ihmisiä pitää auttaa. Ja sen kai yritän taas tässä blogipostauksessakin sanoa. Tänne ei varmaan eksy niin paljon huutelijoita, kun on tuo ruotsinkielinen otsikko toimimassa karkottimena… :)

  2. Siiri sanoo:

    Tilanne on ihan hirveä, eikä ainoastaan rasismin takia Viime kuu on ollut ällistyttävä ja kertakaikkisen kammottava. En ole koskaan aiemmin edes harkinnut maastamuuttoa, mutta nyt lähtisin, jos mies suostuisi. Mahdollisuuskin siihen kyllä olisi. Suomi ei ole enää sama kuin vielä viime keväänä. Totalitarismia kohti mennään ja lujaa, eikä toivoa paremmasta ole, ellei hallitus kaadu.

    • Minttu Minttu sanoo:

      Joo, no kyllä ne ensimmäiset epäuskon hetket taisi olla silloin heti eduskuntavaalien jälkeen. Täytyy sanoa, että välillä en kyllä tunnista minun Suomeani ollenkaan kaikesta, mitä saa lukea lehdistä ja netistä. Yritän sentään kuitenkin keskittyä vain isoihin medioihin. Pienillä ja agressivisemmin suunnatuilla forumeilla vihapuhe on niin vahvaa, että edes uteliaisuudesta en halua niitä tekstejä lukea..

  3. Sari sanoo:

    Ongelma on se, ettei asioista (Suomessa) puhuta niiden oikeilla nimillä. Kun vaikenemisen ”kulttuuriin” lisätään tietämättömyys, osaamattomuus ja Suomen henkinen ilmapiiri ja maustetaan tämä kaikki vielä nurkkakuntaisuudella on keitos valmis. Olen asunut Ranskassa ja Saksassa, missä asioista keskustellaan. Tunnustetaan ongelmat ja haasteet mutta nähdään myös mahdollisuudet – ja realiteetit. Me olemme Suomessa edelleen kovin syrjässä ja kovin kaukana, sekä pään sisäisesti että maanlaajuisesti.

    • Minttu Minttu sanoo:

      Kyllä täällä Ruotsissakin on ihan erilainen keskustelukulttuuri verrattuna Suomeen. Vaikeusiin ja haasteisiin yritetään löytää ratkaisuja eikä yleinen ilmapiiri tue syyttelyä ja kärjistämistä.

  4. Erika sanoo:

    Itse Tukholmassa asuvana on ihana seurata blogiasi:) jos kaipaat uusia reseptejä tai ravintola vinkkejä Tukholmaa kirkkaana mun uuteen blogiin erikabastlea.blogspot.se