Hulluna nahkaan

torstai 08. lokakuu 2015

Ecco Leather Factory

Materiaalinörtin taivas voi näyttää aika monenlaiselta. Yksi niistä tuli vastaan jokin aika sitten Eccon pressitilaisuudessa nimeltä Ecco Leather Factory. Hauskasti rouheisiin metallisiin teollisuusputkiin oli laitettu esille toinen toistaan upeampia nahkavuotia, joita sai – tai suorastaan piti – hypistellä ja kosketella. Tarkoitus oli nimittäin uusien mallistojen lisäksi tutustua eri nahkalaatuihin, valmistusprosessiin, viimeistelyihin ja pikkuisen myös kenkien valmistukseen.

Onneksi nahkavuodat olivat vain esittelyä varten. Jos niitä olisi saanut ostaa, olisin varmasti hankkinut kasan kaikissa sateenkaaren väreissä – vaikka en enää omista edes ompelukonetta, jolla nahkaa voi ommella. Ihanat materiaalit ovat jotain, mitä en kertakaikkiaan pysty vastustamaan!

Ecco Leather Factory 2

Hurmaavan kouluttajamme nimi on valitettavasti päässyt unohtumaan, mutta niin se vaan on, että jos joku on totaalisesti liekeissä omasta aiheestaan, häntä voi kuunnella vaikka miten pitkään! Nyt tiedän ainakin perusteet siitä, että minkälaista nahkaa käytetään eri tyyppisiin kenkiin, mistä kohtaa vuotaa eri kengän osat leikataan ja että teollisestikin tuotettujen laatukenkien valmistuksessa on hyvin paljon perinteisiä käsityövaiheita jäljellä.

Toki kuulimme myös hiukan kehuskelua siitä, miten Eccon nahkatehtaat ovat maailman ykkösiä, mitä tuotekehitykseen ja laatuun tulee.

Ecco Leather Factory 3

Ecco Leather Factory

Toisaalta kehuskeluissa on varmasti perääkin. Sen verran vaikuttava rivi luksusmerkkejä ostaa kaiken nahkansa Eccon tehtailta. Muistaakseni meille sanottiin, että muut asiakkaat on liikesalaisuus (miksi se sitten kerrottiin toimittajille??), mutta sanon nyt kuitenkin sen verran, että oli ihan hilkulla, että ostin viime syksynä Shopbopista Alexanr Wangin clutchin, jossa oli käytetty coolia lämmön vaikutuksesta väriä vaihtavaa nahkaa. Ihan samanlaista kuin tuo, johon olen painanut kämmeneni jäljen…

Varsinaista nahan valmistusprosessia meille ei konkreettisesti näytetty, mutta aika kemikaalipitoista puuhaa tuo näyttää olevan. Sikäli ymmärrän hyvin, että luonnonmukaisin menetelmin parkitulle, muokatulle ja värjätylle nahalle on tilausta.

Ecco Leather Factory

Unelmieni ateljeen konekantaan tuli yksi toivomus lisää! Pitäähän sitä ihmisellä kunnon nahka-Singer olla!

Ecco Leather Factory 6

Tuoteuutuuksista ihastuin erityisesti staileihin reppuihin. Tukholman muotiviikoilla erilaiset reput tuntui olevan aivan vakiovaruste ja ylivoimaisesti silmiinpistävin uusi katumuotitrendi. Molemmat ylläolevista Ecco-repuista olisi tosi kiva ja tyylikäs vaihtoehto tuohon tarpeeseen.

Myös Eccon uudet sneakersit tuntuivat freesiltä uudelta aluevaltaukselta.

Ecco Leather Factory 7

Suureksi ilokseni pääsimme vielä lopuksi itsekin askartelemaan! Tavoitteena oli saada aikaiseksi simppeli clutch muutaman niitin avulla. Tai olisi siellä saanut tehtailla jotain muutakin pientä, matkalaukku-tagin ja sen sellaista, mutta itse valitsin clutchin.

Siinä näperrellessä tuli mieleen, että pitäisi taas alkaa väsätä enemmän DIY-juttuja. Tykkään hommasta ihan älyttömästi ja aina parempi, jos lopputuloksena on jotain käyttökelpoista! (Jos nyt jollakin on heti spontaanisti antaa vinkkejä inspiroivista DIY-blogeista, omasta tai muiden, laita ihmeessä linkki kommenttilootaan!)

Ecco Leather Factory

Näin hienon clutchin sain aikaiseksi! Valkkasin tuollaisen tosi rouhean bootsi-nahan, jossa on selkeästi erottuva ”raskausarpi” keskellä. Aavistuksen harmittaa, etten hoksannut, että siellä olisi ollut patinoituja messingin värisiä niittejä myös, ennenkuin olin jo hakannut hopeanväriset paikoilleen. No toisaalta, eihän tuo niitti kovasti näy – ja toisaalta patinoitu olisi saattanut näyttää vähän liiankin sterotyyppiseltä tuon valitsemani nahan kanssa.

Kertaakaan en ole clutchia vielä ulkoiluttanut, mutta jonkin rennomman baari-asun kanssa se varmaan toimisi ihan kivasti.


4 Responses to “Hulluna nahkaan”

  1. Tiia K sanoo:

    Wau ihan mahtavaa ja hieno clutch. Vitsi tuolla olisi ollut upeaa käydä. Kirpsakkaa loppuviikkoa Minttu <3

  2. Tua sanoo:

    Olisi kiva lueskella taas pitkästä aikaa DIY-postauksiasi. :) Viime aikojen omia suosikkeja ompelu- ja DIY-blogien saralla ovat olleet mm. http://houseofpinheiro.com/ ja http://apairandasparediy.com/ .

    • Minttu Minttu sanoo:

      Kiitos linkeistä Tua! Pitäisi tosiaan elvyttää vanha DIY-rakkaus eloon taas… :)