Yhden aikakauden loppu

keskiviikko 06. tammikuu 2016

Uuden ajan alku

Useimmat muutokset elämässä tapahtuvat vähitellen. On sellainen olo kuin ikinä ei tapahtuisi mitään; kaikki menee aina samaa rataa. Kyllästyttääkin vähän, kun ikinä ei tapahdu mitään. Vasta takapeilistä tajuaa, miten asiat ovatkin aivan toisin kuin vuosi-pari sitten. Muutos on hiipinyt osaksi arkea niin vaihvihkaa, ettei sen tuloa ole ehtinyt rekisteröidä.

Joskus käy niin, että kaikki muuttuu kertaheitolla. Yhdessä silmänräpäyksessä elämä onkin ihan jotain muuta kuin aikaisemmin. Outoa, jännittävää, ihanaa tai pelottavaa – täysin riippuen siitä, mitä on tapahtunut ja joissakin tapauksissa myös hiukan siitä, miten itse päättää suhtautua. Useimmiten suuren muutoksen ollessa niin sanotusti päällä, tunteet heittelevät laidasta laitaan, välillä aika epäloogisestikin.

Jotkut käännekohdista voi valita itse – tai niihin voi ainakin vaikuttaa omilla valinnoillaan. Työpaikan vaihto, muutto toiselle paikkakunnalle tai toiseen maahan, lasten hankinta, loppuelämän puolison valinta, opinnoista valmistuminen – kaikki ainakin yleensä keskimäärin positiivisia suuria asioita, jotka merkitsevät isoa muutosta omassa elämässä.

Sitten on niitä tapahtumia, joihin ei voi itse vaikuttaa.

Joulunajan postauksissani mainitsinkin jo, että äitini on joutunut sairaalaan. Kyseessä on aivoverenvuoto, jota ei valitettavasti päästy hoitamaan mitenkään pikaisesti. Lähdin uudenvuodenpäivänä Tampereelle äitiä tapaamaan, enkä oikein tiennyt, mitä odottaa. Sen lisäksi, että olin joka päivä puhunut ensin Taysin ja sitten Hatanpään sairaaloiden hoitohenkilökunnan kanssa – ja saanut heiltä seikkaperäistä ja hyvää tietoa – olin myös jutellut äidin kanssa pari kertaa puhelimessa. Näiden juttelukertojen aikana äiti vaikutti pirteältä, skarpilta ja lähinnä vähän tuskastuneelta siitä, että eivät päästäneet häntä heti parin päivän jälkeen kotiin. Ihan omalta itseltään siis.

En ollut ollenkaan varautunut siihen, miten avuton ja oikeasti sairas äitini on. Olin aika järkyttynyt, kun näin hänet ensimmäisen kerran Hatanpäälle saavuttuani. Minun reipas ja rämäkkä äitini, joka piti maailmalla hajallaan olevan pesueensa puolia kunnon kantaemon tapaan, istui nyt pyörätuolissa kumarassa, katse harhaillen. Edessä on pitkä kuntoutusjakso, eikä ole varmaa pärjääkö äiti enää koskaan omassa kodissa ilman omaishoitajan apua.

Siinä sairaalassa tajusin silmänräpäyksessä, että elämäni on muuttunut täysin. Se ajanjakso, jolloin äiti oli aina viimeinen takaportti, tuki ja turva ainokaiselle lapselleen ja lapsenlapsille, on nyt ohitse. Nyt on minun vuoroni olla se vahvin.

Kova huoli ja suru äidin tilanteesta, levottomuuskin, on ollut päällimmäinen tunne nämä viime päivät. Olen syvästi kiitollinen Hatanpään hoitajille, jotka jaksavat selittää asioita ja äidin vointia uudelleen ja uudelleen. Ja ovat ymmärtäväisiä tyttären huolelle ja tyhmillekin kysymyksille. On ihana tietää, että oma äiti on hyvässä hoidossa, että hänellä on hyvä lapsuuden ystävä, joka käy joka päivä katsomassa ja muitakin kavereita. Tuntuu silti vaikealta olla näin kaukana.

Tuntuu myös vaikealta olla yksin. Jos olisi sisaruksia, tätäkin taakkaa voisi jotenkin jakaa. Mutta kun ei ole, olo on aika yksinäinen ja voimaton. On epäreilua valittaa omaa vointiaan, kun läheinen on sairaalassa. Enkä sinänsä halua surkutella omaa oloani. Sen vain sanon, että en todellakaan olisi halunnut tätä, en ole valmis vielä. Äidillä olisi voinut olla vaikka miten monta reipasta vuotta vielä edessä. En ole ollenkaan varma, miten jaksan kaiken.

Äiti ei kuitenkaan missään tapauksessa haluaisi, että jään tuleen makaamaan. Se ei ole milloinkaan ollut hänen tyylinsä, eikä se ole minunkaan. Periksi ei anneta ja synkkyyteen ei vaivuta!

Keskityn tuomaan hyviä, ihania ja mahtavia asioita elämääni – ja huomenna täällä blogissa juttua kevään upeista kenkätrendeistä sekä kurkistus vituaalimaailmaan.


56 Responses to “Yhden aikakauden loppu”

  1. ixa sanoo:

    Voi :( Kauheasti voimia ja jaksamista sinne sinulle ja äidillesi.

  2. Helena sanoo:

    Voi itku, tosi paljon voimia sinulle. Olen sivusta seurannut lähipiirissä vastaavaa tapausta jossa tytör asui toisessa maassa äidin sairastuessa. Ajan kanssa asiat järjestyvät, olette vielä alkushokissa koko perhe. Olet ajatuksissa.

    • Minttu Minttu sanoo:

      Kiitos kovasti! Joo, kyllä sellainen shokki-olo on… Ei oikein tiedä miten päin olisi.

  3. Nina sanoo:

    Voi Minttu! <3 Olen hirvittävän pahoillani. Toivon kaikkea hyvää äidillesi ja jaksamista sinulle. Asiat kyllä järjestyvät aina parhain päin. <3

    • Minttu Minttu sanoo:

      Kiitos ihana Nina! Varmasti asiat järjestyy, nyt vain on niin epätodellinen olo…

  4. Norppa sanoo:

    Voimia ja jaksamista kovasti koko perheellesi <3 Nyt tarvitsette aikaa, sen myötä selviää kuinka kuntoutuminen lähtee etenemään. Omat iäkkäät vanhempani asuvat Espanjassa, huoli toki aina kalvaa - vanhusten parissa työskentelevänä sairaanhoitajana sanoisin olevani aika realisti mahdollisten sattumusten pelon kanssa :/

    • Minttu Minttu sanoo:

      Kiitos myötäelämisestä Norppa! Jotenkin itse en osannut ollenkaan ajatella, että tämä hetki tulisi jo nyt, vaikka teoriassa ajattelenkin, että mitä vaan voi sattua, milloin vain.

  5. anu sanoo:

    Voi Minttu! Pelkäsinkin, että äitisi sairastuminen on ollut vakava, blogin hiljaisuuden perusteella.

    Oma äitini sairastui aivoveritulppaan kesällä. Ensimmäiset viikot olivat todella rankkoja ja toipuminen on edelleen kesken, eikä lopullisesta toipumisesta ole varmuutta. Surutyötä olemme tehneet kaikki, täysin terveen ihmisen elämän muutos on ollut kova. Toisaalta olen alusta asti iloinnut siitä, että äiti on ylipäänsä hengissä eikä vahingot olleet niin pahoja kuin olisivat voineet olla.

    Jaksamista sinulle, toivottavasti löydät tule myös itsellesi!

    • Minttu Minttu sanoo:

      Jotenkin kyllä helpottaa tietää, että on kohtalotovereita. Kiitos sulle Anu! Ja ihan samoin olen hyvin onnessani siitä, ettei käynyt vielä pahemmin. Kuntoutumisen kanssa yritän olla positiivisella mielellä, mutta odottamatta liikoja. Niin varmaan teilläkin.

      Jaksamista myös sinne sinulle!

      • Anu sanoo:

        Piti lukea, että ’toivottavasti löydät TUKEA myös itsellesi’. Ei pitäisi puhelimella kirjoittaa :)

        Laita s-postia jos haluat jutella lisää kuntoutuksesta ja kuntoutumisesta. (Osoite lienee jossain tuolla kommenttien syövereissä?)

        • Minttu Minttu sanoo:

          Puhelimella kirjoittaminen on kyllä vihoviimeistä! :D

          Kiitos, ihana tietää, että siellä ruudun toisella puolella on tukijoukkoja! <3

  6. Tarja sanoo:

    Voimia sinulle Minttu! <3 Minä tiedän, miltä sinusta tuntuu. Oma äitini kiidätettiin joulunpyhien jälkeen sairaalaan. Yllättäen. Onneksi kuitenkin riittävän nopeasti ja hän sai apua ja on toipunut hyvin. Minullekin äiti on ollut se viimeinen takaportti, tuki ja turva. Hän tekee asioita, hoitaa ja huolehtii. Ei sano, ettei jaksa jotain. Nyt onneksi sanoo ja ottaa levon kannalta, kuten on kehotettukin.

    Minulla on sisko, joten tiedän, miten arvokasta on pystyä jakamaan nämä asiat ja huoli. Kun asiat tapahtuvat ei todellakaan ehdi miettiä, omaa jaksamistaan. Kun pahin oli ohi ja palasin kotiin ja töihin, tuli huomattua, miten paljon omia voimia kaikki oli verottanut. Ajatuksia ei ole tahtonut saada millään kasaan; kaikki töihin liittyvä tuntui ja tuntuu edelleen turhalta. Ehkä tämä tästä, kun aikaa kuluu ja näkee, miten asiat alkavat sujua.

    Halaus!

    • Minttu Minttu sanoo:

      Voi Tarja! Äidin ja tyttären suhde on aina erityinen. Ihana kuulla, että teillä toipuminen lähti hyvin käyntiin. Kyllähän tämä arvojärjestystä pistää aikalailla uusiksi. Toisaalta tuntuu ihan hyvältä palata huomenna töihin – ei sitä täältä kaukaa oikein pysty muuta tekemään kuin soittelemaan sairaalaan. Saapahan ainakin jotain muuta ajateltavaa, vaikkei kovasti jaksaisikaan painaa hommia.

      Halauksia ja voimia sinne sullekin!

  7. tuulanneli sanoo:

    Tsemppia Minttu <3

    Meille tyttärille, äiti on aina se viimeinen portti ja turva.
    Tiedän tunteen, mitä käyt läpi. Elämän rajallisuus iskee meille
    aina, kun vanhemille tapahtuu jotain.

    Toivotaan, että kaikki kääntyy parhaiten <3

    • Minttu Minttu sanoo:

      Kiitos Tuulanneli! Ei täällä vielä ole toivoa menetetty, vaikka välillä aika raskaalta tuntuukin. <3

  8. Sirkka Länsiö sanoo:

    Minna mä myötä elän sun ja tyttöjen elämässä ! Mä olen äitisi tosi hyvä ystävä ! Meillä on tosi läheinen suhde Irjan kanssa soittelimme usein toisillemme ! Käyn häntä siellä sairalassa katsomassa ja koetan komentaa häntä jumppaamaan mahdollisuuksien mukaan ! Irja on mun paras kaveri <3 <3 <3

    • Minttu Minttu sanoo:

      On niin ihana tietää, että äidillä on siellä Tampereella Sirkka sinun kaltaisia ihania ja hyviä ystäviä! Kiitos sulle ihan älyttömästi kaikesta!! <3

  9. Voi Minttu, kovasti voimia ja jaksamista <3 <3

  10. Iina sanoo:

    Voimia ihan hurjasti Minttu ja iso halaus<3 Itsekin olen ainoana lapsena käynyt läpi äidin aivoinfarktin silloin kun olin 14, ja voin samaistua täysin sun tuntemuksiin. Onneksi Suomessa saa hyvää hoitoa ja onneksi sun äidillä on noin ihana tytär ja muita läheisiä niinkuin kirjoititkin. Jos ikinä haluat jutella niin tiedät mistä mut löytää! Oot ihana ja vahva<3

    • Minttu Minttu sanoo:

      Voi Iina, iso kiitos! <3 Mulle tuli kyyneleet silmiin, kun luin sun kommentin. Että niin nuorena olet joutunut kohtaamaan jotain niin raskasta! Olen ollut kyllä ihan mielettömän kiitollinen suomalaiselle terveydenhoidolle. Kun vain olisi äiti saatu ajoissa hoitoon..

  11. mikko sanoo:

    voimia rakas minttu. X

  12. Sofié sanoo:

    Voi Minttu <3

    Olen niin pahoillani, paljon voimia sinne.

  13. Maria sanoo:

    Voimia Minttu vielä tätäkin kautta <3 <3 <3
    Ja jos on jotain, mitä voin tehdä täällä Tampereen päässä, niin just let me know.

  14. Hottentotti sanoo:

    Voimia sinulle, äidillesi ja koko perheelle <3

  15. Minttu-Maaria sanoo:

    Omien vanhempien vanheneminen ja sairastuminen on iso kriisi, josta puhutaan ihan liian vähän. On hyvin vaativaa ja raskasta ottaa hoivaajan rooli ja muutama vuosi sitten ajattelin, että en koskaan kykenisi sellaiseen. Omat vanhempani ovat iäkkäitä, mutta pärjäävät kyllä hyvin kotona, mutta olen silti miettinyt heidän tulevaisuuttaan ja omaa rooliani ja kipeintä on ollut nähdä niin reippaitten ihmisten heikentyminen. Kaikkein kirpaisevinta on ajatella, että liian pian tulee se päivä, kun heitä ei enää olekaan.

    Voimia ja halauksia sinulle ♥

    • Minttu Minttu sanoo:

      Tavallaan olin itsekin kuvitellut olevani jotenkin valmistautunut siihen, että tämä päivä koittaa. Että äiti tarvitsee tukeani ja minun tehtävä on olla se vahvin. Teoriassa ja tulevaisuudessa kaikki on helpompaa ja luonnollista. Nyt, kun tilanne on omalla kohdalla, kriisi on yllättävän kova ja yksinjäämisen tunteen voimakkuus on yllättänyt.

      Suurkiitokset myötäelämisestä! <3

  16. Voi ei.. Voimia ja jaksamista Minttu <3 Nämä on niitä ikäviä elämän käännekohtia, joita ei toivoisi kenenkään tielle.. Kiitos Minttu kun jaoit henkilökohtaisen tragedian meidän kanssamme! Kyllä jokaisesta päivästä ja jokaisesta läheisestä ihmisestä saa ja pitää olla kiitollinen joka ikinen päivä, koska koskaan ei tiedä, mitä nurkan takana piilee eikä asiat ole todellakaan itsestäänselviä..

    • Minttu Minttu sanoo:

      Kun tosiaankin muistaisi ihan jokaikinen hetki arvostaa sitä, että saa olla rakkaittensa kanssa ja kun terveys on kunnossa. Minkään ei pitäisi olla itsestäänselvää.

      Kiitos Business Woman kauniista sanoistasi! <3

  17. Voi miten kurja kuulla. Voimia ja jaksamista sinulle! Just tänään juteltiin töissä, miten meidän työyhteisö alkaa olla niin vanha, että kaikilla alkaa olla kova huoli ja pelko vanhemmistaan. Täytyy vain toivoa, että jos/kun omat vanhemmat ovat huonossa kunnossa, itse jaksaa olla vahva.

    • Minttu Minttu sanoo:

      Kiitos Marjukka! Pidän itseäni aika vahvana selviytyjätyyppinä ja siksi yksi shokki onkin ollut, että nyt mieluiten pistäisin pääni pensaaseen. Ei ole enää äitiä, jolle pahimman kriisin kohdatessa soittaisin..

  18. Nidivi sanoo:

    Voih, onpa ikävää… Olen kokenut vastaavan ja ymmärrän täysin mitä tarkoitat ja mitä käyt nyt läpi. Joskus elämä heittää eteen ihan käsittämättömiä tilanteita, eikä voi muuta kuin puskea eteenpäin. Voimia sinulle, ja kaikkea hyvää äidillesi, muista huolehtia myös omasta jaksamisestasi! <3

    • Minttu Minttu sanoo:

      Tuntuu, että jo pelkästään täällä saamani tuki on helpottanut oloa tosi paljon. Kiitos siitä sinullekin! <3

  19. AnuV sanoo:

    Moi!
    Ikävä kuulla murheellisista uutisista. Tiedän, miltä sinusta tuntuu. Oma isäni sai aivohalvauksen 49 -vuotiaana. Itse olin tuolloin 23 -vuotias tyttönen. Oli vaikeaa hyväksyä rooliemme vaihtuneen, kun minusta tuli isän asioiden hoitaja. Muista puhua tai kirjoittaa tuntemuksista ja ajatuksistasi. Se on jännää, miten asioiden ääneen sanominen monesti helpottaa oloa, vaikka mikään ei varsinaisesti muuttuisikaan.
    Kaikkea hyvää teidän perheelle!

    • Minttu Minttu sanoo:

      Oi, miten sinä ja isäsi olittekaan nuoria. Varmasti ihan kamala paikka. Onneksi minulla riittää kuuntelijoita ja muutenkin puran tuntojani päiväkirjaan, joten hiukan saan käsiteltyä asioita. Olen silti yllättynyt, miten suuri kriisi roolien vaihtuminen on, vaikka itselläni ja äidilläni on huomattavasti enemmän ikää kuin mitä sinulla oli. Kaikkea hyvää myös sinun ja läheistesi elämään AnuV!

  20. Nimetön sanoo:

    Valtavasti voimia Minttu, nuoruudenystävältä, ja kerro terveisiä äidillesi vaikkei hän muistaisikaan. Ihana että sulla on virtaa pitää tätä energistä blogia, jonka löysin vasta muutama vuosi sitten. Nimenomaan ei pidä antaa periksi vaan jatkaa täydellisen garderoobin ja lounasboksin metsästystä.

    • Minttu Minttu sanoo:

      Kiitos ihana! Ja tosiaan ei äitikään toivoisi, että jäisin murehtimaan ja suremaan – hänkin kyllä tykkää kengistä ja ilahtuu kaikesta kauniista, vaikka olisi miten hömppää. :)

  21. LI Lady sanoo:

    Paljon tsemppia ja voimaa sinulle etta jaksat olla aitisi tukena kuntoutumisvaiheessa. Toivoa ei kannata koskaan menettaa! Roolien vaihtuminen on kipea asia ja sen tyostaminen ja surutyo vie aikaa ja energiaa, mutta keskity siinakin kiitollisuuteen siita etta sinulla on viela aiti ja etta pystyt auttamaan hanta.

    • Minttu Minttu sanoo:

      Olen tosiaan hurjan kiitollinen siitä, että äiti kuitenkin vielä on – ja kuntoutuskin on vasta ihan alussa, varmasti jotain edistymistä vielä tapahtuu. Kiitos hurjasti myötäelämisestä!

  22. Rouva R sanoo:

    Palasin eilen Suomesta tänne Tukholmaan. Olin tervehtimässä äitiäni, 81 v, joka asuu palvelutalossa, nykyisin yksinään. Isä kuoli yli kaksi vuotta sitten. Ennen kuin luin kirjoituksesi googlasin muistisairaille hoivakotia eli kauan hän ei palvelutalossa pärjää. Järkyttävää tämä huoli! Minulla parempi tilanne sillä veljeni asuu äitiä lähellä. Toivon että äitisi tila paranee ja että löydät hänelle hyvän hoitopaikan. Voimia ja jaksamista!

    • Minttu Minttu sanoo:

      Kiitos – ja voimia ja jaksamista myös sinulle Rouva R! Vaikka Tukholma ei ole kaukana, juuri nyt tuntuu raskaalta, ettei voi vain piipahtaa sairaalassa illalla työpäivän jälkeen. Onneksi äiti jaksaa puhua vähän puhelimessa välillä. Pysyy ainakin sellainen yhteys.

  23. Belladonna sanoo:

    Voimia ja jaksamista sinulle ja kaikkea hyvää äidellesi!

  24. Voi Minttu – vasta nyt pääsin tämän lukemaan, mutta sydämestäni toivon sinulle ja äidillesi voimia tämän keskellä. Olen itsekin jo moneen kertaan ehtinyt oman äitini puolesta pelästyä ja myös minun äitini asuu toisella paikkakunnalla – mutta sentään muutaman tunnin ajomatkan päässä ja minulle on siunattu maailman paras pikkuveli, joka asuu äitini lähellä. Silti – huoli on suuri aina kun äiti sairastaa ja tuntuu ikävältä sekin, että suurin osa huolenpidosta jää veljeni vastuulle.
    Elämässä ei mikään ole tähtiin kirjoitettu – ei aina se omakaan jaksaminen – senkin olen näinä päivinä kokenut – joten yritä pitää huolta itsestäsikin. Voimahaleja, oikein hurjan paljon sinulle <3

    • Minttu Minttu sanoo:

      Kiitos myötäelämisestä ja vertaistuesta Lady! <3

      Kyllä tässä nyt on todella taas tullut konkreettinen muistutus siitä, että mitään hyvää ei pitäisi ottaa itsestäänselvyytenä. Ja että pysyvää on vain muutos (ja muita kliseitä :D). Vieläkin on aika kuusta pudonnut olo, mutta pikkuhiljaa toivottavasti omakin pää alkaa taas toimia jotenkin johdonmukaisesti.

  25. Malisa sanoo:

    Paljon voimia ja lämpimiä ajatuksia sinulle! <3

    Tuttua tekstiä. Tai siis yksityiskohdat eivät täsmää, mutta huoli ja roolienvaihtostressi on sama. Miten se sama tyyppi, joka aikanaan esim. syötti minua, kaipaakin nyt yhtäkkiä minulta avustusta syömisen kanssa? Raskas elämänvaihe läpikäytäväksi missä tahansa iässä, niin se taitaa olla. Tavallaan sitä jo haluaisi päästää läheisestään irti sinne jonnekin, missä ei ole kipua tai vaikeuksia. Mutta ei sitä silti ikinä tohtisi luopua läheisistä ihmisistä <3, vaan pitää heidät lähellään vaikka huonossakin kunnossa. Onneksi teillä on varmasti jäljellä vielä hyviäkin hetkiä.

    • Minttu Minttu sanoo:

      Kiitos Malisa! Omat tunteet menee aika vuoristorataa – välillä on vahva ja rauhallinen fiilis, välillä olen aika hukassa. Toivotaan tosiaan, että tulisi vielä niitä hyviäkin hetkiä, mutta elämä on sitä mitä se on.

  26. KirsiT sanoo:

    Hei Minttu !
    Lämpimiä ajatuksia lähetän. Todellakaan koskaan ei tiedä mitä tulevaisuus tuo. Isäni kuoli tapaturmaisesti 2 vuotta sitten ja joulukuun alussa äiti kuoli kehkokuumeeseen, yllättäen hänkin. Tampereella on paras mahdollinen apu äidillesi, toisin kun jossain pienellä paikkakunnalla.
    Hienoa, että äitisi jaksaa puhelimessa jutella kanssasi, päivitäinen yhteydenpito auttaa häntä ja myös sinuakin.
    Toivotan paljon voimia, ja olen valmis antamaan kaiken tukeni.
    Terv. Kirsi

    • Minttu Minttu sanoo:

      Voi kiitos KirsiT! Hurjan rankkaa ollut kyllä sulla. Toivottavasti olet saanut itsellesi apua ja tukea myös? Jaksamisella on rajansa.

  27. Tsemppiä vaikeaan tilanteeseen! Asenteesi on ainakin kohdallaan, ja auttaa varmasti silloin, kun tuntuu siltä ettei jaksa. Fiksua keskittyä positiivisiin juttuihin. :)

    • Minttu Minttu sanoo:

      Kiitos Taru! Yritän todella löytää mahdollisimman paljon positiivisia asioita joka päivä. Se onnistuu välillä helpommin ja välillä paremmin. :)