Eleganttia vappua! (ja grattis Kungen!)

Saturday 30. April 2016

Ajattelin näin vapun – ja kunkun 70 v. syntymäpäivän – kunniaksi tarjoilla pienen kuvakavalkadin lempparikuninkaallisten päiväjuhlaeleganssista. Juhlat ovat juurikin käynnissä, eli kuvat ovat lähestulkoon live-materiaalia.

Jos ei vapun asu ole vielä selvillä – ehkä tästä löytyy inspiraatiota siihenkin. Tykkään hurjasti kaikkien asuista, prinsessa Madeleine varsinkin on todella säkenöivä puuterisessa, mustalla terästetyssä kokonaisuudessaan. Myös kuningatar Silvian roosa kevättakki on aivan ihana – leikkaus vie ajatukset jonnekin Grace Kellyyn ja Hollywoodin kulta-aikoihin.

Suloisin kaikista on kuitenkin prinsessa Estelle! Miten hän voikin olla niin valloittava ja hurmaava!!

1200-1 1200-2 1200-3 1200-4 1200-5 1200-6 1200-7 1200-8 1200-9 1200-10 1200-11 1200-12 1200-13 1200-14 1200

Kuvat: Expressen.se


Inspiration Blog Awards 2016

Friday 29. April 2016

IBA 2016 1

Suomessa taitaa olla vappuhulinat jo täydessä käynnissä. Niinkuin joka vuosi jaksan päivitellä, täällä meillä vappua ei todellakaan havaitse missään, jos ei ehdoin tahdoin hankkiudu jonkun isomman yliopiston kampukselle. Vappukokkoja sytytellään toki vähän siellä sun täällä, mutta tänä vuonna omiin aaton suunnitelmiini kuuluu vain huomenna illallinen ystäväni Camillan luona. Ja illallissuunnitelmia tehdessämme emme todellakaan muistaneet, että on vappu – vaan vain sen, että edellisestä kerrasta on ihan liian kauan.

Mutta vaikka vappu täällä olisikin aika laimea, bilefiiliksiä löytyy kyllä kameran muistikortilta ihan yllin kyllin. Yllä olevan kuvan on tosin napsaissut Emilian siippa siinä vaiheessa, kun Inspiration Blog Awards gaala alkoi olla jo loppumaisillaan. Jotenkin tuossa kuvassa kuitenkin kiteytyy monta tällaisten tapahtumien ihaninta juttua, ystävystyminen, vertaistuki ja yllättävien yhteensattumien löytäminen. Maailma on niin pieni -moment parhaimmillaan, kun todettiin että Emilia tuntee kaikki mun äidin puolen serkut!

IBA 2016 2

Maailma on niin pieni -momentin lisäksi IBA:ssa koettiin todellinen fan girl -moment. En edes ala kaikista Aira Samulinin meriiteistä, mutta sen voin sanoa, että kun 11-v. Minttu osallistui Aira Samulinin tanssikurssille yhdessä Tinnin kanssa, se oli suuri muutoskohta silloisessa elämässäni. Varmaankin sitä on tuon ikäisenä aika altis häikäistymään, mutta muutenkin Aira Samulin on mielestäni positiivinen esimerkki ja esikuva siihen, että mihinkään tiukkaan muottiin ei ole todellakaan pakko alistua. Ei kenenkään, eikä edes meidän naisten!

Asukuvat illan outfitista jäi valitettavasti aika heikoille kantimille. Edustin Peetun pari vuotta sitten uuden vuoden juhliin Asokselta tilaamassa unikonpunaisessa mekossa.

IBA 2016

IBA 2016

Tykkään tosi paljon mekon fiftarihenkisestä leikkauksesta (helman alla on jopa tyllikerros tuomassa muhkeutta!) ja syvän punaisesta väristä. Muhkean helman lisäksi kolmiulotteisuutta tulee siitä, että osa helman kukkabrodeerauksista on kiinnitetty vain muutamalla pistolla.

IBA 2016

Kengiksi valikoitui vanhat luotettavat Lacosten kiilapohjaiset sandaalit. Täytyy kyllä nyt ihan sanoa ääneen, että jostain kumman syystä nykyinen juhlakenkäosastoni on aika surkeissa kantimissa. Mistä ihmeestä moinen voi johtua? Liian vähän juhlia?

IBA 2016 6

Iltalaukun virkaa toimitti toinen vakkari, Bossin musta clutch. Tavallaan tuntuu vähän tylsältä, että päädyn niin usein tuohon samaan vanhaan, mutta toisaalta tykkään siitä kovasti. Parasta Bossin clutchissa on upea paksu ja joustava nahka, mistä se on valmistettu. Lisäksi olen edelleen ihastunut laukun tupla-clutch -rakenteeseen!

IBA-illan kaulakoru oli sentään tarkan turvallisuustarkistuksen ja tyylikontrollin jälkeen hyväksytty korkeimmalta mahdolliselta taholta.

IBA 2016

IBA 2016

En muista korun alkuperää, sen verran vanha on sekin, mutta toimi mielestäni oikein hyvin punaisen mekon parina.

Varsinaista asukuvaa IBA-illan outfitista ei valitettavasti tullut napsaistua. Valokuvaseinän kuva antaa hiukan osviittaa, vaikka ihan hurjan tyytyväinen en otokseen olekaan. (Ja mielestäni moni muukin tosi kaunis ja ihanassa asussa oleva bloggari näytti hiukan oudolta näissä kuvasienäkuvissa…)

IBA 2016

Viimeinen kuva: Lars Johnson


Diana Orving & Reschia designer shoes

Friday 29. April 2016

Diana Orving

Tiedän, että tämä vinkki tulee hiukan viimetipassa, mutta vaikuttaa siltä, että tänne Tukholmaan on saapunut hurjasti väkeä tämäniltaisen Adelen konsertin vuoksi. Mikäli iltapäivällä on aikaa tapettavana, suosittelen pistäytymään Diana Orvingin ja Reschian (upeita kenkiä!!) sample salessa.

Facebook-ilmoituksen mukaan siellä on juurikin täydennetty tarjontaa ja tangot notkuvat ihania löytöjä!

Recycled classics, one-of-a-kind, samples & more.
50-80% OFF
April 28 & 29 (11am-7pm)

Door code: 2558

Osoite: Östgötagatan 37, lähin t-bana-asema: Medborgarplats


Aasialainen kookoslohi uunissa

Thursday 28. April 2016

Siellä lahden itäpuolella taidetaan jo kiivaasti valmistautua vapun viettoon. Kuudentoista Tukholmavuoden jälkeen on jo melkein vaikea muistaa, miten merkittävästä juhlasta on kyse. En nyt todellakaan väitä kaipaavani nuoruuteni ja opiskeluaikojen kosteita bakkanaaleja. Sen sijaan ystävien kanssa vietetyistä vapuista – ja etenkin monista ihanista vappulounaista ja piknikeistä – on ihania muistoja, jotka nostattavat nostalgiafiiliksiä.

Tämän hiukan epämääräisen johdannon tarkoituksena on esitellä pari viikkoa sitten kokkaamani aasialaishenkinen, ihanasti kookoksen tuoksuinen uunilohi. Ei ole juuri helpompaa ruokaa kuin uunissa valmistettu lohi. Se valmistuu nopeasti, onnistuu jopa meikäläisen kaltaiselta aloittelijalta ja maistuu useimmille.

Kookoslohi

Kookoslohessa yhdistyy kookoksen pehmeä makeus chilin pikanttiin kirpeyteen ja korianteri viimeistelee ruokalajin leppoisan aasialaisfiiliksen. Periaatteessa tämä on siis ihan perinteistä, helposti valmistuvaa lohturuokaa, mutta pienellä aasialaisella twistillä.

AASIALAINEN KOOKOSLOHI

Ainekset (noin about viisi annosta):

  • 900 g lohta
  • 1/2 dl kookoshiutaleita
  • 1 purkki kookosmaitoa
  • 2 rkl kookosöljyä
  • 1 rkl kalakastiketta
  • 2 tuoretta chiliä
  • ruukku tuoretta korianteria
  • suolaa
  • limelohkoja (tarjoiluun)

Kookoslohi

Valmistus:

  • Paahda kookoshiutaleita pannulla niin, että ne saavat hiukan vaaleanruskeaa väriä. Sekoittele koko ajan, sillä nuo kärähtävät helposti käyttökelvottomiksi. Poista chileistä siemenet ja muut valkoiset osat (sekä vihreä kanta tietty!) ja pilko tosi pieneksi. Silppua korianteri, mutta jätä muutama sievä lehdykkä tarjoilua varten koristukseksi.
  • Sekoita kaikki ainekset (lohta lukuunottamatta) kulhossa. Mausta sopivasti suolalla.
  • Laita lohi nahkapuoli alaspäin uunivuokaan ja kaada kastike päälle. Paista noin 180 asteisessa uunissa 15 – 20 minuuttia. Muista, että lohi on paljon herkullisempaa piirun verran vähemmän kypsänä kuin piirun verran yli.
  • Koristele valmis lohi tuoreella korianterilla ja tarjoile riisin ja limen lohkojen kanssa.

Kookoslohi

Voisin kuvitella, että tämä olisi aivan loistava tarjottava vapunpäivän lounaalle. Resepti on helposti monistettavissa eli uunissa lohi valmistuu isommallekin porukalle samalla vaivalla. Juomaksi sopii hyvin hiukan puolimakeaan taittava pirskahteleva valkoviini tai miksei kuohuviini, jos kerran vappulounaasta on kyse!


2 x Voittaja!

Thursday 28. April 2016

Parikin tosi kiva arvontaa on saatu lähiaikoina päätökseen. Vakionnettaremme, random.org, on valinnut voittajat sekä XL-S Elämäntaparemonttiarvontaan että Vaasan RuisNacho -jutun kilpailuun.

Ihan mitenkään älyttömän montaa osallistujaa ei kumpaankaan arvontaan tullut. Olisi tosi mielenkiintoista kuulla mielipiteitä, että miksi. Postausten lukijamäärät kun kuitenkin pyörivät siellä ihan normaaleissa lukemissa, ehkä jopa vähän ylikin. Oliko kysymykset liian hankalia, palkinnot epähoukuttelevia – vai onko vallalla yleinen kyllästyminen arvontoihin?

Vaasan RuisNachot

Vaasan RuisNacho -arvonnassa palkintona on Vaasan tuotepaketti. Onnellinen voittaja on…

nimimerkki: KAURA vastauksellaan:

“Tarjoaisin näitä pikkutapaksina vieraille erilaisin päällisin. Hyydykekakun (suolainen) pohjana haluaisin myös testata näitä. :)”

XL-S

XL-S Medicalin arvonnassa palkintona on 20 minuutin puhelinkonsultaatiot sekä Personal Trainer Piia Korisevan, että psykologi Mikael Saarisen kanssa. Lisäpotkua elämäntapojen remontointiin voitti…

nimimerkki: HANTSU vastauksellaan:

“Olen taaperon äiti ja vauvan odottaja. Kaipaisin pientä kohennusta peruskuntooni, jota pidän yllä arkiliikunnalla ja vaunulenkeillä. Ruokavaliosta ja sen mahdollisista kehitysideoista olisi myös loistavaa päästä keskustelemaan asiantuntijan kanssa.”

Lämpimät onnittelut molemmille voittajille!!

Kiitokset myös kaikille muille osallistujille! Voittajille on lähtenyt myös sähköpostilla tieto voitosta.