Kevennettyä herkuttelua

tiistai 19. huhtikuu 2016

Vaasan RuisNachot

Niinkuin sunnuntaina julistin, nyt on korkea aika tsempata reippailun ja syömisten kanssa. Pikavilkaisu vaatekaappiin riittää kertomaan, että jos en nyt ryhdistäydy, kesäksi pitää uusia koko garderobi. Kokemuksesta kuitenkin tiedän, että liian tiukka ja pääasiassa itsekuriin ja itsensä pieksemiseen perustuva elämäntaparemontti ei ole milloinkaan kovin pitkäikäinen. Myös herkuttelua on mahduttava mukaan! Onneksi sen voi tehdä myös kevyesti ja hyvällä omatunnolla. Pääsin mukaan Indiedaysin ja Vaasan RuisNachojen kampanjaan ja päätin todistaa itselleni, että herkuttelun ei aina tarvitse tarkoittaa epäterveellisyyttä ja tyhjiä kaloreita.

RuisNachoja on useampaa eri makuvaihtoehtoa. Itse päätin testata uutuuksia Paahdetut siemenet ja Tomaatti & Rosmariini. Tein kyytipojaksi kaksi superkevyttä, mutta todella maukasta dippikastiketta. Kerrankin ei tarvitse ajatella, että ”en voi ottaa yhtäkään, koska sitten en pysty lopettamaan”. Kevyen ja herkullisen RuisNacho + dippi –yhdistelmän kanssa mopo saa karata ihan vapaasti.

XL-S

Ajatuksena oli, että lähden kaverini kanssa viikonloppuna aurinkoiselle ja reippaalle power walk –lenkille ja sitten parkkeeraisimme parvekkeelleni nauttimaan ja paistattelemaan päivää. No, viikonlopun sää oli tyypillinen aprilväder. Välillä paistoi, välillä ropsi vettä ja vaikka mittarin lukemat näytti ihan mukavaa reilua kymmentä lämpöastetta, jääkylmä tuuli jäähdytti parvekkeellaistumisaikeet.

Ulkoilun jälkeen tarvitsimme lämmikkeeksi teetä ja RuisNachot dippikastikkeen tekivät erinomaisesti kauppansa lämpimän juoman kanssa.

Vaasan RuisNachot

VALKOSIPULINTUOKSUINEN YRTTIDIPPI

Ainekset:

  • 1 dl rahkaa
  • 1 dl maustamatonta jogurttia
  • ½ – 1 sitruunan mehu
  • 1 tl juoksevaa hunajaa
  • 1 valkosipulin kynsi
  • Nippu ruohosipulia
  • Nippu tilliä
  • Suolaa maun mukaan

Valmistus:

Pilko valkosipulin kynsi tosi, tosi pieneksi. Hienonna tilli ja ruohosipuli. Sekoita kaikki ainekset keskenään ja laita suolaa maun mukaan.

Vaasan RuisNachot

Valkosipulintuoksuinen yrttidippi on todella kesäinen ja raikas kastike. Keveys tulee rahkasta, joten sen määrää muuttelemalla voi hiukan säätää kokonaisenergian määrää. Koostumusta ohentaa maustamaton jogurtti ja sitruunanmehu. Niiden määrää voi säädellä ihan oman maun mukaan. Itselläni oli aika makeita eco-sitruunoita, joten laitoin mehun kokonaisesta hedelmästä, vaikka puolikaskin voisi kyllä riittää.

Hiukan ylimääräiseltä tuntuvaa energiaa tulee myös hunajasta, mutta jotain makeutusta kannattaa laittaa hiukan, sillä se taittaa ihanasti kaiken muun happamuutta.

Kastiketta voi muunnella loputtomasti käyttämällä erilaisia yrttejä. Itse kyllä ihastuin juuri tähän yhdistelmään niin paljon, että aion testata sitä myös ihan kastikkeena esim. uunilohelle.

Vaasan RuisNachot

DIJON-SINAPILLA MAUSTETTU RAEJUUSTODIPPI

Ainekset:

  • 1 dl raejuustoa
  • 1 dl kermaviiliä
  • 1 tl Dijon-sinappia
  • Muutama herkullinen cocktail-kurkku
  • Pari tl kapriksia (kapristen lientä 2 tl)
  • Mustapippuria myllystä

Valmistus:

Pilko kurkut tosi pieniksi palasiksi. Sekoita kaikki ainekset. Lisää sinappia ja/tai kapristen lientä, jos maku tuntuu liian laimealta.

Vaasan RuisNachot

Olen vasta ihan vähän aikaa sitten hoksannut Dijon-sinapin ja nyt haluaisin tunkea sitä vähän joka paikkaan. Pikkuiset cocktail-kurkut on sen sijaan ollut salainen paheeni jo pidempään. Raejuustoksi voi valita kevytversionkin, mutta dipissä toimii parhaiten vähän vähemmän rakeinen (ruotsalaistyyppinen) versio. Kermaviilillä pystyy lisäämään kastikemaisuutta.

Suolaisuutta tähän kastikkeeseen tulee aivan tarpeeksi kurkuista ja kapriksista, joten suolaa ei kannata lisätä ainakaan vielä valmistusvaiheessa. Kaikki eivät tykkää kapriksista ja ne voi aivan hyvin jättää poiskin. Omasta mielestäni pikkuisen kirpsakka suolaisuus on aivan ihanaa ja dippi maistuu aivan erityisen hyvältä pienen hikoilun jälkeen.

Vaasan RuisNachot

Dippikastikkeet on yleensä parhaimmillaan, jos ne on saanut vetäytyä hetken. Siitä syystä sekoittelin kastikkeet valmiiksi ennen lenkille lähtöä ja pistin jääkaappiin odottamaan nälkäisiä ulkoilijoita. Sikälikin mukavaa, jos maha alkaa kurnia oikein kunnolla, ei tarvitse muuta kuin nostaa herkut pöytään!

Testatuista RuisNachoista oma suosikkini on Paahdetut siemenet, mutta kaverilleni maistui mielummin Tomaatti & Rosmariini. Onneksi ostin Tampereen reissullani pussin kaikkia muitakin makuja – pääsee testailemaan niitäkin! Veikkaan, että Seesami & Merisuola iskee meikäläisen makuhermoon myös. (Sitä voisikin tarjota vappuna…)

Vaasan RuisNachot

Mutta nyt kiinnostaisi kovasti tietää, milloin sinä kaipaisit pientä herkutteluhetkeä hyvällä omatunolla? Milloin sinä söisit Vaasan RuisNachoja?

Jätä vastauksesi tämän postauksen kommentteihin viimeistään sunnuntaina 24.4. klo 23.59 mennessä ja olet mukana Vaasanin mahtavan tuotepalkinnon arvonnassa! Tarkemmat kilpailun säännöt voi käydä lukemassa täältä!


11 Responses to “Kevennettyä herkuttelua”

  1. Iina / MouMou sanoo:

    Ooh, kaprisdippiä on pakko kokeilla! :)

  2. Tuollaista herkkuhetkeä kaipaisin kyllä ihan just nyt:)
    Tsemppiä remonttiin – täälläkin remontoidaan. Niitä elämäntapoja…

  3. Amariinin sanoo:

    Vappupiknikillä opiskelijakavereiden kanssa.

  4. anna s. sanoo:

    Silloin jos on esimerkiksi ollut raskas viikko töissä, niin viikonloppu on mukava aloittaa herkutellen ja rentoutuen :)

  5. hilkka sanoo:

    Kun on käynyt pitkällä lenkillä.

  6. Kaura sanoo:

    Tarjoaisin näitä pikkutapaksina vieraille erilaisin päällisin. Hyydykekakun (suolainen) pohjana haluaisin myös testata näitä. :)

  7. Leena sanoo:

    Tarjoaisin näitä vappuna, ja ehdottomasti kokeiluun menisi myös nuo dipit. Kiitos vinkistä. :)

  8. Hantsu sanoo:

    Maistuisivat iltanaposteltavina miehen kanssa taaperon mentyä nukkumaan. Yrtitkin alkavat versoa, niin erilaisia dippejä saisi kokeiltua vaikka millä mitalla!

  9. Sassu sanoo:

    Olisi mahtava vaihtaa ”pakolliset” iltaherkut vähän terveellisempiin!

  10. kata sanoo:

    Leffaa katsoessa voisin paremmalla omallatunnolla napostella näitä. Jotain kuitenkin kun tekee mieli. Nää sopii vierailleen tarjottavaksi mainiosti.