New in: Mulberry Bayswater

maanantai 27. kesäkuu 2016

Mintun Bayswater

Tästä tulee nyt ziljoonan kuvan ”unboxing” esittely uudesta ihanuudestani, Mulberryn kermanvärisestä Bayswater -laukusta.

Pienoisen säätämisen jälkeen hartaasti odottamani paketti vihdoin saapui torstai-iltana varttia vaille seitsemän UPS:in kyydissä kotiovelle. (Mistähän muuten johtuu, että UPS:in kanssa tuntuu aina olevan ihan älyttömästi kaikkea ihme säätöä, kun muut kuljetusfirmat hoitaa hommat helposti ja kätevästi?).

Valtavan kokoiselta tuntuvasta pahvilaatikosta paljastui kaunis pakerikassi, jonka sisuksissa kaunokaiseni majaili. Tosin aivan päällimmäisenä oli kaunis Mulberryn puulogolla varustettu kortti, jossa minulle toivotettiin iloista The Syntymäpäivää. Todella kiva ele mielestäni, vaikka ensin ajattelin, että hiukan creepyä, että tietävät taannoin täyttämistäni pyöreistä vuosista. No, varmaankin olen ihan itse syntymäaikani rustannut johonkin rekisteröitymislomakkeeseen – ei sitä tule niin ajateltua, kun täyttää vaan. Enpä vaan tajunnut ottaa onnittelukortista päivällä kuvaa ja nyt täällä on jo ihan umpipimeää.

Eniveis, olen sitä mieltä, että pakkaus on osa kokonaiselämystä ja olisi todella superkurjaa saada kallis hieno laukku vain johonkin kämäiseen kuplamuoviin pakattuna.

Mintun Bayswater

Pehmeä, flanellinen dust bag mahdollisia lepohetkiä varten. Mutta pussin sisältöähän tässä ollaan tarkastelemassa!

Mintun Bayswater Mintun Bayswater

TADAAA!

Mitkään kuvat ei tee oikeutta laukun ihanuudelle. Nahka on aivan taivaallista, paksua, tasalaatuista, pehmeää ja taipuisaa. Ja se tuoksuu ihanasti laadukkaalle nahalle!

Olen aika niuho työn jäljen suhteen – etenkin, jos kyseessä jokin vähän tyyriimpi juttu. Eikun ei, kyllä syynään saumat ja päärmeet huolellisesti myös Henkalla. Sitä suuremmalla syyllä, olen onnellinen voidessani sanoa, että Bayswater on ilo silmälle! Hivelevän laadukas työ ihan pienintä yksityiskohtaa myöten on sellainen asia, josta olen kyllä valmis maksamaan. Tulee olo, että tästä riittää perittävää vielä lapsenlapsillekin.

Mintun Bayswater Mintun Bayswater Mintun Bayswater Mintun Bayswater

Kyllä, halusin klassisen Bayswaterin osittain myös siksi, että mukana tulee pieni messinkinen lukko! Eihän sitä kukaan oikeasti käytä, mutta suloinen se on – enkä ole koskaan väittänyt olevani yltiöpäisen minimalismin kannattaja.

Ja siis lukko on aivan täydellinen. Tuo alareunassa näkyvä ruskea on heijastusta tuolin ruskeasta päällisestä.

Mintun Bayswater Mintun Bayswater Mintun Bayswater

Kaikki pienet yksityiskohdat! <3

Mintun Bayswater

Laukun tilavuutta voi säädellä sivuissa olevilla remmeillä.

Mintun Bayswater

Hiukan etukäteen pelkäsin, että näinköhän koko omaisuuteni, jota tapaan käsilaukussani kuljettaa, mahtuu uuteen Bayswateriin. Mutta se oli kyllä aivan turhaa hätäilyä – laukku on todellinen tilaihme.

Löysäsin remmejä melkein niin paljon kuin pystyy ja aloin asetella päivittäisiä välttämättömyystarvikkeita laukkuun.

Mintun Bayswater

  • meikkipussi
  • tärkeät tavarat pussi (sis. kissanomistajan vakion: tarrarullan, kynsilakan hätätilanteita varten, suolapurkin, varakuullokkeet, ompelutarvikkeet, pienen ristipääruuvimeisselin, nenäliinoja, varahuulirasvan ja kynän)
  • aurinkolasit
  • silmälasit
  • kalenteri
  • kuullokkeet
  • kulkukortti
  • junakortti
  • lompakko
  • työ- ja private puhelimet
  • huulikiilto
  • lääkekukkaro
  • peili
  • iPad

Mintun Bayswater

Tästä ei nyt saa ihan täysin oikeudenmukaista kuvaa, sillä laukku näyttää paljon täydemmältä, mitä on. Tuohon päälle sujahtaa vielä kevyesti lounaslaatikko ja varaneuletakki – varmasti jotain muutakin vielä. Ja lisäksi tiukkasin remmejä kummaltakin sivulta yhden reiän verran, kun tuntui, että tilaa on niin että riittää.

Mintun Bayswater

Siinä se nyt on, valmiina pakattuna ensimmäistä yhteistä reissua, huomista työpäivää, varten!

Toistaiseksi en ole muuta kuin aivan hillittömän iloinen ja onnellinen tästä itselleni hankkimastani The Syntymäpäivälahjasta!

(Ja pliis, ei kiitos yhtään kommenttia siitä, miten nyt Brexitin jälkeisen punnan kurssin heikentymisen jälkeen säästäisi varmasti vielä yhdet 10 % hinnasta. Tiedän kyllä, mutta kieltäydyn ajattelemasta. Te malttavaisemmat voitte nyt käydä tyhjentämässä Mulberryn loppualen.)


16 Responses to “New in: Mulberry Bayswater”

  1. Ihana, ihana, ihana! Oikein hyvä ostos. Väri on niin kaunis, ja Mulberryn laatuhan on aina huippu. Jestas, minkä tavaramäärän olet saanut mahdutettua, mut olen itse ihan samanlainen. On laukku iso tai pieni, aina maksit tavaraa mukana. Nyt sitten ootellaan asukuvia!

    Mun tilaus tulee tänään, mutta se lähtee ehkä takaisin. Kas, mieli on ehtinyt muuttua. Ja juu, kyllä noilla kuljetusfirmoilla on säätöä, torstaina DHL oli käynyt pihassa, muttei vaivautunut soittamaan, vaikka autot olivat pihassa ja me takapihan terassilla… UPSin Suomen palvelu on kyllä aina napakkaa ja ystävälistä.

    • Minttu Minttu sanoo:

      Jostain syystä laukku on tosiaan aina pakattava aivan täyteen! Haha! Vaikka se on kyllä mielessäni jo laukunhankintahetkellä, sillä haluan, että kaikki tarpeellinen kulkee mukana. Tapanani on ”muuttaa asumaan” laukkuihini, joten pitäähän niihin sitten jotain mahtuakin. :D

  2. Nimetön sanoo:

    *Kuulokkeet, ei kuullokkeet ;)

    Ihana laukku! Onnea upeasta valinnasta, tuo muuten kestää hyvänä kovankin käytön!

    • Minttu Minttu sanoo:

      No voi vitsi… Joidenkin sanojen kanssa on pakko kehittää muistisääntöjä, miten ne kirjoitetaan. Ei sille mitään voi, että kielikorva alkaa näin 16 vuoden ulkomailla asumisen jälkeen vähän rapautua. Ongelma on vain se, että kuulokkeiden kohdalla en sitten kuitenkaan muista, onko kantasana verbi ”kuulla” vai substantiivi ”kuulo”. Sanoisin, että ehkä ei sitten lopulta kovin hyvä muistisääntö.

      Mutta laukku on ihana ja nahan laadusta tosiaan ihan tuntee, että se tulee kestämään hyvin jokapäiväisessä käytössä.

  3. Oii, toi on niin ihana!! Ihan täydellinen <3

    • Minttu Minttu sanoo:

      No eiks ookin!! Ja oolen niiin iloinen, että valitsin tuon kermanvalkoisen värin – enkä esim. mustaa tai Oak:ia. :)

  4. Maisu sanoo:

    Kisumisukin selvästi ymmärtää Mulberryn päälle :D Hieno on viimeistellyine härpäkkeineen!

    • Minttu Minttu sanoo:

      Sailor Moon on kyllä sellainen tättähäärä ja superassistentti, että ihme kun on yhtään kuvaa ilman karvakuonon vilahdusta! :D

  5. JonnaH. sanoo:

    On se vaan ihana! Toi väri taipuu ihan kaikkeen, eikä varmasti kyllästy. <3

    • Minttu Minttu sanoo:

      Tykkään kanssa hurjasti! Ja olen niin iloinen, että päädyin väriin, joka tuntui mahanpohjassa oikealta, mutta aivot yritti selittää jotain muuta. :)

  6. Outi sanoo:

    Hei Minttu!
    Onnea uudenlaukun omistajalle. Laukku on ihana. Itse olen kantanut Bayswateria vuodesta 2010 lähtien. Omani on kausiväri Plum Loopy Leopard enkä ole koskaan katunut sen ostanmista nanosekuntiakaan, niin hyvä se on ollut käytössä. Laukku on saanut vain yhden pienen murtuman lakeeripintaannsa vuosien aikana. Laatukamaa siis.
    Mutta: varoituksen sana. en ole koskaan täyttänyt Bayswateriani noin täyteen enkä painavaksi. Olen nimittäin rikkonut erään Valentinon Rockstudin hihan laittamalla liikaan painavaa tavaraa laukkuun. en ajatellut yhtään asiaa. Laukku on ihan tilava – sinne mahtuu lompakko, meikkipussi, sateenvarjo , puhelin ja avaimet, mutta laukun olkahihna ei kestänyt viikonoppumatkalla, vaan se vaurioitui.
    Ole siis varovainen.
    Itse olen nykyään kaikkien laukkujen suhteen aika niuho ja eliminoin eli otan mukaani vain kaikkien tärkeimmät tavarat. Lisäksi minulla on yleensä mukana Turku designweekin huippusuosittu ja tyylikäs kangaskassi, jossa lukee Varför paris, vi har ju Åbo. Herättää muuten kaikkialla kivaa keskustelua tuntemattomien kanssa.
    Leppoisia kesäpäiviä uuden laukun kanssa. T. Outi

    • Minttu Minttu sanoo:

      Hei Outi – ja kiitos varoituksen sanoista!
      Ymmärrän kyllä tuon, että laatulaukkua ei pitäisi kohdella huonosti, mutta toisaalta hankin sen juuri siksi, että haluan kantaa siinä kaikki kamani. Jossain vaiheessa, kun olin lopen kyllästynyt silloiseen MArc by Marc Jacobsin arkilaukkuuni, käytin jonkon aikaa pienempää laukkua ja kangaskassia. Siihen en missään tapauksessa halua palata! Siis, että lähtökohtaisesti mukana olisi käsilaukku ja kangaskassi. Varalta pidän toki aina kangaskassia mukana. Kuitenkin, kun käsissä kulkee itse laukun lisäksi yleensä tietokonelaukku ja pieni paperikassi, jossa on päivän lounaslaatikko (sitä en vuotovaaran vuoksi raaski laittaa nahkalaukkuun, vaikka tilaa olisikin) ja aamuisin vielä kahvimuki, tuntuu kangaskassin lisääminen settiin hiukan liioittelulta.

      Uskon ja toivon, että Bayswater kestää sen, mitä kaksi edeltäjäänsäkin. MbMJ:n laukkua käytin aktiivisesti kolme-neljä vuotta ja Michael Korsia päivittäin kaksi vuotta. Molempiin saatoin tunkea jopa pullon kuohuviiniä kaiken oman kamani lisäksi – eikä kumpikaan siitä sen kummemmin kärsinyt. Toki yritän olla pahoinpitelemättä kermanvalkoista kaunokaistani, mutta toivon, että se on elämääni kestävä kumppani!

      Mukavaa kesän jatkoa! :)

      • Mirjam sanoo:

        Kyllä laadukkaan laukun yksi tunnusmerkki on ehdottomasti se,että se jaksaa kantaa ne tavarat,jotka sinne saa tungettua. Laukun kuuluu kuitenkin loppupeleissä helpottaa elämää enkä ainakaan itse jaksaisi laukkuja,joita pitää varoa ja joiden kanssa pitää arjen kiireisssä pohtia mitä sinne uskaltaa laittaa. Tämän veskan kanssa sitä huolta ei ole,olen täysin huoletta käyttänyt ja täyttänyt Bayswateria jo vuosia ja laukku sen kun paranee.

        • Minttu Minttu sanoo:

          Olen kyllä ihan samoilla linjoilla! Siis yksi syy, miksi päädyin juuri Mulberryyn ja Bayswateriin on se, että se on kunnollista laatutyötä ja -nahkaa, joka varmasti kestää sen kamamäärän painon, jonka haluan mukanani kantaa. Iltalaukut ja muut sellaiset on eri asia, mutta arkilaukun tulee kestää elämää ja vanheta arvokkaasti. Ja olen tosiaan nähnyt ihan läheltä, että Bayswater täyttää mainiosti kyllä nämä tunnusmerkit.

  7. Nita sanoo:

    Ihana laukku, jota olen kovin jo mielinyt vuosia. Emmin kovasti kerman vaaleaa väriä, kunnes näin laukkusi. Nyt en malta odottaa, että saan ensi viikolla omani. Jee! Laitathan asukuvia pian…

    • Minttu Minttu sanoo:

      Nyt ollaan oltu niin remonttihommissa, että asukuvia ei ole tullut otettua – mutta lupaan, että pian!