Muotiviikkomaanantain mekko

maanantai 29. elokuu 2016

Minttu 29.8.2016

Tukholman muotiviikko starttasi tänään. Aamulla tuli herättyä siihen, kun kunnon rehvakas syyssade paukutteli ikkunalautoja. Pikkuisen kieltämättä hämmentävää, sillä mielikuvani on, että muotiviikoilla paistaa aina. Paitsi talven muotiviikoilla, jolloin yleensä saa kahlata polvia myöten lumisohjossa.

Tänään on siis satanut enemmän tai vähemmän koko päivän. Siitä varmaan jo arvaakin, että nämä asukuvat ei ole tänään otettuja. Ei, tässä olen juurikin valmistautumassa ottamaan svenne-au-pairin roolissa vastaan Tinnin The Syntymäpäivävieraita. Kuvien taustana Tinnin sisäpihan kaunis portti.

Minttu 29.8.2016

Tänään muotihulinoissa olen ollut kuitenkin käytännössä samassa asussa. Vanha rakas Diana Orvingin mekkoni alkaa pikkuhiljaa sanoa irti työsopimustaan – ja tietenkin sitä juuri silloin alkaa takaraivossa nakuttaa, että haluan käyttää juuri sitä.

Sadekeli ja muotiviikkoihin yleisesti liittyvä runsas kävely näytöspaikasta toiseen vaikuttivat sen verran kenkävalintaan, että päätin järkevästi laittaa hiukan matalammat korot jalkaan. Ilmankosteuden vuoksi päädyin myös pitämään hiukset kiinni perustötteröllä. Luonnonkihara tukka voi näyttää aika eksoottiselta koko päivän kestävän kosteuskäsittelyn ansiosta. Toisaalta en kyllä ihan älyttömästi tarvitse tekosyitä hiusten kiinni pitämiseen – yleensä kestän vapaana roikkuvia kutreja korkeintaan tunnin-pari.

Minttu 29.8.2016

Tämän päivän muotiviikkoilut piti lopettaa jo ennen varsinaisia iltameininkejä. Peetu lähtee huomisaamuna superaikaisin junalla takaisin Uumajaan ja kyllä tyttären haliminen on tärkeämpää kuin mikä tahansa näytös tai fashion-bile. Neito on kuulemma syksyn aikana tulossa pari kertaa Tukholmassa käymään, mutta jo etukäteen on varoitettu, että pitää varautua siihen, ettei kotiin tulla kuin nukkumaan. Haha!

Kaikenlaista kivaa ehdin kuitenkin tänäänkin nähdä ja kokea. Koitan saada kuvia vähän järjestykseen, niin saadaan ensimmäiset fiilikset myös tänne blogiin. Tunnelmapaloja löytyy myös Instagramista salanimellä @minnapaakkulainen.

Minttu 29.8.2016

minttu yksityiskohta

Minttu 29.8.2016

  • mekko, Diana Orving
  • sandaalit, Lacoste
  • kaulakoru, Coruu (saatu blogiyhteistyön kautta)


2 Responses to “Muotiviikkomaanantain mekko”

  1. Krista sanoo:

    Minttu,tukkajumalatar;)
    Mitä salaisia vitskuja sä syöt,toi tukka on aina niin mahtava,varsinkin näissä kuvissa.Joo älä leikkaa sitä missään nimessä, vaikka tulisikin joku tilapäinen mielenhäiriö=)

    • Minttu Minttu sanoo:

      Oi – voi kiitti! En kyllä oikein tiedä, mistä kiittää hiuksistani, ehkä karjalaisia juuriani? Monesti olen kyllä niitä katkaisemassa, mutta lopulta sitten menee pupu pöksyyn. :)