Bling bling -korvikset pikkujouluihin

maanantai 21. marraskuu 2016

*tähdellä merkityt linkit kaupallisia

saint-laurent-aw16-1

Pikkujouluaika on sisäisen harakan lempparivuodenaika! Nyt saa kimaltaa ja säihkyä aina uudenvuoden vastaanottajaisiin asti niin paljon kuin sielu sietää. Ja se sietää paljon!

Pidempään mukana olleet lukijat varmaan muistavatkin, että meillä töissä on tapana, että joulujuhlilla on joka vuosi vaihtuva teema. Pari vuotta sitten se oli “Rock” (edustin Peetun Ramones-paidassa ja Lanvin-koroissa), seuraavaksi 90-luku (valitsin grunge-tyylisen asun, koska kaikki muut markkinointiosaston naiset halusivat olla Spice Girlsejä) ja nyt viimeksi ”After Ski” (valitettavasti tuosta, jopa palkintosijoille päätyneestä asustani, joka koostui Peetun valkoisista snoukkahousuista, kolmirivisestä niittivyöstä, Dr. Martenseista, musta-kultaisesta paljettitopista ja otsalla keikkuvista laskettelulaseista ei ole muuta kuvaa kuin yksi selfie instagramissa).

saint-laurent-aw16-2

Tänä vuonna teemana on “Gold”, kulta. Olen hiukan hahmotellut jo asuani ja ehtinyt mm. romuttaa kaikki ajatukset siitä, että muka ompelisin jotain itse. Vaikka juhlat on vasta joulukuun 9. päivä on viikonlopuille ehtinyt kertyä jo sen verran ohjelmaa, että edes meikäläisen aikaoptimismilla ei enää voi luottaa oman ompelimon saavutuksiin.

Juhlien teema on siis kulta ja näyttävät korvakorut yksi sesongin vahvimmista trendeistä. Olen hiukan suunnitellut, että jätän kaikki muut korut pois, mutta hankin jotkut todella huikeat kultaiset tai strassiset bling bling –korvikset.

saint-laurent-aw16-3

Surffailin nettikauppalemppareissani ja poimin suosikkini. Jotkut näistä lähtee vielä tilaukseen, kunhan nyt vain saisin ensin päätettyä, että mitä lopulta puen päälleni. Tai toisaalta, voihan sitä asun suunnittelun perustana olla korviksetkin!

Valinnanvaikeus tulee kyllä olemaan erittäin suuri. Niin paljon ihania uistimia on tarjolla…

asos-1

Paljettiset joulupallot* on kuin tehty pikkujouluja varten. Ihastuin näissä erityisesti megapitkään malliin.

asos-2

Olen heikkona hapsuihin ja siksi nämä palloketjusta tehdyt korvikset* olisivat ihan täydelliset.

asos-3

Hiukan graafisemmat korvikset*, mutta ihanat hapsut näissäkin. Voi olla, että juuri nämä ovat listallani ykkösenä.

asos-4

Toisaalta tekisi mieleni oikein kunnon blingiä*. Tosin nämä statement-korvikset saattavat olla jo vähän liikaa.

zalando-1

Mutta sitten taas toisaalta… Pikkujouluissa, jos missä on lupa kimaltaa. Riikinkukkokorvikset* eivät blingiä säästele.

zalando-2

Art Deco -henkiset kultablingit isoilla helmillä* voisi tosin olla hiukan kestävämpi valinta. Ei ehkä kuitenkaan tekisi mieleni hankkia koruja vain yksiä juhlia varten.

zalando-3

Sama pätee näihinkin. Näyttävät kultakolmiot* ovat kivasti graafiset, joten niitä tulisi varmasti käytettyä muulloinkin kuin pikkujouluissa.

zalando-4

Vielä vähän lisää hapsuja*. Ihastuin näihin ensin ihan hurjasti ja olin melkein tekemässä tilausta, mutta sitten alkoi arveluttaa, että miltähän ketjuhapsut näyttävät livenä, kun jo kuvassakin moni ketju on ihan solmussa…

Onneksi verkkokaupoissa on yleensä supernopea toimitus. Ehtii tässä vielä hetken makustella valintaa.

Catwalk-kuvat (Saint Laurent AW16): Vogue.com, muut kunkin verkkokaupan sivuilta, linkki kuvan yhteydessä.


6 Responses to “Bling bling -korvikset pikkujouluihin”

  1. Ihanaa blingblingiä, jota itse en osaa käyttää – siksipä minä valitsisin jotkut noista graafisista tai sitten nuo huikeat art deco -henkiset;)
    Ihanaa pikkujouluun valmistautumisen aikaa, Minttu <3

    • Minttu Minttu sanoo:

      Kiitos sitä samaa sullekin Lady! <3
      Itsellänikin on hiukan samaa vaivaa, että sisäinen harakkani rakastaa bling-blingiä. Mitä enemmän, sen parempi. Todellisuudessa kallistun kuitenkin yleensä hiukan graafisempien ratkaisujen kannalle. :)

  2. JonnaH. sanoo:

    Graafiset Art Deco -tyyliset on upeat, mutta pidän niiden yläpuolella olevista tassel-tyylisistäkin. :)

    • Minttu Minttu sanoo:

      Pitäisi kyllä saada vähän selvyyttä siihen, mitä lopulta laitan päälleni – eihän tästä valinnasta tule yhtään mitään muuten! Kaikki alkuperäiset suunnitelmat on mennyt uusiksi moneen kertaan, mutta kyllähän tässä vielä ehtii… :D

  3. Tiina sanoo:

    Kaikki järestään nättejä koruja, mutta minusta eivät tarpeeksi näyttäviä. Jos teemana on gold ja korvakorut se pointtisi – ei muita koruja – niin sinuna etsisin vielä näyttävämmät. Älä ajattele järkevästi, että voihan niitä pitää muulloinkin. Räväytä kunnolla – ei niiden korvakorujen maltaita tarvitse maksaa.

    • Minttu Minttu sanoo:

      No sillä vähän mietin ensimmäisen kuvan ”joulupalloja”. Ne on mun mielestä jo sen verran överit, että hoitaisivat hommansa. Ja tosiaan tuo muoto olisi niin hauska just pikkujouluissa! :)