Millainen lamppu makuuhuoneeseen?

Wednesday 11. January 2017

Makuuhuoneen lamppu

Ikuisuusprojektilta tuntuva makuuhuoneremppani on pyörähtänyt taas yhden askeleen eteenpäin. Karkin muuttokuorma rullasi vuodenvaihteessa Karlskronaan ja siinä samalla säilytyksessä – eli minulla käytössä ollut – sänky. Sain siis vihdoin hankittua oman vuoteen. Nyt voin alkaa hahmotella seuraavia projekteja, mm. sängyn päätyyn suunnittelemaani tauluhässäkkää.

Kevättunnelmissani otin käyttöön H&M:ltä hankkimani kukkalakanat. Ei sitä Mintusta näköjään saa hillittyä minimalistia, vaikka yrittäisi. Olen ihan fiiliksissäni akvarellimaisesta kuosista! Tosin välillä kyllä silmä väsyy kaikkeen kirjavuuteen, mutta sitten voi pedata jotain vähän hillitympää vuodevaatetta.

Sängyn ostin IKEAsta ja olen nyt muutamien erinomaisesti nukuttujen öiden jälkeen aivan supertyytyväinen hankintaani. Olihan kokoonpanossa aikamoinen ährääminen, mutta ihan hyvin se onnistui, vaikka itsekseni puuhailin.

Makuuhuoneen lamppu

Seuraavaksi ajattelin hankkia lempparihuoneeseeni kattolampun. Nyt siellä roikkuu Peetun aikoinaan huoneeseensa itselleen ostama valaisin. Se on mielestäni ihan okei, mutta jotenkin ei niin makuuhuonemainen kuin toivoisin. Lisäksi Peetu on ilmoittanut, että aikoo konfiskeerata omaisuutensa ihan lähiaikoina, joten siksikin pitäisi pikapuoliin keksiä, että millaisen lampun kattoon haluaisin.

(BTW. Toivottavasti silmiänne ei aivan valtavasti kirvele meidän huikean upea maalausjälki. Ei oikein keksitty, miten katonrajasta saisi siistin – eikä siihen hätään löytynyt mitään kätsyä Youtube-tutoriaaliakaan. Minkäs sille voi, kun hyvää yrittää tehdä, mutta priimaa pukkaa… he, he).

makuuhuoneen-lamppu-3

Ihan alunperin ajattelin, että haluaisin kattoon tuollaisen suuren hehkulampun, jossa ei ole mitään varjostinta. Vaaleanvihreä Muuto E27 oli jo ostoskorissa, mutta sitten en ollutkaan ihan varma, onko se nyt se, mitä toivon. Olen sisustushankintojen kanssa vähän sellainen, että kaiken pitäisi kestää aikaa ja miellyttää silmää pitkään. Haluan, että kaikki kodin elementit asettuvat taloksi ja osaksi elämääni pidemmäksi aikaa. Tekstiilejä voin muutella, mutta haluan, että perusasiat pysyvät. Jatkuvuus tuntuu turvalliselta.

Hehkulamppulampun ongelma on ensinnäkin se, että en lopulta koe olevani ihan niin pelkistetyn tyylin ystävä. Tavallaan siinä viehättää tietty rouheus – en nimittäin myöskään halua mitään romantiikkaa tihkuvaa makkaria, vaikka nuo juuri tällä hetkellä käytössä olevat kukkalakanat vähän siihen suuntaan vihjailisivatkin. Toisekseen varjostimeton design on ollut nyt muutaman vuoden niin trendijuttu, että pelkään parin vuoden päästä tuntevani, että lamppu on niiiin 2015.

makuuhuoneen-lamppu-4

Koska alkuperäinen suunnitelma on romutettu, olen ihan pihalla siitä, että millaisen lampun haluaisin. Meillä on hiukan perinteistä korkeammat huoneet, mutta ei kuitenkaan kovin paljoa. Makkarini ei myöskään ole mitenkään valtavan suuri, joten mitään ihan valtavan kokoista lamppua en ajatellut harkita.

Toisaalta mieleni tekisi ihan hurjasti näyttävää kristallikruunua, mutta siihen tarvittaisiin kyllä vähän toisenlaiset puitteet. Jotain modernia tai hassua voisin harkita – tai sitten jos löytyisi joku sopiva vintage-tyylinen lamppu.

Keräsin muutamia mielestäni kivoja inspiraatiokuvia makuuhuoneiden kattolampuista. Samalla voisikin sitten miettiä, että jatkanko valitsemallani linjalla, enkä laita ikkunaan lainkaan verhoja, vai pitäisikö sitä sitten kuitenkin harkita jonkinlaisen näkösuojan hankkimista. Ihan vain jo pelkästään naapurisopua ajatellen. :D

makuuhuoneen-lamppu-5 makuuhuoneen-lamppu-6 makuuhuoneen-lamppu-7 makuuhuoneen-lamppu-8

 

Inspiraatiokuvat: ElleDecoration, lamppukuva: Designtorget


4 Responses to “Millainen lamppu makuuhuoneeseen?”

  1. Röh says:

    Näin tuohon heti simissäni sen höyhenvalaisimen ja sitten sulla olikin se vikana kuvana :) Ehkä vaan se isompi koko viel. Tai edullisella budjetilla Ikeasta tämä: http://www.ikea.com/fi/fi/catalog/products/80146249/ tai tämä varjostin: http://www.ikea.com/fi/fi/catalog/products/70306441/ :)

    • Minttu Minttu says:

      Ihastuin itsekin just samaan höyhenvalaisimeen! Innostus hiukan laimeni, kun tajusin, mitä se maksaa… Mutta itseasiassa molemmat nuo linkkaamasi Ikean lamput voisi toimia tosi hyvin. Varsinkin Maskros-lamppua olen ihaillut sillä silmällä aikaisemminkin, mutta silloin sille ei ole ollut sopivaa paikkaa. Nyt voisi olla! :)

  2. lahtiska says:

    Myös tämä Ikean varjostin näyttää ainakin kuvissa kivalta ja tyyliin sopivalta
    http://m.ikea.com/fi/fi/catalog/products/art/50259921/

Kommentoi