Sisustussuunnitelmia, outoja unia ja alekoodimuistutus

sunnuntai 22. tammikuu 2017

Granit SS17

Ihan ensimmäisenä muistutus: Huomenna alkaa neljän kuukauden pituinen ”Unelma Itsestä” -nettivalmennus. Odotan itse kovasti, että pääsen tositoimiin –  työkirjaa on tullut selailtua sormet syyhyten. Vielä ehtii mukaan ja alekoodi Minttu20, jolla valmennuksesta saa 20 % alennuksen, on voimassa tänään ja koko maanantain.

Kaikenlaista muutakin on tänä viikonloppuna tullut puuhailtua – eli ihan koko aikaa en ole viettänyt Unelma Itsestä -työkirjaa pläräten. Karkki oli pikavisiitillä käymässä hyvän ystävänsä häissä, mutta ehti onneksi hengailla vähän myös äiskän kanssa. Viime yönä ei tullut paljoa nukuttua, kun jumahdin katselemaan suoraa lähetystä Washington DC:stä naisten marssista. Todella vakuuttavaa ja monta kertaa oli kyllä tippa linssissä kaikkea sitä yhteisöllisyyttä ja girl poweria todistaessa.

Edellisenä yönä nukuin aivan mainiosti, mutta näin niin kertakaikkiaan kummallisia unia, että vielä aamullakin olo oli ihan hämmentynyt. Tein sellaisen päätöksen, että nyt kahdeksan vuoden jälkeen käsin tiskaaminen saa riittää ja tilasin meille astianpesukoneen! Onhan se vähän hassua, että juuri nyt, kun lapsetkin on muuttaneet pois kotoa, mutta vastaan tuli tarjous, josta en voinut kieltäytyä. Olen erittäin tohkeissani uudesta kotiapulaisesta (joka ei siis ole vielä edes saapunut), mutta että näen koko yön unia astianpesukoneista, on ehkä vähän liioittelua! Mitähän alitajuntani yrittää kertoa?

Kävin myös Granitin lehdistötilaisuudessa tsekkailemassa tämän kevään uutuuksia. Sain tosi paljon inspiraatiota ja varmasti yhtä sun toista tulee hankittua omaan kotiin. Esim. tuollainen ekan kuvan tekstitaulu olisi aika hauska. Siihen voisi kirjoitella kaikkia siirappisia tsemppilauseita ja hengennostatussloganeita. Tosin Happy Cleaning tulisi tuskin kuulumaan valikoimaani. Haha!

Granit SS17

Granitin kylppärikosmetiikka on ihan tämän kevään uutuus. Simppelit pakkaukset ja luonnonläheiset tuoksut sopivat hyvin yhteen muun tyylin kanssa. Olen jo jonkin aikaa etsiskellyt kivaa korvaajaa vuosikausia käyttämälleni Body Shopin pinkki greippi -suihkusaippualle, johon olen kertakaikkiaan kyllästynyt – eikä Body Shopkaan tunnu enää ihan samalta kuin ennen.

Sekä Citrus että Wood -tuoksut saippuoissa ovat ihanan raikkaat. Lisäpisteitä tuotteiden luonnonmukaisuudesta ja orgaanisista raaka-aineista.

Granit SS17

Lamppujakin olen katsellut jo jonkin aikaa sillä silmällä. Granitin hiekkakivestä valmistettu kattolamppu antaa aivan ihanan pehmeän valon ja varjostimen himmeän lempeä pinta on todella kaunis. Ihan makuuhuoneeseen tuota en kuitenkaan osaa ajatella, joten varmaan täytyy laajentaa sisustusprojektia myös muihin huoneisiin.

Granit SS17

Hauska uutuus on myös taiteilija Emilia Ilken kanssa yhteistyössä toteutettu seinäkalenteri. Vuosi on tosin jo alkanut, mutta jokaisen kuukauden sivu on irroitettavissa omaksi taideteoksekseen.

Granit SS17

Granitin rouheat savi- ja betoniruukut ovat kestosuosikkeja. Nyt valikoimaan on tullut kaksi erikokoista epäsäännöllisen muotoista marmorivatia. Himmeäksi jätetty pinta ja rouheat muodot puhuttelee allekirjoittanutta huomattavasti enemmän kuin marmoriin materiaalina useimmin yhdistetty hienosteleva kiiltävyys.

No, ensin olisi kyllä vielä tiedossa ihan silkkaa raivaushommaa täällä meillä. Vasta sitten voi alkaa ajatella, josko voin perustella itselleni vielä yhden uuden vadin hankintaa.


Keltaista ja housupukuja – pukeutumisinspiraatiota Elle Galan punaiselta matolta

torstai 19. tammikuu 2017

Viime perjantai meni tosiaan täkäläistä Elle-gaalaa suorana lähetyksenä netistä vahdatessa. Ihana ja inspiroiva tapahtuma kokonaisuudessaan – se täytyy sanoa! En voi uskoa, että sen ainokaisen kerran, kun sain kutsun tapahtumaan, en päässyt paikalle. Silloinen joululomareissuni Tampereelle oli sen verran pitkä, että en ollut ehtinyt kotiutua ennen tammikuista ruotsalaisen Ellen gaalaa. Sittemmin kutsuja ei ole kuulunut, joten tapahtumasta inspiroituminen on tapahtunut interwebsin välityksellä.

Mutta meneehän se näinkin ja erona suuren maailman red carpet -kuviin, näistä voi todella ihan konkreettisesti hakea inspiraatiota omaan pukeutumiseensa.

Elle Galan mukaan kaksi trendiä on yli muiden. Ensinnäkin keltainen väri ja toisekseen housupuvut (siis ”puku”-puvut naisilla).

Dagmar sisters

House of Dagmarin upeat ja menestyvät perustajasisarukset voisivat olla ainoat pukeutumisesikuvat, jotka tarvitsen. Aikuiset, coolit, tyylikkäät naiset, jotka pukeutuvat mielenkiintoisesti mutta pelleilemättä. Mustaa, valkoista, housupukuja ja maltillisia korkoja – siinä on hyvä lähtökohta.

diana-orving-1-950x535

Ihana Diana Orving valittiin vuoden suunnittelijaksi. Ei yllätä yhtään, mutta nyt kyllä hiukan harmittaa, että ainokainen omistamani Diana Orving -mekko alkaa kyllä vedellä jo viimesiään.

Fahrman sisters

Hehkeät Fahrmanin sisarukset. Sofin keltainen mekko saa aikas monta trendikkyyspistettä: väri, röyhelöt, vino leikkaus ja paljaat olkapäät. Itse aion kopioida ainakin mekon perusmallin – ja ehkä myös värin. :)

Hanna Stefansson - Ida S

Ida Sjöstedt on suosikkisuunnittelijani, se ei ole mikään salaisuus. Tässä yksi monista Elle Galan punaiselle matolle päätyneistä luomuksista. Mekon malli on melkein jopa konservatiivinen ollakseen Ida Sjöstedt, mutta vetoketjumainen pääntie ja guipure-pitsimäinen kangas tekee kokonaisuudesta ihanan näyttävän, juhlavan mutta silti edgyn,

Stylein puku

Olen ajatellut, että vielä jonain päivänä menen jonkun blogitapahtuman punaisen maton valokuvausseinälle valkoisessa housupuvussa. Juuri nyt tuntuu siltä, että ihan lähitulevaisuudessa näin ei tule käymään, mutta kenties vielä joskus. On vaikea kuvitella, mikä olisi tyylikkäämpi vaihtoehto kuin valkoinen puku, jos mekkoon pukeutuminen ei kiinnosta. Kuvassa keskellä valkoinen housupuku Styleinin mallistosta.

Kuvat: Elle.se


Unelma itsestä – ja huippu alekoodi kaikille kanssaunelmoijille!

maanantai 16. tammikuu 2017

Unelmavalmennus

  • Miltä tuntuisi voida todella hyvin omissa nahoissaan?
  • Miltä tuntuisi olla tyytyväinen itseensä, elämäntilanteeseensa ja arkipäivän puitteisiin?
  • Miltä tuntuisi viihtyä elämässään, ihmissuhteissaan, arjessaan?
  • Miltä tuntuisi, jos voisi toteuttaa itseään niin, että jokaikinen hetki tuntuisi toistaan arvokkaammalta?
  • Miltä tuntuisi olla paras mahdollinen versio omasta itsestään?

En missään tapauksessa ole tyytymätön elämääni – päinvastoin. Kun alan miettiä, että ”mitä jos…” ja ”jos pistäisiki kaiken…” en pääse ajatuksen alkupäätä pidemmälle, kun tajuan olevani varsin tyytyväinen enkä oikeastaan halua muuttaa asioita kovinkaan paljon.

Vaikka en varsinaisesti ole tyytymätön, en voi väitttää, että olisin täydellisesti sinut itseni kanssa. Olen yrittänyt elää viisauden ”tee enemmän sitä, mistä nautit” -periaatteen mukaisesti, mutta jostain syystä akvarellit lojuvat laatikon pohjalla ja lenkki kutsuu korkeintaan kerran viikossa. Lisäksi en ole ollenkaan saletti, että olisin edelleenkään täysin varma, että kuka se ”minä” on, joksi haluaisin tulla.

Itsensäetsimispostaukset ei ole täällä Go 4 it vol. 2:ssa mitään uutta. Ensimmäinen vähän järjestelmällisempi ohjelma oli The Artist Way – muita hyvinvointiin liittyviä pohdintoja on aika liuta niitäkin.

Olin jo suunnitellut, että aloitan The Artist Wayn uudelleen alusta nyt vuoden vaihteessa, mutta sitten sain yhteydenoton Unelma Itsestä -nettivalmennuksesta ja minua pyydettiin mukaan testaamaan palvelua. Tämä postaus on toteutettu yhteistyössä heidän kanssaan.

Unelmavalmennus 2

Neljä kuukautta kestävän valmennuksen aikana käydään läpi kaikki elämän osa-alueet ja rakennetaan kuva elämästä juuri sellaisena kuin sen haluaa.

Olen käytännössä havainnut, että visualisoidut tavoitteet toteutuvat suorastaan hämmentävän usein. Ei ehkä ihan tismalleen siinä muodossa kuin oli ajatellut, mutta hyvin lähelle kuitenkin. Tästä syystä vanha klisee ”ole varovainen, mitä toivot, sillä se saattaa toteutua” ei ole ollenkaan mikään vitsi.

Oman elämän laittaminen suurennuslasin alle, risukasojen karsiminen ja auringonpaisteen lisääminen on seuraavan neljän kuukauden tavoitteeni. Unelma Itsestä -valmennus toimii toivottavasti kompassin tavoin. Entisenä partiolaisena ja puolihyvänä suunnistajana tiedän, että kartta ei aina riitä – tarvitaan myös jotain, joka osoittaa, miten päin sitä karttaa pitää pitää kädessä ja mitä kautta kulkea, että määränpäähän pääsee mahdollisimman vähien mutkien kautta. Kompassia on hyvä käyttää suunnan tarkistamiseen, vaikka kartta olisi miten tarkka.

Unelmavalmennus 3

Unelma Itsestä -valmennus alkaa aika tasan tarkkaan viikon päästä. Muistikirjafania ilahduttaa valmennuksen työkirja – tuskin maltan odottaa, että pääsen täyttelemään sivuja.

Täysin konkreettisia tavoitteita en valmennukselle vielä ole asettanut. Neljä kuukautta on onneksi niin pitkä aika, että siinä ehtii tehdä jo monenlaisia muutoksia, joilla on hyvät mahdollisuudet jäädä pysyviksi. Kolme kuukautta on kuulemma se aika, kun aivoilta menee oppia uusia toimintatapoja ja ottaa ne osaksi rutiineja.

Olen kuitenkin tosi iloinen siitä, että Unelma Itsestä -valmennus ei ole vain henkistä sisäisien voimavarojen metsästystä ja toteemieläimien palvontaa. Neljän kuukauden aikana tsempataan myös hyvin konkreettisten asioiden kuten treenauksen ja syömisten kanssa. Erittäin hyvä ainakin just minulle, sillä vaikka miten tutkiskelisin omia henkisiä vahvuuksiani, en ole milloinkaan voinut niin hyvin kuin silloin, kun myös fysiikka oli kunnossa.

Tavoitteeni ei kuitenkaan missään tapauksessa ole mikään laihdutuskuuri. Haluan tuntea oloni voimakkaaksi, energiseksi ja kimmoisaksi – eikä sen saavuttamiseen riitä pelkkä postiivinen ajattelu. Toisaalta olen myös ollut joskus aikoinaan ihan älyttömän hyvässä kunnossa ja hoikka kuin mikä, mutta olo on silti ollut kauheampi ja mustempi kuin koskaan. Eli tiedän ihan hyvin, että pelkkä  kropan piiskaaminen ei ole mikään ratkaisu.

Tavoitteenani on siis vain voida hyvin – tai ainakin paremmin. Toisaalta en kiistä, ettenkö ilahtuisi, jos voisin vielä käyttää muutamaakin vaatekaapin perukoille hautautunutta, pieneksi jäänyttä ihanaa mekkoa. Mutta jos näin tapahtuu, se olkoon kaiken muun sivutuote.

Unelmavalmennus

Unelma Itsestä -valmennus alkaa aika tasan tarkkaan viikon päästä. Sain luvan tarjota kaikille lukijoilleni – 20% alennusta tuosta nettivalmennuksesta. Eli jos siellä nyt joku on jo todennut, että uuden vuoden lupausten pitäminen on paljon kovempi homma kuin mitä tuli ajatelleeksi ja että olisipa hirmu kiva, jos saisi vähän tukea matkallaan kohti parasta mahdollista versiota omasta itsestään, koodilla ”Minttu20” saa 20 % alennuksen Unelma Itsestä -valmennuksesta.

Neljä kuukautta ei ole niin kovin pitkä aika, mutta itse ainakin odotan ihan malttamattomana, mitä muutoksia pystyn saamaan aikaiseksi jo kesään mennessä!

Aion raportoida säännöllisesti valmennuksen etenemisestä, mutta jos nyt joku haluaa lähteä samantien mukaan, Minttu20 -koodilla saa 20 % alennuksen. Alennuskoodi on voimassa 23.1. asti


Let there be light!

perjantai 13. tammikuu 2017

 

IMG_0691

Hei!

Mitenkäs siellä teillä on perjantai-ilta sujunut? Tai ylipäätään perjantai, tänäänhän on kuuluisa pahan onnenpäivä, perjantai ja 13. Toivottavasti mitään pahempaa kuin omalle kohdalleni osunut paikallisjunaliikenteen pysähdys ei ole sattunut kenellekään.

Täytyy tunnustaa, että jumahdin heti töistä tulon ja iltaruuan jälkeen niinkin jännittävän lähetyksen, kuin tänään illalla olevan ruotsalaisen Ellen vuotuisen gaalan livetaltiointia vahtaamaan. Siis tapahtuma itsessään on mielestäni supermielenkiintoinen, mutta ennen varsinaista ohjelmaa olevat livepätkät on aina vähän sådär, vaikka haastateltavat olisivat ketä tahansa. Nyt justiinsa siellä on menossa ohjelma-osuus, joten suosittelen klikkaamaan tänne, jos haluat vähän svenne-fashion-viihdettä perjantai-iltaasi.

Boss aurinkolasit

Tässä samalla ajattelin esitellä itselleni joululahjaksi hankkimani ihanat aurinkolasit. Sesongin arskoihin ajateltu budjetti oli noin puolet noiden hinnasta, mutta kun lasit istahtavat aivan täydellisesti nenälle, tuntuvat ja näyttävät hyvältä – niin mitä siinä nyt sitten enää voi tehdä?

Hetken nikottelin, mutta olen kyllä niin tyytyväinen, että en päätynyt mihinkään puolivillaiseen semi-hyvään vaihtoehtoon. Niinkuin makutuomarina ollut Tinni sanoi – nyt voin rauhoittua ja olla hetkeen hankkimatta uusia aurinkolaseja.

Samalla esittelyssä myös joululahjaksi saamani taivaallisen ihana ja täydellisen vihreä pashmina-huivi. Se on peräisin Peetun Intian reissulta ja tulee aivan varmasti olemaan mukana ziljoonissa päivän asu -kuvissa tästä eteenpäin. Käytössä se on varmasti vielä useammin, koska toimistollamme ei ihanan AC-ilmaston takia voi käytännössä milloinkaan olla ilman jotain vetoa eristävää vaatekappaletta.

IMG_0692

Boss aurinkolasit

Lasien jujuna on linssin alapuolelta ”löysäksi” jäävä kehys. Eihän se käytössä mitenkään paljoa näy, mutta tykkään huomattavasti enemmän tällaisista pienistä hauskoista yksityiskohdista kuin esmes päällekäyvistä kimalluskoristeista tai yltiöisoista logoista.

Nyt vaan tarvittaisiin vähän jostain sitä auringonpaistetta!

Boss aurinkolasit

Pidemmittä puheitta: ihanaa perjantai-iltaa kaikille! Itse jatkan tässä Elle-gaalan live-lähetyksen katsomista!

(Tässä kirjoitusvirheitä korjaillessani julistivat vuoden suunnittelijan ja se on fantastisen ihana Diana Orving!! <3)


Millainen lamppu makuuhuoneeseen?

keskiviikko 11. tammikuu 2017

Makuuhuoneen lamppu

Ikuisuusprojektilta tuntuva makuuhuoneremppani on pyörähtänyt taas yhden askeleen eteenpäin. Karkin muuttokuorma rullasi vuodenvaihteessa Karlskronaan ja siinä samalla säilytyksessä – eli minulla käytössä ollut – sänky. Sain siis vihdoin hankittua oman vuoteen. Nyt voin alkaa hahmotella seuraavia projekteja, mm. sängyn päätyyn suunnittelemaani tauluhässäkkää.

Kevättunnelmissani otin käyttöön H&M:ltä hankkimani kukkalakanat. Ei sitä Mintusta näköjään saa hillittyä minimalistia, vaikka yrittäisi. Olen ihan fiiliksissäni akvarellimaisesta kuosista! Tosin välillä kyllä silmä väsyy kaikkeen kirjavuuteen, mutta sitten voi pedata jotain vähän hillitympää vuodevaatetta.

Sängyn ostin IKEAsta ja olen nyt muutamien erinomaisesti nukuttujen öiden jälkeen aivan supertyytyväinen hankintaani. Olihan kokoonpanossa aikamoinen ährääminen, mutta ihan hyvin se onnistui, vaikka itsekseni puuhailin.

Makuuhuoneen lamppu

Seuraavaksi ajattelin hankkia lempparihuoneeseeni kattolampun. Nyt siellä roikkuu Peetun aikoinaan huoneeseensa itselleen ostama valaisin. Se on mielestäni ihan okei, mutta jotenkin ei niin makuuhuonemainen kuin toivoisin. Lisäksi Peetu on ilmoittanut, että aikoo konfiskeerata omaisuutensa ihan lähiaikoina, joten siksikin pitäisi pikapuoliin keksiä, että millaisen lampun kattoon haluaisin.

(BTW. Toivottavasti silmiänne ei aivan valtavasti kirvele meidän huikean upea maalausjälki. Ei oikein keksitty, miten katonrajasta saisi siistin – eikä siihen hätään löytynyt mitään kätsyä Youtube-tutoriaaliakaan. Minkäs sille voi, kun hyvää yrittää tehdä, mutta priimaa pukkaa… he, he).

makuuhuoneen-lamppu-3

Ihan alunperin ajattelin, että haluaisin kattoon tuollaisen suuren hehkulampun, jossa ei ole mitään varjostinta. Vaaleanvihreä Muuto E27 oli jo ostoskorissa, mutta sitten en ollutkaan ihan varma, onko se nyt se, mitä toivon. Olen sisustushankintojen kanssa vähän sellainen, että kaiken pitäisi kestää aikaa ja miellyttää silmää pitkään. Haluan, että kaikki kodin elementit asettuvat taloksi ja osaksi elämääni pidemmäksi aikaa. Tekstiilejä voin muutella, mutta haluan, että perusasiat pysyvät. Jatkuvuus tuntuu turvalliselta.

Hehkulamppulampun ongelma on ensinnäkin se, että en lopulta koe olevani ihan niin pelkistetyn tyylin ystävä. Tavallaan siinä viehättää tietty rouheus – en nimittäin myöskään halua mitään romantiikkaa tihkuvaa makkaria, vaikka nuo juuri tällä hetkellä käytössä olevat kukkalakanat vähän siihen suuntaan vihjailisivatkin. Toisekseen varjostimeton design on ollut nyt muutaman vuoden niin trendijuttu, että pelkään parin vuoden päästä tuntevani, että lamppu on niiiin 2015.

makuuhuoneen-lamppu-4

Koska alkuperäinen suunnitelma on romutettu, olen ihan pihalla siitä, että millaisen lampun haluaisin. Meillä on hiukan perinteistä korkeammat huoneet, mutta ei kuitenkaan kovin paljoa. Makkarini ei myöskään ole mitenkään valtavan suuri, joten mitään ihan valtavan kokoista lamppua en ajatellut harkita.

Toisaalta mieleni tekisi ihan hurjasti näyttävää kristallikruunua, mutta siihen tarvittaisiin kyllä vähän toisenlaiset puitteet. Jotain modernia tai hassua voisin harkita – tai sitten jos löytyisi joku sopiva vintage-tyylinen lamppu.

Keräsin muutamia mielestäni kivoja inspiraatiokuvia makuuhuoneiden kattolampuista. Samalla voisikin sitten miettiä, että jatkanko valitsemallani linjalla, enkä laita ikkunaan lainkaan verhoja, vai pitäisikö sitä sitten kuitenkin harkita jonkinlaisen näkösuojan hankkimista. Ihan vain jo pelkästään naapurisopua ajatellen. :D

makuuhuoneen-lamppu-5 makuuhuoneen-lamppu-6 makuuhuoneen-lamppu-7 makuuhuoneen-lamppu-8

 

Inspiraatiokuvat: ElleDecoration, lamppukuva: Designtorget