Postcards from the Fashion Week

lauantai 04. helmikuu 2017

Fashion Week in Stockholm AW17

Nyt seuraa kuva- ja fiilisreportaasia, highlightseja ja inspiraatiota tiistaina päättyneiltä Tukholman muotiviikoilta! Älyttömän määrän tavaraa onnistuin tallentamaan kameran muistikortille, vaikka poikkeuksellisesti en hillunutkaan ihan jokaikisessä näytöksessä ja häppeningissä.

Henkilökohtaiset tähtihetkeni koin ei-kovin-yllättäen lempparieni Dagmarin ja Ida Sjöstedtin näytöksissä. Dagmar oli valinnut näytöspaikaksi KTH:n arkkitehtikoulun veistoksellisen upean portaikon, joka muodosti näyttävän ja erilaisen taustan malliston esittelylle.

Sen kummempia trendianalyysejä en ole vielä ehtinyt muodostaa, mutta päällimmäisenä fiiliksenä on muutama asia. Ensinnäkin kirkas punainen on varsin suurella todennäköisyydellä ensi syys-talvisesongin ”uusi musta”. Erityisesti monokromisia punaisia asuja näkyi eri suunnittelijoilla hyvin paljon. Kiireestä kantapäähän punaiseen pukeutuminen ei enää ole varattu yksinomaan pikkujouluihin ja muihin juhlallisuuksiin, vaan kokopunaisia asuja on tulossa myös arkikäyttöön sekä miehille että naisille.

Muutenkin värejä ja kuoseja näkyi näytöksissä niin paljon, että välillä sitä melkein unohti, että kysymyksessä on tosiaan ensi syksyn ja talven mallistot. Ihan vaaleat puuteriset talvivärit alkavat ilmeisesti tehdä pientä exitiä (juhlapukeutumista lukuunottamatta!), mutta army-vihreä ja univormumaiset räätälöidyt päällystakit valloittavat entistä enemmän alaa ainakin Tukholman catwalkeilla.

Epäsymmetrisyys, näyttävät statement-hihat ja pehmeät neuleet toimivat lempeänä vastapainona yhä räätälöidymmäksi muuttuvalle siluetille. Bomber jacket pitää pintansa – eli sitä ei vielä kannata heivata kirppikselle. Tosin moderneimmillaan bomber on kasari-tikkitakin kanssa fuusioitunut toppaversio.

Fashion Week in Stockholm AW17 Fashion Week in Stockholm AW17

Busnel on vaihtanut pääsuunnittelijaa ja lopputuloksena on klassisempi, vähemmän haastava, kaupallisempi ja enemmän Östermalmia kuikuileva mallisto. Eniten tykkäsin viittamaisista shaali-ponchoista, joissa diskreetisti julistetaan brandin nimeä. Kultanappiset klassikkotakit ovat toki edelleen mukana ja varsinkin pohjepituinen versio tuntui yllättävänkin freesiltä ja ajankohtaiselta.

Fashion Week in Stockholm AW17

Kuhinaa ja sometusta ykkösrivillä.

Fashion Week in Stockholm AW17

Musta liivihame yhdistettynä väljästi leikattuun valkoiseen organza-paitaan (huom. statement-hihat!) saa mukavasti särmää progressiivisesta punk-henkisestä korviksesta. Tuo roikkuva osuus on siis sellainen hakanen, jota kiipeilijät käyttää varmistamiseen. Se nyt vain sattui kääntymään kuvaan vähän epäedustavaan asentoon.

Fashion Week in Stockholm AW17

Lazoschmidl AW17 luottaa punaiseen.

Fashion Week in Stockholm AW17 Fashion Week in Stockholm AW17

Kuhinaa ennen näytöksen alkua.

Ovet saliin avataan yleensä puoli tuntia ennen näytöstä. Lähes poikkeuksetta silloin on ulkopuolelle jo ehtinyt muodostua aikamoinen jono. Sitä mukaa, kun ihmiset saapuvat saliin, yrittää pr-ihmiset parhaansa mukaan löytää heille tarkoitetut istumapaikat. Hommaa helpottaa huomattavasti se, että kaikki tietty haluavat seurustella, tavata tuttuja ja pörrätä näkösällä – eikä suinkaan istua paikallaan ennenkuin vasta ihan viimetipassa ennen näytöksen alkua.

Fashion Week in Stockholm AW17 Fashion Week in Stockholm AW17

Hunkydory AW17 on yhtä funky kuin aina ennenkin. Eniten tykkäsin kaikista jakuista, takeista ja muista päällysvaatteista. Erityisesti orkesterijakut ja military-henkiset takit ovat mielestäni upeita.

Fashion Week in Stockholm AW17 Fashion Week in Stockholm AW17

Poseerausta ennen näytöksen alkua…

Fashion Week in Stockholm AW17

Fashion details.

Fashion Week in Stockholm AW17

Tämän kuvan nimi voisi olla vaikka ”mustien fashion-kenkien tuhannet kasvot” tai ”sukilla on väliä”. :D

Fashion Week in Stockholm AW17

Muotiviikon kuvatuimmaksi ei tällä kertaa päätynyt mikään asukokonaisuus tai yksittäinen tyylitaituri vaan KTH:n arkkitehtikoulun uuden rakennuksen upean veistoksellinen portaikko, jossa House of Dagmar esitteli AW17 mallistonsa.

Ja mallisto itse oli aivan kertakaikkiaan upea! Voisin mielihyvin kotiuttaa omaan garderobiini lähestulkoon jokaikisen outfitin.

Fashion Week in Stockholm AW17 Fashion Week in Stockholm AW17 Fashion Week in Stockholm AW17 Fashion Week in Stockholm AW17 Fashion Week in Stockholm AW17 Fashion Week in Stockholm AW17

Goodiebagsit odottavat noutajiaan.

Fashion Week in Stockholm AW17

Mitenköhän montaa tv-, youtube- ja verkko-ohjelmaa muotiviikolla mahdettiin kuvata? Tuntui, että mikrofonin ja kameraa kantavan kollegan kanssa pyöriviä parivaljakoita oli tällä kertaa liikkeellä jopa enemmän kuin tyylitaitureita kuvaavia street style -bongaajia.

Oih – Ida Sjöstedt on kyllä edelleenkin ihanin kaikista! Upeat keijukaisprinsessaluomukset täyttivät catwalkin. Näytös oli hillitympi ja sata astetta vähemmän trash-glam kuin joskus muinoin. Kai se hiukan velvoittaa, kun on päässyt puoliviralliseksi hovipukijaksi. Toisaalta kyllä mukana on edelleenkin kapinallisia yhdistelmiä ja ihoa paljastavia keskimääräistä edgympiä designeja.

Fashion Week in Stockholm AW17 Fashion Week in Stockholm AW17 Fashion Week in Stockholm AW17 Fashion Week in Stockholm AW17

Voisiko joku ystävällisesti kosia Minttua, että saisin syyn pukeutua johonkin tuollaiseen luomukseen? Tai ehkä teen niin kuin Carrie suunnitteli SATC:issa ja pidän hirmu sinkkuusbileet, pukeudun unelmieni hääpukuun ja ostan itselleni vähintään puolentoista karaatin kiven nimettömään. Haha!

Velour on ollut vuosikausia poissa muotiviikon näytöslavoilta. Nyt he esittelivät Velour by Nostalgia -malliston, joka on kokonaan Joutsen-merkitty – ensimmäisenä Pohjoismaissa.

Fashion Week in Stockholm AW17 Fashion Week in Stockholm AW17 Fashion Week in Stockholm AW17

Tykkäsin Velour by Nostalgia AW17 -mallistosta itseasiassa tosi paljon. Hauskinta (muotiviikon söpöimpien mallipoikien lisäksi) oli kasarisiniset farkut, ”I’m with Svanen” -selkämerkit, räätälöidyn ja sporttisen tyylin yhdistelmät, stailaus valkoisten tennareitten kanssa ja hyvin istuvat bomber jacketit.

Fashion Week in Stockholm AW17

Varsinaisia kuvausseiniä on muotiviikolla yleensä aika vähän. Näytöstapahtumat on sen verran hektisiä, että poseeraukset on syytä hoitaa siinä, missä milloinkin sattuu olemaan. Poikkeuksena on tapahtumat, joilla on oma iltajuhla tai muu bile. Ehkä ihanin koskaan näkemäni kuvausseinä oli tuoreen Daisy Grace -merkin tapahtumassa, jossa mallisto esitettiin koskettavan ja hienon elokuvan muodossa. Tuosta valokuvasta ei ehkä oikein selvästi näy, mutta kuvausseinä on rakennettu ziljoonista tuoreista kukista. Niin ihana!

Yhteenvetona voin todeta, että kyllä oli taas antoisa ja mahtava kokemus. Tunnen olevani suoraan sanottuna aika etuoikeutettu, kun pääsen käymään näissä tilaisuuksissa. Yksi catwalk-näytös ei yleensä kestä kuin 10 – 15 minuuttia, ehkä joskus jopa 20 min. mutta takana on aina huomattavan paljon työtä. Monien eri alojen lahjakkaiden ihmisten panos, jonka tavoitteena on tulkita suunnittelijan näkemys niin, että me yleisössä emme näe vaan vaatteita, vaan ymmärrämme kokonaisuuden, kiteytyy juuri noihin muutamiin minuutteihin.

Aina aikaisemmin olen päättänyt sukeltaa fashion-maailmaan kokonaan muotiviikkojen ajaksi, mutta nyt valitsin (vähän kyllä pakon edessä… :D), että hellitän hiukan ja teen oikeita töitä päivisin ja käyn vaan niissä näytöksissä, joihin ehdin. Harmittiko?

No kyllä hiukan. Stylein oli kuulemma vahvempi kuin koskaan – ja heistä olen aina tykännyt muutenkin. J.Lindebergin malliston olisin tosiaankin halunnut nähdä, se kun on ensimmäinen sen jälkeen, kun brandille nimensä antanut Johan Lindeberg on palannut puikkoihin. Muutama muukin jäi vähän vaivaamaan, mutta ehkä se sitten kuitenkin on enemmän sitä, että kun ennen on tottunut näkemään kaiken livenä, on nyt vaikea tyytyä vain kuvien katselemiseen.

SKAM-William Stockholm fashion week

Ja kyllä kismittää aika kovasti myös se, että en onnistunut saamaan itsestäni yhteiskuvaa SKAM-Williamin kanssa!! Olin kuitenkin ainakin kolme kertaa samassa tapahtumassa, mutta en onnistunut nappaamaan tyypistä yhtään kuvaa, koska olin aina liian kaukana ja myöhässä (kuka haluaa kuvan vain hupparin hupusta. Takaapäin.). Sen kerran, kun olisin ollut tarpeeksi lähellä, hän oli selkeästi liikkeellä privaatisti hotellin ulkopuolella, enkä kehdannut alkaa tähtäillä kameran kanssa. Tapahtumat on erikseen, koska niissä ollaan työn puolesta, mutta rippunen yksityisyyttä pitää sallia jopa söpöille SKAM-tähdille.

Ihania teinityttölaumoja oli kyllä kertynnyt useampienkin tapahtumien ulkopuolelle. Tässä virallisen Fashion Week in Stockholm -instasta napattu kuva. I was there too!


2 Responses to “Postcards from the Fashion Week”

  1. Nuo House of Dagmarin asukokonaisuudet voisin minäkin kotouttaa ihan jokaisen. Ja tuo musta liivihame – valkoinen paita -yhdistelmä on upea. Vaikka statement -hihoja ei tämä sottapytty enää suostukaan käyttämään;)

    • Minttu Minttu sanoo:

      Dagmarin näytöksessä vilahteli statement-hihoja, jotka päättyivät kyynärtaipeeseen. Sellaiset voisivat olla vähän vähemmän tapaturma-alttiit verrattuna tuollaisiin pitkiin ja laajoihin! :D