Veden viileitä värejä

Friday 12. May 2017

No, mutta hei perjantai ja hei aurinko!

Mitenkään superliian lämmintä ei ole ollut, mutta sentään ensimmäinen päivä pariin viikkoon, kun ei kertaakaan ripsonut räntää taivaalta! Kevät on ihan hurjan paljon myöhässä. Armaan antiikkisen Macini iPhoto crashasi muutama viikko sitten ja nyt vihdoin sain hankittua todella tilavan irtokovalevyn. Perjantai-illan ohjelmassa on ollut pelastaa vanhoja kuvatiedostoja ja huvikseni katselin, miltä täällä meillä on näyttänyt aikaisempina vuosina toukokuun puolivälissä. Voin kertoa, että arkistoissa on kukkarunsauden lisäksi hyvin paljon bikini- ja auringonottokuvia päivättynä näihin aikoihin.

Tänä keväänä saa olla iloinen, kun voi jättää talvitakin naulakkoon ja palata taas trenssiin.

Säätiloja enemmän päänvaivaa aiheuttaa iPhoton myötä hävinneet kuvatiedostot. Niinkuin ymmärrätte, tilanteen täytyy olla todella vakava, kun se menee mielestäni tärkeysjärjestyksessä ohi kelien päivittelyn!

Kerran jo onnistuin löytämään iPhoto-kirjaston ja jollain vippaskonstilla avaamaan kaikki yli satatuhatta koneelle tallennettua kuvaani – mutta vain miniatyyreinä. Hankkimani irtokovalevy on 3 teran kokoinen, joten sinne luulisi mahtuvan jopa tällaisen huithapelin arkistoijan kuva-arsenaali. Nyt vain en mitekään voi löytää koneelta tiedostoa, jonka siirtämällä saisin kuvani talteen.

Ongelmaa lisää se, että Macini puhuu jostain kumman syystä vain suomea – ja kaikki netistä löytyvät ohjeet on englanniksi. Mitään, mikä muistuttaisi iPhoto/Library/Master en ole kuitenkan etsinnöistäni huolimatta löytänyt.

Eli tässä samalla, kun esittelen perjantaisen toimistopäivän asuani, huhuilen interwebsiin avunhuutoja! Kuvani eivät varmastikaan ole kadonneet, sillä itse tietokone toimii edelleen – vain iPhoto sanoi irti työsopimuksen. Tosin myös macini alkaa olla sen verran ikääntynyt, että senkään toimintavarmuuteen ei todellakaan voi luottaa. Mutta jos siellä ruudun toisella puolella on joku, joka tietää mistä ihmeestä löydän kuvani, otan kaikki vinkit superkiitollisena vastaan! Mahdolliset ideat/ohjeet/neuvot voi laittaa myös privaattiin meiliini: mpaakkulainen@gmail.com

Jos kuvakirjaston katoamista ei oteta huomioon, kaikki on muuten tosi hyvin! En ole vähään aikaan kertonut työkuvioistani ja suurin syy on se, että syksyn pettymysten jälkeen ei ole ollut niin paljon kerrottavaa, mutta kaikkea pientä positiivista on kuitenkin tapahtunut. Lupaan ehdottomasti kertoa, jos jotain isompaa ilmaantuu, mutta välillä pienikin hienosäätö voi muuttaa leipääntymisen innostukseksi.

Perjantainen toimistoasuni kuvastaa hyvin fiilistäni: yksi osa rentoutta (farkut), yksi osa fiksuutta (kauluspaita), yksi osa fashionia (silkkiliivi) ja yksi osa klassista naisellisuutta (avokkaat). Hyvä olo on yleensä monien erilaisten osatekijöiden summa.

  • kauluspaita, The Shirt Store
  • silkkiliivi, Whyred
  • farkut, Lindex
  • kengät, H&M


7 Responses to “Veden viileitä värejä”

  1. Belladonna says:

    Onpas kätevä ja kaunis silkkiliivi. Ihanat värit ja sopii kivasti farkkujen ja paidan kanssa.

  2. Inka says:

    Hei! Sinun uusi kampauksesi on aivan ihana, se on hyvin imarteleva kasvoillesi ja koko olemuksellesi. Nuorentaa valtavasti verrattuna pitkiin hiuksiin!

    Päivän asu on todella kaunis, tyylikäs toimistoasu. Voi kun minäkin osaisin noin taitavasti yhdistella eri komponetteja.

    Aurinkoisia kevätpäiviä!

    Inka

  3. Zufe says:

    Heissan. Ihanan keväistä on täällä Suomessakin tänään ollut, eiköhän pian voi heittäytyä vähän kesäisempiin asuihin täälläkin.
    Hei, onko tiedossasi kuun vaihteessa (27.-28.5.) mitään ystävämyyntejä tai muuta mielenkiintoista häppeninkiä? Viime syksynä vinkkasit Swedish Hasbeens -ystiksestä just sopivasti kun olin siellä käymässä ja se visiitti oli todella jees! Kiitos vielä siitä ja aurinkoisia kevätpäiviä Tukholmaan!

    • Minttu Minttu says:

      Kiva kuulla, että ystisvinkeistä on ollut iloa! Tuohon kuunvaihteeseen ajoittuu yleensä useampiakin shoppailuhäppeningejä, joten pidänpä silmät auki ja laittelen vinkkejä blogiin! :)

Kommentoi