Viikon arkiruoka: mustaa papupastaa ja lempeänmuhevaa tomaattikastiketta paistettujen sienien kanssa (vegaani)

Tuesday 10. October 2017

Taisin jo aikaisemmin mainitakin, että onnistuin hurahtamaan suoliston hyvinvointiin kannustavaan Food Pharmacy -kirjaan. Jo useamman viikon olen valmistanut arkiruokiani niin, että takaraivossa on ollut ajatus myös hyvien bakteerien ravitsemisen tärkeydestä. En ole todellakaan tehnyt mitään täyskäännöstä ruokavalion suhteen, mutta ajattelen niin, että pienetkin muutokset hyvään suuntaan ovat parempia kuin ei mitään.

Olen ehtinyt testailla jo useampiakin filosofian mukaisia ohjeita ja se täytyy sanoa, että pelkkä suolaton raakaravinto ja vihreät banaanit (eli mielestäni erittäin raa’at) eivät ole todellakaan minua varten. Mutta kuten sanottu, teen mielelläni hyviä valintoja aina, kun  lopputulos myös maistuu hyvältä!

Tässä yksi parhaimmista ohjeista – tosin hiukan mukailtuna – Food Pharmacy -filosofian mukaisesti toteutettuna.

Mustista pavuista tehty spaghetti on ehkä yllättäenkin todella maukasta, pastamaista ja hammastuntumaltaan mukavan jäntevää. Vegaaneillekin sopiva tomaattikastike on täyteläistä ja kertakaikkiaan ihanaa! Miten en ole aikaisemmin tullut ajatelleeksi, että kookosmaitoa voi käyttää myös pastakastikkeeseen? Valkosipulissa paistetut herkkusienet tuovat mukavaa syysfiilistä. Tosi harrastajat voivat toki mielellään käyttää myös (itse keräämiään) metsäsieniä.

KOOKOSTOMAATTIKASTIKE, PAPUPASTA JA VALKOSIPULIPAISTETUT SIENET

(2 annosta ja 2 lounaslaatikkoa)

Ainekset:

  • 4 hengen annos mustista pavuista tehtyä spaghettia
  • 1 rasia pikkutomaatteja
  • 1 tlk tomaattimurskaa
  • 1 tlk kookosmaitoa
  • 1/2 kg porkkanoita (5 – 6 kpl about)
  • 1 sipuli
  • 3 valkosipulinkynttä
  • 1 rasia metsäherkkusieniä (n. 200 g)
  • puolikkaan peukalon kokoinen pala tuoretta inkivääriä
  • 2 rkl kasvisliemitiivistettä (tai ”lantbuljong”)
  • pippuria myllystä
  • suolaa
  • 2 rkl oliiviöljyä

Valmistus:

  • Putsaa ja pilko sienet vähän pienemmäksi. Pese tomaatit. Huuhtele porkkanat ja raasta rouheaksi raasteeksi mieluiten kuorineen. Kuori ja pilko sipuli sekä valkosipulinkynnet. Kuori ja raasta inkivääri.
  • Laita pikkutomaatit, porkkanaraaste, raastettu inkivääri, pilkottu sipuli ja 2 valkosipulinkynttä kattilaan yhdessä kasvisliemen, tomaattimurskan ja kookosmaidon kanssa. Anna muhia miedolla lämmöllä kunnes sipulit ja porkkanat alkavat pehmetä. Muusaa huolettomasti sauvasekoittimella. Tarkoitus on, että kastikkeesta tulee muhevaa, mutta ei ihan sileää. Mausta tarvittaessa suolalla ja pippurilla.
  • Valmista sienet sillä aikaa, kun kastike muhii kattilassa.
  • Laita pilkotut sienet hikoilemaan keskilämmöllä kuivalle pannulle. Anna muhia, kunnes lähes kaikki neste on haihtunut. Lisää sen jälkeen ruokalusikallinen oliiviöljyä ja yksi pieneksi pilkottu valkosipulinkynsi. Paista vielä hetki kunnes valkosipulitkin ovat pehmenneet. Mausta suolalla ja tuoreena rouhitulla mustapippurilla maun mukaan.
  • Keitä musta papupasta pakkauksen ohjeen mukaan. Lisää yksi rkl oliiviöljyä kypsän pastan sekaan.

Perinteinen spaghetti ei ole oikeastaan milloinkaan edukseen seuraavan päivän lounaslaatikossa. Siinä mielessä mustista pavuista tehty pasta eroaa edukseen: se ei ole millänsäkään pienestä säilytyksestä. Pakastamista en ole testannut, mutta jotenkin tuntuu, että se ei ehkä ole niin hyvä idea.

Kastikkeesta pitää sanoa vielä sen verran, että se on mielestäni niin täyteläistä ja ihanaa, että aloin heti miettiä, miten tekisin siitä keittoversion (lisäämällä nestettä obviously). Lisäksi tuolla ohjeella kastiketta tulee sen verran paljon, että sitä ehkä jää yli, kun neljä papupasta-annosta on mennyt. Itse hauduttelin lopuille täysjyvä-couscousia – ja kastike sopi myös sen kanssa aivan täydellisesti!


Kommentoi