Kukkia ja röyhelöitä

perjantai 13. huhtikuu 2018

Perjantai ja 13. päivä – mitäs siihen sanotte?

Olen aika monissa asioissa salaa vähän taikauskoinen, mutta koska numero 13 on monesti tuottanut itselleni aivan selkeästi onnea, en usko pahanonnenperjantaihin lainkaan. Tänäänkin on itseasiassa ollut oikein kiva päivä tähän asti. Olen saanut pari hankalaa työhommaa pois käsistäni ja kolmaskin takkupallo alkaa näyttää selkiämisen merkkejä.

Kivuushommat jatkuvat koko viikonlopun. Olen piiiiitkästä pitkästä aikaa lennähtämässä Suomeen blogijuttujen vuoksi. Taitaa olla pari vuotta kun viimeksi osallistuin mihinkään vastaavaan – ehkä jopa kauemmin. Niin ihana nähdä taas kaikkia huippuja tyyppejä viikonlopun ajan.

Eli niin luottavaisesti suhtaudun  perjantain 13. päivän normaaliuteen, että olen juurikin tässä astumassa lentokoneeseen!

Tässä esittelyssä toimistoasuni parin päivän takaa. Siinä yhdistyy kaksi asiaa, joista en vielä vuosi sitten voinut kuvitellakaan innostuvani, nimittäin röyhelöt ja kukkakuosi!

Etenkään kukista en tunnu saavani mitenkään tarpeeksi, vaikka jossain vaiheessa kuvittelin, että kasarin viimeisten vuosien yliannostus aiheutti koko loppuiän kestävän ällötyksen. Nyt tekisi kuitenkin mieleni tunkea vaatekaappi täyteen hameita, housuja, mekkoja, paitoja – ja miksei  jakkupukujakin raikkaan romanttisin kasvikuosein koristeltuna.

Ihan tarkalleen ottaen nopeasti lempparikseni muodostuneen röyhelöpaidan kuviot ei ole puhtaasti kukkia, ennemminkin puita, lehtiä, siemenkotia ja muuta kasvihässäkkää. Näyttäisi seassa olevan pari liehusiipistä perhostakin.

Paita on Lindexin talvialesta, alen loppumetreillä tehty superlöytö. Oli hyvä, että nappasin sen mahanpohjatunteen mukaisesti matkaani, vaikka järkiparka huutelikin, että kato nyt röyhelöä!? Kato nyt kukkakuosia!?

En ole ikinä pitänyt tyyliäni erityisen preppynä, mutta päätellen siitä määrästä Lindexin Holly & Whyte -malliston vaatteita, mitä olen varsinkin viimeaikoina lisännyt garderobiini, pitäisi varmasti tarkistaa asennetta. Toisaalta vaatteet on kyllä IRL paljon muutakin kuin mitä suunnittelijat piirustuspöydillään ja markkinointihenkilöt palavereissaan päättävät – ja hyvä niin!

  • paita, Lindex
  • farkut, Lidl Heidi Klum
  • nilkkurit, Acne


2 Responses to “Kukkia ja röyhelöitä”

  1. Silla sanoo:

    Näytät ihanalta ja pirteältä.

Kommentoi