Torstai Tarot – fiilikset ja vinkit viikonlopulle

torstai 31. toukokuu 2018

Tervetuloa ihka ensimmäiseen viralliseen ”Torstai Tarot” -postaukseen!

Tämä homma menisi nyt näin:

  1. Valitse yllä olevista korteista se, joka tuntuu eniten oikealta.
  2. Scrollaa postausta eteenpäin. Paljastan lopussa kortin ja kerron mikä viesti sillä on tulevalle viikonlopulle – alkaen huomisesta, perjantaista.

Sain edelliseen tarot-aiheiseen postaukseeni joitakin kauhistuneita kommentteja ja ymmärrän toki, että asiaan kuin asiaan voi hurahtaa niin perusteellisesti, että koko hommassa ei ole enää mitään järkeä. Oma tavoitteeni on kuitenkin tällä tavoin auttaa, innostaa, kannustaa, tukea ja rohkaista.

En yritä ollenkaan väittää, että tarotit pystyisivät ennustamaan tulevaisuutta tai määräämään elämän kulkua hallitsemattomalla tavalla. Ihmisellä on kuitenkin aina vapaus tehdä omat päätöksensä ja valintansa.

Positiivinen tsemppaus ja asioiden katsominen useammasta näkökulmasta on harvemmin haitallisia kenellekään. Oma tavoitteeni Torstai Tarot -juttujen kanssa se, että kaikki halukkaat voisivat saada hyvää energiaa alkavaan viikonloppuun.

Vinkit ja ohjeet viikonlopulle valitsemasi kortin perusteella:

1. Sauvojen yhdeksän – Strength

Alitajunnassa olevat asiat tulevat päivänvaloon tahdoit tai et. Tässä voi olla kysymys jostain sellaisesta, jonka olet itse halunnut unohtaa ja sivuuttaa käsittelemättä tai ratkaisematta ongelmaa, mutta voi myös olla, että esille nousee kysymyksiä, joista et ole varsinaisesti ollut tietoinen aikaisemmin. Ajatus voi ensin tuntua hankalalta, mutta oikeasti näiden asioiden käsittely vapauttaa ihan hurjasti energiaa ja tekee vahvemmaksi. Niin ristiriitaiselta kuin se kuullostaakin, voi tuntua vähän pelottavalta tuntea itsensä vahvaksi. Toisaalta, kun vain on luottavainen siihen, että kehitysprosessi johtaa johonkin parempaan, mielikin rauhoittuu.

Vinkki viikonlopuksi: Luota omaan vahvuuteesi ja siihen, että oikeasti tiedät, mikä on oikea suunta. Menneisyyteen ei ole paluuta.

2. Torni – The Tower

Tornia pidetään yhtenä tarot-pakan haasteellisimmista korteista, joten jos valitsit tämän, voipi olla, että viikonlopusta tulee aavistuksen myrskyisä. Kaikkea vanhaa ja jumittunutta tulee katsottua kriittisesti ja pilvilinnojen tai toiveajattelun päälle rakennetut perustat järkkyvät. Kaikki vanha, mikä ei toimi, on aika panna roviolle. Kaikessa uudistusvimmassaan Torni on kuitenkin myös erittäin tsemppaava kortti – vähän siihen tyyliin kuin klassinen slogan-huoneentaulu sanoo: ”If you have been waiting for a sign, this is it”.

Vinkki viikonlopuksi: Merkittävät muutokset tuntuvat aina raskailta ja vaikeilta, mutta vastustelemalla ja pitämällä ehdoin tahdoin kiinni epätoimivasta vanhasta, tekee prosessista itselleen vain vieläkin vaikeamman. Kannattaa muistaa miltä tuntuu, kun on tehnyt kunnollisen ja perusteellisen siivouksen kotona. Samanlainen rauha, tyytyväisyys ja ilo on saavutettavissa myös kaikilla elämänalueilla, vaikka itse siivoushomma tuntuisikin raskaalta.

 3. Lanttien kaksi – Muutos

Vain muutos on pysyvää, mutta siitä tulee myös tasapaino ja harmonia. Muutosta on monenlaista, mutta juuri tämä kortti symbolisoi tasapainon löytämistä, oman itsen ja ympäristön erilaisuuden ja monimuotoisuuden hyväksymisen kautta saavutettavaa syvempää harmoniaa. Muutos on rikkaus ja sillä on mahdollisuus tuoda mukanaan sekä turvallisuutta että hyvinvointia. Muutos vaatii aina avointa mieltä ja luottamusta epävarmuudenkin keskellä.

Vinkki viikonlopuksi: Ajattele luottavaisin mielin muutosta. Olisiko nyt hyvä hetki tehdä ne pienet mielen pohjilla kyteneet muutokset, jotka voisivat johtaa tasapainoisempaan elämään? Kaikki muuttuu koko ajan joka tapauksessa, miksi sitä ei ottaisi ohjia käsiinsä ja suuntaisi muutosvoimat juuri sinne, mikä tuntuu hyvältä?

Aikas muutoskeskeiset kortit osuivat tälle ensimmäiselle Torstai Tarot -postaukselle. Mutta toivottavasti teillä oli kivaa ja korttien luvusta iloa viikonlopulle!

 


12 Responses to “Torstai Tarot – fiilikset ja vinkit viikonlopulle”

  1. Inka sanoo:

    Aivan ihana Tarot-postaus! Tosi mielenkiintoinen. En ole aiemmin törmännyt Tarotkortteihin, joten nyt oli kiva yllätys että teit postauksen korteista.

    • Minttu Minttu sanoo:

      Ihana kuulla, että tykkäsit! Ajattelin nyt ainakin kesän ajan tehdä joka torstaille tällaisen vinkit viikonlopulle -tyyppisen tarot-postauksen. :)

  2. Ninneri sanoo:

    Hahaha tehtiin just tarjous ensiasunnosta, joka hyväksyttiin ja nyt edessä on nopea ja tehokas prosessi jotta saadaan kaikki hoidettua. Nyt jos koskaan on viikonloppu kun tutut kuviot menee rytinällä uusiks :D

  3. Nimetön sanoo:

    Tää oli hyvä!

  4. Len sanoo:

    Tää oli kiva!

  5. Nimetön sanoo:

    Olipa hauska huomata, miten valitsemani kortti laittoi tietyn ongelman eri valoon. Olin kahden kortin välillä ja tein valinnan kiven takia. Toinen kortti kertoi itseluottamuksesta ja toinen asioiden hyväksymisestä. Siksi kiinnostaisikin kuulla myös näiden kivien merkityksestä. Miten ne valitsit tähän korttien päälle?

    • Minttu Minttu sanoo:

      Hei mahtava kuulla tuo!

      Valitsin kivet fiiliksen mukaan ennenkuin itskään tiesin, mikä kortti sieltä alta tulee. Merkitykset menee näin:
      1. Jaspis – suojelee kielteisyyttä vastaan
      2. Vuorikristalli – kirkastaa ajattelua ja puhdistaa mieltä
      3. Vireä aventuriini – tasapainottaa ja rauhoittaa

  6. Nimetön sanoo:

    Tämä oli kiva. Valitsin kolmosen ja muutostahan tämä viikonloppu tavallaan olikin :) .
    Heh, minä en edes huomannut kiviä kuvassa, kun niin kiinteästi katselin kortteja :D . Piti ihan palata katsomaan. En tosin usko tippaakaan kivien merkityksiin, mutta silti oli hauska lukea nekin. Laita vaan jatkossakin mukaan tuollaisiakin juttuja.

    Ensi torstaita odotellen! =)

    • Minttu Minttu sanoo:

      Hih – tosi kiva kuulla, että tykkäsit! Ja eihän kaikkeen tarvitse niin kovasti aina ”uskoa” – se voi olla mukavaa ja hauskaa siitä huolimatta :)

Kommentoi