Viileämpien päivien viehätys

keskiviikko 06. kesäkuu 2018

Vuodenaikaan nähden varsin normaali säätila tuntuu melkoisen hytisyttävältä pitkän superhelteisen jakson jälkeen. Mutta hei oikeasti, kesäkuussa on ihan tavallista, että lämpötila jää alle kymmenen asteen. Aika monena vuonna Tukholmassa on jouluaatto ollut lämpimämpi kuin juhannusaatto, mikä nyt ei tietenkään ole mikään toiveskenaario. Mutta että kesäkuussa joutuu laittamaan sukkahousut jalkaan tarjetakseen, ei kyllä varsinaisesti ole mikään poikkeus.

Rakastan lämpöä ja aurinkoa, joten en väitä, ettenkö jo taas odottelisi uutta helleaaltoa. Toisaalta voin kyllä rehellisesti tunnustaa, että olen nauttinut aivan hillittömästi siitä, että yöllä saa nukuttua kunnolla (ja voi käyttää peittoa!), neljän askeleen ottamisesta ei tule aivan tajuton hiki ja aivan erityisesti siitä, että saan käyttää alkukeväästä ostamaani ihanaa pitkähihaista Dagmarin mekkoa!

En kyllä enää nykyään milloinkaan ajattele, että hankkisin jonkin vaatteen vain yhtä sesonkia varten, mutta pikkuisen pisti harmittamaan, että ehdin käyttää uutta mekkoani vain pari kertaa ennen helleaaltoa. Onneksi, jos johonkin voi luottaa, niin siihen, että kyllä kelit varmasti viilenee ennemmin tai myöhemmin.

Tavallisesti en innostu hankkimaan sesongin lopulla edellisen kauden vaatteita juuri siitä syystä, että jos ne eivät säätilateknisistä syistä päädy heti käyttöön, kasvaa riski, että jäävät ikuisiksi ajoiksi siihen hankintojen kategoriaan, joka päätyy kierrätykseen hintalaput edelleen kiinni. Dagmarin taivaallisen ihanasta, ohuesta viskoosi-puuvillajerseystä valmistettu drapeerattu mekko oli kuitenkin poikkeus, joka vahvistaa säännön.

Täkäläisellä merkkivaatteita myyvällä muutaman putiikin ketjulla, Best of Brands, oli alkukeväästä yhden viikonlopun ajan huikea markkinameininki: olivat päättäneet päästä eroon kaikesta pari-kolme sesonkia vanhasta varastosta kirjaimellisesti hinnalla millä hyvänsä. Päädyttiin aivan sattumalta Karkin kanssa sunnuntai-kävelyllä sinne ja loppupäivä tulikin vietettyä sovituskopissa. Itse en riehaantunut lopulta sitten kuitenkaan kuin tuon yhden mekon verran, mutta Karkki löysi valtavan määrän nuorelle lakimiehelle sopivia työvaatteita – kaikki vähintään 70 % alessa!

Yksi viimeaikojen villityksistäni on ollut ohuessa hopeaketjussa roikkuvat pienet riipukset. Välillä tulee kyllä vähän prinsessa romukasa -olo, kun tekee mieli laittaa samalla kertaa ainakin viisi erimittaista ketjua, mutta on kai sitä pahempiakin tyylirikoksia. Haha!

Jos sääennusteisiin on luottamista, kesäisempien lämpötilojen pitäisi tehdä paluu vielä tällä viikolla. Jo huomiseksi on luvattu yli kymmenen astetta lämpimämpää kuin tänään – saa nähdä, miten sen kanssa käy.

Toisaalta juuri nyt tuntuu siltä, että toukokuu oli niin mahdottoman upea ja kesäinen, ettei vähän viileämmät päivät tunnu mitenkään epäreiluilta. Nautitaan nyt tästäkin ja hengitellään keuhkot täyteen kevyesti kulkevaa raikasta ilmaa!

  • mekko, House of Dagmar
  • neuletakki, H&M
  • kengät, Acne


4 Responses to “Viileämpien päivien viehätys”

  1. Tua sanoo:

    VAU miten upea mekko, sopii sinulle todella hyvin! Mahtavan löydön olet kyllä tehnyt.

  2. Nimetön sanoo:

    Aivan upea! Hyvin istuva vaate kyllä imartelee vartaloa. Tuo istuu aivan täydellisesti! Värikin on kiva:)!

    • Minttu Minttu sanoo:

      Kiitti hurjasti! Tuollainen drapeerattu mekko on kyllä aika imarteleva malli meille ei-ihan-zero-kokoisille!

Kommentoi