Casual Friday – farkkua ja raitaa alkusyksyn perjantaihin

perjantai 05. lokakuu 2018

Ihanaa perjantai-iltaa!

Mikäli Instagramiin on luottaminen, monessa paikassa Suomessa on tänään satanut vettä ja ollut ihan virallisen syksyistä. Aika harvoin kelit täällä meillä on mitenkään merkittävästi erilaiset, mutta tänään on ollut. Saimme nimittäin nauttia ihan harvinaisen epäsyksymäisestä perjantaista. Lämpötila oli virallisesti noin 15 kieppeillä, mutta auringonpaisteessa tuntui huomattavasti lämpimämmältä. Hulluin fiilis tuli kuitenkin paikoin navakasta tuulesta, jossa ei ollut häivähdystäkään syksyisestä kirpeydestä.

Perjantainen office-asuni koostui lämpöaaltoon sopivasti mukavista lempparifarkuista, raitateepparista, merinovillaisesta neuletakista ja yhä vieläkin uusiksi laskemistani Karl Lagerfeldin mustista avokkaista. Kokonaisuus on varsin rento, mutta kengät tuovat sen verran skarppiutta, että ihan ei tunnu siltä, että olisi lähtenyt kotivaatteissa töihin.

Avokkaat on tosiaan löytö alkukesän L.A.-reissulta, kun Karkin kanssa päätimme uhrata yhden lomapäivän outlet-visiittiin. Olen yleensä varsin maltillinen hankintoja tehdessäni ja monesti koen vaikeaksi shoppailla mitään erityisempää, kun olen matkoilla. Haluan mielelläni nukkua yön yli vähän pienempiäkin ostoksia harkitessani, mutta havaitsin itsestäni aivan täysin uuden puolen tuolla Ameriikan outletissa. Yksikään hankinta ei vieläkään kaduta – mutta että yhdellä kertaa tuli tehtyä sellainen määrä ostoksia, joita en ollut etukäteen suunnitellut, on itselleni täysin uusi kokemus!

Lupaan ja vannon, että se työn alla oleva elämys-/ekakertalaisen vinkit L. A.:ssa -postaus tulee vielä tänne blogiinkin. Ehdottomasti ennen seuraavaa reissuani sinne suunnalle… :D

(siis mun jalat ei todellakaan ole noin päivettyneet… Meidän talon seinät on lämpimän tiilenpunaiset ja usein huomaan, että varsinkin aurinkoisella kelillä väri hohkaa ihoon niin, että se näkyy kuvissa, vaikka livenä sitä ei huomaisikaan. Useimmiten nämä meikäläisen asukuvat on otettu juuri siinä meidän ulko-oven ulkopuolella :D )

Kenkien lisäksi myös asun raitapaita on kotoisin samaisesta L.A.-outletista kuin avokkaatkin. En ole oikein ikinä identifioinut itseäni miksikään Tommy Hilfiger -tyypiksi, enkä tunne erityisen hyvin heidän mallistojaan, mutta tuolla outletissa olin mennä pähkinöksi. Tarjolla oli niin hurjasti kivoja perusvaatteita, helposti yhdisteltäviä laadukkaita t-paitoja ja neuleita varsinkin – ja ihan poskettoman hyvään hintaan. Lopputulos on se, että ”pukeutumispalapelin peruspilarit” -kokoelmani sai muutamankin uuden jäsenen joukkoonsa.

Oikeastaan aika hauskaa, että sitä tuli jo alkukesästä hankittua toimistolle sopivia neuleita ja muita vetimiä. Hellekesän aikana niille ei tullut uhrattua ajatustakaan, mutta nyt, kun kelit pikkuhiljaa viilenee, tuntuu kuin olisi shoppailemassa uudelleen – paitsi että nyt se tapahtuu omassa vaatekaapissa!

Toinen uutuus tässä asussa on musta Dagmarin neuletakki. Se on todellinen super-löytö loppukesän aleista. Neuletakki on 100 % merinovillaa, malliltaan suora, yksityiskohtana pieni halkio sivussa ja aavistuksen pidempi takakappale. Klassinen pyöreä pääntie ja Dagmar-henkiset napit täydentävät kokonaisuuden.

Olen aiemmin vannonut pääasiassa Filippa K:n merinovillaisen perusneuletakin nimeen (garderobistani löytyy sekä musta että harmaa), mutta nyt huomaan toivovani, että Dagmar pitäisi tämän linjakkaan mallin valikoimissaan ja että tulevaisuudessa voisi hankkia sen useammassa värissä.

  • t-paita, Tommy Hilfiger
  • farkut, Lindex
  • neuletakki, House of Dagmar
  • kengät, Karl Lagerfeld Paris
  • laukku, Mulberry


4 Responses to “Casual Friday – farkkua ja raitaa alkusyksyn perjantaihin”

  1. Krista sanoo:

    Ihana asu ja kengät ovat kyllä piste iin päälle!
    Näytät muutenkin niin hehkuvalta ja pirtsakalta!

  2. Ihanan freesi asu, ja näytät tosiaankin säteilevältä näissä kuvissa!

Kommentoi