Torstai Tarot by Minttu

torstai 11. lokakuu 2018

Ihanaa torstaita! Se olisi taas Torsta Tarotin aika!

Ennenkuin mennään asiaan, haluaisin sanoa lohdutuksen sanan kaikille, jotka kokevat elämän juuri nyt olevan varsinaista sekasotkua, mistään ei tule oikein mitään, ketutusmieliala luuraa koko ajan kulman takana ja läheiset ihmissuhteetkin aiheuttavat päänvaivaa. Suosittelen hengittelemään rauhassa, sillä tilanne on ohimenevä. Planeetat tekevät nyt sellaista kuviota, että ei mikään ihme, jos vähän takkuaa. Ensi viikolla alkaa jo helpottaa, joten hang in there!

Ja sitten asiaan – eli katsotaan millaisia energioita ensi viikonlopulle on luvassa. Homma toimii näin:

  • Valitse yllä olevista korteista se, joka tuntuu intuitiivisesti eniten oikealta.
  • Skrollaa postausta eteenpäin. Paljastan lopussa kortin ja kerron mikä viesti sillä on tulevalle viikonlopulle.

Ihan ensimmäiseksi kuitenkin katsaus kortteihin valikoituneiden kristallien energioihin.


Ruusukvartsi

Rakkauden kivi, joka auttaa parantamaan sydäntä ihan fyysiselläkin tasolla. Haihduttaa surua ja pelkoa, vahvistaa myönteisiä ajatuksia itseä kohtaan, kohottaa itseluottamusta ja opettaa antamaan anteeksi. Lisäksi muinaiset egyptiläiset uskoivat, että ruusukvartsilla sively poistaa ryppyjä.

Vihreä kalsiitti

Auttaa vapautumaan vanhoista hyödyttömistä tavoista ja kaavoihin kangistumisesta. Auttaa pitämään puoliaan (sopii hyvin myös lapsille!) ja tasapainottaa mieltä. Auttaa avaamaan tilanteita ja suhteita, joissa kokee tulevansa toistuvasti aliarvostetuksi ja väärinymmärretyksi. Edistää tasa-arvoa.

Lepidoliitti

Rauhoittaa ja tyynnyttää yliaktiivista mieltä. Helpottaa stressiä, tasapainottaa ja vahvistaa keskittymiskykyä. Vahvistaa oman tilan ottamista, itsenäisyyttä, ja vähentää muiden ihmisten mielipiteiden vaikutuksen alla olemista. Auttaa pääsemään eroon päässä kehää kiertävistä hyödyttömistä ajatuksista.

1. Lanttien Kuningatar

Viikonlopun avainsana on lepo. Sisäinen kauneus on tärkeintä, mutta se ei pääse säteilemään läpi, jos ei pidä kehostaan hyvää huolta. Takana on erittäin raskas ja koettelemuksia täynnä oleva ajanjakso. Nyt on aika pitää huolta itsestä, kerätä voimia ja levätä.

Vinkki viikonlopuksi: Olet täynnä elämänkokemuksien tuomaa viisautta, vahvuutta ja energiaa. Luottamus omaan itseen on vahva sekä henkisellä että fyysisellä ja aistillisella puolella. Kuitenkin ihan ensinnä on pidettävä huolta, että keho voi hyvin. Vasta silloin kaikki upea energia pystyy virtaamaan vapaasti.

2. V – Ylipappi

Kukaan muu ei voi kertoa sinulle kuka olet – vain sinä itse voit sen määritellä. Kortti kuvaa henkistä etsimistä ja totuutta. Olemalla rehellinen itselleen ja opettelemalla kuuntelemaan omaa sisäistä ääntään on mahdollista saavuttaa suuria oivalluksia. Vaikuttaa siltä, että uusi ajanjakso sarastaa.

Vinkki viikonlopuksi: Jotain uutta ja merkittävää on kehkeytymässä ja alat vähitellen vakuuttua tiesi oikeasta suunnasta. Kannattaa kuitenkin välttää fanaattisuutta, moralisointia, toisten tuomitsemista ja oman totuuden tuputtamista muille ainoana oikeana. Jokaisen polku on lopulta erilainen.

3. XIV – Taito

Vaikuttaa siltä, että tulossa on varsin tasapainoinen ja seesteinen viikonloppu. Olet valmis hyväksymään sen että asioilla on kaksi puolta, hyvää ei ole olemassa ilman pahaa, oikeaa ilman väärää, kaunista ilman rumaa. Pystyt näkemään kokonaisuudet laajemmasta perspektiivistä ja ymmärrät ristiriitaisuuden tasapainottavan vaikutuksen.

Vinkki viikonlopuksi: Näkemyksesi ansiosta sinun on nyt helppo toimia sovittelijana tai tilanteen tasapainottajana. Kun vain luotat omiin taitoihisi voit tuoda ympäristöösi kaivattua seesteisyyttä.

Sellaista olisi luvassa nyt tällä kertaa!

Itse nostin kakkosen ja täytyy kyllä tunnustaa, että syyllistyn aika usein paasaamaan omista näkemyksistäni vähän turhankin voimallisesti. Eli ihan hyvä saada pieni muistutus siitä, että se mikä on hyvä minulle ei sitten ehkä toimikaan jollain muulla. Omaa sisäistä ääntä kuunnellen kohti viikonlopuua!


Kommentoi