Casual Monday

maanantai 22. lokakuu 2018

”Casual Friday” on vakiintunut konsepti, mutta miten olisi, jos ottaisimme säännölliseen käyttöön myös ajatuksen rennon pukeutumisen maanantaista? Itse ainakin tunnen perjantaita useammin juuri maanantaisin, että en mitenkään jaksa kiskoa päälleni mitään tyköistuvaa tai ylenpalttisen skarppia.

Tänään oli juuri yksi niistä maanantaista ja siksi päätin mennä pukeutumisen kanssa sieltä, missä aita on matalin. Jalassa jooga-housuiksi nimeämäni viskoositrikoiset housut, lempparipörröneule ja valkoiset kaulukset markkeeraamassa pientä skarppiutta.

Housujen nimi tulee siitä, että meillä oli aikaisemmin toimistolla aina kerran viikossa rauhallinen jooga-hetki. Se oli niin vähän liikunnallinen, että vaatteiden vaihtaminen tuntui turhalta, mutta toisaalta kuitenkin sen verran pyörittiin lattialla, että ihan kynähameessa ei olo tuntunut mukavalta. Niinpä hankin tuollaiset siistihköt viskoositrikoopöksyt, jotka toimivat sekä työasuna että mindfullness-painotteisessa joogailussa.

Sittemmin toimisto-joogamme lopetettiin, mutta housut toimivat yhä mainiosti rennomman päivän toimisto-outfiteissa.

Tänään on tullut pohdittua muutenkin maanantain konseptia. Aamulla en ollut nimittäin millään päästä ylös sängystä, mikä johti ensinnäkin stressaavaan aamuhetkeen (inhoan lähteä kotoa, jos sänkyä ei ole pedattu!) ja nippanappa säällisen rajoissa toimistolle saapumiseen.

Jotenkin ymmärrän sen, että maanantaina on hankala herätä ja saada itsensä liikkeelle, jos viikonloppuna on tullut riekuttua yömyöhään ja nukuttua aamuisin pitkään. Mutta esim. viime viikonloppuna menin iltaisin nukkumaan about samoihin aikoihin kuin normaalisti arkisin ja heräsin sekä lauantaina että sunnuntaina ihan itsekseni ilman kelloa, virkeänä ja levänneenä juuri niihin aikoihin kuin milloin herätyskelloni normaalisti soi.

Eilen illalla ihan sama juttu; ajoissa nukkumaan ja unen kanssa ihan normaali yö. Mutta kun aamulla herätyskello puhelimessa pärähti pimputtamaan, olin ihan että ”are you kidding me!!” ja torkutin niin monta kertaa, että lopulta oli ihan älytön kiire ja stressi suoriutua matkaan.

En voi kertakaikkiaan tajuta, mikä ihmeen logiikka tuossakin on! Miksi ihmeessä herään viikonloppuna virkeänä kellon soimisen aikoihin, mutta maanantaina sama tuottaa ihan kohtuutonta tuskaa?

Viime Tampereen-reissulla otin mukaani joitakin rakkaimpia muistoja äidistäni. Yksi niistä on äidin isältäni saama kaunis sormus. Sormuksen sisällä on kaiverrus: Matilta 11.11. -63. Äiti oli 21 vuotias, kun sai tuon syntymäpäivälahjaksi. Muistan, miten se oli äidin sormessa aina, kun olin lapsi.

Nyt sormus on minulla ja jotenkin tunnen äidin – ja oikeastaan isänkin – läheisyyden sen kautta.

Kalevala Korun 70-luvun versiot Halikko-korviksista ovat nekin peräisin äidin korulippaasta. Niissäkin on niin vahvat vibat, että välillä ihan hätkähdän, kun katson peiliin ja näen korut korvissani.

Myöhemmin äiti alkoi vaihdella paljonkin korviksiaan ja oli varsinainen korvakoru-fani, vaikkei muuten niin pitänytkään muista koruista. Omilta lapsuusajoiltani muistan kuitenkin, että niihin aikoihin juuri nuo Halikot olivat aina käytössä.

Ihanaa ja aika paljon myös haikeaa miten paljon muistoja ja elettyä elämää liittyy äidin vanhoihin lempparikoruihin.


  • neule, Heidi Klumin Lidl-mallistoa
  • kauluspaita, H&M
  • housut, H&M
  • sneakers, Nike

Kaulakoruhan tuohon asukokonaisuuteen olisi sopinut, mutta toimistolla kun kaulassa roikkuu aina kulkukortti, tulee harvemmin ripustettua rinnuksille mitään sen kummempaa.


Kommentoi