Mitä mieltä kiroilusta?

tiistai 12. helmikuu 2019

Tänään esittelyssä eilinen toimistoasuni. Piti tietty laittaa se tänne jo eilen, mutta kävin töiden jälkeen ensimmäistä kertaa elämässäni kundalini-joogassa. Vaikkei se perinteisen fyysisesti olekaan raskasta, olin aivan loppu, kun pääsin kotiin. Illallisen jälkeen en kyennyt kuin raahautumaan sänkyyn. No, tulipahan kerrankin nautittua kunnolliset yöunet myös viikolla!

Mutta siis eilen officella edustin Gannin mustassa t-paidassa, jonka rinnuksessa oleva pinkki ”Pardon my Frech” -painatus toimi inspiraation lähteenä varsin mielenkiintoiselle lounaspöytäkeskustelulle. Aluksi naureskeltiin, että paita on virallinen maanantai-vaatteeni (miten niin pahalla päällä maanantaisin??), mutta sitten alettiin puhua kiroilusta enemmänkin.

Keskustelun perusteella (eli täydellisen tieteellisesti!) voimasanojen käytön voi helposti jakaa kolmeen kategoriaan ”käyttötarkoituksen” mukaan:

  1. Noituminen – spontaani tai lähes spontaani reaktio, kun esim. satuttaa itsensä, rikkoo jotain, bussi lähtee nenän edestä etc.
  2. Adjektiivin tapaan – korostamaan jonkin asian huonoutta (”ihan paska”) tai mahtavuutta/cooliutta (”helvetin hieno”)
  3. Välimerkkinä – erityisesti nuorisolaisiin kuuluvien käyttämä puhetapa, jossa normaalit täytesanat (esim. ”ööö” tai ”tota”) korvataan vapaavalintaisella, mutta useimmiten sillä v:llä alkavalla kirosanalla (Ruotsissa f:llä, mutta ei esimerkkejä, sillä tämä on edelleen hyvän mielen blogi!)

Meidän tätiraatimme (keskustelussa oli mukana myös miespuolisia tätejä) oli hyvin helppo tuomita kohta 3. huonona käytöksenä, tapojen puutteena, nuorison epävarmuutena ja osoituksena sanavaraston köyhyydestä. Nuorisolaiset voivat aivan vapaasti olla eri mieltä.

Kohdat 1. ja 2. herättivät enemmän keskustelua.

Voimasanojen käyttö noitumiseen vaikuttaa kaikkein hyväksyttävimmältä ja jotenkin täyttävän kiroilun alkuperäisen tarkoituksen. Ehkä kipu varpaassa, jonka on juuri onnistunut potkaisemaan kipeästi kaapin kulmaan, ihan oikeasti vähän helpottaa, kun päästää suustaan muutamat ärräpäät?

Puheen tehostaminen kirosanoja käyttämällä jakoi eniten porukkaa. Osa oli sitä mieltä, että kyseessä on sama energia ja spontaanin ilmaisun tarve kuin yllättävissä tilanteissakin. Jotkut asiat eivät vaan saa asianmukaista voimaa, jos voimasanojen käyttö on täysin pannassa (esimerkkinä mainittiin urheilukisojen aiheuttamat tunnevyöryt).

Toiset olivat kuitenkin sitä mieltä, että adjektiivinomaisella kiroilulla puhuja pääasiassa korostaa itseään (koska on hipster-viileää kiroilla kuin merimies – etenkin, jos on nainen) tai paljastaa vajavaisen sanavarastonsa (kaikki superlatiivit eivät ihan oikeasti ole käytetty, vaikka siltä joskus tuntuisi).

Oma mielipiteeni on jossain kaiken keskivaiheilla. Mielestäni en itse käytä voimasanoja käytännöllisesti katsoen milloinkaan, mutta työkaverit väittivät kuulleensa työpisteeni suunnasta erittäin suomenkielisiä ja tunnistettavia ärräpäitä aina silloin tällöin. En myönnä enkä kiellä.

En varsinaisesti vastusta kiroilua, mutta navigointi voimasanojen viidakossa on hankalaa. Mielestäni löysästi käytetyt kirosanat on vitsaus, mutta voi vietävä, miten ärsyttävää onkaan kuulla jotain hitsipillejä, kun tilanne vaatisi tositoimia. Tai sanoja.

Ja ollakseni ihminen, joka ei ikinä kiroile, sanon kyllä tosi usein fuck

  • t-paita, Ganni
  • kauluspaita, Filippa K
  • hame, H&M
  • kengät, Acne


2 Responses to “Mitä mieltä kiroilusta?”

  1. Iina / MouMou sanoo:

    Voi Minttu! Tiedätkö, mä mietin sua juurikin yksi päivä, koska musta on ihanaa, miten saat sanan ”fuck” kuulostamaan kevyeltä ja jopa positiiviselta. :) <3

    • Minttu Minttu sanoo:

      Eikä!?! Haha – omg – siis että sinäkin ihana Moksu yhdistät mut ”fuck”-sanan (yli)viljelyyn!! Onneksi sentään kevyessä ja jopa positiivisessa mielessä! :D <3

Kommentoi