Torstai Tarot – viikonlopun energiat ja ennustukset by Minttu

torstai 13. kesäkuu 2019

Aivan mielettömät ukonilmat täällä tänään päivällä! Jotenkin tosi hurjaa, kun keskipäivällä vetää niin pimeäksi, että on aivan pakko sytyttää valot, että näkisi jotain. Seuraavaksi alkoi ryskyä ja välähdellä siihen malliin, että sai olla iloinen, ettei asu yksin missään skutsissa. Mainio juttu muuten, että armaat ja fiksut kissani eivät ole milläänsäkään ukkosesta, vaikka muuten riittää, että joku erehtyy plingauttamaan vienosti ovikelloa, että molemmat painavat häntä viivana sängyn alle pakoon.

Astrologisessa mielessä taivaalla on menossa yhdenlainen ukkonen planeettojen tehdessä kaikelaista kuviota toisiinsa nähden. Ei siis ole mikään ihme, jos tunteet ovat vähän pinnassa. Ensi maanantaille osuu kaiken lisäksi kesäkuun täysikuu ja sen vaikutus alkaa tuntua ihan selvästi jo huomenna perjantaina. Katsotaanpas siis, mitä kortit sanovat!

Uusille lukijoille tiedoksi, että homma toimii näin:

  • Valitse yllä olevista korteista se, joka tuntuu intuitiivisesti eniten oikealta.
  • Skrollaa postausta eteenpäin. Paljastan lopussa kortin ja kerron mikä viesti sillä on tulevalle viikonlopulle.

Ihan ensimmäiseksi kuitenkin katsaus kortteihin valikoituneiden kristallien energioihin.

Ametisti

Syvästi rauhoittava superkristalli. Auttaa pääkipuun, univaikeuksiin ja suojaa stressiltä sekä negatiiviselta energialta. Puhdistaa kroppaa, vahvistaa intuitiota ja vaistoja. Monipuolisia parantavia vaikutuksia.

Onyksi

Viilentää kuumina käyviä tunteita ja tasapainottaa olemuksen eri puolia (yin & yang). Helpottaa stressiä ja surua, vahvistaa itsehillintää, moraalia ja itsekuria. Antaa voimaa ja kestävyyttä korkeidenkin tavoitteiden saavuttamiseen

Lepidoliitti

Rauhoittaa ja tyynnyttää yliaktiivista mieltä. Helpottaa stressiä, tasapainottaa ja vahvistaa keskittymiskykyä. Vahvistaa oman tilan ottamista, itsenäisyyttä, ja vähentää muiden ihmisten mielipiteiden vaikutuksen alla olemista. Auttaa pääsemään eroon päässä kehää kiertävistä hyödyttömistä ajatuksista.

1. XV – Paholainen

Kortin nimi johtaa helposti negatiivisiin ajatuksiin, mutta paholaisen energia on aivan mahdollista suunnata myös kaikkeen positiiviseen. Voimakas maanläheinen aistillisuus ja maskuliininen voima antaa rohkeutta kohdata totuus sellaisena kuin se on. Tänä viikonloppuna on kaikki mahdollisuudet olla säkenöivin, hurmaavin ja kiehtovin oma itsesi. Mitään ei kuitenkaan kannata tehdä tai sanoa unohtaen oma herkkyys ja haavoittuvaisuus.

Vinkki viikonlopuksi: Tahdonvoima on hyvä asia ja on tärkeää tehdä valintoja oman sisäisen näkemyksen mukaisesti. Kannattaa kuitenkin muistaa, että se on sinun totuutesi. Vaikka olisit miten vakuuttunut, läheisilläsi on oikeus tehdä omat päätöksensä ja valintansa. Nauti omista valinnoistasi, mutta samalla kannattaa muistaa, että muut tekevät omat valintansa sinusta riippumatta.

2. Lanttien 3 – Toiminta

Viikonlopusta vaikuttaisi tulevan varsin arkinen ja työntäyteinen. Tunnet olosi realistiseksi ja haluat tehdä työsi kunnianhimoisesti ja hyvin. Kortin keskellä oleva kolmion mallinen kristalli kuvaa saavutettua selkeyttä. Elämä on pääosin arkea, joten on hyvä osata nauttia käytännöllisistä asioista ja kaikenlaisten tehtävien huolellisesta suorittamisesta.

Vinkki viikonlopuksi: Yksinkertaistenkin toimien ja tehtävien tekemisessä nautinto kasvaa, kun niihin suhtautuu antaumuksella ja kunnianhimoisesti. Usein kuitenkin on eduksi, jos työn voi jakaa jonkun kanssa. Näin molemmat saavat mahdollisuuden kehittyä ja oppia toisiltaan.

3. Maljojen 10 – Täyttymys

Vain muutos on pysyvää sanotaan – ja kun suhtautuu luottavaisesti elämään ja tulevaisuuteen, asiat yleesä järjestyvät parhain päin. Toki on muutoksia ja muutoksia, mutta maljojen kymppi edustaa ehdottomasti muutosta parempaan. Luottamus ja usko saavat kaiken ilmenemään juuri oikealla hetkellä ja oikeassa paikassa. Asioiden eteen ei tarvitse taistella.

Vinkki viikonlopuksi: Muista rentoutua ja antaa asioiden edetä omalla painollaan. Tärkeää on myös katsoa ympärilleen ja olla kiitollinen ja nauttia siitä mitä on nyt. Turha ahneus vain vie ilon niistä saavutuksen hedelmistä, joista kuuluisi herkutella juuri nyt.

Itselleni nostin kolmosen – eli maljojen kympin. Ja tiedättekö mitä!? Tiedän nyt jo varmaksi, että yksi iso muutos parempaan tapahtuu juuri tänä viikonloppuna: Peetu muuttaa takaisin Tukholmaan!! Niiiin kertakaikkiaan mahtavan ihanaa!! Viiden vuoden tauon jälkeen molemmat, sekä Karkki että Peetu, on takaisin täällä samoilla hoodseilla. Se, jos mikä, tuo äiskän sydämeen täyttymyksen tunteen!

Ihanaa viikonloppua!


2 Responses to “Torstai Tarot – viikonlopun energiat ja ennustukset by Minttu”

  1. Anna-Maria K sanoo:

    Kylläpä tulikin osuva teksti mulle <3

    Hyvää viikonloppua! :)

Kommentoi