Mehevä perunavuoka tofun ja härkiksen kanssa

sunnuntai 18. maaliskuu 2018

Siis voi apua, miten ihana auringonpaiste on ollut koko viikonlopun! Kyllä se kevät sieltä vaikuttaa olevan tulossa, vaikka lunta ja pakkasta on edelleen ihan poikkeuksellisen reippaasti. Monesti olen jo näin maaliskuun puolessa välissä laitellut ensimmäiset parvekekukkaset, mutta nyt on vielä ruukut ihan umpijäässä.

Olen viettänyt melkein koko viikonlopun ulkosalla, mitä nyt välttämättömimmät kotihommat on tullut hoideltua. Kauppaan en viitsinyt millään lähteä – ja se kyllä hiukan kadutti, kun kurkistin jääkaappiin. Valon lisäksi siellä ei ollut juuri mitään.

Pussi perunoita ja pari sipulia pilkisteli vihanneslaatikossa ja Oatlyn kauraranskankermaa sekä paketti vegaanijuustoa löytyi myös. Ai että tykkään vegaanisista maitotuotteista tosi paljon! Tällaiselle kokkikoululaiselle, jonka ruuanlaittoinnostus tulee ja menee, on niiden tavallisia lehmänmaitotuotteita huomattavasti pidempi ”parasta ennen” -päivämäärä ihan pelastus.

Pakkasesta löytyi vielä paketti marinoitua tofua ja härkistä – joten päätin väsätä kunnon comfort foodia: mehevän herkullisen perunavuoan, josta riittää syötävää pitkälle ensi viikkoon.

VEGAANI PERUNAVUOKA

(6 – 8 annosta)

Ainekset:

  • n. 1 kg perunoita
  • 1 – 2 sipulia
  • 3 dl kikherneiden keitinvettä/lientä purkista (2 kikhernetötsän neste)
  • 200 g tofua
  • 250 g paketti härkistä
  • 200 g purkki kauraranskankermaa
  • 200 g palanen vegaanijuustoa
  • suolaa
  • mustapippuria myllystä

Valmistus:

  • Kuori ja siivuta perunat & sipuli.
  • Sekoita iMat fraiche ja kikherneliemi. Mausta suolalla ja pippurilla.
  • Raasta juusto karkeaksi raasteeksi.
  • Pilko tofu pieneksi ja erottele härkis haarukalla.
  • Laita uunivuokaan kerros perunansiivuja, sitten vähän sipulia, tofua, härkistä ja kastiketta. Toista ja laita lopuksi päällimmäiseksi kerros perunaviipaleita ja juustoraastetta.
  • Paista 200 asteessa noin 45 min (kunnes perunat tuntuu pehmeiltä ja juusto on saanut kivan värin).
  • Nauti heti taikka lounaslaatikosta – mielellään vihreän salaatin kanssa.

Joskus jo jonkin aikaa sitten keittelin ensimmäisen kerran itse kikherneet ja ihastuin aivan hurjasti, koska ne maistuivat mielestäni niin paljon paremmalta kuin purkkiversiot. Silloin tajusin myös alkaa ottaa keitinvettä talteen. Sen verran olin lukenut vegeruokien ohjeita, että tiesin liemen käyvän moneen tarkoitukseen kananmunan korvikkeeksi. Pakkasessa se säilyy hyvin siinä missä varastoon keitetyt kikherneetkin.

Jos nyt kuitenkin on sellainen tilanne, että haluat testata ihanaa vegaania perunavuoan ohjetta, mutta varastoista ei löydy valmiiksi kikhernelientä, niin tässä on kaksi ohjetta, joihin voi mainiosti käyttää itse herneet: Taivaalliset vegepullat kikherneistä ja Kikherne-tomaattikastike, kasvikset ja couscous.

Eikös se ole ihan food-preppingin perusajatuksia, että samalla kertaa syntyy useampi ruokalaji?

Perunavuoka on myös mainio esimerkki siitä, että vegaani ruoka ei todellakaan tarkoita sitä, että pureskeltaisiin vain lehtikaalia ja raakasalaattia! En nyt ole testannut, mutta voisin mennä vannomaan, että tuo kelpaisi ennakkoluuloisemmallekin lihansyöjälle.


Mintun makuuhuoneessa tapahtuu!

maanantai 12. maaliskuu 2018

Hiljaa hyvää tulee – vai miten se meni!? Ikuisuusprojektini nimeltä makuuhuoneremppa – tai -sisustus kai se nykyään jo paremminkin on – on jälleen liikahtanut hiukkasen eteenpäin.

Viimeisimmän raportoinnin jälkeen on tullut hankittua uusia lamppuja ja muuta sisustushommaa ja ihan vain pari viikkoa sitten sain vihdosta viimein parit taulut seinälle.

Varsinainen porakoneeni otti ja hajosi viime kesänä, kun fiksailtiin Peetun uutta kotia kuntoon, mutta lähinnä ruuvien kiinnittämiseen käyttämäni laite on sen verran tehokas, että sillä kyllä tekee kipsilevyseinään muutamat reiät.

Piirongin päällä olevan pöytälampun hankin Zara Homen valikoimista. Tykkään varsinkin sen messingin värisestä pallojalasta.

En tiedä miten paljon sitä pitäisi olla säilytystilaa, että voisi tuntea, että sitä on riittävästi? Jotenkin tuntuu, että kamalla on salaperäinen kyky lisääntyä sitä mukaa, kun jostain vapautuu vähän tilaa. Oven taakse voi onneksi hyvin piilottaa vähän ripustuskoukkuja akuuttia tarvetta varten.

Tanko ja koukut on peräisin Ikean keittiösisutusjuttujen valikoimasta.

Sängyn päällä oleva tyynykasa senkuin vain kasvaa!

Minkälainen lamppu makuuhuoneeseen? – oli haastava kysymys reilu vuosi sitten. Aikani asiaa vatvottuani (ja kun Peetu lopulta vei oman lamppunsa pois) päädyin kepeän ilmavaan pallokupuiseen valaisimeen.

Huomasin, että ihan puolivahingossa makuuhuoneen yksityiskohtien teemaksi alkoi muodostua messinki/vanha kulta ja pallomainen muoto.

(Ai voi mahoton tuota katonrajan maalausjälkeä!!! :D :D)

Sängyn päätyyn on suunnitteilla se varsinainen tauluseinä. Tauluja ja kehyksiä on jo hankittuna varmasti vähän liikaakin. Enää vain pitäisi suunnitella miten ne ripustaisi. Ja tietty hankkia se porakone.

Vaatekaappiseinälle ripustin kokovartalopeilin (Ikeasta) ja Peetun tekemän, meidän kotikorttelia kuvaavan karttataulun. Jakkara on sekin Peetun käsialaa; tulevan arkkitehdin taidonnäyte alakoulun puukässytunneilta.


Sarjassamme ikuisuusprojektitkin saattavat valmistua joskus. Ihanan taulun kuvan on ottanut superlahjakas Mikko Rasila joskus tyyliin vuonna 2010 tai 2011. Siitä lähtien kuva on odottanut kehyksiin pääsyä ja jo peräti viime kesänä onnistuin toteuttamaan suunnitelmani. Eikä siitä mennyt sitten enää vuottakaan, kun taulu jo pääsi roikkumaan seinälleni!

(Ja Mikko hei, jos luet tätä, niin se toinenkin kuva on nyt kehystetty ja se on tulossa tuohon sängyn päätyyn. Kunhan nyt saan vain ostettua sen poran ensin…)


Oscars 2018 – parhaat puvut!

tiistai 06. maaliskuu 2018

Käsi ylös, kuinka moni heräsi viime yönä vahtaamaan suoraa lähetystä tämän vuoden Oscareista?

Itse olin laatinut mielestäni täydellisen strategian: menen aikaisin nukkumaan, laitan kellon yöllä soimaan ja juhlallisuuksien loputtua painelen tyytyväisenä toimistolle. Ihan niin ei kuitenkaan käynyt. Aikaisin nukahtamisen kanssa oli vähän niin ja näin, joten kun puhelimen herätys alkoi pikkutunneilla iloisesti pimputtamaan, ei tullut mieleenikään nousta ylös.

Onneksi erinomaista kuvamateriaalia on yllin kyllin tarjolla! Upeiden pukujen ja toinen toistaan häikäisevämpien lookien selailu sujuu, vaikkei itse ohjelmaa olekaan vielä ehtinyt katsella.

Tämän vuoden Oscars-muoti ei tarjonnut mitään järisyttävän erikoisia asukokonaisuuksia. Pari vähän merkillisempää viritystä bongasin, mutta ainoastaan 89-vuotiaan ohjaajan, Agnès Vardan ihastuttavan kukikas Gucci-asu ansaitsee maininnan.

Huimaavan elegantteja ja hengästyttävän hienoja lookeja näkyi punaisella matolla sitäkin enemmän. Ankaran pohdinnan ja harkinnan jälkeen valitsin mielestäni ne kaikkein upeimmat.

Lupita Nyong’o alkaa olla vakivieras kaikilla paras asu -listoillani, eikä tämän vuoden Oscars gaala ole poikkeus. Atelier Versacen raskaasti valuva, epäsymmetrinen kultaluomus on kirjaimellisesti häikäisevä!

Danai Gurira kalpean vaaleanpunaisessa Gabriela Hearst -luomuksessa ja rouheassa stailauksessa on upea myöskin.

Tässä vielä Lupita Nyong’on asu suoraan edestä. Kampaus ja meikki täydentävät lookin kerrassaan hienosti!

Hello Boss Lady!! Jane Fonda on kertakaikkiaan jäätävän upea valkoisessa Balmain-puvussaan. Pääntien leikkaus, särmä olkalinja, pitkät hihat ja tasapainottava laahus luovat silmiä hivelevän silhuetin. Asusteet, meikki ja kampaus alleviivaavat kokonaisilmeen. Erityismaininta laukusta!

Valkoinen oli yksi tämän vuoden Oscareitten selkeimpiä trendejä. Mielestäni se on hiukan vaikea väri juhlapuvulle, koska siitä tulee niin helposti morsiuspukumaiset fiilikset. Onnistuneet toteutukset ovat toisaalta sitten sitäkin hienompia.

Jennifer Garnerin Versace-puku on erinomainen esimerkki siitä, miten klassinen Hollywood-glamour päivittyy taitavissa käsissä täysin nykypäivään. Sähkönsinisestä silkkisifongista valmistettu luomus flirttailee kreikkalaisten jumalattarien kuvastolla, mutta antaa silti vahvan ja voimakkaan yleisvaikutelman.

Myös kampaus ja muu stailaus on kuin kunnianosoitus Oscarsien historialle, mutta samalla Jennifer Garnerin koko olemus huokuaa modernia voimaa.

Jennifer Lawrence on vaan niin ihana! Ehkä vielä jonain päivänä tulee se hetki, että kyseinen girl crushini ei päädy listoilleni, mutta sen aika ei ole vielä.

Modernia kasaria henkivä stailaus rimmaa täydellisesti Diorin taidokkaan kultapaljettiluomuksen kanssa.

Jennifer Lawrencesta oli pakko laittaa oikein monta kuvaa. On se vaan niin ihana!

Vaikka niin on kyllä tuo mekkokin. Varsinkin tästä viimeisestä kuvasta näkee helposti, miten huikean taidokkaasti paljeteilla on saatu aikaiseksi muotoa ja elävyyttä puvun pintaan.

Mary J. Blige niinikään valkoisessa, erittäin elegantissa Atelier Versacen luomuksessa. Jotain jaloa kreikkalaista on tässäkin. Veistoksellisuus, drapeeraukset ja epäsymmetrisyys sen varmasti tekevät.

Iltalaukku puhuu mielestäni hiukan eri kieltä kuin puku ja muu stailaus, mutta ei tartuta pikkuasioihin. Erittäin hyvä valinta jättää kaulakoru kokonaan pois ja antaa puheenvuoro kristallein kuorrutetulle miehustalle.

Silkkisifonkia näkyi tämän vuoden Oscars-puvuissa todella paljon – eikä mikään ihme. Harva materiaali kykenee yhtä vaivattomasti luomaan elegantin keveyden ja utuisen saavuttamattomuuden auran samalla, kun kankaan alta kuultava iho luo kihisevää jännitettä.

Zendayan Giambattista Valli -puku on erinomainen esimerkki tästä.

Enkä voi nyt olla toistamatta itseäni, mutta onhan tässäkin päivänselvästi vahvat kreikkalainen jumalatar -fiilikset. Tai jumalatar nyt ainakin. Kampausta, koruja ja meikkiä myöten!

Oletteko samoilla linjoilla? Ketkä oli sinun suosikkisi?

Kuvista kiitos: Elle.se ja Vogue.fr


Havuja, perkele!

sunnuntai 25. helmikuu 2018

En juurikaan käytä voimasanoja. Kiroilu on varattu vain äärimmäisiin tilanteisiin.

Otsikon huudahdus on varmasti tuttu monille, mutta varmuuden vuoksi kertaus nuorempia lukijoita ajatellen: yksi kaikkien aikojen menestyneimmistä suomalaisista hiihtäjistä, Marjo Matikainen, pyysi huoltojoukkoja näin laittamaan ladulle havuja, että saisi suksien pohjaan jäätyneet paakut pois. Havut löytyi ja Matikainen voitti MM-kultaa.

Mitä tästä opimme? No, ainakin sen, että vaikka itsellä on ihan hyvä draivi meneillään, motivaatiossa sen paremmin kuin kunnossakaan ei ole valittamista, saattaa silti tarvita ulkopuolisten apua, että pystyy jatkamaan eteenpäin. Joskus jääpaakut suksien pohjassa on sen verran isoja ja tiukassa, että hommasta ei vaan selviä itsekseen.

(pahoittelen hiihto-analogiaa, syytän Olympia-kisoja…)

Olen tässä pitkin talvea täällä blogissakin valitellut kaiken kasaantumista. Äidin sairastumista en tietenkään olisi halunnut, jos vain olisin voinut jättää väliin – mutta muuten kaikki haasteet on ihan itse valitsemiani. Olen itseasiassa edelleen innoissani kaikesta uudesta, enkä todellakaan haluaisi palata takaisin entiseen tasapaksuun todellisuuteeni.

Nyt vaan alkaa vähitellen vaikuttaa siltä, että taidan tarvita vähän havuja.

Suurin ongelma on oikeastaan se, että en oikein tiedä, mitä voisin tehdä voidakseni paremmin. Luonnollisesti suksi luistaisi kevyemmin, jos nukkuisi levolliset ja riittävän pitkät yöunet sekä harrastaisi säännöllisesti liikuntaa.

Untani olen yrittänyt vaalia. Menen (entiseen verrattuna) hyvissä ajoin sänkyyn, en räplää (kovin paljoa) puhelintani ja pidän makuuhuoneen lämpötilan viileänä. Välillä uni tulee melko nopeasti, välillä ei sitten millään. Pahinta on kuitenkin se, että herään käytännöllisesti katsoen joka yö kolmen aikoihin, enkä saa sen jälkeen enää unta. En koske puhelimeeni ja olen ottanut sängyn viereen paperia ja kynää, että voin kirjoittaa ylös mieltä mahdollisesti vaivaavat asiat. Toisinaan nukahdan pieneksi toviksi juuri ennen kellon soittoa, toisinaan valvon aamuun asti.

Tiedätte varmaan, miten käy, kun ei saa nukuttua tarpeeksi. Sitä tulee aivan hulluksi.

Liikunnan kanssa on myös vähän niin ja näin. Jotenkin vaan tuntuu ihan liian raskaalta ajatella jotain salille lähtöä, kun normityöpäivä haukkaa matkoineen valveillaoloajasta 10,5 – 11 tuntia. Onneksi on sentään kävelylenkit lounastunnilla ja viikonloput.

Kiireen keskellä ruokailutottumuksenikin on muuttunut aika katastrofaaliseen suuntaan. Normaalisti kun arkisin syön varsin terveellisesti ja monipuolisesti – ja hurvittelen vain viikonloppuisin. Nyt ruokavalioni koostuu pääasiassa erilaisista take away -aterioista. Ravintolaruokahan tunnetusti on kevyttä, vähärasvaista ja vähäsuolaista. Not!

Tarvitsen siis havuja.

Ja kun en edes tiedä, mistä niitä lähtisin hakemaan, pistän kysymyksen sinne teille eteenpäin. Kaikki niksit, miten mitä ilmeisimmin ohimenevästä, mutta pitkittyneestä stressivaiheesta selviää ehjin nahoin? Ja vaikeusastetta lisää tietty se, että iso osa stressinaiheuttajista on niin kivoja juttuja, että en kyllä mitenkään haluaisi niistä luopua.

Puhelimella otetut kisukuvat on kuvannut Peetun hyvä ystävä ja meidän luotto-kissavahti, valokuvaaja Rebecka Näsström.


Verkkosukkikset ja helmikaulukset toimistolla

lauantai 24. helmikuu 2018

*postaus sisältää mainoslinkkejä

Välillä tuntuu, että olen toimistolla päivästä toiseen tismalleen samoissa vaatteissa. Joskus katson itseäni peilistä ja mietin, että tästä nyt ei voi arkipukeutuminen muuttua enää tylsemmäksi. Ei niin, että oikeastaan kaipaisinkaan mitään suurta sähäkkyyttä työ-outfiteihin – päinvastoin – on ihan mukavaa, kun voi jossain määrin sulautua joukkoon. Olla yksi porukasta.

Jotain pientä kivaa särmää saa kuitenkin silloin tällöin olla. Aika yksinkertaisilla pienillä jutuilla saa jujua siihenkin asuun, jonka eri variaatiot on päällä käytännöllisesti katsoen viikottain.

Yksi viimeaikojen suosikeistani on ollut verkkosukkikset housujen kanssa. Hameen kanssa ne tuntuvat liian bile-henkisiltä, mutta lahkeen ja kengän välistä pilkottaessa just sopivalta.

Niksipirkkaniksi verkkosukkahousujen käyttöön talvikelillä: kun alle pukee ensin tavalliset nudet sukkikset ei tule ihan niin alaston olo!

Rakkaat ja hyvinpalvelleet Superstarini alkaa olla elinkaarensa päässä. Tai kyllä niillä vielä vapaa-aikana pistelee menemään – ja ovat ihan parhaimmillaan vähän vaativimpiin olosuhteisiin, festareille, ulkoilmakonsertteihin jne. Toimistolle lempparitennareillani ei kyllä enää oikein kehtaa mennä.

On siis aika hankkia uudet valkoiset tossut. Ensin ajattelin, että hankin tismalleen samanlaiset, mutta se alkoi tuntua hiukan tylsältä ratkaisulta. Satuin huomaamaan, että Elloksella on valtava määrä kaikkia merkkituotteita 20 % -alennuksessa ja valikoimassa on myös Adidaksen klassisia tennareita.

Hetken aikaa tässä pohdiskelin, mutta sitten päädyin valkoisiin, Superstareja aavistuksen sirompiin Stan Smith -tossuihin. Vihreät yksityiskohdat on ne kaikkein klassisimmat ja tuo mieleen ihanan nostalgisesti ne ajat, kun harrastin puolivakavissani tennistä.

Asun helmikauluspaita on jo vaikka kuinka monta vuotta vanha. Peetu on ostanut sen aikoinaan Forever21:n alesta. Silloin neito oli myös toimistohommissa, joten tarvetta konservatiivisille vaatekappaleille oli hälläkin. Yliopisto-opintojen alettua kolme ja puoli vuotta sitten osa Peetun office-vetimistä päätyi Mintun garderobiin. Yksi eniten käytetyistä on juuri tuo helmikauluspaita.

Neule on Henkan alesta vuosi sitten hankittu ja kivat culottesit sain syksyllä Elloksen yhteistyökampiksen myötä. Kyseisiä housuja näyttäisi olevan enää muutama kpl kokoa 42 jäljellä – vieläpä alennettuun hintaan 20 euroa! Suosittelen lämpimästi, jos koko sattuu sopimaan, sillä nuo ovat paitsi kivan näköiset myös ihanaa, hiukan raskasta, hyvin laskeutuvaa materiaalia, joka tuntuu tosi hyvältä päällä.

Ja tosiaan vielä vinkkinä, jos esmes valkoiset Adidas Stan Smith -tennarit kiinnostelee, niistä (ja monesta muusta merkkituotteesta!) saa nyt Elloksella 20 % alennuksen 26.2. asti.

  • kauluspaita, Forever21
  • neulepaita, H&M
  • housut, Ellos
  • tennarit, Adidas
  • verkkosukkikset, Primark