Uusia alkuja ja alelöytöjä

lauantai 30. joulukuu 2017

2017 vetelee viimeisiään. Uusi vuosi on ollut aina itselleni merkittävää aikaa. Teen mielelläni lupauksia, aloitan uutta ja päätän ryhtyä kaikinpuolin paremmaksi ihmiseksi. Talvialet houkuttelevat hyvillä tarjouksillaan – ja tänä vuonna päätin yhdistää nämä kaksi asiaa. Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Elloksen kanssa.

Aleshoppailu ja uuden vuoden lupaukset eivät ensisilmäyksellä kuulu mitenkään yhteen. Melkein päinvastoin. Toisaalta järkevien ja hyvien hankintojen tekeminen päättömän ostiskelun sijaan on yhä useamman tavoitteena. Harkittu ostos on laadukas, pitkäikäinen ja hankintahinnaltaan hyvä.

Kaupoissa aleaikaan pyöriminen voi olla aika tuskallista puuhaa. Välipäivävapaitaan viettävät ihmismassat tungeksivat penkomassa löytöjä ja väkeä on niin paljon, että hyvähermoisintakin alkaa rasittaa. Onneksi on verkkokaupat!

Omalla sohvalla surffaillen tehdyt löydöt ovat ainakin itselläni usein paljon harkitumpia ja siten parempia kuin livenä kaupasta mukaan tarttuneet asiat. Putiikeissa pyöriessä sitä helposti tempautuu mukaan ostoshysteriaan – vaikka olisi kaltaiseni harkitseva konkari.

Esim. Elloksen verkkokauppa on aivan lyömätön! Talvialesta löytyy niin heidän omia merkkejään kuin kymmeniä muita merkkejä. Ei tarvitse vaivautua mihinkään erikoisliikkeeseen löytääkseen esim. Röhnichsin naisille suunniteltuja urheilu- ja ulkoiluvaatteita. Toimitus on myös aivan supernopea. Jopa jouluisen postikaaoksen aikaan peruspaketti tuli perille vain kahdessa päivässä. Aikamoinen saavutus!

Mutta miten shoppailu ja Mintun uuden vuoden lupaukset sopivat yhteen?

Yksi päätöksistäni on ulkoilla enemmän. Mikään ei voita raittiin ilman ja talven aikana iholle pyydystettyjen valoisien hetkien elvyttävää vaikutusta. Ongelma vain on ollut se, että en ole omistanut oikein kunnollisia, ulkoiluun sopivia vaatteita.

Röhnisch Bootis -parkatakki on suloisen lämmin, pehmeä ja kevyt. Päällisen materiaali on käsitelty vettä hylkiväksi ja tuulen pitäväksi – silti se hengittää liikkuessa. Säätömahdollisuuksia ja taskuja on niin paljon, että vaativampikin käyttäjä on takuulla tyytyväinen. Ziljoona lisäpistettä siitä, että taskut on vuoritettu pehmeällä fleecellä. Niin mukava työntää Pokémon-pelaamisen kohmettamat sormet lämpöisiin ja mukaviin lokosiin.

Toinen ulkoilua tukeva hankintani on laadukas fleece-takki. Kaikki vanhat fleece-paitani ovat, no, tooosi vanhoja, ikävästi nuhraantuneita ja taskuttomia tylsimyksiä ilman alas asti ulottuvaa vetoketjua. Kyllähän te tiedätte, mitä tapahtuu, kun pakkasella vetää fleecen pään yli? Jep, hiukset ovat niin sähköiset, että sillä voimalla varmasti lataisi puhelimen kertaalleen.

Áhkká by Renata -malliston fleece-takki on juuri niin käytännöllinen ja laadukas kuin vain kunnon ulkoiluvaatteelta voi odottaakin. Taskut, täyspitkä vetoketju, miellyttävän pehmeä, mutta napakka materiaali ja Pokémon-pelaajan arvostamat pitkät hihat peukaloreikineen tekee paidasta täydellisen tukipilarin uudenvuodenlupausteni toteuttamiseen.

Elloksen talviale on nyt parhaimmillaan. Valikoimaa löytyy toistaiseksi hyvin ja aleprosentti on parhaimmillaan jopa 70%. Ja mikä parasta – löytöjen tekeminen onnistuu helposti ja vaivattomasti kotisohvalta!