Vähän jotain kevyttä välillä…

tiistai 16. tammikuu 2018

Niinhän sitä kuvittelin vielä reilu viikko sitten, että kevätkauden työt alkaisivat kevyesti ja reippain mielin. No, reippautta on löytynyt repusta jonkun verran, mutta kyllähän se kevätsesonki sitten viikko sitten maanantaina lävähti päälle niin, että blogikin muuttui hiljaisemmaksi kuin pitkään aikaan.

Miten sitä aina ennen joulua tuudittautuu siihen ajatukseen, että syyspuolellahan tässä vielä ollaan ja sitten pyhien jälkeen iskee armoton paniikki, kun tajuaa, että tammikuukin on kohta mennyt?

Voimia on verottanut murheellinen elämänvaihe yksityiselämän puolella varmasti enemmänkin kuin töissä edessä olevat projektit ja osittain aika tiukatkin dead linet. Äitini voi huonosti ja sen prosessointi on alitajuisestikin niin raskasta, että iltaisin en ole jaksanut kuin töllätä SATC:iä jakso toisensa jälkeen.

Nyt kuitenkin tunsin tarvitsevani välillä jotain muutakin kevyttä kuin vanhan suosikkisarjan uusinnat.

Oli tarkoitus jo ennen joulua vinkata hankkimastani Ciatén kynsilakkajoulukalenterista. Olen nimittäin tykännyt siitä jopa enemmän, mitä osasin etukäteen arvata. Aivan todellinen huippuhankita, jonka ostaisin välittömästi, jollen olisi tehnyt sitä jo ennen joulukuun alkua.

Kalenteri on täynnä toinen toistaan ihanampia sävyjä. Muutama on ihan peruskäyttökelpoinen arkilakka, mutta suurin osa joko huikaisevan upeita shimmereitä tai kimaltavan ihania glittereitä. Tosi fiksua, että ovat ajatelleet asian juuri näin. Päivittäiseen arkikäyttöön tarkoitetut kynsilakat saavat mielellään olla reiluissa pulloissa, mutta hurvitteluhenkiset kynsikaramellit ovat parhaimmillaan pienissä pakkauksissa.

Olisi ehkä aavistuksen tylsää rehvastella ihanalla joulukalenterilla muuten, mutta huomasin, että se on hyvässä alessa eleven.fi:ssä.

Tässä muutamia kalenterista löytyneitä suosikkisävyjäni. Osa kuvista on vähän jouluisia, mutta lakat on niin ihania, etten malta olla laittamatta niitäkin tänne. Ja muutenkin kalenteri on niin jotenkin huippukiva, kun jokaisella pullolla on sievä pieni rasia ja rasian takapuolella inspiroiva one liner!

Aivan kertakaikkiaan suloinen turkoosi shimmer ”part time mermaid” ei oikein pääse täysin oikeuksiin näissä kuvissa. Lakka kimaltelee hennosti sekä kultaan että pinkkiin vivahtaen, mutta sitä en saanut mitenkään ikuistettua.

Tuo on aivan varmasti ihan tajuttoman upea sitten, kun iho ei ole aivan talven kalpea. Onneksi kalenterissa oli niin monta ihanaa lakkaa, että merenneitoturkoosia saa pihdattua kesemmälle.

Vangitsevan syvän sininen ”palm springs” oli itseoikeutettu valintani kaikkiin viime joulukuun Suomi 100 -aiheisiin juhliini. Ja juu, tiedän kyllä, että tuon olisi kuulunut löytyä vasta luukusta nro 15, mutta arvatkaa nyt, kykeninkö olemaan kurkistamatta jokaiseen pikku rasiaan heti, kun pääsin kaupasta kotiin? No en tietenkään!

Sen sijaan laittelin kyllä kaikki lakat takaisin sieviin rasioihinsa – jopa vielä senkin jälkeen, kun olin niitä kokeillut. Jostain syystä ilo ei ollut yhtään vähäisempi, vaikka kalenterista paljastuvan putelin sisältö ei ollutkaan yllätys. Haha!

”Locket”-hopeakimallelakan olen omistanut aikaisemminkin, mutta oli ihana saada uusi pullo kalenterista, sillä edellinen oli jo ehtinyt loppua. Tuo on ollut suosikkini pitkään. Ihana utuinen keijukaishohde vähän isompien kimallushiutaleiden kanssa on vain niin vastustamattoman suloinen yhdistelmä.

Kalenterista löytyy tosiaan pari-kolme vähän enemmän peruslakan oloista sävyä. Kaikkein parhaiten minimalistisille arkikynsille sopii lämpimän hillitty nude ”the naked truth”. Tällaisiin sävyihinhän sitä aina tulee palattua, kun on saanut tarpeekseen ekstravaganzailla glittereiden kanssa.

Toki kalenterista löytyi myös yksi kaunis punainen. Tykästyin ”beach please” -punaiseen kovasti. Jostain syystä useammat punaiseni ovat lämpimään tomaatinpunaiseen taittavia. Nyt hoksasin, miten hurjan freesiltä aavistuksen kylmempi punaisen sävy voi näyttää.

Jouluaaton luukusta löytyi kalenterin ainoa täysikokoinen lakkapullo. ”Showtime”-glitterilakassa on vaaleankultaisella hilepohjalla karamellipinkkejä kimallehiutaleita. No hei – kuulette itse, miten kertakaikkiaan ihanalta tuo kuulostaa!! Olo on kuin olisi päässyt karamellikarnevaaleihin! Kimallehattaraa ja vadelmaglitteriä!

No, ehkä tuosta ei nyt tule se kaikkein käytetyin lemppariarkilakka, mutta omaa mieltäni ilostuttaa kovasti jo pelkästään pullon ihastelu.

Ihan kaikkia lemppareitani en tosiaan ole ehtinyt kuvata, mutta kyllä niitä sitten asukuvien yhteydessä varmasti vilahtelee.

Sen verran pitää mainita, että jos harkitset joko kalenterin tai jonkun shimmer-lakan hankkimista, niin erityisesti juuri nuo shimmerit näyttävät aavistuksen tylsähköiltä pullossa, mutta ovat kynsille levitettynä aivan mielettömän upeita!


Vihdoinkin täydellinen harmaa sävy!

tiistai 18. lokakuu 2016

Harmaa ja glitteri

Melkein teki mieleni olla ziljoonannes bloggari, joka otsikoi postauksensa jollain kekseliäällä 50 Shades.. -väännöksellä. Jätin sen kuitenkin väliin. Ensinnäkin, koska en ole nähnyt koko leffaa, ja toisekseen idea on lievästi sanottuna kulutettu puhki, venytetty ja vanutettu kaikenlaisissa asu-, sisustus-, meikki- etsetera jutuissa.

Silti se olisi voinut sopia myös tähän, sillä olen testannut valehtelematta ainakin 50 eri harmaata kynsilakkaa täydellistä sävyä metsästäessäni. Yksi on ollut liian tumma, toinen tunkkainen, kolmas kuivui läikikkääksi, neljäs liian hileiseksi. Milloin sävy oli liian kylmä, milloin hailakkaan mitätön.

Olen pitänyt kynsiäni harmaana lähes koko ajan jo keväästä lähtien. Kyseessä on siis vakava jumitus, jolle ei ole loppua näkyvissä.

Harmaa ja glitteri

Täydellinen harmaa löytyi Ciatén ”Gelology” -sarjasta, joka saman sarjan päällyslakan kanssa antaa hiukan geelilakkamaisen ilmeen kynsille. Mistään oikeasta geelilakkauksesta ei ole kyse, vaan tuo on hyvin samantapainen kuin mitä monilla muillakin kosmetiikkamerkeillä on valikoimissaan.

Kuivatus tapahtuu ilman mitään valohoitoja ja poistaminen sujuu tavallisella kynsilakanpoistoaineella. Gelology-päällyslakka antaa kyllä upeasti kiiltävän ja kovan pinnan kynsille, joka kestää varsin hyvin useamman päivän.

harmaa-ja-glitteri-3

Parasta on kuitenkin Aivan Täydellinen Harmaa sävy! Ihana keskiharmaa ei ole liian pliisu ja hailakka, muttei myöskään liian tumma arki- ja toimistokäyttöön. Monivivahteinen sävy muuttaa olemustaan eri valaistuksissa, mutta perusvire on melko lämmin ja hiekkainen, joten se näyttää hyvältä useimpia ihon sävyjä vasten.

Kaksi kerrosta antaa hyvän, tasaisen ja peittävän – intensiivisen jopa – lopputuloksen. Tosin tuota voi hyvin käyttää myös nudelakan tapaan laittamalla vain yhden kerroksen lakkaa. Silloin tulos on läpikuultava ja lämpimämpi, mutta yhä tasainen.

Täytyy tunnustaa, että ihastuin myös sävyn nimeen, prima ballerina. Ihanaa, kun kynsilakoilla on hyvät nimet – se jotenkin syventää fiilistä. Mutta se kai on niiden tarkoitustkin..

Harmaa ja glitteri

Ihan pelkällä harmaalla en malttanut mennä tällä kertaa. Sen verran paljon on alettu töissä jo puhua pikkujouluista ja muista joulunalusajan kekkereistä, että glitterihammasta kolottaa pahan kerran. Lähtölaukauksena taisi toimia viime viikolla saapunut kutsu työpaikan joulujuhliin ja kutsun mukana paljastunut tämän vuoden teema, joka on: KULTA!

Juhla-asusuunnitelmat alkoi tietty heti surrata päässä ja muutama ideakin on jo hahmottumassa. Saa nyt nähdä, mikä on sitten lopputulos – itse juhliin kun on aika pitkä aika vielä.

Harmaa ja glitteri

Kynsilakkalaatikkoa penkoessani huomasin, että ennen varsin vaikuttava glitteri-lakkakokoelmani on kutistunut niin, että kovin montaa vaihtoehtoa ei ole enää jäljellä. Onneksi löytyi tuo Lumenen Natural Code vielä varastoista, niin sain lisättyä vähän blingiä sormussormeen.

Ennen juhlakauden alkua täytyy kyllä hankkia parit uudet glitterit tuomaan säihkettä kynsille.

Harmaa ja glitteri


Happamia sanoi…

lauantai 24. syyskuu 2016

Ciate encore!

Viime aikoina olen jumittanut lähinnä nude-kaffelatte-harmaa -akselin kynsilakkasävyissä. En edes muista, milloin viimeksi olisin lakannut kynteni jollain ihan oikeasti näkyvällä värillä.

Tänään kuitenkin inspiroiduin aamulenkillä ihanista oranssinpunaisena hehkuvista pihlajanmarjoista. Niinkuin eilen kerroinkin, syksyinen väriloisto ei ole ihan täysin vielä tänne Tukholmaan saakka ehtinyt. Sitä selvemmin pihlajanmarjat erottuvat vihreyden keskeltä.

Ciate encore!

Eikun siis lenkiltä kotiin ja kynsilakkavarastoa penkomaan!

Noin ziljoonan oranssin ja oranssinpunaisen sävyn seasta ei ensin oikein ollut löytyä juuri sitä oikeaa. Kaikki tuntuivat liian kuumilta ja keskikesäisiltä. Pihlajanmarjan punaisuudessa on oranssin lämmön lisäksi kirpeää happamuutta.

Lopulta päädyin, arvovaltaisen raadin ohjeiden mukaisesti, Ciatén täydelliseen syysoranssiin, aavistuksen kylmään taittavaan oranssinpunaiseen sävyyn PP161 – encore!.

Ciate encore!

En muista olenko milloinkaan maininnut tuotetta, joka mullisti aivan totaalisesti elämäni kynsiä lakkaavana naisena?

Aikaisemmin tuntui olevan ihan täydellinen mahdottomuus saada aikaiseksi edes kelvollista jälkeä. Noin nanosekunti sen jälkeen, kun kynnet oli lakattu, onnistuin aina tökkäämään vähintään yhden sormen johonkin tuhoisin seurauksin. Ei mitään väliä, vaikka olisin päättänyt, että en tee mitään, katson vaikka vain leffaa tai jotain, että kynnet saisivat kuivua rauhassa.

Tinni aikoinaan vinkkasi tuosta Mavalan pikakuivattavasta päällyslakasta ja täytyy sanoa, että olen edelleen aivan ihmeissäni, miten nopeasti ja tehokkaasti se toimii. Ihan mihinkään remonttihommiin ei tietty kantsi välittömästi ryhtyä, mutta yllättävän ripeästi lakkaus tuon avulla myös kovettuu. Enää en osaisi olla ilman!

Ciate encore!


Loppukesän hillityn kimaltavat juhlakynnet

maanantai 08. elokuu 2016

Tinnin juhlat kynnet

Ihan tähän alkuun haluaisin muistuttaa painokkaasti, että elokuu on edelleen kesäkuukausi. Piste.

Tämän sanottuani tunnustan, että sielun sisäinen, hyvältä tuntuva sävyskaala on alkanut selvästi kallistua lämpimämpiin, kypsempiin ja maanläheisempiin, suorastaan jopa syksyisiin väreihin verrattuna alkukesän räiskyvää heleyteen.

Viime viikolla on juhlittiin parinkin hyvän ystävän The Syntymäpäiviä. Molempia omalla persoonallisella tavallaan – ja lauantaina oli kauan odotettu Eppu Normaalin juhlakonsertti Ratinassa. Monta hyvää syytä pistää kynnet juhlakuosiin toisin sanoen.

Tinnin juhlat kynnet

Pätkälomailusta ja sisätiloihin sitoneista remonttihommista huolimatta olen onnistunut saamaan pikkuisen päivetystä käsilleni. Sitä vasten sopii mielestäni oikein hyvin OPI:n lämpimän kaarnanruskea sävy. Päädyin myös todella, todella pitkästä aikaa maalaamaan nimettömät poikkeavalla sävyllä. Lumenen teräksenharmaa, hauskasti pinkille siftaava Gel Effect -lakka antaa hyvän pohjan kivasti kimaltelevalle Ciatén kultaglitterille, joka hohtelee kaikissa sateenkaaren väreissä.

Sekä Ciatén että Lumenen lakat on vanhoja, ahkerassa käytössä olleita suosikkeja. Tosin yhdessä en ole tainnut niitä vielä koskaan kokeilla. OPI:n lakka on myös vanha hankinta, mutta sitä olen käyttänyt muistaakseni vain kerran aikaisemmin. Haikailin aikoinaan tumman nuden sävyistä kynsilakkaa (mitähän sekin olisi?) ja päädyin ostamaan tuon. En sitten ollutkaan siitä kovin innostunut vielä silloin, mutta nyt jotenkin kolahtaa.

Tinnin juhlat kynnet

Mintun loppukesän juhlakynnet:

  • OPI: A-Piers To Be Tan
  • Lumene Gel Effect: 56 Aamu tuoksua (saatu blogin kautta)
  • Ciaté: 109 Party Shoes

Tinnin juhlat kynnet


Kesälomakynnet 2016

sunnuntai 24. heinäkuu 2016

Summer Holiday Nails 2016

Voi mieletön, millainen kesä täällä on ollut! Lämpötilat huitelee päivisin melkein kolmessakympissä, illat on ollut niin leutoja, että pitkähihaista ei tarvitse kuin muodon vuoksi ja uimavesi on lämmintä kuin linnunmaito.

Remontille ei ole nyt uhrattu ajatustakaan, vaan ollaan ihan vain keskitytty nauttimaan kesästä. Hiukan toki helpotti remonttitauon pitämiseen johtanutta päätöstä se, että Peetun hyvä ystävä on ollut täällä meillä kylässä ja Tinnikin on visiitillä. Olemme siis keskittyneet kaikin puolin vain ja ainoastaan lomailuun ja kesästä nauttimiseen.

Viimeaikaiset kotiaktiviteetit on ollut sen verran fyysisiä, että kynsien hoitaminen on jäänyt satunnaiseen kynsinauhojen öljyämiseen. Minkään maailman manikyyri ei varmasti kestäisi tapetin repimisen riemua ja muita remppahaasteita. Nyt, kun lomailemme myös kodinparannuspuuhista, päätin laittaa pitkästä aikaa oikein kynsilakkaa!

Summer Holiday Nails 2016

Huomenna on vielä toimistopäivä, mutta sitten alkaa taas kolmen päivän loma. Sen kunniaksi halusin kynsiin rakastamiani kesän värejä: järvi, mustikka, pilvetön taivas, uima-allas, Nidorina – mitä näitä nyt on.

Jossain vaiheessa olin jo muka sitä mieltä, että moniväriset kynnet on niiiin 2014, mutta ehkä pitkään jatkunut poikkeuksellisen ihana helle on pehmittänyt pääni. Nyt en nimittäin mitenkään voinut päätyä vain yhteen sävyyn.

Summer Holiday Nails 2016

Mintun kesälomakynnet mallia 2016:

  • Essie, Mesmerize
  • Yves Rocher, Menthe
  • Lumene Natural Code, Live it up
  • Ciaté, Ferris Feel

Summer Holiday Nails 2016