Parasta pitkään aikaan: Grand Hotel smörgåsbord

keskiviikko 16. elokuu 2017

Jätin ihan tarkoituksella edellisestä Tukholmavinkkipostauksestani pois yhden kotikaupungissa vietetyn lomaviikkoni kulinaarisista highlightseista. Grand Hotel -hotellin seisova lounaspöytä on niin poskettoman hyvä ja elämyksenä ihana, että se ansaitsee ihan oman juttunsa.

Etsiskelimme Tinnin kanssa ihan randomisti jotain kivaa brunssia, jonne olisimme voineet mennä kesälomani viimeisenä sunnuntaina, kun Tinnin äiti ja kummityttäreni, Tinnin tytär Peppi, olivat myöskin täällä viettämässä Tukholma-viikonloppua.

Tukholma on aivan kertakaikkiaan upea brunssikaupunki! Ravintolasta riippuen tarjolla on monia erilaisia kattauksia (sekä buffet että á la carte) ja useita tyylejä, jotka miellyttävät erilaisia brunssiporukoita lapsiperheistä jatsifaneihin ja tähtiravintoloihin tottuneisiin ravintolavieraisiin – kaikki tarpeet tulee yleensä täytettyä paremmin kuin hyvin.

Siinä sitten täkäläisiä brunssimestoja interwebsistä selaillessamme totesimme, että näin kesäloma-aikaan ei olekaan niin itsestäänselvää, että täällä pääsisi nauttimaan urbaanin suositusta aamiaislounas-ateriasta.

Aika uskomatonta sinänsä, että suurin osa täkäläisistä suosituista brunsseista on kesälomalla juuri, kun kaikki ziljoonat turisti ovat täällä! Myös Grand Hotellin varsinainen brunch on kesäaikaan pois ohjelmistosta, mutta heidän smörgåsbord (seisova lounaspöytä?) on niin loistavan herkullinen, että eipä siinä muuta enää osaa kaivata!

Eli siis päädyimme virallisen brunssin sijaan nautiskelemaan Grand Hotelin huippuherkullisesta lounasbuffetista. 

Ja hyvä niin! Niin ihanaa ja yltäkylläistä makuilotulitusta en ole kokenut aikoihin!

Rakastuin erityisesti kaikkiin kymmeniin itsetehtyihin silleihin ja kalapöydän antimet sai muutenkin kaikki nirvana-levelit varsin korkealle. Salaatteja ja leikkeleitä on myös tarjolla ihanan laajasti. Itseasiassa niin paljon, että sinänsä erittäin herkullisen näköiset lämpimät jäivät käytännöllisesti katsoen maistamatta. Lihapullat saivat kylläkin seurueeltani erittäin kiitettävät arvosanat.

Mikään erityinen kalafani – kuten allekirjoittanut – ei todellakaan tarvitse olla. Grand Hotellin smörgåsbord on niin laaja, että kasvissyöjäkin kokee runsauden pulaa. Vegaanille tuo tosin on aika haasteellinen, joten jos kaipaa täysin eläinvapaata brunssia/lounasta, silloin tuskin kannattaa sijoittaa Grand Hotellin smörgåsbordiin.

Myös Grand Hotellin miljöö on niin hurjan ihana, että ihan pelkästään vain sen vuoksi kantsii tuolla käydä edes kerran.

Tinni, järjestyksen ihminen, pitää epävirallista ja vain inhimilliseen muistiin perustuvaa kirjaa seisovassa pöydässä syötyjen lautasellisten lukumäärästä. Kuulemma joskus parikymppisinä varhaisaikuisina vedettiin ainakin kahdeksan kierrosta, kun oltiin Tukholman risteilyllä. Pitää todennäköisesti paikkansa, mutta nykyään samaan suoritukseen ei pysty mitenkään, vaikka kuinka haluaisi. Haha!

Itse olen aika huono noutopöytäasiakas. Haluan maistaa mieluiten kaikkea, mutta en osaa ottaa vain atomin kokoista nökärettä eri annoksista lautaselleni.

Grand Hotellin smörgåsbord sai myös toivomaan, että olisi mennyt sinne heti avaamisen jälkeen ja sitten kaikessa rauhassa chillaillen nautiskellut samaan putkeen sekä aamiaisen että lounaan.

Toisaalta, niinhän me kyllä melkein tehtiinkin. Itse en ehtinyt syödä aamiaista ollenkaan (varhaisaamiaiset jää kyllä muutenkin helposti väliin) ja ihan rauhassa ehdittiin istua. Jopa niin rauhassa, että ihan viimeiseksi lopuksi kävin hakemassa vielä kaksi (kyllä, kaksi, 2) pientä palaa ananasta. Ihan kuin siinä vaiheessa sitä ei jo olisi aivan supertäynnä.

Grand Hotel on aivan ihana paikka muutenkin! Parhaimmillaan siellä voi herkuttelun lisäksi bongailla julkkiksia. Kaikki Tukholmassa visiitillä olevat superstarat, kuninkaalliset ja Nobel-palkintojen saajat yöpyvät yleensä aina tuolla.

On melkein sanomattakin selvää, että paikan palvelu on aivan huippuluokkaa. Eikä sitä tosiaankaan tarvitse olla mikään celebrity tai muu merkkihenkilö – kaikki ne kerrat, kun olen Grand Hotellissa ollut, asiakaspalvelu on ollut vähintäänkin moitteetonta ihan tällaiselle tavalliselle random-vieraallekin.


Silmälaseja valitsemassa

torstai 22. elokuu 2013

Favoptic esitteli viime viikolla pokavalikoimiaan pressiaamiaisen merkeissä. Minttu kun on ihan niissä oikeissa palkkatöissä kiinni päivisin, piti lähettää pari sirkeäsilmäistä joutilasta tutustumaan uusiin mallistoihin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Peetu ja Dun ovat molemmat vannoutuneita silmälasien käyttäjiä. Siis toisin kuin Minttu, joka käyttää kakkuloita vain pakon edessä (= autolla ajaessa ja elokuvateatterissa esmes..). Tosin Peetu, itselleen tyypilliseen superpäättäväiseen tyyliin, ilmoitti 11 vuotiaana haluavansa piilarit. Hetki siitä kotona keskusteltiin (omasta mielestäni tyttö oli aivan liian nuori moiseen), mutta sitten varattiin aika optikolle. Kyllähän optikkokin oli hiukan sitä mieltä, että vuoden – pari voisi vielä hyvinkin odottaa, mutta kun kerran toinen oli niin kovin päättäväinen ja luvattiin käydä tiuhaan tarkastuksessa, annettiin periksi.

Intohimoista piilariaikaa kesti pari-kolme vuotta ja sen jälkeen Peetu on käyttänyt silmälaseja ja piilareita about fifty-fifty.

Favoptic pressfrukost 2

Favopticin pressiaamiainen järjestettiin Grand Hotellissa – joka on yksi Tukholman arvostetuimmista hienoista viiden tähden hotelleista. Mm. prinsessa Madeleinen häävierasporukkaa asusteli juuri siellä ja sulhanenkin nähtiin Grand Hotellin baarissa oluella vain pari tuntia ennen häitä…

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Voisihan sitä tietenkin kurjemminkin aamunsa aloittaa! Aika ihanaa, että hotellilla on omat pienet aamiaishillopurkit, joissa lukee oma nimi kannessa!

Mutta aamiaisen päätarkoitus oli penkoa läpi Favopticin pokavalikoima – eikä unohtua fiilistelemään hillopurkkeja ja sievästi aseteltuja croissantteja.

Favoptic pressfrukost 4

Dun etsi itselleen kehyksä, joihin olisi kiva teettää aurinkolasit vahvuuksilla. Mintulle ei kerrottu, mihin pokiin tytöt päätyivät, mutta nuo alimmat, Wayfarer-tyyppiset on Peetulla keltaisina aurinkolaseina.

Favoptic pressfrukost 5

Tosiaan meille on jo tilattu useammatkin kakkulat Favopticilta. Karkin silmälasit on sieltä samoin Peetun nykyiset ja tosiaan Peetulla on myös aurinkolasit vahvuuksilla.

Muistan, kun tytöt tilailivat laseja ensimmäistä kertaa. Sovituslaseja saapui kotiin ihan ilman kustanuksia laatikkokaupalla. Palautus sujui todella näppärästi ja valmiit lasit saapuivat postilaatikkoon hämmentävän nopeasti.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ihan omaan käyttööni en ole Favopticilta tilannut (siitä yksinkertaisesta syystä, että minulla oli Synsamille 150 euron lahjakortti…), mutta näin sivusta seuranneena tuntuu, että kaikki on sujunut tosi kätevästi, helposti ja nopeasti. Karkin linssit ovat aika miedot, mutta Peetulla on miinusta yli viisi. Siitä huolimatta molemmat ovat olleet tyytyväisiä myös linsseihin ihan kertaheitolla.

Favoptic pressfrukost 7

Dun päätyi tilaamaan aurinkolasit vahvuuksilla. Legenda ei kerro, olisiko jompikumpi näistä ollut mahdollinen tilaukseen päätynyt kehysmalli.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Sen sijaan voidaan varmasti olla aikas varmoja, että Peetu ei ole tilannut näitä uutisten-lukija-goes-trendy/pr-toimiston-vanhempi-rouva-goes-crazy -pinkkejä kehyksiä. Tai mistä sitä koskaan tietää??