Uudistunut Holiday Inn tarjoaa mutkatonta mukavuutta ja erinomaista palvelua

sunnuntai 22. huhtikuu 2018

Että voikin pieni lomanen virkistää ihmistä! Sitä ei todellakaan aina tarvitse lähteä millekään supermatkalle maapallon toiselle puolelle saadakseen pienen hengähdyshetken arjen keskellä. Viikonloppu hotellissa irrottaa ihanasti rutiineista ja olo virkistyy kummasti, vaikka ei olisi poistunut kovinkaan pitkälle kotoa. Postaus toteutettu yhteistyössä Holiday Innin kanssa.

Vietin viime viikonlopun Helsingissä ja yövyin uudistetussa Holiday Inn Helsinki West Ruoholahti -hotellissa. Odotin etukäteen kovasti lomaviikonloppuani. Koko talvi ja kevät on ollut tosiaankin monella tapaa haasteellinen, joten pieni irtiotto arjesta oli enemmän kuin tervetullut ja kaivattu.

Hotellissa vieraana oleminen on mielestäni ihanaa. Sitä jotenkin solahtaa ihan toisenlaiseen todellisuuteen ja tosiaankin ihan Helsingin reissulla tulee sellainen olo, että nyt sitä ollaan oikein matkalla.

Ihan ensimmäisenä uudistunut Holiday Inn Helsinki West Ruoholahti ilahdutti valoisalla, avaralla ja etenkin selkeällä vastaanottoalueellaan. En ollenkaan käsitä hotelleja, joiden vastaanottotiskit on kätketty johonkin baari-/ravintolahässäkän sekaan niin, että siinä saa pyöriä matkalaukkunsa kanssa pitkän tovin, ennenkuin tajuaa, mistä mahdollisesti voisi saada avaimen huoneeseensa. Ruoholahden Holiday Innissä vastaanotto on heti pääovia vastapäätä, niinkuin oikein onkin.

Mitä odotan hotellihuoneelta? Se riippuu tietty paljon millaisella matkalla olen, mutta kun on kysymys työmatkasta tai täynnä ohjelmaa olevasta viikonloppureissusta, vastaus on varsin selvä: hyvää sänkyä, freesiä kylppäriä, toimivaa langatonta verkkoa, riittävästi tilaa niin, että matkalaukun saa levitettyä mukavasti ja vaatteet roikkumaan henkarille. Lisäksi hajuherkkänä toivon, että huone olisi mahdollisimman hajuton.

Holiday Inn Helsinki West Ruoholahti on uudistanut myös kaikki huoneet. Olin erittäin tyytyväinen toimivaan ja mukavaan viikonloppukotiini. Erityispisteet superihanasta sängystä! Ja myös siitä, että kunnon muhkea kylpytakki kuuluu Superior-huoneen vakiovarustukseen.

On kuitenkin kaksi asiaa, jotka kiinnittivät erityisesti huomioni. Toinen on hotellin valtavan kodikkaaksi, toimivan ja kutsuvan oloiseksi uudistettu Open Lobby ja toinen aivan erinomaisen ihana, ystävällinen ja huomioiva palvelu.

En muista olisinko ikinä kokenut sellaista tunnetta missään hotellissa vieraillessani, että voi, kun olisi enemmän aikaa hengailla lobbyssa. Jotenkin tuntuu, että en. Ruoholahden Holiday Inn on kuitenkin onnistunut saamaan niin kivan tunnelman aulatiloihinsa, että näin itseni siellä näpyttelemässä tietokonetta työpisteillä, pelaamassa lautapelejä perheen kanssa, lueskelemassa lehteä kahvikuppi toisessa kädessä ja niin edelleen.

Myös ravintolatilat on uudistettu raikkaaksi ja kotoisiksi. Tällä reissulla söin hotellilla vain aamupalaa, mutta kovin houkuttelevalta paikka vaikutti muutenkin. Holiday Inn Helsinki West Ruoholahden ravintolassa on nyt kaikille tarjolla huippuhyvä avajaisetu: 2 lounasta yhden hinnalla maanantaista perjantaihin (voimassa 5.5. asti)

Pistetäänpäs tähän hyväksi lopuksi vielä kunnon arvonta! Voit voittaa yhden yön majoituksen kahdelle hengelle Holiday Inn Helsinki West Ruoholahti -hotellissa jättämällä kommentin tähän postaukseen. Lahjakortti voimassa 6 kk antopäivästä. Arvomme yhden voittajan kaikkien kommentoineiden kesken –  kampanjaan kuuluu Go 4 it vol. 2 -blogini lisäksi myös viisi muuta bloggaria, joten kannattaa käydä kommentoimassa myös heidän postauksiaan, jos haluaa maksimoida voittomahdollisuutensa! Arvontaan voi osallistua kampanjablogipostauksissa 27.5.2018 asti. Kilpailun tarkemmat säännöt löytyvät täältä