Postcards from Italy

torstai 06. elokuu 2015

Rimini 2015

Kesä alkaa olla lopuillaan, mutta onneksi on kaikki ihanat muistot. Fiilistelin juuri Tinnin ja mun alkukesän Riminin reissua. Olen niin iloinen, että tuli lähettyä tuolle matkalle, vaikka se olikin alunperin vähän suunnittelematon ex tempore -päätös. Niinkuin Tinni viisaasti totesi: ”Kyllä se on itse varmistettava, että kesällä saa edes vähän aurinkoa ja lämpöä.”

Maailmassa ei ole mielestäni milloinkaan liikaa kuvia auringosta, merenrannoista, lomahymyistä tai hapsullisista rantakimonoista. Toivottavasti nämä Italian kuvat toimivat samalla niinä postikorttina, joita en tältäkään reissultani saanut oikeasti lähetettyä (sorry äiti!!).

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ihana ja aina niin tyylikäs matkaseuralaiseni Tinni. Tässä taidetaan olla ihan ensimmäisen illan aperitiiveja odottelemassa.

Rimini 2015 4

Tinni bongasi yllä olevan rautarouvan muutamankin kerran. Melkein teki mieli käydä kysymässä viestiltään coolin t-paidan alkuperää. Ei sitten kehdattu kuitenkaan…

Rimini 2015

Mielenkiintoista ja aika liikuttavaa, että monet tekevät rakkaistaan kuolinilmoituksia ja vielä useammin ”in memorial” -julisteita, jotka sitten liimataan kaupungin aitoihin. Ihan kuin omassa nuoruudessani paikallisten punk-bändien keikkajulisteet – paitsi viesti on vähän eri. Tavallaan kai ihan kiva ja ajattelevainen tausta tällä, mutta itse en kyllä ehkä haluaisi, että muistokseni liisteröitäisiin julisteita kenenkään seinille.

Rimini 2015 Rimini 2015 7 Rimini 2015 9

Parasta Riminissä: ihana biitsi ja hyvä palvelu joka paikassa! Me tosiaan lähdettiin reissuun pohjoismaisen juhannuksen aattona. Samana viikonloppuna Riminillä alkoi virallisesti ”high season”, mutta aika rauhallistahan siellä silti oli monessa paikassa. Me diggailtiin puolitäyttä, mutta täydessä valmiudessa olevaa turistikohdetta tosi paljon.

Joka paikassa oli niin siistiä ja järjestelmällistä, että on oikeasti tosi vaikea kuvitella, että tämä on joskus ollut sellainen paheen pesä, että siitä on oikein tehty lauluja! Hurjinta, mihin me törmättiin oli rannoilla kiertävät thai-hierojat. Tosin ainoa asia, mikä heissä oli hurjaa oli se, että heitä oli niin paljon vähemmän kuin Thaimaassa ja että hinnat olivat, no tietenkin, sovitettu eurooppalaiseen tasoon. Itse otin joka päivä, kun oltiin rannalla, ainakin jonkin hieronnan – ja oli kyllä joka pennin väärti!

Rimini 2015

Tinni tulee varmasti vähintään mördaan mut virtuaalisesti tämän kuvan julkaisemisen johdosta! Totuus on se, että ensimmäisenä meidän Rimini-päivänä aurinko meni pari kertaa pilveen. Hiukan saatoin hellästi mobata Tinniä siitä, että hän a) on yliherkkä kylmälle (tämä on kyllä tosiasia, kukaan ei ole niin herkkä lämpötilojen vaihtelulle kuin Tinni) b) niin epäuskoinen auringon välittömään paluuseen (se ei tosin palannutkaan ihan heti, taisin joutua laittamaan t-paidan päälle minäkin!).

Mutta heti lounaan jälkeen paistoi taas – ja todella lämpimästi!

Rimini 2015 Rimini 2015 Rimini 2015

Riminille matkustetaan varmaankin useimmiten seuramatkoilla tai vastaavilla. Jos nyt joku on meidän kaltainen omatoimimatkailija, suosittelen lämpimästi tsekkaamaan Tinnin  meidän reissua varten bongaaman neljän tähden hotellin: Erbavoglio Hotel.

Rimini 2015

Hotelli on aika uusi, vasta tälle sesongille avattu käsittääkseni, mutta kaikki toimii silti oikein mukavasti. Respassa on palvelualtista henkilökuntaa, jotka oikeasti haluavat ratkaista ongelmamme ja kun pyysimme lisää henkareita, niitä tuli kymmenen – eikä naurettavat kaksi niinkuin tavallisesti.

Hotellin kattoterassi on myös aivan tosi viihtyisä ja ihana – vaikkei uima-allas olekaan virallinen infinity-pool, emmekä saaneet ihan kaikkia sen pore-toimintoja päälle.

Rimini 2015 16 Rimini 2015 17

Erbavoglio hotellin aamiainen oli aivan mahtavan ihana. Ja siitäkin huolimatta, että jätimme ne kaikki törkimysihanan näköiset kakkuset ja piirakat syömättä. (Ei mitään laihdutuskuurinäkemyksiä, mutta aikuinen ruuansulatus ei vaan kestä herkkuja sekä aamulla että illalla! :D)

Hintatasoltaankin hotelli oli mielestäni vähintäänkin ok. Viikon yöpymiset maksoivat alle 350 euroa/hlö kahden hengen huoneessa, mikä on mielestäni neljän tähden hotellista varsin hyvä hinta.

Rimini 2015 Rimini 2015

Siinä se hapsukimono nyt sitten on. Jotenkin kuvittelin, että tähän kesään mahtuisi pilvin pimein tilaisuuksia ottaa parempia kuvia – ja etenkin mahdollisuuksia käyttää uutta hienoa kimonoani. Nyt vaikuttaa vähän siltä, että näin ei käynyt.

Rimini 2015 20

Varmaan kaikki on ihan hirmu tietoisia siitä, miten rantsuhommat Italian turistikohteissa menee. Siltä varalta, että siellä ruudun toisella puolella on joku kaltaiseni, ehkä paljonkin reissannut, mutta ekaa kertaa italialaiseen rantakohteeseen matkustava, tässä pienet pikaohjeet:

  • Riminillä ranta on jaettu sektioihin, joilla on numero. Yleensä englanninkielisessä tekstissä näihin viitataan ”Beach 1/2/56”
  • Rantatuolirannoilla pitää maksaa päivämaksu. Rahan vastineeksi saa käydä sisävessassa, suihkussa, vaatteidenvaihtokopissa, lainata lukemista (italia, saksa ja ehkä englanti) ja tietty sen oman rantatuolin ja aurinkovarjon.
  • Maksullisten rantojen ulkopuolella on aina vapaata, maksutonta aluetta. Ihan siistiä oli meininki sielläkin, mutta ilman maksullisten rantojen mukavuuksia.

Ensinnäkin pitää muistaa, että Italia ei ole Pohjoismaat, missä perussiisteyden katsotaan kuuluvan maksetuksi verovaroilla. Sen jälkeen, kun ensimmäisen kerran käyn rantsupisulla rannalla 45 ja havaitsen, että siellä on sekä vessa- että käsipaperia, valo katossa ja puhdas peili, jo silloin tiedän, että en maksanut turhasta. Tosin itse ranta on kyllä siisti ja hyvin hoidettu myös maksullisten alueitten ulkopuolella.
Rimini 2015 21

Edellinen Rimini vinkki-postaukseni jäi vinkkien osalta vähän vajaaksi. Tepsuttelimme iltapäivällä myös Riminin vanhassa kalastajakaupunginosassa, joka on todella pittoreskia ja näkemisen arvoista aluetta. Valitettavasti Mintulla alkoi tässä vaiheessa sandaalit aiheuttaa jo sen verran pahoja viboja, että kauniiden talojen sijaan keskityin lähinnä mahdollisten paikallisten kissojen bongaamiseen. Eli kantsii valita pehmeäpohjaiset, hyvät kengät, kun lähtee tutustumaan Riminiin, sillä innokkaalle tutkimusmatkailijalle riittää kyllä käveltävää ja mukulakiviset kadut on varsin haasteellinen alusta!

Rimini 2015 Rimini 2015 Rimini 2015

Riminin kauppahalli. Onko se nyt joku ihme, että kaikki siellä rakastavat ruokaa?

Rimini 2015

Viimeisen illan selfie. Vain hetkeä ennen, kun Minttu sai nervous breakdownin, koska loma on nyt loppu ja kaikkia niitä ziljoonia asioita, jotka piti muka lomalla saavuttaa, ei sitten tälläkään kertaa tullut nähtyä tai koettua. Kävimme turistijuna-ajelulla, nähtiin hulppea ilotulitus ja Tinni pakkasi mun matkalaukun ja sen jälkeen kaikki oli taas ok!

Rimini 2015 26
Nyt onkin jo seuraava – ensi kesän – Italian reissu suunnitteilla. Tinni ehdotteli Pisaa tai siinä lähistöllä olevia rantakaupunkeja. Itseäni kiinnostelisi hiukan Capri, mutta siellä taitaa olla kallista eikä juurikaan mahdollisuuksia rantsuhengailuun. Toisaalta olen kuullut nyt niin paljon hyvää Mallorcasta, että sinnekin voisi mennä noin about 35 vuoden tauon jälkeen. Tosin Tinnin puolelta taitaa Italia olla ainoa vaihtoehto, joten Mallorca jäänee sitten pois tai mahdollisen äkkirikastumisen kohdatessa sinne voisi tehdä ensi kesän toisen reissun.

No, mutta eletään nyt ensin tämä kesä loppuun – ennenkuin aletaan enemmän puhua seuraavasta! Pari lomailuviikkoa on itselläni vielä edessäkin jopa. Toinen niistä menee Tukholman muotiviikoilla, mutta toiseksi olemme vuokranneet Karkin ja Peetun kanssa mökin saaristosta. Olemme kaikki kaivanneet tänä kesänä erityisen paljon luontoon ja pois kaupungista – mökkiloma tulee juuri sopivasti siihen tarpeeseen!


Silkkimekko kesäyössä

perjantai 03. heinäkuu 2015

Tinnin asu

Melkein kokonainen viikko takana toimistohommia Riminin reissun jälkeen. Jos menee aika nopeasti lomalla, niin menee se kyllä näitä arkisia ratojakin tallatessa. Tuntuu kuin matkasta olisi jo tosi kauan, vaikka vasta viime lauantaina palasin kotiin.

Lomafiiliksiin on onneksi helppo palata nyt, kun helteet ja auringonpaiste saapui tänne pohjoiseenkin. Ei päivääkään liian aikaisin, jos minulta kysytään – mutta senhän taisitte jo tietääkin. Samoin reissussa näpsittyjä noin ziljoonaa kuvaa koneella pläräillessä voi melkein tuntea meren suolaisen tuoksun nenässään ja pehmeän rantahiekan rahinan varpaiden välissä. Aavistuksen kyllä tulee kaipuu takaisin, sillä Tinni jäi Riminille vielä toiseksi viikoksi miehensä kanssa ja heidän ihanat kuvat facebookissa muistuttavat, miten vain hetki sitten olin itse samoilla kulmilla.

Tinnin asu

Etukäteen olin ajatellut, että Rimillä tulee napsittua ihan älyttömästi asukuvia – olinhan varustautunut matkaan poikkeuksellisen laajalla asuvalikoimalla. Ja Tinnihän on aina hurjan huoliteltu juhlassa, arjessa, matkoilla ja kotona. Totuus oli kuitenkin se, että elämä vei, eikä aina voinut, ehtinyt tai halunnut pysähtyä pitämään puolen tunnin kuvaussessiota.

Yhtenä iltana, kun palasimme iltarimpsuilta takaisin hotellille, loistivat sisääntuloväylään maahan upotetut spotit niin houkuttelevasti, että ylipuhuin Tinnin poussaamaan kauniissa, viime talvena Australiasta hankitussa silkkimekossaan. Aivan mielettömän ihana kuosi, materiaali, malli – ja katsokaa nyt tuota selkäpuolen pääntien nyöritystä!

Kyllä muuten näkee, että Tinni matkustaa usein – lähemmäs (ellei jopa yli) kymmenen kertaa vuodessa. Kokeneen reissailijan matkalaukku ei kärsinyt ylipainosta, vaikka vaatevarasto oli tarkoitettu kahdeksi viikoksi. Lisäksi kaikki mukana oleva kesti mainiosti myös kuljetuksen aikaisen viikkaamisen ilman pahempia rypistymisongelmia. Tai niinkuin tuo hurmaava silkkimekko, joka on kevyt, menee pieneen tilaan ja oikenee henkarilla silitetyn veroiseksi muutamassa tunnissa ilman mitään erityistemppuja (tiedättehän: höyrytys kylppärissä kuuman suihkun avulla etc…). Täydellinen matkavaate monessakin mielessä siis.

Tinnin asu

Pakkaamisen lisäksi toinen asia, josta haluan ottaa oppia bestikseltäni, on värikoordinointi. Tinni pukeutuu vain harvoin mustaan – ja tuskin koskaan kokomustaan. Sen sijaan hän on valinnut lempivärinsä: violetti ja keltainen, sekä suosikkinsa aksenttiväreistä: oranssi. Kaikki hankinnat perustuvat näihin sävyihin ja – tadaa – koko garderobi on helposti koordinoitavissa keskenään! Kuinka moni voi sanoa samaa? En ainakaan minä… :D

Arvatkaas muuten kuka pakkasi Mintun matkalaukun kotimatkalle? Aivan oikein, Tinnihän sen teki! Ja jostain syystä hän onnistui saamaan kamamäärän laukun sisään niin, että vetoketjulla avattavaa laajennusosaa ei tarvinnut hyödyntää lainkaan. Olin toki siirtänyt muutaman painavan jutun käsimatkatavaroihini (mennessä laukku painoi 25,6 kg ja kotiin palatessa 23,4 kg), mutta eihän ne kirjat niin olennaisesti tilaa vie. Taitolaji tuo pakkaaminenkin näköjään!

Tinnin asu

Seuraavaa yhteisreissua alettiin suunnitella tietty saman tien. Vahva ehdokas olisi uuteen nousuun siistiytymisen myötä noussut Mallorca tai ehkä jopa Ibiza, jonka olemme molemmat onnistuneet tähän asti välttämään. Tosin, mikäli suunnitelma on sama, että Tinni viettää samassa kohteessa ensin viikon minun kanssani ja sitten toisen viikon miehensä kanssa, valinta kohdistuu todennäköisimmin Italiaan. No onneksi saapasmaassa riittää vielä koluamattomia kohteita, vaikka me molemmat olemmekin siellä lukuisia kertoja lomailleet. Onneksi päätöksiä ei todellakaan tarvitse tehdä vielä – matkakohteen valinta on yksi koko homman ihanuuksista!

Tinnin asu Tinnin asu

  • mekko, Kachel (ostettu Canberrasta)
  • sandaalit, Geox
  • laukku, Furla
  • ranne-, kaula- ja korvakorut, Frey Wille
  • pikkusormus, Kalevala
  • vihkisormukset, Cartier ja Aurifaber 


Toisenlainen Rimini

tiistai 30. kesäkuu 2015

Rimini 1

Aina ei ryhmäselfien – tai selfien ylipäätään –  ottaminen ole onnistuakseen. Tässä oli tarkoitus ikuistaa Riminin Arco d’Augusto ja samalla poussata kesälomalaisen hehkeänä. Itseasiassa näin jälkeenpäin tuo vasemmanpuoleinen näyttää kyllä ihan julkaisukelpoiselta, mutta Tinnin kännykän näytöllä kaikki otokset joutuivat kyllä hylättävien kastiin. Ja kasvaahan tuo takana oleva auto hiukan hassusti meidän päästä…

Ennen matkalle lähtöäni sain kuulla aika monenlaisia juttuja Riministä aina, kun kerroin suuntaavani juuri sinne. Monet olivat sitä mieltä, että paikka on ihan turistien pilaama ja karsea party-party -paikka, johon tällaisella aikuisella naisporukalla ei ole mitään asiaa. No, täytyy sanoa, että ennakkotietojen vastaisesti Rimini on todella viehättävä, täynnä historiaa ja kiinnostavaa kulttuuria oleva matkakohde, joka sopii myös sellaiselle, joka ei välitä viettää koko viikkoa meren rannalla loikoillen.

Tässä muutamia vinkkejäni toisenlaiseen Rimini-kokemukseen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Riminin vanha kaupunki ei ole mitenkään mahottoman suuri, mutta sitäkin viehättävämpi. Tunnelmalliset piazzat, kauniit rakennukset ja jopa antiikin ajoilta peräisin olevat kauppapaikat ovat kiinnostavaa ja jollain tavalla koskettavaa katseltavaa. Keitä oli ne ihmiset tuhat vuotta sitten, jotka täällä tallailivat samoja polkuja? Mistähän he haaveilivat ja unelmoivat? Millaisia oli heidän murheensa?OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Pyöräteline Riminin tyyliin.

Rimini 4

Vuonna 1998 Riminin keskustaan alettiin rakentaa uutta kauppakeskusta. Perustuksia kaivettaessa löytyikin antiikiin aikainen, varsin hyvin säilynyt asumus upeine mosaiikkilattioineen. Osoittautui, että ainakin osa rakennuksista oli ollut antiikkisen kirurgin vastaanotto. Paikalta löytyi laaja valikoima myös kirurgihommissa käytettyä välineistöä.

Kaivausten viereisessä kaupunginmuseossa voi käydä ihmettelemässä antiikkisia kirurgin työkaluja…

Rimini 5

Tällä hetkellä olin aikas onnellinen modernista lääketieteestä…

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Menimme kaupunginmuseoon vain tsekkaamaan kirurginvehkeitä, mutta yllätykseksemme siellä oli pari muutakin kivaa näyttelyä, jotka tuli tsekattua.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Toinen näyttelyistä esitteli italialaisen, Riminiltä kotoisin olevan kuvittajan ja taiteilijan René Gruaun teoksia. Gruau teki aikoinaan tosi paljon myös mainospiirroksia ja varmaan siksi osa piirroksista tuntui jotenkin tutuilta, vaikka en voi väittää, että olisin tuntenut taiteilijaa nimeltä tätä ennen. Tuossa yläkuvassa on Gruaun työ vuodelta 1956, jota on käytetty Diorin Diorissimo -tuoksun markkinoinnissa.

Rimini 8

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tämä kuva on omistettu arkkitehdiksi opiskelevalle Peetulle!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Toinen ”yllätysnäyttely” perustui elokuvaohjaaja Federico Fellinin päiväkirjoihin, ideapiirroksiin ja kuvituksiin. Näköjään meillä on Tinnin kanssa teemana, että aina reissuillamme törmäämme johonkin kuolleeseen leffasuuruuteen. Gotlannissa pällistelimme Ingvar Bergmanin hautaa ja nyt Fellinin jäämistöä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Rimini 12

Ihan ei kielitaito riittänyt tulkitsemaan, mutta jotain terkkuja ruotsalaisille tuossa näyttäisi olevan (”Hei! Sveccia!!!”)

Perinteisempää kauneutta voi ihastella Riminin tuomiokirkossa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kauniita yksityiskohtia, ihanaa rauhaa ja helpotusta kuuman päivän viileyteen. Suosittelen lämpimästi pistäytymään, vaikka muuten jäisikin kulttuurit Riminin reissulla vähemmälle. Kuvaaminen on tuomiokirkossa sallittu, mutta mihinkään – edes kaiteisiin – ei saa koskea. Tinni tässä ikuistaa suloisen palleroisia kerubi-reliefejä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Auguston riemukaaren lisäksi löysimme toisenkin, huomattavasti pienemmän riemukaaren (pikku riemun kaari?). Se ei ehkä ole ihan niin huikea olemukseltaan, mutta kertoo kyllä, että Riminillä kierrellessä historia tulee vastaan melkein joka nurkan takana – ihan kuten missä tahansa kiinnostavassa italialaisessa kaupungissa tai kylässä. Eli jos vain vähänkään vaivautuu, löytyy todella toisenlainen Rimini, joka on kaikkea muuta kuin turistien kansoittama massarantakohde!


Ilta-outfit Riminiltä

keskiviikko 24. kesäkuu 2015

Rimini 2015

Pikaiset terkut Riminiltä!

Tänään ollaan vietetty – muutaman lähinnä rantaelämään keskittyneen päivän jälkeen – kunnon kaupunkilomaa. Tutustumiskohteina mm. Malatestian temppeli, Augustus-riemukaari, kaupunginmuseo ja sen yhteydessä olevat, vuonna 1989 löydetyt, muinaiset kirurgin talon rauniot. Kaupungimuseossa oli nähtävillä myös talosta löytyneet antiikin aikaiset kirurgin työvälineet. Jotenkin sitä tuli aika kiitollinen olo modernista lääketieteestä…

Rimini 2015

Parissa putiikissakin poikettiin ja kyllähän ne alennusmyynnit saivat hinnat tuntumaan aikas edullisilta. Onneksi on se 15 muotiostoksen rajoite – muuten olisi saattanut käydä hassusti…

Tinnin askelmittariin on kertynyt tälle päivälle jo yli 15 km tallustelua, mikä on sikäli paljon, että museoissa ja muissa nähtävyyksissä sitä yleensä vain pällistelee, eikä niinkään kävele tehokkaasti eteenpäin. Aamulenkkien ansiosta meille on kyllä tullut matkamittariin lähes samat lukemat myös biitsillälöhöilypäivinä.

Rimini 2015

Mutta tässä siis eilisillan asuni. Päätin, että yritän käyttää kaiken mahdollisen omistamani bling-blingin täällä Riminillä. Sillä milloinkas sitä ihminen kimaltaisi, jos ei Italian reissullansa!? Haha!

Mutta nyt täytyy alkaa jo kiireen vilkkaa pinkaista nauttimaan seuraavaa ihanaa illallista! CIAO!

Rimini 2015

  • toppi, River Island
  • shortsit, Filippa K
  • sandaalit, Clarks
  • laukku, Botkier

Rimini 2015

Näin tyyriinä sitä vaan patsastellaan aperitiivi kourassa!


Rantsuelämän tärkeimmät!

maanantai 22. kesäkuu 2015

*sisältää mainoslinkkejä*

image

Sopivasti juuri ennen Italian reissuani pääsin mukaan Indiedaysin ja Elloksen yhteistyökampanjaan. Kampiksen myötä pääsin valkkaamaan muutamia tuotteita itselleni. Kaikenlaista olisi tehnyt mieleni – en edes ollut tajunnut, miten paljon Ellokselta löytyy kivoja juttuja, kodinsisustusta ja muuta. Lisäksi ihan hurjasti kaikkia merkkituoteita.

Valinnanvaikeus oli siis tosiasia, mutta rantsuloman lähestyessä valinta osui biitsielämän tärkeimpään vaatteeseen: bikineihin.

image

Valinnanvaraa olisi ollut vaikka miten älyttömän paljon, mutta halusin olla sen verran järkevä, että toiset bikinit on mustat – ja toiset sitten voisi olla vähän railakkaammat värimaailmaltaan.

Mustat biksut ovat ruotsalaisen urheiluvaatevalmistajan Röhnischin mallistoa. Ihan mahtavaa, että bikiniyläosan ja -alaosan voi valita monista yhteensopivista malleista. Päädyin valitsemaan melko klassiset  bikinihousut – tosin kivalla lenksuyksityiskohdalla piristettynä – sekä tukevan bikiniyläosan, jossa on leveät hyvät olkaimet, jotka saa kätsysti myös irrotettua.

image

Ihanan kuviolliset Beachlife-bikinit oli aivan pakko saada toisiksi Italia-biksuiksi. Rakastuin välittömästi väriin ja kuvioon – ja kun tajusin, että alaosassa on armollinen pehmeästi taiteltava yläreuna – asia oli sillä selvä. Superkaunis bikinitoppi sopii myös väriensä puolesta – ja muutenkin – vaikka ihan sinällään farkkushortsien kanssa käytettäväksi. Sikäli kätsyä, että sen voi hankkia erikseen. Kantsii tosin olla tarkkana kokojen kanssa, sillä mitoitus on ilmoitettu hiukan täkäläisestä poikkeavalla tavalla.

Tilasin myös tosi kivan Espritin mustavalkoisen kolmiobikiniyläosan. Se oli kuitenkin aikuisille muodoilleni hiukan liian haastava. Tosin minkäänlaiset palautus- tai vaihtoajatukset eivät tulleet mieleen, sillä Karkki konfiskeerasi bikinitopin heti itselleen. Eli mustavalkoiset kaunokaiset edustavat tällä hetkellä Berliinissä.

Nyt sinullakin on mahdollisuus päästä valkkailemaan kesän ihanuuksia Ellokselta, sillä pitkästä aikaa olisi oikein lukijakilpailun aika!

Osallistu näin:

1. Valitse ellos.fi:stä omat kesän suosikkituotteesi.

2. Kerro blogin kommenttiosiossa lyhyesti, miksi valitsit juuri nämä tuotteet sekä kopioi niiden linkit kommenttiisi.

Kilpailu järjestetään Korinna-, Annika O.-, Go 4 it vol. 2-, Uusi Kuu- sekä Maiju Saw -blogien Ellos-postauksissa. Kaikkien näissä blogeissa kilpailuun osallistuneiden kesken arvotaan 200 euron lahjakortti Ellokselle. Kilpailu päättyy 31.7.

PS. Näyttää siltä, että kilpailukommentit jumiintuvat linkin vuoksi spam-filtteriini, mutta ei hätää – vapauttelen niitä sieltä aina, kun piipahdan koneelle! :)