Prinsessatyylejä ja inspiraatiota kesäjuhlapukeutumiseen

Monday 19. June 2017

Hei siis apua, miten ihanat kesäkelit on ollut!! Blogin luonnoslaatikko pursuilee keskeneräisiä postauksia mm. Bremenin reissusta ja epäsuosituista mielipiteistäni, yksi viime viikon toimistoasukin olisi kuvattuna ja aivan mielettömän ihana, helppo ja nopeatekoinen sillivoileipäkakku tuli testattua viikonloppuna. Sen ohjeen lupaan ja vannon laittaa vielä tänne teillekin ennen juhannusta.

En ole oikein malttanut istua aurinkoisina viikonlopun päivinä kotona koneella – etenkin kun hajoamispisteessä raksuttavan rakkineen kanssa yksinkertaisimpaankin asiaan saa kulutettua aivan hervottomasti aikaa ja hermoja. Blogin päivittymisen kannalta on siis hyvä, että juhannukseksi on luvassa perinteistä mittumaarikeliä viileine lämpötiloineen ja sadekuurojen mahdollisuuksineen. Haha!

Viime lauantaina oli täällä Tukholmassa kansainvälisestikin arvostettu musiikin alan tapahtuma, Polar Music Prize 2017. Rehellisesti sanottuna olen aivan pihalla siitä, kuka sai palkinnon, jos sai ja miksi, mutta häppeningin korkea profiili takaa erittäin mielenkiintoisen vieraslistan – ja siksi punaisen maton kuvat tulee tsekattua joka vuosi.

Tästä lähtee vähän inspiraatiota kesän juhlapukeutumiseen – miksei vaikka heti juhannukseksi!

Prinsessa Madeleine on aina ihan mielttömän upea! Joskin viime vuosina hänen tyylinsä on muuttunut aikuisemmaksi, hillitymmäksi ja konservatiivisemmaksi. Muutos on ollut niin suuri (ja todennäköisesti täysin tietoisesti tehty. Metamorfoosi bileprinsessasta äidiksi ja vastuulliseksi vapaaehtoistyöntekijäksi muuttaa toki myös garderobia), että olen ollut valmis siirtämään “fashion-prinsessa” -kunniamaininnan kruunuprinsessa Victorialle tai jopa prinsessa Sofialle.

Madeleinen custom made Ida Sjösted puhuu kuitenkin vahvasti sen puolesta, että puheet tyylin tätiytymisestä ovat ennenaikaisia! Keveän kolmiulotteinen kukkahelma ja unelmaisen utuinen silkkisifonkimiehusta solmukkeineen ja pitkine hihoineen on aivan täydellinen. Myös romanttinen kampaus, meikki ja muu stailaus on mielestäni niin lähellä täydellistä kuin voi olla.

Kruunuprinsessa Victorialla on tapana pukeutua ruotsalaisten suunnittelijojiden luomuksiin. Vuoden suunnittelijan, Diana Orvingin, metallinhohtoinen, epäsymmetrinen puku on todella tyylikäs ja näyttävä valinta. Diana Orving työskentelee usein mallin ja leikkauksen lisäksi myös leikittelemällä eri materiaaleilla. Victorian puvun metallisuus luo ihan veistosmaisen yleisfiiliksen.

Lisäpisteitä kruunuprinsessalle hyvin dianaorvingmaisen tummanpunaisen kynsilakan valinnasta sekä poikkeuksellisen “vapaasta” kampauksesta.

Kulttuuri- ja demokratiaministeri Alice Bah Kuhnke oli valinnut erittäin trendikkään vaalean kukallisen puvun. Googlailuistani huolimatta en kyennyt selvittämään mekon alkuperää, mutta onhan se aina mukavaa, kun ministeri on luonnikkaasti muodikas ajankohtaisessa asussaan.

Keskustan puoluejohtaja Annie Lööf on pukeutunut ruotsalaiseen couture-designiin. Fadi el Khouryn signeeraama mekko hipoo täydellisyyttä (kyllä, tuon haluaisin itsellenikin!!). Kesäiseen juhlaan sopii mainiosti keveä ballerinapituus ja laaja helma. Niiden ansiosta musta ei näytä lainkaan talviselta tai “pikkujoulumaiselta”.

Kampaus olisi saanut mielestäni olla pikkuisen duunatumpi – vaikka ymmärrän kyllä, että tässä haluttiin hakea vastakohtaa puvun hienolle täydellisyydelle.

Muusikko Seinabo Sey isoäitinsä kanssa punaisen maton valokuvaseinällä. Molemmat upeat leidit ovat pukeutuneet kiireestä kantapäähän suosikkimerkkiini Dagmariin. Tyylikästä, ajatonta, näyttävää mutta klassista!

Sting vaimonsa Trudy Stylerin kanssa. Ihana pari – tyylikäs ja yhteensopiva olematta “school prom matchy-match”. Ja kyllä ikiromanttista sydäntäni lämmittää se, että jotkut parit onnistuvat pitämään liittonsa elossa vuosikymmenestä toiseen!


MET gaala 2017 – 10 parasta asua

Tuesday 02. May 2017

Toukokuun ensimmäinen maanantai tietää vuosittaista fashion-huippuhetkeä, MET gaalaa. MET Gala Monday on ilahduttanut täällä edelleenkin flunssan kourissa kituvaa bloggaajaa (siis oikeasti kamoon, miten kauan voi oikein olla kanttuvei ja kuumeessa??). No, kai sitä joskus taas pääsee tolpilleen – nyt vaan pitää iloita sellaisista pikkuasioista kuin että olipahan kerrankin aikaa haravoida perusteellisesti interwebsistä MET gaalan kauneimmat puvut ja kivoimmat kuvat.

Tilaisuuden luonteeseen perinteisesti kuuluu sävähdyttävämpiä ja hätkähdyttävämpiä luomuksia kuin mihinkään muuhun punaisen maton häppeningiin. Ihan kaikkein oudoimmat kokonaisuudet ei sykähdyttäneet – ja tiettyjen julkimoiden selkeä sensaatiohakuisuus nakuiluineen tuntuu vähän terveisiä vuodesta 2013. Omia valintojani tsekatessani huomaan, että olen tainnut muuttua vielä piirun verran konservatiivisemmaksi, vaikka Rihannan värikäs ja vähintäänkin näyttävä asu olisi kyllä melkein kuulunut listalleni.

Joskus tuntuu kuitenkin siltä, että vaikka näyttävyys on periaatteessa vain hyvä asia, hillitymminkin voi kerätä täydet eleganttiuspisteet!

Suosikkini eivät ole missään erityisessä järjestyksessä – enkä oikein osaa edes päättää, kuka kaikista olisi se kirkkain ykkönen.

Alexa Chung Diane von Furstenbergin silkkikreppiluomuksessa. Ihastuttavaa, miten puku on syvän pääntien ansiosta varsin sensuelli, mutta leikkaus muuten henkii 50-lukumaista viattomuutta.

H&M:ltä oli MET:issä useampikin mekko – tässä niistä yksi, kantajana Ashley Graham. Hyvin tehty Henkkamaukalta!

Upea Blake Lively on kuin tehty kantaman Versacen näyttävää paratiisilintuasua. Alussa kritisoin tarkoitushakuista nakuilua – tässä ei siitä ole tietoakaan.

Gisele Bunchen vaikuttaa niin aidon iloiselta ja onnelliselta kaikissa MET-kuvissa, että säihke välittyy koko asuun. Toki Stella McCartneyn signeeraama mekkokin on aivan täydellinen. Pitkät hihat ja säädyllinen pääntie tasapainottaa erinomaisesti selän ja kylkien anteliasta leikkausta.

Kate Hudson oli valinnut myöskin Stella McCartneyn luomuksen. Upea epäsymmetrinen veistoksellinen asu jättää elegantisti toisen olkapään ja käsivarren paljaaksi. Kreikkalainen jumalatar -tyylin viimeistelee korkea kampaus ja tasapainottavasti eripariset korvikset.

Ensin en oikein tajunnut itsekään, miksi oli vain pakko ottaa listalle tämä Katy Perryn astetta haastavampi Maison Margielan kokonaisuus. Sitten tajusin, että punaisessa sifonkihässäkässä on jotain surumielisen eteeristä eleganssia, joka tuo mieleen vanhat mykkäelokuvat – ja siitä syystä en vain voinut vastustaa sitä.

Jotain nostalgista ja turvallista on myös nähdä boheemit menninkäisprinsessat Mary-Kate ja Ashley Olsen tyylilleen uskollisina kerrostetuissa pitsimekoissa, kirjailuiden, helmikorujen ja tarkoituksellisen huithapelien kampausten täydentäessä lookin.

Miranda Kerr ja klassinen, eteerinen Oscar de la Renta. Tällä samalla mekolla menisi kyllä helposti Oscarseihinkin – että sikäli se ehkä on vähän liiankin klassinen MET gaalaan…

Kierrätetystä silkistä ja helmistä valmistettu vaalea iltapuku on sekin H&M:ltä. Stella Maxwell kantaa haastavan puvun todella kauniisti.

H&M:n lisäksi myös Topshop oli ottanut askeleen pois ketjukauppamuodista ja saanut pari asua gaalaan. Menemättä yksityiskohtiin, voin kertoa, että jos tämä olisi ollut kilpailu, H&M olisi voittanut kaikissa mahdollisissa kategorioissa kaikki mahdolliset pistesijat – eikä Topshopilla olisi ollut mitään jakoa.

Aseistariisuvaa paratiisilintuteemaa. Zendaya Coleman Dolce & Gabbanan huikeassa luomuksessa – ja miten tuo kampaus on juuri tismalleen piste iin päälle.

Ei ole ensimmäinen kerta, kun Lupita Nyong’o luottaa Pradaan – eikä varmasti viimeinen, kun tuloksena on kerta toisensa jälkeen hengästyttävän upeita kokonaisuuksia. Korallinpunainen silkkisifonkiluomus on täydellinen!

Kuvista kiitos: Elle.se, Chic.se, Vogue.com, Popsugar.com


Kuninkaallista eleganssia kastejuhlassa

Sunday 11. September 2016

prinssi-alexander-kaste-1

Ruotsin kuningasperheen tuorein tulokas, prinssi Carl Philipin ja prinsessa Sofian poikavauva, prinssi Alexander, kastettiin viime perjantaina. Reipas pikkuinen käyttäytyi ainakin tv-klippien perusteella rauhallisesti ja oli esimerkillisen valppaana koko tilaisuuden ajan. Itse juhlatilaisuus oli kaunis ja jotenkin intiimi ja välitön tunnelmaltaan, vaikka kameroita oli pakostikin varmasti ihan jokaisessa mahdollisessa kulmassa.

Itse olen kuitenkin kaikkein eniten kiinnostunut siitä, että mitä niillä nyt tällä kertaa oli päällään!

prinssi-alexander-kaste-2

Täytyy sanoa, että olin suorastaan pikkuisen yllättynyt siitä, miten voimakkaita värejä monet, prinsessa Sofiaa lukuunottamatta, olivat valinneet. Olen yrittänyt hiukan vaihtelevalla menestyksellä haarukoida interwebsiä, että löytäisin asujen alkuperän. Kiinnostelisi kovasti, mistä prinsessa Sofian siskon Linan preussinsininen mekko on peräisin – vaikka ei se kyllä taitaisi lopulta olla ihan tyyliseni. Sen sijaan hänen elegantit harmaat pumpsit löysin Zalandolta – ja vieläpä aivan kohtuulliseen hintaan! Menee välittömästi harkintalistalle – noissa kun olisi itselleni tarpeelliset kiinnitysremmit varsin tyylikkäästi toteutettuna.

Kuninkaallisten pukeutumisbudjetit on sen verran oman hintahaarukkani ulkopuolella, että sieltä ei varsinaisesti mitään suoria shoppailuvinkkejä voi napsia, mutta ideoita senkin edestä.

prinssi-alexander-kaste-3

Prinsessa Sofian upeasta guipure-pitsistä valmistettu kapealinjainen jakku-hameyhdistelmä on Ida Sjöstedtin käsialaa. Sanapari “valkoinen” ja “pitsi” antaa helposti aika lällyn ja romanttisen vaikutelman. Tässä kuitenkin pitsin suuret kuviot ja erittäin kapea siluetti tekevät kokonaisuudesta ihanan modernilla tavalla heleän ja samalla jopa hiukan skarpin.

prinssi-alexander-kaste-4

Suosikkipukeutujani prinsessa Madeleine oli valinnut Erdemin sinisävyisen kukallisen mekon. Ilmettä siihen luo erityisesti 3/4-pituiset hihat ja näyttävät valkoiset kaulukset. Kokonaisuus on astetta arkisempi kuin pitsiin sonnustautuneilla perheenjäsenillä. Se onkin aivan paikallaan ja etiketin mukaista, koska hän ei ollut paikalla sen paremmin äidin kuin kumminkaan roolissa.

prinssi-alexander-kaste-5

Mielestäni prinsessa Madeleinen mekko on kertakaikkiaan hurmaava! Jotain tuon tapaista voisin hyvinkin haluta toimistovaatteeksi itselleni. Ehken ihan noin näyttävän kukkakuosin kera, mutta samalla idealla. Muutenkin kun olen ihan heikkona valkoisiin kauluksiin, näen jo silmissäni tulevan lempparimekkoni.

Yritin etsiä kunnon verkkokauppakuvaa – tai edes linkkiä – kyseiseen Erdemin mekkoon, mutta tuloksetta. Onhan se toki jo Resort 2016 -mallistoa, mutta mielelläni silti ajattelen, että se on myyty kaikkialta loppuun sen vuoksi, että mekko nähtiin ihanan prinsessa  päällä perjantaina.

prinssi-alexander-kaste-6

Kruunuprinsessa Victoria oli valinnut ylleen huikaisevan upean, vahvan korallinpunaisen Elie Saab -pitsimekon. Kesän aikana hankittu päivetys korostuu kauniisti ja prinssi Alexanderin tuore kummitäti suorastaan hehkuu. Suloisen pikkuprinsessa Estellen mekko matsaa ihanasti äiskän asuun. (Estellen mekko: Tartine et Chocolat ja suloiset ballerinat: Bonpoint).

prinssi-alexander-kaste-7

Juuh – ei ihan heti painu Mintun ostoslistalle tämä mekko! Ei riittäisi edes n-a-p:in kuuluisa -70% loppualet shoppailuhimojen nostattamiseen.. Haha!

prinssi-alexander-kaste-8

Sokerina pohjalla pikkusuloisuus prinssi Oscar, jonka miniherrasmiehelle hyvin sopiva haalariasu tulee samasta osoitteesta kuin isosiskonkin asu – eli Tartine et Chocolatilta.

Kuvista kiitos: Svensk Damtidning, Expressen, Net-a-Porter


Linnan upeimmat puvut

Wednesday 09. December 2015

Olen pahoillani useammaksi päiväksi venähtäneestä radio silencesta! Olen täällä kärvistellyt vuosituhannen migreenissä ja sen paremmin tietokoneen näytön tuijottaminen tahi huomattavan ajatustyön tekeminen ei ole tuntunut kovin hyvältä ajatukselta. Siitä huolimatta kukaan ei nyt säästy jokavuotiselta linnan juhlien pukujen ruotimiselta – vaikka vähän myöhässä ollaankin.

Yleisesti ottaen vaikuttaisi siltä, että tänä vuonna värejä oli aikaisempaa enemmän – erityisesti fuksiaa, pinkkiä ja punaista – mutta myös jäisen puuterisia pastelleja. Moniin tyylikkäisiin mustiin mekkoihin oli yhdistelty kultaa tai muita metallisävyjä.

Jos pukeutumispuolella yleisvaikutelma olikin plussan puolella, asustamisessa ja erityisesti kampauksissa oli mielestäni paljonkin ruodittavaa. Yksityiskohtien tulisi täydentää kokonaisuutta ja jos on tärkeää saada esimerkiksi juuri tietynlainen kiharakampaus, pitäisi valita puku, joka sopii siihen…

jenni_haukio_2105

Ensimmäinen kunniamaininta menee presidentinpuoliso Jenni Haukiolle. Ei niin, että lähtisin häntä nyt juhlien parhaiten pukeutuvaksi kruunaamaan, mutta kylläpäs oli mukava nähdä hänen päällään jotain raikasta ja aikaisempiin vuosiin verrattuna jopa nuorekasta. Väri ja malli pukee tummaa ja hoikkaa naista mainiosti ja ex-ompelijana en voi kuin ihailla puvun kauniisti laskeutuvia saumoja!

kiira_korpi

Kiira Korpi on aivan upea näyttävässä Tom Fordin luomuksessa. Hän jos kuka kykenee kantamaan haastavan, katseita keräävän mallin. Jokin siinä aavistuksen mättää (ja ei, se ei ole se, että nännit näkyvät kankaan läpi!) – olisko mekko aavistuksen liian pitkä ja siksi helmaosa näyttää vähän raskaalta? Tykkään silti stailauksesta, yksinkertaisesta kampauksesta ja että laukuksi on valittu kultainen kova clutch – eikä esim. musta, mikä olisi varmasti ollut monille se ensimmäinen vaihtoehto.

Nasima Razmyar

Nasima Razmyarin veistoksellinen syvän sininen silkkimekko ilahduttaa näyttävyydellään ja se tuntui hyvin raikkaalta tuulahdukselta kaikkien pönäköiden prinsessamekkojen keskellä. Mekko on Katri Niskasen suunnittelema.

Ritva Hyvarinen

Nyt täytyy tunnustaa, että en enää edes muista, mistä bongasin tämän mekon ja siksi en pysty tarkistamaan asun tai henkilön tietoja… Kansanedustaja (?) Ritva Hyvärinen on mielestäni kuitenkin tyylikkäästi ja arvokkaasti näyttävä musta-hopeisessa art-deco -henkisessä puvussaan. Stailaus hillityin koruin ja ylös klassiselle nutturalle nostetuin hiuksin erittäin onnistunut ja kokonaisuus muutenkin hyvä esimerkki siitä, että ei tarvitse olla parikymppinen näyttelijä tai urheilija kantaakseen kauniisti tuollaisen puvun.

Tiina Lymi

Illan kaunotar oli kuitenkin mielestäni aivan ehdottomasti näyttelijä Tiina Lymi! Mert Otsamon suunnittelema mekko on kiehtovalla tavalla sekä herkkä että hurja. Kampaus ja meikki + korvikset täydentävät keijukaiskunigatarmaista tunnelmaa. Laukku tosin on aivan karsea – eikä sovi ollenkaan kokonaisuuteen, vaikka jonkinlaista kultaa onkin. Niin paljon kuitenkin tykkään kokonaisuudesta muuten, että en voi antaa edes sen haitata..

Huomenna onkin sitten taas Nobel Galan aika… Eli päästään ruotimaan ripirinnan ruotsalaisten kuninkaallisten juhla-asuja!

Kuvat: Iltasanomat, Iltalehti, Me Naiset & Anna


Tyylihavaintoja britti-prinsessan ristiäisistä

Tuesday 07. July 2015

Kastejuhla 1

Iso-Britannian tuore prinsessa, Hänen Kuninkaallinen Korkeutensa Prinsessa Charlotte, kastettiin viime sunnuntaina. Koko poppoo oli tietty puettu ja stailattu tilaisuutta varten ihan vimpan päälle, mutta ehdottomasti kaikkein hurmaavin oli prinssi George!

Pikkuprinssi oli pukeutunut (puettu…) punaisiin polvihousuihin ja punaisella brodeerattuun valkoiseen kauluspaitaan, kokonaisuuden täydensi mustat remmikengät ja valkoiset nilkkasukat. Ihan väkisinkin tulee ajatelleeksi, että vaatteiden valinta oli kunnianosoitus prinsessa Dianalle. Kysymyksessä on nimittäin tismalleen sama asu, johon isä-prinssi William oli puettu hänen pikkuveljen prinssi Harryn ristiäisissä.

Kastejuhla 2

No onhan tämä tulokaskin aivan järkyn suloinen! Kastemekko on sama, jota isoveli prinssi George käytti omissa ristiäisissään ja tarkka replika vuonna 1841 Queen Victorian vanhimmalle tyttärelle (Victoria hänkin, hauskoja noi kuninkaalliset…) valmistetusta mekosta. Alkuperäinen on nyt konservoitu säilöön, mutta tosi ihanalta näyttää tuo käsin hienosta Honiton-pitsistä valmistettu ja valkoisella silkkisatiinilla vuorattu uusiomekkokin.

Kastejuhla 3

Tyylipisteitä hurmaavista vintage-henkisistä vaunuista! Ymmärrän toki, että kaiken maailman bugaboot toimivat huomattavasti ketterämmin urbaanissa city-viidakossa, mutta retro-vankkurit voittavat kyllä selkeästi, kun puhutaan tyylikkyydestä.

Kate Middleton oli ristiäisissä juuri niin virheettömän tyylikäs kuin hänellä on tapana. Takki/mekko/takkimekko on Alexander McQueenin ja hattu brittikuninkaallisten vaki-modistin, Jane Taylorin käsialaa.

Kastejuhla 5 Kastejuhla 6 Kastejuhla 7

Kuningataräiti on aina aivan vastustamattoman herttainen, mutta ihan täysiä pisteitä en kyllä turhan jäykkälinjaisesta hatusta anna. Asun hento, lämmin vaaleanpunainen on sen sijaan just ihana!

Kastejuhla 8 Kastejuhla 9

Pippa Middleton oli pukeutunut saman tyyliseen takkimekkoon kuin sisarensa. Itseasiassa sisarusten tyyli oli niin samanlainen, että mielestäni se on jo vähän outoa… Pippan mekon on suunnitellut Emilia Wickstead, mutta periaatteessa kokonaisuus olisi voinut tulla, kampausta ja hattua myöten samasta osoitteesta kuin juhlakalun äidin. 

Kastejuhla 11

Onko samankaltaisuus vahinko vai tarkoitus? Vahingolta vaikuttaa ainakin minusta – ja vielä aika nololta sikäli, kun sisarukset ovat monella tapaa muutenkin niin saman näköiset.

Kastejuhla 12

Tässä kuvassa näkyy vielä paremmin Kate Middletonin ihana nutturakampaus! Ja oli kuninkaallisia tai ei – äidin rakastava katse tuntuu hyvältä mahanpohjassa asti.

Kuvat: The British Monarchy & Elle