Terveisiä kuningaskunnasta!

maanantai 15. kesäkuu 2015

Carl Philip Sofia wedding 1

Ensin ajattelin, että en kommentoi ollenkaan lauantaina täällä meillä vietettyjä kuninkaallisia häitä. Olen kyllä parantumaton romantikko, mutta jotenkin kuvittelin, että varsin värittömänä pitämäni Carl Philipin ja ex-tosi-tv-staran Sofian vihkiseremonia ei vain kiinnostaisi. Sofian puvun suunnittelijasta olin toki lyönyt veikkaa (tiesin, että se on Ida Sjöstedt – kuka muukaan!!), mutta muuten en ollut etukäteen erityisen innoissani.

Mutta kyllähän tällaiset tapahtumat aina tempaavat mukaansa – kaunista, romanttista ja ihanaa. Prinssi Carl Philipin ja Sofian yhteiskuvista välittyy niin aito onnellisuus, että sitä ei paatuneinkaan anti-rojalisti voi olla näkemättä. Ehkä ihan hyvä, että en katsonut suoraa lähetystä tv:stä – sen verran vaikea oli pitää silmäkulmat kuivina seuraavana aamuna, kun luin lehdestä uutisointia aiheesta.

Ja sitten tänään onnelliset uutiset Madeleinen synnytyksestä. Pieni prinssivauva odotteli hienosti äiskän veljen häiden yli ja päätti tulla maailmaan tänään. Sen kunniaksi pieni – ja äärimmäisen positiivishenkinen recappi lauantain hääpukeutumiseen.

Princess Madeleine, Princess Leonore and Mr Christopher ONeill o

Olen haravoinut netin tosi perusteellisesti siisteille vakosamettiraidoille, mutta en ole löytänyt tietoa Madeleinen puvun suunnnittelijasta. Väri on aavistuksen pliisu mielestäni ja normaalisti vihaan tuollaisia kellotettuja hihoja, mutta Madeleine näyttää (pitkästä aikaa) tosi hehkuvalta – ja itseasiassa koko heidän perheensä onnelliselta – joten en ala kritisoimaan mitään. Sitäpaitsi Madeleinen kampaus on ihanan kevyt ja freesi!

Carl Philip Sofia wedding 3

Perjantai-iltana oli hääparin ”yksityinen” illallinen. Sofia oli valinnut mielettömän upean, lemmikinsinisen luomuksen á la couture-designer Zuhar Muraid. Varmaan tosi hauskaa olla kuninkaallinen ja selata catwalk-kuvia sillä mielellä, että mitähän sitä laittaisi perjantain illalliselle päälleen… Vaikka kai sitä voi tulla suoristuspaineita siitäkin. Varsinkin, kun tietää, että pohjoisen pallonpuoliskon mediat tapittaa silmä kovana jokaikistä valintaa.

Carl Philip Sofia wedding

Koko vihkiseremonia tuntui tosi henkilökohtaiselta, vaikka olenkin aika pitkälle samaa mieltä yhden kollegani kanssa, jonka mielestä häiden toteutus on myös Ruotsi-nimisen tavaramerkin PR-tapahtuma ja jossain määrin myös show kansalle, joka verovaroilla koko lystin kustantavat. Enkä halua missään tapauksessa kuullostaa kyyniseltä – tunteet voivat olla aitoja, vaikka olosuhteet olisivat, mitä ne on. Ja tässä tapauksessa kaikki kyllä tuntui hirmu aidolta. Ehkä sitä jossain vaiheessa käy niin, että kun kamerat ja tv-toimittajat seuraavat jokaikistä askelta (ja sen tietää etukäteen), vähitellen se unohtuu ja oikeat tunteet näkyvät silmistä, katseista, hymyistä, kosketuksista.

Jos nyt vielä palataan maallisiin pukeutumisasioihin niin mielestäni oli tosi siistiä, että kruunuprinsessa Victoria oli pukeutunut H&M:n Conscious Collectionin pukuun. Yläosaa (sikäli, kun tuo on edelleen kaksiosainen eikä mekoksi ommeltu versio) ei kylläkään ollut koskaan myynnissä, mutta hameosa löytynee joiltakuilta onnekkailta.

Carl Philip Sofia wedding

 

Ja suurin niistä on rakkaus! <3

Kaikki kuvat (kiitos ja anteeks): Elle.se


Awards season

maanantai 13. tammikuu 2014

Talven awards season on taas täällä – mahtavaa! Kai tämä on niitä aikuisen paperinukkeleikkejä, siihen verrattavissa ainakin; vietän kieltämättä mieluusti hetken jos toisenkin gaala-asujen kuvia selaten. Täytyy tunnustaa, että esmes tänään taisi upota koko lounastunti Golden Globe -mekkoja ihmetellessä. No, olen sitten taas huomenna reipas ja sosiaalinen.

Eilen (viime yönä) jaetut kultaiset maapallot menivät kaiketi oikeisiin osoitteisiin, ansioituneille näyttelijöille. Itse olen palkintojenjaosta vain pinnallisesti kiinnostunut (oikei – on ihanaa, että huippumahtavalta tyypiltä vaikuttava Jennifer Lawrence sai pystin ja kiva, että Leonardo DiCaprio palkittiin edes maapallolla, jos vaikka jää taas ne Oscarit saamatta). Tärkeintä on kuitenkin se, mitä celebrityt ovat päättäneet pukea päälleen punaiselle matolle.

Tällä kertaa tuntui, että tosi moni oli löytänyt itselleen sopivan, persoonallisen ja kauniin juhlamekon. Kammotushörsöjä ja kummallisuuksia ei ollut muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Tässä muutama ykkössuosikkini.

Gloden Globes Cate Blanchett

Cate Blanchett tyylillensä uskollisesti erinomaisen eleganttina eksklusiivisessa Armani Privé pitsimekossa.

Golden Globe Tina-Amy-WENT-Leo

Ahhahhahahhaaaa!!

Golden Globes Emma Watson

Emma Watsonin selästä avoin kirkkaanpunainen mekko + mustat housut -yhdistelmä jakaa aivan varmasti mielipiteitä. Idea on oikeastaan aika karsea, mutta jotenkin Emma Watsonin ikä ja tyyli muutenkin rimmaa asun kanssa tosi hyvin.

Golden Globes Jennifer Lawrence

Jennifer Lawrence on vaan niin kertakaikkiaan valloittava! Diorin Haute Couture -mekko sopii tyylitään täydellisesti yhteen kantajansa persoonan kanssa. Herkkä mutta raju, persoonallinen mutta klassinen, moderni mutta perinteikäs – ihan just niinkuin pitääkin!

Golden Globes Naomi Watts

Naomi Wattsin Tom Ford -mekko on melkein liiankin amerikkalaisen yliseksy. Koska muu asustus, meikki ja hiukset ovat kuitenkin hillityt, on kullanhohtoinen kokonaisuus glamourin juhlaa. Näistä kuvista ei oikein hyvin näy, mutta mekko on takaa avoin vyötärölle saakka.

Golden Globes Olivia Wilde

Hollywoodissa näyttä olenvan menossa varsinainen baby boom. Punaisella matolla vaikutti olevan ennätysmäärä pyöreitä masuja. Olivia Wilden Gucci -luomus korostaa kauniisti vatsaa ja oli mielestäni yksi onnistuneimpia odotusajan juhla-asuvalintoja.

Golden Globes Taylor Swift

Taylor Swift ja Carolina Herreran klassisen Hollywood-henkinen juhlamekko. Myös kampauksessa ja meikissä on jotain hurmaavaa 50-lukufiilistä. Ihanaa!

Tässä kun näitä Golden Globes kuvia selaillessani samalla luin juttuja itse juhlasta ja ohjelmasta, tuli ihan sellainen olo, että olisi hauska katsoa, vaikka jokin kooste tuolta. Juontajapari vaikuttaa todella mainiolta ja kyllähän sitä palkintoja jakavat näyttelijätkin varmasti panevat parastaan, kun tietää, että pahimmat kilpailijat ja parhaimmat kollegat istuvat yleisössä.

Kuvat: Popsugar


Ja – I will <3

sunnuntai 09. kesäkuu 2013

Olen viettänyt laiskanpulskeaa ukkossunnuntaita Madeleinen ja Chrisin hääkuviin ja -videoihin uppoutuen. Esmes täältä löytyy mukava viiden tunnin ”kooste”, jonka avulla pääsee aika hyvin mukaan tunnelmaan. Ensimmäisen puolen tunnin aikana ehdin jo vetistellä muutamaan otteeseen. Kyllä häät on aina ihan erityinen tapahtuma – vaikkei asianosaisia henkilökohtaisesti tuntisikaan. Otan myös takaisin kaikki väheksyvänsävyiset lausahdukseni sulhasesta, sillä näkeehän sen, vaikka silmät kiinni, miten mies ihailee ja palvoo Madeleinea.

Madeleine 1

Jo muutama päivä sitten selvisi, että Prinsessa Madeleinen hääpuvku on juhlapukutaituri Valentinon käsialaa. Upeat pitsit ovat Valentinon signature (punaisen värin lisäksi…), joten ei ole mitenkään hämmästyttävää, että pliseeratun silkin lisäksi juuri pitsi on puvun se juttu.

Ja onhan puku ihana. Tyttömäisempi kuin kruunuprinsessa Victorian – ja tietty enemmän Madeleinen oloinen. Olkapäät ovat protokollan mukaisesti peitetyt, hääkimppu perinteiden mukaisesti koottu pääosin valkoisista kuvista ja timangitiaraan kiinnitetty perintöhuntu.

Madeleine 2

Aivan käsittämättömän kaunis morsian! Aika monet täällä ovat kylläkin onnistuneet pahoittamaan mielensä, koska muotikiinnostuksestaan tunnettu prinsessa ei valinnut ruotsalaista suunnittelijaa hääpuvun tekijäksi. Tavallaan kyllä ymmärrän heitä, mutta toisaalta Madeleinen rooli ei ole ihan samanlainen kuin aikanaan kuningattareksi kohoavan sisarensa. Jolle siis ruotsalainen suunnittelijan valinta oli itsestäänselvyys.

Madeleine 3

Kaikki pahat puheet on peruttu!! Chris vaikuttaa oikein sympaattiselta ja hyvin hyvin rakastuneelta mieheltä! Toivon kovasti heille onnea ja iloa – vaikka juuri ilo heidän välillään tuntuu kuplivan ja virtaavan ihan luonnostaan.

Madeleine 4

Kruunuprinsessa Victoria aivan uskomattoman tyylikkäänä ruotsalaisen Fadi el Khouryn käsialaa olevassa puvussa. Ja niin suloinen pikkuinen Estelle!

Madeleine 5

Sulhasen äiti oli aikas merkillinen ilmestys ylipumpatuissa huulissaan ja paha kuningataräitipuoli-stailauksessaan…

Madeleine 6

Bileet jatkuivat Drottningholmin linnassa. Onneksi eilen oli niin mahtavan upea sää. Ihan täydellinen prinsessaunelmapäivä.

Madeleine 8

Victoria ja prinssi Daniel on tyylikäs ja vakuuttava pariskunta. Ilman heitä olisi varmasti kuningashuoneen vastustajien määrä huomattavasti suurempi…

Madeleine 9

Iltabileisiin Madde vaihtoi toisen mekon ja päästi hiukset vapaaksi. Aika tyttömäinen on tämänkin ballerinamittainen tyllihelmainen esitys vyötärön silkkiruusukkeineen.

Madeleine 10

Ihanat!

Seuraavaksi onkin sitten kai odotettavissa prinssihäät…

Kuvat: Scanpix, expressen.se ja aftonbladet.se


Kesätyylin kulmakivet

torstai 18. huhtikuu 2013

Joskus käy niin, että yksi vuodenaika yksinkertaisesti jää väliin. Tai kestää korkeintaan päivän tai kaksi. Muistan, että aika monenakin vuonna varsinainen syksy on tehnyt tuon tempun.´Tyyliin eilen oli vielä ihan kesä ja tänään talvi. Enkä edes viitsi aloittaa viime kesästä… Huomaan, että jopa heinäkuussa tapahtuneisiin asioihin viitataan sanomalla viime keväänä. Kun se kesä ei sitten oikein milloinkaan koittanut. Aloitinpa sittenkin.

Nyt alkaa vaikuttaa siltä, että tänä ”keväänä” hypätään suoraan lopputalven viileistä ja vesisateisista keleistä suoraan kesään. Niinpä on justiinsa hyvä hetki tutkailla, mitä elementtejä kesän 2013 garderobista tulisi löytyä.

Ainakin Coachella-festareilla viime viikonloppuna viihtyneet julkkikset ovat liikuttavan yksimielisiä. Kesäpukeutumisen peruspilarit ovat:

  1. farkkushortsit
  2. revityt, niititetyt tai muuten pimpatut (farkku)shortsit
  3. siistit shortsit (mieluiten raidalliset tai printtikuosiset)
  4. vatsan paljastava paita
  5. etno-kuosinen laukku
  6. boheemi lierihattu
  7. pyöreät aurinkolasit
  8. sokerisöötti kukka- tai pitsimekko
  9. lippis tahi käppi (olen oppinut uuden sanan!! Käppi = cap = ”lippis”)

 

Coachella 1 Coachella 2 Coachella 3 Coachella 4 Coachella 5 Coachella 6
Coachella 7

Lisäksi suuresti ilahtuneena voi todeta, että (ex-)tyyli-ikoni Alexa Chungin lisäksi noin puolet festarikansasta oli sitaissut takin tai (ruutu)paidan hihoista rennosti lanteille Dries van Noten -tyyliin. Ilolla otamme vastaan tämän ysärin parhaan takapuolennaamiointitrendin!

Kuvat: Style.com


Top 5 – Oscars 2013

torstai 28. helmikuu 2013

Vaalean jäiset pastellit, olkaimettomuus, merenneitosiluetti ja cool asenne – siinä olennaisimmat oscareista bongatut red carpet -asusteet, joilla pärjää muissakin tiukoissa gaala-tilanteissa. En malttanut jälleen olla listaamatta Top 5 -suosikkejani. Flopit jääköön jo totuttuun tapaan omaan arvoonsa, mutta yhden asian sanon silti: silitysrauta on hieno keksintö!

Oscar gaala 2013 punaisen maton top 5 asua:

Jessica Chastain

1 Jessica Chastain Armani Prive

Siluetiltaan yksinkertainen Armani Prive -puku on hyvä esimerkki siitä, että joskus periaatteessa kuolleena syntynyt idea pukeudun-kultaan-ihan-kuin-se-oscar-patsas toimii ihan hyvin käytännössä.

Jennifer Lawrence

2 Jennifer Lawrence Dior

Dior Haute Couture -mekko on oikeastaan jo melkein liiankin häkellyttävä ja too much. Nähtyäni tämän videon en voinut muuta kuin ottaa tuoreen Oscar-voittajan mukaan top-listalle. Tyyppi ja puku täydentävät toisiaan aivan saumattomasti!

Nicole Kidman

3 Nicole Kidman

Myönnetään, olen pikkuisen heikkona Nicole Kidmaniin ja tarvittaisiin aika paljon, että hän ei päätyisi top-listalleni. Siitä huolimatta olen ihan aidosti sitä mieltä, että metallinkiiltävä L’Wren Scott -merenneitopuku on aivan hillittömän makee.

Charlize Theron

4 Charlize Theron

Dior Haute Couture -mekko vaatii aika tavalla älä-mulle-ala -asennetta näyttääkseen muulta kuin pieleen menneeltä morsiamen ryöstöltä, mutta Charlize Theron tuskin kykenee muuhun kuin näyttämään aivan hillittömän coolilta. Extra-pisteet pudottavan hienoista hiuksista.

And the Oscar for the best red carpet dress goes to….

AMANDA SEYFRIED

5 Amanda Seyfried

Alexander McQueenin käsialaa oleva upea iltapuku on pohjaväriltään jäisen lila johon kontrastia tuovat kullan väriset helmikirjailut. Halterneck-/kauluspantapääntie on periaatteessa aika vaikea kantaa tyylikkäästi. Pehmeälinjainen kampaus kuitenkin häivyttää mahdollisen kuristustunnelman ja kokonaisuus on viimeistä villinä liuhuvaa hiussuortuvaa myöten täydellinen!

6 Amanda Seyfried detail

Yksityiskohta kirjailusta. Vähemmästäkin menee ihan pökerryksiin!

Kuvat: UsMagazine ja Just Jared

PS. Edellisen postauksen arvontaan ehtii vielä hyvin osallistua – palkintona 85 euron arvoinen Sebastian Professional -setti!