Friday outfit

Friday 08. September 2017

Siis kertakaikkiaan millainen viikko takana!! En ole oikeastaan yhtään “thank god it’s Friday” -tyyppiä – tykkään arjesta kovasti, enkä mitenkään erityisesti elä viikonloppuja odotellen. Nyt on kuitenkin ollut niin poskettoman intensiivinen ja kaikessa kivuudessaankin varsin raskas viikko, että viikonloppu tulee todella tarpeeseen!

Alkuviikko meni maailman suurimmilla kodinkonemessuilla Berliinissä. Aika monena vuonna olen yhdistänyt kyseiseen häppeningiin myös pienen privaatin suurkaupunkiloman, mutta tänä vuonna totesin, että siihen ei kyllä rahkeet riitä. Sinänsä hauskaa, sillä Peetu päätti tulla viime viikonloppuna ex tempore Tukholmaan ja vaikka neidon pääohjelma olikin tukholmalainen kaupunkifestari Popaganda, ehdittiin kuitenkin viettää hiukan laatuaikaa yhdessä.

Messuilla olin tänä vuonna vetämässä presentaatioita – ja täytyy kyllä sanoa, että on se aika kovaa hommaa yrittää saada sanomaansa perille kaikessa hälyssä ja informaatiotulvassa. No, useimmat kiittelivät kyllä kovasti kiinnostavasta esityksestä, joten ihan turhaan en pölöttänyt ääntäni käheäksi.

Muutama päivä pois officelta tietää aina sitä, että ne tavalliset työt kasaantuvat mukavasti. Se on tietty tarkoittanut superintensiivistä loppuviikkoa myös. Lisäksi meillä on tulossa organisaatiouudistus – aina jännää puuhaa – ja näyttäisi siltä, että allekirjoittaneen rooli tulee muuttumaan aika perusteellisesti. Kivaa, jännää ja kiinnostavaa – mutta samalla myös varsin uuvuttavaa!

Berliinissä oli aivan mahtavan upeat ja aurinkoiset ilmat – mutta eipä täällä Tukholmassakaan hassumpaa ole. Nyt tätä kirjoittaessani näyttää tosin siltä, että taivas vetää pilveen ja pientä sadekuuroa saattaa olla tulossa.

Ihan kesähepenillä ei enää selviä, mutta sandaaleista ei ole vielä tarvinnut luopua. Illat on tosin sen verran viileitä, että silloin on pakko laittaa jotain vähän tukevampaa päälle, mutta päiväsaikaan tarkenee erinomaisesti kevyemmässäkin asussa.

Kun tarkemmin ajattelen, monet alkusyksyt on viime vuosina täällä Tukholmassa ollut samanlaisia. Vaikka meikäläisen syksynvastustajankin mieli alkaa jo olla neuleissa ja kerrospukeutumisessa, lämpimät päivät edellyttävät hiukan kevyempää pukeutumista.

Taidan tässä nyt vaihtaa sandaalit tennareihin ja uhmata sadetta lupailevaa iltasäätä (miten nopeasti kiva ilta-aurinko muuttuukaan harmaaksi syysmeiningiksi!) ja lähteä pienelle ekskursiolle läheiseen Lidliin. Sain vasta ihan viimetipassa tietää, että siellä on ollut suomalainen teemaviikko ja tarjolla mm. Kainuun leipäjuustoa, Tapolan mustaamakkaraa ja Biokian mustikkapulveria – kaikki asioita, joita tapaan hamstrata kotiin Suomen visiiteilläni.

Tosin tieto teemaviikosta osui silmiini vasta, kun tukholmansuomalaiset Facebook-kaverini manasivat, että kaikki on myyty loppuun heti maanantaina. Lounaalla kävin jo tsekkaamassa toimiston lähellä olevan Lidlin ja siellä myytiin eioota. Nyt elättelen toivetta, että naapurustossani ei olisi niin paljon ehtoja finnejä, että kaikki olisi loppu myös täällä.

Ai että – mustamakkaraillallinen kyllä todellakin kruunaisi tämän viikon! Ja jälkkäriksi vähän lämmitettyä leipäjuustoa lakkahillon kanssa.. Ah!!

Ihanaa viikonloppua!!

Palaan huomenna linjoille Tukholman muotiviikkojen minireportaasin kanssa. <3

  • t-paita, Kenzo x H&M
  • farkkutakki, Levi’s
  • hame, H&M
  • laukku, Marc by Marc Jacobs
  • sandaalit, Lacoste
  • arskat, Tiger of Sweden


Liian tyttömäistä aikuiselle?

Tuesday 29. August 2017

Tänään esittelyssä yksi harvoista tämän kesän aleista tekemistäni hankinnoista. Olin jo vähän sitä mieltä, että jätän aleostokset kokonaan seuraaville sesongeille. Pikkuhiljaa sitä alkaa ymmärtää, että aina ei tarvitse olla ostamassa uutta – “shoppailu” omassa garderobissa voi sekin olla tosi antoisaa.

Mutta sitten tuli se hetki, kun puhelimeen alkoi plingahdella alennusmyyntien loppurysäyksistä muistuttelevia viestejä. Muhkeat prosentit pois jo valmiiksi alessa olevista tuotteista houkutteli tekemään pienen visiitin nettikaupoissa. Lindexillä tuli vastaan ihana kaksikerroksinen tummansininen hame, jota en sitten pystynytkään vastustamaan.

Lindexiltä on tullut viimeaikoina tehtyä muutenkin yllättävän kivoja löytöjä. Etenkin sellaisia aikuiselle töihin sopivia simppeleitä käyttövaatteita tuntuu olevan hyvin valikoimissa. Tykkään kovasti heidän preppystä Holly & Whyte -linjasta – melkein kaikki Lindex-hankintani on just tuosta mallistosta. Niin myös uusi hieno brodyyrireikäpitsihameeni.

Pidän hameesta tosi paljon, mutta nyt on alkanut hiukan arveluttaa – onko se ihan liian tyttömäinen?


Ajattelen yleensä tyyliäni niin, että sekoittelen mielelläni erilaisia elementtejä, maskuliinisia, feminiinisiä, klassisia, nuorekkaita, sofistikoituneita ja rouheita. Tyttömäinen ei ole adjektiivi, johon samaistun – vaikka ei se ihan täysin vieraaltakaan tunnu.

Printtiteeppari tuo kokonaisuuteen hiukan rouheutta, mutta tennarit ehkä hiukan yllättäen vain alleviivaa tyttömäistä nuorisofiilistä. Sinänsä se ei ole paha, mutta en halua näyttää siltä kuin epätoivoisesti tavoittelisin nuorekkuutta. Paino tosiaankin sanalla “epätoivoinen”.

Ehkä tämäkin on vain yksi niitä asioita, joissa oma mielipide ratkaisee. Jos tykkään hameesta ja tunnen oloni siinä kotoisaksi, ei kai ole mitään syytä miettiä, onko se liian tyttömäinen vai ei.

Toisaalta olin ajatellut, että tuosta tulisi hyvä vaate toimistolle, mutta siellä jos missä, haluan välttää antamasta infantiilia kuvaa itsestäni. Tiettyinä päivinä voin valita töihin hyvinkin rennon asun, mutta lapsekkaan söpöä en koskaan.

Täytyy nyt kyllä tosiaankin miettiä hamosen kohtaloa. Takaisin Lindexille tuollaista sataan kertaan alennettua vaatetta ei tosiaankaan voi enää palauttaa. Kysymys ei ole myöskään hinnasta – maksoin alunperin noin 50 euron hintaisesta hameesta alle 10 euroa – joten mistään suuresta taloudellisesta uhrauksesta ei ole kyse.

Nykyään vain ärsyttää enemmän ja enemmän, jos vaatekaapissa on asioita, joita en ikinä käytä – ja joille on vaikea myöskään keksiä mitään järkeviä potentiaalisia käyttötilanteita. Esmes niiden muutamien omistamieni juhlavaatteiden käyttöaste ei huoleta tai ärsytä – ne on valittu niin, että ne saakin roikkua kaapissa käyttämättöminä välillä pitkäänkin.

Uusi hameeni on todella tyttömäinen – siitä ei pääse mihinkään. Nyt kysymys onkin, onko se liian tyttömäinen vai saisiko tuosta vielä hyvän työhameen.

Vielä tähän aikaan vuodesta sitä on vähän aikaista ajatella mustia sukkiksia, mutta niiden, mustien kenkien ja mustan neulepaidan kanssa hame voisi olla hyvinkin ziljoona piirua asiallisempi ja aikuisempi. En siis menetä vielä toivoa, kyllä me siitä vielä hyvä työhame saadaan!

  • jakku, Monki
  • t-paita, Black Book
  • hame, Lindex
  • tennarit, Adidas
  • laukku, Michael Kors
  • aurinkolasit, Dior


Vielä kerran kesä!

Friday 25. August 2017

Tiedän, että olen sanonut tämän ennenkin, mutta sanon taas: miten taas voi olla perjantai!? Tuntuu kuin elämä olisi pelkkää maanantaita ja perjantaita… Sikäli ihan loogista, että tuntuu kuin koko kesä olisi ollut vain yhden naurettavan viikonlopun mittainen.

Tänään aamulla heräsin jo ennen herätyskellon soittoa siihen, että sade ropisi peltisiin ikkunalautoihin. Pikkuisen raollaan oleva ikkuna takasi sen, että mekkala saavutti sikeämminkin nukkuvien korvat.

Laitoin toimistolle päälle pitkähihaisen silkkipuseron (ihana, ihana uutuus garderobissani! Yritän saada otettua siitä kuvia asap!) – en edes muista, milloin viimeksi olisin käyttänyt muita kuin lyhythihaisia paitoja. Sateinen aamu tuntui niin syksyiseltä, että olin valmis antamaan periksi; elokuuta on vielä viikon verran jäljellä, mutta kesä on nyt loppu.

Ilmeisesti puoli Suomea on ollut tänään vähän samanlaisissa fiiliksissä, sillä Instagramin feedini on ollut täynnä “kesä on ohitse” ja “syksy on täällä” -tyyppisiä postauksia.

Juuri nyt tätä kirjoittaessani olen kyllä valmis pyörtämään omat tämän aamuiset ajatukseni – keli kirkastui heti puolenpäivän jälkeen ja perjantainen alkuilta on ollut erittäin lämmin ja aurinkoinen. Eli sikäli olen edelleen sitä mieltä, että nyt ollaan loppukesässä eikä alkusyksyssä.

Yksi tärkeä vuosittainen loppukesän perinne on vielä sekin tulossa. Tukholman muotiviikko on vasta ensi viikolla ja oma syksyni ei kyllä oikein voi alkaa ennenkuin se on ohi. Tosin tänä vuonna oikeisiin töihin liittyvät asiat pitävät sen verran kiireisenä, että en ole pystynyt bookaamaan kuin muutaman näytöksen – mutta paljon parempi ja hauskempi sekin kuin ei mitään.

Jo aamun sateessa töihin pinkoessani päätin, että tänään haluan laittaa tänne blogiin yhden tämän kesän suosikkiasuistani. Kuvat on ottanut bestikseni Tinni, kun olimme matkalla nauttimaan Grand Hotellin ihanasta smörgåsbordista.

House of Dagmarin neulehame on oikeasti putkimekko, mutta sen jälkeen, kun hoksasin, että sitä voi hyvin käyttää hameena, siitä on tullut yksi luottovaatteistani. Putkimekolle ei nyt suoraan sanottuna ole niin paljon käyttötilanteita nykyisessä elämässäni, mutta pohjemittaiselle kivalle hameelle sitäkin enemmän.

Korallit, valkoiset, mustat ja harmaat raidat rytmittävät raikkaasti kolmesta erilaisesta ribbineuleesta toteutettua vaatetta. Olen aivan vakuuttunut, että sopivasti asustamalla tuon kanssa ollaan kavereita vielä pitkälle syksyyn.

Grand Hotellin lounaalla oli mukana myös ihana rakas kummityttöni. Hän sai virallisen “ooo, oot niin upea – saanko ottaa susta kuvan mun blogiini” -käsittelyn… Sellaista se on, kun kummitäti on bloggari! :D

Tinni oli tilanteen tasalla ja ikuisti puoliväkisin toteutetun kuvaussession.



Pepin asusta ei ole sen tarkempaa tietoa, mutta allekirjoittanut meni näillä:

  • liuhupaita, Lindex
  • hame, Dagmar
  • sandaalit, Clark’s
  • laukku, Botkier
  • arskat, Dior
  • kaulakoru, Ideakoru (saatu)


Uuden alussa

Monday 21. August 2017

Elokuussa puhun aina sinnikkäästi loppukesästä, vaikka kaikki merkit viittaisikin siihen, että on alkusyksy. En ole mikään suuri syysfani – en edes oikeastaan tiedä miksi. Jotain vaikean teini-iän aikaisia traumoja varmaan kummittelee alitajunnassa, koska periaatteessa rakastan monia seuraavan vuodenajan tyypillisiä asioita.

On ihanaa, että saa taas kaivaa kaikki lempparineuleet käyttöön, sytyttää ziljoona kynttilää valaisemaan tunnelmalliseen pimeitä iltoja, haistella raikasta syksyn kirpeyttä tuulessa ja nauttia sadonkorjuuajan mielettömän ihanista vihanneksista, juureksista, sienistä ja marjoista. Rakastan kulkea metsässä, kun lehdet räiskyvät punaisina, keltaisina, oransseina ja purppuraisina.

Ehkä kaikkein eniten tykkään kuitenkin siitä, että syksyn tulo antaa täydellisen tilaisuuden elämän arviointiin ja uuden aloittamiseen. Useimmiten se on itselleni tarkoittanut sitä, että mietin uusia harrastuksia, haasteita ja projekteja, joita haluaisin aloittaa. Elokuun puolivälin tienoille osuu “koululaisten uusivuosi” ja siksi kai se tuntuu juuri sopivalta hetkeltä miettiä, mihin suuntaan sitä haluaisi itseään, tietojaan ja taitojaan kehittää.

Toisiaan seuraavat kammottavat tapahtumat maailmalla ja Suomessakin on pyörinyt päässäni koko viikonlopun. Jotenkin tuntuu siltä, että haluaisin tehdä jotain enemmän kuin vain tuijottaa omaa napaani ja miettiä henkilökohtaista hyvinvointiani.

Toisaalta karu totuus on kuitenkin se, että itsestä sitä on aloitettava. Jos on voimaton, saamaton, iloton ja täysin vailla energiaa, ei ole paljoa, mistä voisi ammentaa mihinkään sen laajempaankaan kokonaisuuteen. Eikä pidä myöskään väheksyä sitä hyvää, mitä voi pienillä teoilla ja sanoilla levittää lähiympäristöön. Positiivinen energia leviää vesirenkaiden tavoin toivottavasti myös sinne, missä sitä kipeimmin tarvitaan, uskon niin.

Eikös perhosefekti ole lähes tieteellisesti todistettu asia? Tosin kyseinen teoria ei taida luvata hyvän leviämistä, mutta antaa ainakin uskoa siihen, että pienilläkin asioilla ja teoilla on merkitystä.

Osallistuin viime talvena Unelma Itsestä online valmennukseen. Koin valmennuksen aikana monia oivalluksia ja niiden avulla olen pystynyt löytämään uusia voimavaroja itsestäni ja muokkaamaan elämästäni enemmän itseni näköistä. Osan ajatuksistani olen jakanut täällä blogissakin (jutut löytyvät tagin: Unelma Itsestä -alta).

Tammikuussa alkaneen valmennuksen ensimmäiset viikot sujuivat tosi hyvin, olin innostunut ja käytin sopivasti aikaa tehtävien tekemiseen ja kysymysten pohtimiseen. Sitten tuli se e:llä alkava väliin ja putosin hiukan vauhdista. Otin kyllä keväällä loppukirin, mutta tuntuu, että missasin monta tärkeää ja inspiroivaa steppiä. Niinpä olinkin tosi innoissani, kun minulta kysyttiin, että haluaisinko osallistua 4. syyskuuta alkavaan seuraavaan valmennukseen. Aivan varmasti haluan!

Jos olet miettinyt tämän tyyppistä itsensä kehittämistä, hyvinvoinnin aakkosten haltuunottoa ja voimavarojen kerryttämistä, kantsii tsekata Unelma Itsestä -valmennuksen kotisivut täältä. Mikäli neljän kuukauden mittainen hyvinvointivalmennus alkoi kiinnostaa, koodilla “minnaunelmaitsestä” saat kurssin hintaan 149 €. Koodi on voimassa elokuun loppuun asti. (Yhteistyössä Unelma Itsestä Online valmennus)

Vähän tuntuu ristiriitaiselta ajatella toisaalta kaikkea maailman pahuutta ja samalla suunnitella osallistumista omaan hyvinvointiin keskittyvään valmennukseen. Ihan niinkuin minun napani olisi tärkeämpi kuin ympärillä olevat vääryydet.

Olen kuitenkin sitä mieltä, että jos haluan edes yrittää tehdä maailmasta parempaa paikkaa, on ihan pakko ensin pitää huolta omasta jaksamisesta. Jonkinlainen uusi alku on edessä ja odotan innostuneen malttamattomana, että pääsen näkemään, mitä tästä vielä tulee!

Näiden pohdiskelujen lomassa loppukesän lemppariasuni lämpimänviileisiin iltoihin. Neuletta jo vähän kaivataan, eikä täysin sääret paljaana tarkene olla, mutta sandaaleista ei onneksi vielä tarvitse luopua.

  • neule, Dagmar
  • farkut, Lindex
  • laukku, Rebecca Minkoff
  • sandaalit, Jeffrey Campbell


Ruisrock 2017 – aurinkoa, musiikkia, iloa, nostalgiaa ja vähän kauhuakin

Tuesday 18. July 2017

Taisi olla tammikuu, kun pälätimme Tinnin kanssa yhtä ziljoonista maratonpuheluistamme. Kesken kaiken bestikseni luurin toisessa päässä huudahtaa: “Ultra Bra kokoaa rivinsä kesällä! Mennäänkö Ruisrockiin!?” Saatoin miettiä kokonaiset 3 sekuntia ennenkuin kiljahdin myönteisen vastaukseni. Asia oli sillä selvä ja lopulta joukkoon liittyi myös rakas ystävämme Tuike miehineen.

Tinnin kanssa asiat hoituvat yleensä varsin rivakkaan tahtiin ja nytkin liput oli ostettu ja majapaikka hoidettu muutamissa tunneissa päätöksen jälkeen.

Tämän vuoden Ruisrock oli itselleni viides (ehkä kuudes?). Silloin aikoinaan, virallisessa festari-iässä ollessani, Provinssi oli tärkein ja isoin tapahtuma, jonne oli pakko päästä joka vuosi ja Ruisrockiin mentiin vain, jos line up oli poikkeuksellisen houkutteleva. Nykyisin tilanne taitaa olla vähän toisinpäin, jos olen oikein käsittänyt.

Sen käsittämisen kanssa voi tosin olla vähän niin ja näin. Vaikka olenkin useampana vuonna viihtynyt tukholmalaisella Stockholm Music and Arts -festarilla (kaikki kerrat eivät näköjään ole päätyneet blogiin/tägin alle), havaitsin ensi silmäyksellä Ruisrockin “alueelle” (siis siihen, mistä 3 km vaellus kohti festareita alkoi…) päädyttyäni, että olen täysin pihalla nykyisestä virallisesta festivaalimeiningistä Suomessa.

Tinni kyseli etukäteen vinkkejä, mitä festarialueelle kannattaisi ottaa mukaan ja toimiiko valkoiset kangastennarit jalkineina. Myönnettäköön, että viimeisimmästä Ruisrock-visiitistäni on ehtinyt vierähtää jo pari vuotta (edellinen kerta taisi olla 1998. He he), mutta silti olin muka viisaana jakelemassa neuvoja.

Muistelin, miten meillä silläkin kerralla oli niin hurjan mukavaa, kun Karkki ja Peetu leikkivät rannan leikkipaikassa, kiipeilivät rosvolaivan narupurjeissa ja tekivät hiekkakakkuja, samalla, kun me aikuiset istuskelimme viltillä ja pysyimme täysin mukana päälavan (nyk. rantalava) tapahtumissa.

Niinpä tuumasin, että otetaan mukaan bikinit ja viltit rentoa chillailua ja rantaelämää varten. Eikä valkoisten tennareitten kanssa ollut mielestäni kummoistakaan hätää, kun ei kerran sadetta ollut tiedossa.

Noooh. Ihan niinhän se ei mennyt. Se, mikä ennen oli varsinainen Ruisrock-alue, oli nyt vain pieni nurkka giganttiseksi muuttuneessa tapahtumassa.

Kyllähän sitä sille väkimäärälle lääniä tarvittiinkin. Koko viikonlopun kestävään jonottamiseen saatiin hyvää esimakua jo Turun Kauppatorilla, kun kymmentuhatpäinen massa yritti mahduttaa itsensä festivaalimarssin alkupäähän vieviin busseihin.

Rivien välistä saa ihan vapaasti tulkita, että olin pikkuisen shokkaantunut siitä, millaiseksi karjalaumabusinekseksi Ruisrock on muuttunut.

Yllättävän hyvin kaikki kuitenkin sujui, kun suhtautui jonottamiseen yhtenä festarielämyksenä ärsyyntymisen sijaan.

Onneksi päähän ei ollut myöskään iskostunut, että jonkin tietyn ravintolan tarjontaa olisi pitänyt päästä maistamaan. Naughty Brgrerit jäi meiltä kokematta (eikä ehditty Tampereellakaan testata), mutta muuten ei kyllä jääty nälkäisiksi. Ihan ihanaa, että paikalla oli niin paljon kaikkia hyviä ravintoloita. Takavuosien epämääräisiä festarimössömättöjä en kyllä todellakaan kaipaa!

Yhden kerran tungos väkijoukossa äityi niin pahaksi, että huomasin kunnon pakokauhun nostavan päätään. Taisi olla heti Haloo Helsingin jälkeen, kun kaikki yrittivät yhtäaikaa siirtyä kulkuväyliä pitkin kohti uutta (tai uutta ja uutta, mutta mulle uutta) päälavaa.

Sinänsä kävelytiet ovat mielestäni ihan riittävän leveät, mutta juuri tässä kohdin tuli raja vastaan. Reivikontin kohdalla tuntui väkijoukon mieletön paine jo sellaiselta, että alkoi pikkuisen pelottaa, miten tässä käy. Yhtäkkiä ymmärsin, miten helposti niitä lehdistä lukemiani, sydänjuuria myöten kammottavia tapahtumia, joissa ihmisiä tallautuu kuoliaaksi, pääsee syntymään.

Ruisrockissa tilanne ei riistäytynyt käsistä ja tämä täti-ihminenkin rauhoittui, kun sai riipaistua itsensä sivuun ihmismassasta. Lisättäköön nyt tähän vielä se, että en pienestä tungoksesta hätkähdä – päinvastoin – vanhan rokkidiggarin mielestä pieni lavanedustungos kuuluu ihan asiaan.

(yllä olevissa kuvissa Ruisrock-lauantain asuni: Primarkin musta perustoppi, Lindexin tummansiniset shortsit ja River Islandin hapsukimono plus Diorin sanikat)

Jonottaminen ja kaikki sellainen oli kuitenkin ihan sivuseikkoja (vaikka jotenkin olisi voinut kuvitella, että edes vesipisteelle, omaa vesipulloa täyttämään, olisi päässyt jonottamatta!). Musiikki oli kuitenkin pääasia, ystävien kanssa yhdessä hengailun lisäksi.

Alunperin en oikein osannut odottaa kuin Tove Lo:ta, Zara Larssonia, Michael Monroeta ja tietty sitä Ultra Brata. Peetu rengasti analogiseen ohjelma-appiini muutamia muitakin vinkiksi, mitä kannattaisi tsekata. Niistä tykästyin erityisesti Bastille-nimiseen bändiin.

Ystävieni johdattelemana päädyin löytämään paljon uutta (siis itselleni uutta) suomimusaa. Monien bändien/artistien nimet olivat etäisesti tuttuja erilaisista medioista, mutta en ollut tullut tutustuneeksi sen tarkemmin. Soittolistalleni päätyi välittömästi Haloo Helsinki, Disco Ensamble, Sanni ja Paula Vesala.

Valistumattomuuteni syvyys paljastui, kun Antti Tuiskun marssiessa lavalle puuskahdin spontaanisti, että “ai, eiks se ookaan tumma?”. Pienen selvittelyn jälkeen tajusin odottaneeni Lauri Tähkää.. Haha! Mutta onhan niillä vähän samanoloiset nimet ja kun ei ole hajuakaan kummankaan musiikista, niin vähemmästäkin sitä sekoilee.

Antti Tuiskusta nautimme hurmaavan kummityttöni seurassa. Mahtava fiilis, kun kaikki osasi biisien sanat ja bailasi musiikin mukana! Ja siitä vielä kunniamaininta, että kyllä on poika Madonnansa katsellut.

Kummityttöni ja Ausseista ostettu virallinen bile-kukkaro. Oikealla kummityttöni diggailee Antti Tuiskua yhdessä äitinsä, Tinnin, kanssa.

En nyt todellakaan aio kirjoittaa mitään erityistä musaraporttia, mutta se kyllä täytyy sanoa, että vanhan Hanoi-fanin sydän oli revetä riemusta, kun näki vanhat idolinsa lavalla!

Makkonen, jos kuka, on aivan älyttömän vetävä, tyylilleen uskollinen ja kaikkensa antava esiintyjä. Bändi oli muutenkin aivan mielettömässä iskussa. Ja kertakaikkiaan, on se Sam Yaffa edelleenkin aivan k ä s i t t ä m ä t t ö m ä n seksikäs. Huh huh.

Syömisen ja musiikin lomassa ehdittiin myös zoomailla hiukan muuta festivaalitarjontaa. Käsityöläisiä ja taidehommeleita olisi mielestäni saanut olla enemmänkin, mutta voin kuvitella, että kojujen hinnat on mikroyritysten ulottumattomissa.

Glitterimeikkejä, keppihevosratsastusta ja muuta kivaa ja erilaista. Tuiken kanssa rampattiin aikoinaan useammillakin festareilla ja oltiin molemmat yhtä mieltä, että tämän päivän Ruisrock muistuttaa eniten silloisen ajan Roskildea. Paitsi että Roskildesta en muista ainoatakaan jonoa, mutta voipi olla, että aika kultaa muistot.

Perjantain asusta ei tullut otettua mitään varsinaisia asukuvia, mutta näistä randomeista näpsyistä näkee varmasti tarkkaan harkitun (not!!) lookini. Acne Studion “Nevada” t-paita näyttää muodostuneen tämä kesän suosikkipaidaksi. Kesäfiilistä helposti?

Perjantai oli ainoa päivä, kun uskaltauduin festarialueelle tennareissa. Yhäkin mietin, miten ne saisi puhtaaksi… Ehkä testaan pesukonetta, vaikka periaatteessa olenkin sitä mieltä, että se on tossujen tuho. Muuten asussa Lindexin farkut, Leviksen farkkutakki ja Ray Banin arskat.

Nyt tuli vähän sellainen olo, että olenkohan hiukan liikaa valittanut, mikä kaikki Ruisrockissa otti päähän? Se ei ole ollenkaan tarkoitukseni, eikä ollenkaan kuvaa festariviikonlopun fiiliksiäni! Niin monet asiat olivat juuri niin täydellisesti kuin toivoinkin: ystävät, fiilikset, bändit, leppoisa meininki ja yleinen oleminen. Ihmiset olivat pääosin tosi ystävällisiä toisilleen, samoin paikalla olevat asiakaspalvelijat. Koko tunnelman voisi kiteyttää yhteen sanaan: aurinkoinen.

Ja hei – nyt se tuli taas todistettua: Ruisrockissa paistaa aina aurinko!

Rivien välistä kuultava napina on suurelta osalta ihan silkkaa muutosvastarintaa. Olen viettänyt aikoinani Ruisrockissa niin mahtavia hetkiä ensin nuorena sinkkuna ja sitten vähän myöhemmin perheellisenä festarivieraana, että kai jotenkin kuvittelin löytäväni paikalta muistojeni muistomerkin. Mutta eihän se niin mene.

Nostalgiasta puheenollen. Ultra Bran esitys kipusi välittömästi suoraan tunteisiini menevien keikkojen top vitoseen. Tiukka bändi, ihanat laulut ja ammattitaitoinen esitys olisi ollut elämys jo sinänsä. Itselleni vanhojen tuttujen laulujen kuuleminen elävänä uudelleen, pitkän tauon jälkeen, oli nostalginen ja erittäin emotionaalinen hetki.

Laulut veivät yhtäaikaa menneisyyteen ja toivat nykyaikaan, loivat kontrastin, joka tuntui sydämessä asti. Osaan ulkoa käytännössä kaikkien Ultra Bran laulujen sanat. Niiden merkitys on tavallaan pysynyt samana, vaikka kaikkien elämän kierrosten jälkeen ymmärrän asiat eri tavoin.

Onneksi oli aurinkoista. Peiliaurinkolasien takana oli hyvä ja turvallinen olo itkeä tilanteen vaativat itkut.

Muita randomeita havaintoja…

Vaikka meitä kävelijöitä tuntui olevan festaripolulla ihan loputtoman paljon, oli festivaalialueen pyöräparkki varsin vaikuttava näky! Miten joku voi ikinä löytää tuolta oman fillarinsa yön hämärässä?

Upea Zara Larsson oli festareiden viimeinen esiintyjä. Halusin ehdottomasti nähdä hänen esityksensä, vaikka se tarkoitti sitä, että missasimme sunnuntai-illan viimeisen Turku-Tampere -junan.

Täytyy kyllä tunnustaa, että tuossa vaiheessa sunnuntai-iltaa alkoi hiukkasen jo tuntua, että sitä ollaan oltu festareilla jo kolme päivää. Ihana ja superlahjakas Zara Larsson oli kuitenkin kaiken väärti – ja hyvinhän me lomalaiset päästiin Tampereelle sitten maanantai-aamunakin.

Sinänsä on kuitenkin vaikea nimetä mitään yksittäisiä Ruisrock-highlighseja. Kyllä se on kokonaisuus, vaihtelevuus, tunnelmasta toiseen kulkeutuminen, aurinko, yhdessäolo, rantalavan upeus, ohitse lipuvien risteilylaivojen uhkeat siluetit, yhdessä musiikin kanssa, mikä muodostaa elämyksen nimeltä Ruisrock.

En lupaa, että palaan ensi vuonna – tai sitä seuraavanakaan – mutta toisaalta en pidä ollenkaan mahdottomana, ettenkö päätyisi Ruisrockiin tai jollekin muulle suomalaiselle festarille jo ensi kesänä. On siinä joku oma viehätyksensä, vaikka aika puhki sitä on kolmen päivän session jälkeen tällainen myöhäisillan biletykset väliin jättävä aikuisfestaroijakin.

Ruisrock 2017 oli kuitenkin kaikilla mittareilla mitattuna mahtava elämys, täynnä uuden löytämisen riemua, itsensä tunnistamista ja sopivassa määrin vanhaa tuttuutta. Lisäksi ennenkaikkea ihanaa yhdessäoloa ystävien kanssa ja loputtomiin aurinkoa!