Meidän juhannus <3

Sunday 25. June 2017

Juhannuspäivän illan terkut Tukholmasta!

Karkki ja Peetu lähtivät katsastamaan, josko kaupungilta löytyisi jotain elämää, joten päätin tulla kertomaan, miten meidän juhannus on sujunut. Näin alkuun yhteenvetona: on ollut tosi kivaa, ollaan syöty mielettömän ihanaa ruokaa, tehty kaikkea juhannusmaista (vaikka ollaankin ihan kaupungissa) ja kelitkin on ollut oikein mainiot.

Tavoitteenamme oli yhdistellä suomalaisia ja ruotsalaisia juhannusperinteitä vapaasti soveltaen. Aloitimme juhlimisen siis varsin aikaisin, jo ennen puolta päivää, nauttimalla ruotsalaiseen tyyliin sillilounaan auringonpaisteessa parvekkeella. Jätimme tosin snapsiviisut laulelematta, kun kukaan ei oikein osannut sanoja heeelangåår:ia lukuunottamatta.

Peetu oli tehnyt meille aivan mielettömän hyviä vegaanisia “sillejä” munakoisosta. Laitan perussillin ja sinappisillin ohjeet tännekin, kunhan vaan saan kirjoitettua reseptit ylös. Graavilohen tilalla meillä oli vegaanipiireissä supersuosittua “porkalaa” – eli porkkanasta tehtyä leikettä. Sekin oli hurjan herkullista.

Ihan vegaanilinjalla ei kuitenkaan menty. Vuoden ensimmäisten uusien perunoitten kaverina oli myös ihan tavallista silli-silliä, amerikkalaiseen tyylin valmistettuja kananmunanpuolikkaita (devil egg), ranskankermaa etsetera.

Sillilounaan jälkeen svennet lähtevät koristelemaan ja pystyttämään juhannussalkoa. Pystytyksen jälkeen viralliseen ohjelmaan kuuluu tanssia salon ympäri (mm. “Pienet sammakot”… älkää kysykö! :D) ja kaikenlaisia kisailuja, kuten pussihyppelyä sekä muita yhteisleikkejä.

Tässä kohdin me hyppäsimme suomalaisiin perinteisiin ja läksimme juhannussaunaan. Oman puutteessa turvauduimme hyväksi havaittuun Hellasgårdenin saunaan. Vaikka siellä onkin ihan sähkökiuas, löylyt on varsin mainiot – ja ihan parasta on se, että saunasta pääsee suoraan järveen uimaan!

Järviveden lämpötila oli 18 astetta, mikä tuntui aluksi yllättävän vilpoisalta, mutta kun siihen tottui, en olisi halunnut nousta ylös ollenkaan. En tiedä lasketaanko, kun menee saunasta uimaan, mutta jos lasketaan, niin nyt tuli sitten heitettyä talviturkki samalla.

Saunan jälkeen oli ajatus, että käytäisiin keräämässä kukkia ja tehtäisiin viralliset juhannusseppeleet luonnonkukista. Muutaman tunnin saunominen oli kuitenkin tehnyt tehtävänsä ja oltiin niin nälkäisiä, että päätettiin tyytyä vain pöydän koristeeksi kerättyyn kimppuun ja painuttiin takaisin kotiin valmistelemaan illan grilliherkkuja.

Eilen oli koko päivä täällä aurinkoinen ja kaunis. Vaikkei ollutkaan mikään superlämmin, meidän tuulensuojaisella parvekkeella tarkeni erinomaisesti nauttia keskikesän juhlasta.

Grillissä valmistui marinoiduista kesäkurpitsoista ja kukkakaalista tehtyjä vartaita, halloumia, fetajuusto-aurinkokuivattutomaatti-ranskankerma -sörsselillä täytettyjä herkkusienen hattuja ja kevyesti paahdettua leipää. Nälkäinen bloggari ei näköjään malttanut ottaa niistä yhtään kuvaa. Kyytipojat: tsatsiki ja uusista perunoista rucolan, kapriksien ja tillin kanssa tehty herkullinen salaatti odottelevat pöydässä grillailujen kypsymistä.

Jälkkäriksi aivan taivaallisia seljankukkamarinoituja mansikoita mascarpone-vaahdon kanssa!

Tänään, juhannuspäivän aamuna, otimme tosi iisisti. Laiska aamu huipentui puolenpäivän aikaan nautittuun brunssiin, joka koostui pääasiassa eiliseltä jääneistä tähteistä.

Yöllä oli satanut sen verran, että päätimme brunssitella sisällä keittiössä. Sillä vaikka sade olikin jo lakannut, partsilla kaikki tuntui vähän kalsealta ja kostealta. Eipä se mitään haitannut, kun seura oli mitä parhainta ja pöytä notkui herkkuja.

Brunssin lomassa mietittiin, että millainen olisi juhannusaaton ohjelma, jos haluaisi toteuttaa kaikki keskeiset suomalaiset ja ruotsalaiset perinteet. Sillilounaasta se varmaankin alkaisi, sitten olisi juhannussalkoseremonioiden aika, jonka jälkeen mansikkakakkukahveiden kautta pitäisi kiirehtiä vihdan tekoon ja juhannussaunaan. Saunan jälkeen viimeistään pitäisi tehdä seppele, jos ei sitä ole saanut aikaiseksi jo ennen lounasta. Grillaus kuuluu onneksi molempien maiden perinteisiin, mutta sen jälkeen pitäisi tietty olla vielä kokko. Kokolta voisikin sitten palailla kotiin juhannustaikakukkia keräten – ja herätä aamulla tulevan puolison kasvot muistissa. :D

Aivan ihana juhannus kertakaikkiaan, vaikka perinteitä tulikin sovellettua ihan omaan tyyliin! Ei sitä näköjään tarvitse olla sen paremmin mökillä kuin saaristossakaan saavuttaakseen oikean ja aidon fiiliksen.

Ja nyt sitten kenenkään ei tarvitse tulla huomauttelemaan klassikkoja miten kesä on ohitse tai päivät lyhenemään päin. Omasta mielestäni kesä oikeasti vasta alkaa juhannuksesta – niin keskikesän juhlasta kuin puhutaankin.


Täydellinen kesä

Thursday 01. June 2017

Mistä täydellinen kesä on tehty? Mukavista matkoista, leppoisista aamuista, elvyttävistä kohtaamisista, iltauinneista, mansikoista ja lempeästi puhaltavasta tuulesta nyt ainakin.

Kesä on virallisesti alkanut ja sen kunniaksi aion paljastaa oman täydellisen kesäni rakennuspalikat.

  • Ensimmäinen kesäreissuni alkaa jo viikon päästä, kun suuntaamme rakkaitten ystävättärieni kanssa Bremeniin. Tykkään oikeastaan lomailla myös kotona, mutta mikään ei voita sitä tunnetta, kun matkustaa johonkin uuteen kohteeseen. Normaali arkielämä jää hetkessä taakse ja lomafiilis löytyy salamavauhtia. Täydelliseen kesään kuuluu siis matka heti kesän alkuun, koska silloin pääsen ihanaan rennonvapaaseen moodiin, joka säilyy, vaikka käynkin töissä viikon siellä, toisen täällä.
  • Oikeastaan kesätunnelma saapuu luokseni jo muutamaa päivää ennen Bremenin matkaa, kun Peetu tulee Uumajasta kotiin pariksi kuukaudeksi. Eli hyviä uutisia kaikille teille, jotka kaipailette Peetun asukuvia takaisin ohjelmistoon: siitä huolimatta, että neidon kesätyö laivalla asettaa omat haasteensa aikatauluille, on todennäköistä, että ainakin jotkut asut ehdin ikuistaa.
  • Kesän toinen reissuni suuntautuu Uumajaan. Peetulla on vielä kaksi vuotta opintoja jäljellä ja neito päätti muuttaa pois opiskelija-asuntolasta. Ihana, suhteellisen iso (43 neliötä), parvekkeellinen yksiö löytyi läheltä arkkitehtikoulua – ja vielä kohtuuhintaan. Matkani päätarkoitus on ajaa Peetun muuttokuorma uuteen osoitteeseen ja (todennäköisesti) autella vanhan kämpän siivouksessa. Olen kuitenkin varannut visiitille sen verran aikaa, että ehdimme varmasti fiilistellä muutenkin. Tavoitteena on ehtiä käydä illallisella huippuhyvässä Köksbarenissa. Ja ehkä jopa brunssilla Stora Hotellet -hotellissa.

  • Vain viikko Uumajan reissun jälkeen on aika suunnata Suomen Turkuun. Tunnustettakoon, että kyllä, se oli Ultra Bra, joka sai allekirjoittaneen ystävättärineen hankkimaan liput Ruisrockiin. Sen jälkeen olen ihastellut line uppia ja näyttää siltä, että katsottavaa ja kuultavaa riittää yllin kyllin kaikille päiville! Ja tuntuuhan se aika mahtavalta, kun on festarit tiedossa!
  • Ruisrockin jälkeen on tiedossa viikko Tampereella. Luvassa on yhdessäoloa äiskän ja ystävien kanssa, hyvää ruokaa ja Pyynikin mäntyjen huminaa. Ihanaa!
  • Myös kotikaupungissa voi turisti-lomailla – tämä on todistettu jo useina edelliskesinä. Tinni on tulossa viikoksi Tukholmaan ja tunnen jo nyt, että tästä on tulossa yksi kesäni highlightseista!
  • Eikä siinä vielä kaikki! Elokuun alkupuolella on tiedossa golfin green card -kurssi. Kävin viikko sitten tutustumassa lajiin läheisellä golf-klubilla ja olin välittömästi aivan myyty. Tunnen jo nyt ytimissäni, että tulen niin hurahtamaan lajiin.
  • Kesän loppupuolta merkkaa aina Tukholman muotiviikko ja työn johdosta tehty Berliinin reissu. Näiden kahden suhteen tarkemmat suunnitelmat on vielä tekemättä, mutta odotan innolla kumpaakin. Ilman niitä tuntuisi oma kesäni ihan vajanaiselta.

Kaikenlaista ihanaa ja mukavaa on siis tiedossa. Tuntuu siltä, että tästä kesästä on tulossa todella upea!

Varsinaisten suunnitelmien lomaan jää riittävästi tavallista, rauhallista ja ihanaa arkea. Silloin tavoitteena on toteuttaa kesäistä bucket list -listaani, eli haluan ainakin:

  • käydä iltauinilla mahdollisimman usein
  • katsella auringonlaskua brygganilla
  • hörppiä aamukahvia kaikessa rauhassa aamukasteisella parvekkeella
  • saunoa järven rannalla
  • kerätä villikukkia maljakkoon
  • lukea ainakin kaksi dekkaria
  • maalata akvarelleja auringon noustessa
  • retkeillä merenrantaan piknikille
  • nauraa niin, että vatsa tulee kipeäksi
  • grillata tuoreita maisseja omalla parvekkeella
  • pötkötellä auringossa niin, että lämmön tunne jää muistiin koko seuraavaksi talveksi
  • päättää, että aurinkolasit ja huulikiilto on aivan riittävä ehostus kaupungille
  • nukkua heti tästä päivästä lähtien ikkuna auki, jotta voin heti herättyäni kuunnella lintujen laulua!

Ihanaa kesäkuun ensimmäistä! Tehdään tästä kesästä upein ikinä (eikä anneta vaihtelevien kelien tai säätiedotuksen lupaaminen räntäsateen pilata mielialaa)!!

Kuvat on otettu kotikulmiltani, tavallisen peruslenkkini varrelta. :)


Miten minusta tuli äiti

Monday 29. May 2017

Ruotsissa on tänään äitienpäivä.

Heräsin aamulla puoli kahdeksalta messengerin plingahdukseen; Karkki siellä lähetteli toivotuksiaan juhlapäivän kunniaksi. Aamukahveita en ole tainnut enää vuosiin saada sänkyyn ja muutenkin äitienpäivän vieton intensiivisyys on meillä vaihdellut. Joskus ollaan kakuteltu kunnolla, joskus homma on ohitettu tekstiviestein.

Tänä vuonna sain lapsukaisiltani ihanan lahjan: moskiittoverkkoja, rokotuksia, ravintolisiä, vedenpuhdistustabletteja ja muuta tärkeää lähti Unicefin kautta niille maailman äideille, jotka joutuvat kamppailemaan lastensa terveyden ja hengissä pysymisen, riittävän ravinnon ja puhtaan veden saatavuuden kanssa. Liikutuin todella ihanasta lahjasta – ja siitä, miten upeat ja fiksut tyttäret olen onnistunut saamaan.

Tänä vuonna emme viettäneet päivää yhdessä muuta kuin virtuaalisesti. Karkki on melkein tuhannen kilometrin päässä etelässä, Karlskronassa – ja Peetu yhtä kaukana pohjoisessa, Uumajassa. Ihan matkustusteknisistä syistä varsinaiset juhlallisuudet hoidetaan, kun olemme taas kaikki samalla paikkakunnalla.

Pitkin päivää olen kuitenkin miettinyt äitiyttäni, äitinä olemista, lapsiani. Sitä, miten tajuttoman kaukaiselta tuntuu ne ajat, kun olin raskaana ja tytöt vauvoja. Toisaalta en voi mitenkään käsittää, mihin kaikki aika on mennyt, missä välissä Karkista ja Peetusta kasvoi aikuisia, nuoria naisia.

Oli pakko kaivaa esiin vanhoja valokuvia, että saisin vähän konkreettisemman otteen ajan kulusta.

Tuossa ylläolevassa kuvassa on vasemmalla vauvamasu Karkista ja oikealla Peetusta. Keräsin kummankin raskauden aikana reilut 25 kg painoa, mikä kyllä näkyy. En tuntenut itseäni kauniiksi tai hehkeäksi ikinä odotusaikana – lähinnä ensin huonovointiseksi ja sitten ryhävalaaksi. Koin, että suurin kohteliaisuus, minkä voi saada, on se, että raskaus ei näy ollenkaan.

Olin suhteellisen nuori, kun aloin odottaa Karkkia (ja ei, se ei ollut 50-lukua, jolloin “oli tapana” haluta lapsia jo hädin tuskin parikymppisenä). Ensimmäiset visiitit terveydenhoitolaitoksissa olivat hämmentäviä: kaikkien ensimmäinen kysymys oli, aionko pitää lapsen. Useimmat toki peittivät hämmästyksensä, kun kerroin, että kyllä ja että raskaus on ihan suunniteltu ja toivottu, mutta eivät kaikki. Minulle oli jo alle kaksikymppisenä sanottu, että lastentekoa ei kannata lykätä, jos vain mahdollista, sillä muuten en välttämättä tulisi raskaaksi ollenkaan.

Raskausaika meni “siinä sivussa”. Olin kovasti marinoitu siihen ajatusmaailmaan, että raskaus ei ole sairaus ja että koko maailman sivu on naiset tehnyt lapsia, joten turha siitä on nyt vouhkata. Ei tehrä tästä ny numeroo -ajattelu ajoi siihen, että suhtauduin raskauteen kuin finniin leuassa – näkyyhän se, mutta ei sille mitään voi, eletään nyt vaan niinkuin ei mitään. Rakkain muistoni Karkin odotusajalta on se, kun pienellä vauvalla oli koko ajan hikka.

Osasyy siihen, että en ollenkaan keskittynyt laskeutumaan ensimmäiseen raskausaikaani oli se, että olin perustanut yrityksen (nimeltään Go 4 it – toim. huom) juuri samoihin aikoihin, kun testi näytti plussaa. Teimme yhtiökumppaneitteni kanssa töitä käytännöllisesti katsoen 24/7, eikä aikaa tai energiaa jäänyt oman kropan ihmeeseen keskittymiseen.

Huono omatunto. Kyllä, monesta asiasta, tekemisistä ja tekemättä jättämisistä on jäytävä huono omatunto. Kaikkia syitä en voi enkä osaa mainita – ja toisaalta listasta tulisi niin pitkä, että eihän sellaista yhteen blogipostaukseen voi kirjoittaa. Yksi asia Karkin syntymisen jälkeen on kyllä ylitse muiden: Miten sitä nuori penska-äiti on niin itseään täynnä, että lähtee kymmenen päivän ikäisen vauvan kanssa takaisin töihin?

Olin vihdoin saanut sen ihanan vauvan, jota olin niin kovasti toivonut, mutta sitten en osannutkaan olla kotona. En kyennyt olemaan vauvakuplassa viikkoa kauempaa ja tunsin pakolliseksi kopata pikkuisen kainaloon ja palata ompelukoneen ääreen.

Toisaalta puolustuksekseni pitää sanoa, että yksityisyrittäjänä minulla oli ihan joustava olo työmaalla. Imetykset sujuivat, vauvalla oli koko ajan seuraa ja oma äitini vei Karkin joka päivä vähintään parin tunnin lenkille Pyynikille raikkaaseen ilmaan, pois kangaspölystä. Järjestelyä kesti lisäksi vain niin kauan, kunnes Karkki alkoi liikkua niin paljon, ettei leikkuupöydällä pötköttely ollut enää turvallista.

Vappukävelylle lähdössä reilun vuoden ikäisen Karkin kanssa.

Äidiksi tuleminen muuttaa, mutta olin niin onnekas, että koin muuttumisen omalla kohdallani positiiviseksi ja luonnolliseksi. Raskausaikana olin saanut kuulla aivan valtavan määrän varoituksia ja kauhuskenaarioita. Miten vauva huutaa yökaudet ja äiti tulee hulluksi, kun ei saa nukkua. Omalle vanhalle elämälleen saa varoittelijoiden mukaan heittää hyvästit ja mitään kivaa ei enää voi tehdä, koska vauva.

Itselläni ei ole sisaruksia, enkä ollut 15-vuotiaana tekemiäni lyhyitä lastenhoitopestejä lukuunottamatta ollut käytännöllisesti katsoen lainkaan tekemisissä lasten, saatika sitten vauvojen, kanssa ennen Karkin syntymää. Siksi olin kai niin valmis uskomaan siihen, että vauva-aika on ihan painajaista, hyvä, jos selviää järjissään siitä showsta.

Heti ensimmäisistä hetkistä yhdessä vastasyntyneen Karkin kanssa tajusin, että minulle ei oltu kerrottu kaikkea. Vauvahan oli ihan valtavan ihana! Meillä oli tosi mukavaa yhdessä ja olin aivan ällikällä päähän lyöty, miten kivaa kaikki oli. Karkki söi ja nukkui – oli tyytyväinen ja iloinen vauva, jonka kanssa oli mahtava myyssata ja hommailla kaikkea. En voinut uskoa hyvää tuuriani, kun tajusin, että saan ottaa sen ihanan vauvan mukaani kotiin synnytyslaitokselta.

Yhden lapsen kanssa on oikeastaan aika helppo jatkaa elämää entiseen tapaan – etenkin, jos tyyppi sattuu olemaan perustyytyväinen, utelias ja iloinen pakkaus, kuten Karkki. Kaikki muuttuu, kun perheeseen tulee toinen lapsi. Kaksi on jo lauma, joka ei kulje yhtä helposti kaupungilla, kylässä, matkoilla ja muissa menoissa. Itsestäni tuntuu, että meistä tuli virallinen lapsiperhe vasta, kun Peetu syntyi.

Olin edelleen varsin nuori synnyttäjä, 27-vee, kun odotin Peetua. Kolmen vuoden ikäero oli ihan harkittu ja tulin raskaaksi melkein heti, kun Kauppakorkean pääsykokeet oli ohi ja aloimme suunnitella pikkusisarusta Karkille. Opiskelupaikka järjestyi ja verrattuna edelliseen, yrittäjänä kokemaani raskauteen, oli yliopistoelämä lunkia ja mukavaa. Ehdin fiilistellä enemmän ja vaikka tälläkään kertaa en kokenut mitään “onpas upeaa olla raskaana” -tunteita, en pyrkinyt kieltämään olotilaani tai olemustani itseltäni tai muilta.

Peetu 2 kk hiukopalalla kummitädin häissä.

Peetun vauva-aikaa väritti paljon erittäin vakavaksi ja vaikeaksi osoittautunut allergia. Nyt sain todella maistaa sitä, miltä tuntuu valvoa yökaudet lapsen kanssa, joka on ihottumaisen ihonsa kanssa niin tuskainen, ettei pysty nukkumaan. Jälkeenpäin olen ajatellut, miten hyvä oli, että olin niin nuori. Muistan ajatelleeni monet kerrat, että kai nyt tässä jaksan valvoa, kun vain hetki sitten riekuin pikkutunneille ja pidempäänkin Doriksessa.

Valvomista pahempaa oli se, kun näki, kuuli ja tunsi, että toisella on ihan kamalan paha olla, eikä sille pysty tekemään mitään. Se tuntui kauhealta jotenkin tosi primitiivisellä tasolla. Tunsin olevani todella epäonnistunut, kun en voinut helpottaa vauvani oloa.

Itselläni ei ole koskaan ollut mitään allergioita ja koko se maailma oli siksi aivan uusi. Opin havainnoimaan Peetun reaktioita ja luottamaan siihen, että lapsi tietää jossain määrin itse, mikä sopii ja mikä ei. Tilannetta ei erityisesti helpottanut vanhan koulukunnan neuvolan täti, jonka tokaisu “rouva hyvä, ei perunalle voi olla allerginen” on jäänyt erityisesti mieleen.

Peetun vointi paheni asteittain ja onneksi pääsimme Suomen johtavan allergialääkärin potilaiksi. Pikkuhiljaa opin minäkin ja elämä alkoi vähitellen tasaantua. Nyt tänään tuntuu enää kaukaiselta painajaisunelta ne kolme kertaa, jolloin oli todellinen, sydäntä jäätävä läheltä piti -tilanne.

Karkin ensimmäinen kommentti nähdessään pikkusiskonsa synnytyslaitoksella “no, siinä se mun vauva nyt on!” kuvastaa hyvin näiden kahden ihanan suhdetta.

Meitä oli kovasti varoiteltu mustasukkaisuudesta, Karkki oli jo kolme vuotta ehtinyt tottua elämään ainoana lapsena ja kaiken keskipisteenä. Ystäville ja sukulaisille muistutettiin, että vauva ei vielä tajua huomionosoituksista mitään, mutta isosisko kylläkin. Meillä tuo ei mennyt ihan niin. Karkki oli niin ylpeä vauvastaan, että oli suorastaan loukkaantunut, jos vieraat vitkuttelivat hänen kuulumisiaan kysellen, eivätkä heti rynnänneet Peetua ihastelemaan.

Tärkeintä, mitä elämässäni on, on olla äiti näille kahdelle. Välillä en voi edes käsittää, miten olen voinut olla niin onnekas, että olen saanut kaksi niin upeaa ihmistä elämääni. Mistään en ole oppinut niin paljon ihmisenä olemisesta, rakkaudesta, ystävyydestä, anteeksiannosta, onnellisuudesta ja elämästä kuin omilta lapsiltani. He ovat kasvattaneet minua paljon enemmän kuin minä heitä.

Äitienpäivä on jo tässä kirjoitellessani kääntynyt yöksi. Painun nyt nukkumaan sydän täynnä kiitollisuutta ja rakkautta. Ihanaa uutta viikkoa kaikille! <3


Että sellainen vappu…

Sunday 30. April 2017

Ihanaa, onnellista, hauskaa ja kaikinpuolin onnistunutta kevään juhlaa, Vappua 2017!

Ruotsissa vappu ei ole ihan samanlainen suurtapahtuma kuin siellä rakkaassa entisessä kotimaassani. Aluksi tuntui tosi oudolta, ettei ole mitään vappuhöpinää: brunssimenuiden suunnittelua työkavereiden kanssa lounastunnilla, kevään juhlan outfitien vatvomista tai ah-niin-pakollista mahdollisen säätilan pohdintaa sataako piknillä lunta vai rakeita. Vuodet svennelässä on kuitenkin tehnyt tehtävänsä, enkä enää odota oikeastaan kuin yhtä aina niin tarpeeseen tulevaa vapaapäivää officelta.

Tänä vuonna kaikki on kuitenkin toisin. Vappuviikonloppuni oli poikkeuksellisesti täynnä kaikenlaisia kivoja suunnitelmia, tapaamisia, illallisia hyvässä seurassa ja kaiken huippuna aivan ihanat uima-allasbileet tänään, vappuaattona. Mutta kuinkas sitten kävikään?

Jo muutaman viikon vaivannut on-off -vilustuminen paheni loppuviikosta ja heräsin eilen kunnon flunssassa. Ryhtymättä sen tarkemmin analysoimaan sairaskertomustani, voin kertoa, että kun en normaalisti ole ikinä kuumeessa, tuntuu 38,6 asteen lämpötila aika napakalta. Tänään on tilanne kuumeen suhteen rauhallisempi, mutta ajatuskin siitä, että tekisin jotain haastavampaa kuin köpöttelisin keittiöön keittämään teetä ja makaisin punkassa Netflix seuranani, tuntuu täysin mahdottomalta.

Joskus näin – ja suoraan sanottuna olen painanut koko kevään niin tukka putkella, että tämä tuntuu selvältä viestiltä: nyt on aika antaa kropan levätä!

Pikkuisen elättelen toiveita, että olisin jo huomenna sen verran kunnossa, että pääsen iskemään sormeni multaan ja alkamaan tämänkeväisen projektin parvekkeen muuttamiseksi kunnon kesäkeitaaksi. Tosin yhtä ihanaa kukkaloistoa tuskin päivässä saa aikaiseksi kuin mitä tuossa kuvassa, joka on napsaistu partsilta muutama vappu sitten.

No, kyllä se kevät ja kesä sieltä vielä tulee. Huomenna voi jo olla vaikka kuinka lämmintä ja ihanaa – vaikka tänään sataisikin räntää!


Postikortteja Karlskronasta!

Tuesday 18. April 2017

Että osasikin olla ihana ja voimaannuttava pääsiäinen!

Läksin tosiaan matkaan torstaina lyhyen työpäivän jälkeen ja vietin pääsiäisen Karkin uudessa, joskin väliaikaisessa kotikaupungissa. (En muuten ikinä lakkaa ihastelemasta ja ihmettelemästä ruotsalaista käytäntöä, että aina ennen arkipyhää töitä tehdään vain ns. puolikas päivä! Toimistorottailun iloja tällaiset pienet asiat.)

Oli niin ihana nähdä Karkin uusi koti, kävellä hänelle tutuksi tulleita reittejä työpaikalle tuomioistuimeen, treenipaikalle ja lempparibaariin. Ja tosiaan perjantaina 24-vuotissynttäreitään viettänyt Peetu lennähti myös paikalle, joten saimme viettää todellista laatuaikaa perheen kanssa.

Karlskrona ei ehkä ole suomalaisille niin kovin tuttu matkailukaupunki, mutta täkäläiset tietävät sen kyllä. Itse kaupunki ei ole suuren suuri, väkiluvultaan vain aavistuksen Rovaniemeä isompi, mutta värikäs, joka paikassa yhä läsnä oleva historia ja superkaunis saaristoympäristö houkuttelee varsinkin kesäaikaan paljon matkailijoita.

Koko Ruotsin aurinkoisimpana kaupunkina tunnettu Karlskrona on perustettu 1680 merivoimien tukikohdaksi. Nyt, yli 300 vuotta myöhemmin se toimii yhä edelleen tuossa tehtävässä. Ei siis mikään ihme, että kaikenlainen mereen, merenkäyntiin ja laivoihin liittyvä on merkittävässä asemassa koko kaupungissa.

Peetu ottaa kuvan saaren kartasta siltä varalta, että satuttaisiin eksymään. Meidän porukan suuntavaistolla se ei kyllä olisi mikään yllätys…

Juuri mikään ei maistu niin hyvältä kuin retkikahvi meren rannassa auringon paistaessa!

Paitsi ehkä grillattu retkimakkara!

Perheen peiliselfie!

Karlskronan kunta koostuu yli 1600 saaresta, luodosta etsetera, mikä tekee siitä aivan ihanan matkakohteen ulkoilusta pitäville! Me käytiin päiväretkellä Aspön saarella. Ilmainen lautta vei saarelle noin vartissa ja pienen patikoinnin päätteeksi päästiin tutustumaan Drottningskärin linnoitukseen. Vuonna 1998 UNESCON maailmanperintökohteeksi valittu linnoitus oli tosin näin parhaimman turistisesongin ulkopuolella kiinni, mutta hyvin sitä pääsi fiilikseen ihan ulkopuolelta ihaillenkin.

Karlskronan merimuseo on tosi suosittu – enkä yhtään ihmettele miksi. Neljän tunnin visiitti ei riittänyt kuin pintaraapaisuun kaikesta kiinnostavasta. Pelkästään autenttisessa sukellusveneessä olisi voinut viettää vaikka miten paljon aikaa. No, sovittiin tyttöjen kanssa, että seuraavalla reissulla sitten lisää!

Syntymäpäiväsankari-Peetu <3

Photo bombing doing right!

Nähtävyyksien ja saaristomaisemissa tehtyjen kävelyretkien lisäksi pääsiäiseen kuului tietty myös hyvää ruokaa ja lautapelejä. Yllättäen voitin Karlskrona quizzin, mutta hävisin kyllä sekä ristiseiskat että Monopolin… :D

Kotiin Tukholmaan palasin hiukan haikeana, mutta hyvillä mielin. Molemmat lapsukaiset tuntuvat viihtyvän elämäntilanteissaan ja vaikka se nyt juuri tällä hetkellä tarkoittaa sitä, että kumpikin on äiskästä satojen kilometrien päässä, on kuitenkin ihana tietää, että heillä menee hyvin.

Karlskronaa voi suositella lämpimästi matkailukohteeksi erityisesti kaikille, jotka etsivät hiukan rauhallisempaa mutta superkaunista ja historiallista kaupunkikohdetta. Varsinkin auto-/campingmatkailijoille tuo on aivan timantti, sillä kaupungista menee suora lautta Puolan aurinkorannoille. Itseänikin alkoi kiinnostaa road trip Karlskronan kautta Puolaan ja siitä Suomen kautta takaisin Tukholmaan. Tosin näin autottomana sinkkuna saattaapi olla, että suunnitelma lykkääntyy johonkin epämääräiseen tulevaisuuteen. :)

Sen sijaan Karlskronaan palaan kyllä oikein mielelläni mitä pikimmin!