Postikortteja Karlskronasta!

Tuesday 18. April 2017

Että osasikin olla ihana ja voimaannuttava pääsiäinen!

Läksin tosiaan matkaan torstaina lyhyen työpäivän jälkeen ja vietin pääsiäisen Karkin uudessa, joskin väliaikaisessa kotikaupungissa. (En muuten ikinä lakkaa ihastelemasta ja ihmettelemästä ruotsalaista käytäntöä, että aina ennen arkipyhää töitä tehdään vain ns. puolikas päivä! Toimistorottailun iloja tällaiset pienet asiat.)

Oli niin ihana nähdä Karkin uusi koti, kävellä hänelle tutuksi tulleita reittejä työpaikalle tuomioistuimeen, treenipaikalle ja lempparibaariin. Ja tosiaan perjantaina 24-vuotissynttäreitään viettänyt Peetu lennähti myös paikalle, joten saimme viettää todellista laatuaikaa perheen kanssa.

Karlskrona ei ehkä ole suomalaisille niin kovin tuttu matkailukaupunki, mutta täkäläiset tietävät sen kyllä. Itse kaupunki ei ole suuren suuri, väkiluvultaan vain aavistuksen Rovaniemeä isompi, mutta värikäs, joka paikassa yhä läsnä oleva historia ja superkaunis saaristoympäristö houkuttelee varsinkin kesäaikaan paljon matkailijoita.

Koko Ruotsin aurinkoisimpana kaupunkina tunnettu Karlskrona on perustettu 1680 merivoimien tukikohdaksi. Nyt, yli 300 vuotta myöhemmin se toimii yhä edelleen tuossa tehtävässä. Ei siis mikään ihme, että kaikenlainen mereen, merenkäyntiin ja laivoihin liittyvä on merkittävässä asemassa koko kaupungissa.

Peetu ottaa kuvan saaren kartasta siltä varalta, että satuttaisiin eksymään. Meidän porukan suuntavaistolla se ei kyllä olisi mikään yllätys…

Juuri mikään ei maistu niin hyvältä kuin retkikahvi meren rannassa auringon paistaessa!

Paitsi ehkä grillattu retkimakkara!

Perheen peiliselfie!

Karlskronan kunta koostuu yli 1600 saaresta, luodosta etsetera, mikä tekee siitä aivan ihanan matkakohteen ulkoilusta pitäville! Me käytiin päiväretkellä Aspön saarella. Ilmainen lautta vei saarelle noin vartissa ja pienen patikoinnin päätteeksi päästiin tutustumaan Drottningskärin linnoitukseen. Vuonna 1998 UNESCON maailmanperintökohteeksi valittu linnoitus oli tosin näin parhaimman turistisesongin ulkopuolella kiinni, mutta hyvin sitä pääsi fiilikseen ihan ulkopuolelta ihaillenkin.

Karlskronan merimuseo on tosi suosittu – enkä yhtään ihmettele miksi. Neljän tunnin visiitti ei riittänyt kuin pintaraapaisuun kaikesta kiinnostavasta. Pelkästään autenttisessa sukellusveneessä olisi voinut viettää vaikka miten paljon aikaa. No, sovittiin tyttöjen kanssa, että seuraavalla reissulla sitten lisää!

Syntymäpäiväsankari-Peetu <3

Photo bombing doing right!

Nähtävyyksien ja saaristomaisemissa tehtyjen kävelyretkien lisäksi pääsiäiseen kuului tietty myös hyvää ruokaa ja lautapelejä. Yllättäen voitin Karlskrona quizzin, mutta hävisin kyllä sekä ristiseiskat että Monopolin… :D

Kotiin Tukholmaan palasin hiukan haikeana, mutta hyvillä mielin. Molemmat lapsukaiset tuntuvat viihtyvän elämäntilanteissaan ja vaikka se nyt juuri tällä hetkellä tarkoittaa sitä, että kumpikin on äiskästä satojen kilometrien päässä, on kuitenkin ihana tietää, että heillä menee hyvin.

Karlskronaa voi suositella lämpimästi matkailukohteeksi erityisesti kaikille, jotka etsivät hiukan rauhallisempaa mutta superkaunista ja historiallista kaupunkikohdetta. Varsinkin auto-/campingmatkailijoille tuo on aivan timantti, sillä kaupungista menee suora lautta Puolan aurinkorannoille. Itseänikin alkoi kiinnostaa road trip Karlskronan kautta Puolaan ja siitä Suomen kautta takaisin Tukholmaan. Tosin näin autottomana sinkkuna saattaapi olla, että suunnitelma lykkääntyy johonkin epämääräiseen tulevaisuuteen. :)

Sen sijaan Karlskronaan palaan kyllä oikein mielelläni mitä pikimmin!


Ihanaa ja rentouttavaa pääsiäistä!

Thursday 13. April 2017

Terkkuja Bromman lentokentältä!

Olen juuri lähdössä pääsiäisen viettoon Karlskronaan, missä Karkki asustelee nykyään. Niin ihana nähdä lapsukaisen tämänhetkinen koti ja kaikki ympyrät, jossa hän viettää arkeaan.

Kirsikkana cocktailissa on se, että Peetukin on tulossa. Huomenna neitokainen, mun pikku beibi, täyttää 24 vuotta!!

Ajattelin viettää hetken somehiljaisuutta tässä pyhien aikana. Tuntuu, että nyt jos koskaan on hyvä ja oikea hetki jättää online-elämä ja keskittyä olemaan tässä hetkessä ihan täysillä.

Ihanaa ja rentouttavaa pääsiäisen aikaa kaikille Go 4 it vol. 2 -blogin lukijoille!


Kun terrorismi tulee iholle

Saturday 08. April 2017

Miltä oikein tuntuu, kun se, mitä on lukenut lehdissä, nähnyt uutisissa ja vain – muka -kauempaa viisaana tarkastellut, tuleekin ihan lähelle, koskettaa?

Varmaan teistä jo kaikki tietääkin, että eilen iltapäivällä joku hullu kaappasi Spendrupsin kaljakuljetuksia hoitavan kuorma-auton, ajoi pitkin suosittua Drottninggatanin kävelykatua ihan Tukholman ytimeen ja lopulta sisään keskustan Åhlénsin isosta näyteikkunasta. Matkalla auto törmäsi kaikkiin ihmisiin, jotka eivät ehtineet alta pois. Neljä on menettänyt henkensä, viisitoista joutui sairaalahoitoon ja ainakin yksi koira silppuuntui hullun raivokkaan ajomatkan vuoksi. Sairaalaan joutuneista vielä yhdeksän tila on epävakaa.

Auton vauhti on ollut aivan järjetön. Tosin Drottninggatanin betonileijonien tarkoitus on ollut pitää asiattomat autoilijat pois kävelykadulta – ei pysäyttää sekopäätä, joka ajaa painavalla kulkuvälineellä tuhatta ja sataa. Auton kaappauspaikka on kätevästi ylämäessä, siitä on tainnut saada hyvät alkuvauhdit terroriteoille.

Olen vieläkin vähän shokissa. En kykene lopettaa uutislähetysten seuraamista, vaikka eihän se enää mitään auta. Kuorma-auton kuljettaja on ilmeisesti pidätetty ja globaalisti ajateltuna vahingot ovat numeroissa mitattuna kuitenkin melko rajalliset. Mikään media ei ole kuitenkaan maininnut sitä koiraa.

Inhimillisen kärsimyksen määrää ei voi mitata numeroilla.

Sain tiedon iskusta, kun olin vielä toimistolla. Tampereen lentokoneeseen astuvat Karkki ja Peetu viestittelivät messengerissä, että kai äiskällä on kaikki hyvin. Silloin en vielä tiennyt mistään mitään.

Pikaiset tsekkaukset täkäläisiltä uutissivustoilta – ja tajusin, että juuri tismalleen se paikka, jossa minun olisi tarkoitus olla noin 28 minuutin päästä, oli joutunut terrori-iskun kohteeksi.

City Åhlénsin pääsisäänkäynti on tosi suosittu treffipaikka. Siinä on tilaa, katos huonon sään yllättäessä, ovista huokuu lämmintä ilmaa kylmällä säällä ja siihen on helppo tulla niin jalan kuin kaikilla mahdollisilla kulkuvälineillä.

Itse olin sopinut treffit neljäksi juuri tuonne Peetun kaverin Linan kanssa. Lina on tulossa pääsiäiseksi kissavahdiksi, kun itse pääsen vihdoinkin Karlskronaan Karkin uutta kotia ja kotikaupunkia tsekkaamaan.

Tarkoitukseni oli lähteä ajoissa kaupungille. Oli yhtä sun toista asiaa. Piti käydä Clasulla (korttelin päässä Åhlénsista Drottninggatanilla) hakemassa pölypusseja ja Åhlénsilla tsekkailemassa meikkivoiteita (tarvitsen jonkun kunnollisen!!). Jäin kuitenkin jumiin toimistolle jonkun triviaalin työhomman kanssa. Muuten olisin ollut tismalleen iskun sydämessä, tismalleen silloin, kun se tapahtui.

Nämä kuvat on ottanut kollegani ja ystäväni Hanna eilen, kun olimme tavallisella lounaan jälkeisellä kävelylenkillä. Tuntuu hiukan oudolta katsella kuvia nyt, kaiken tapahtuneen jälkeen.

Muistan hyvin, miten kuvaustilanteessakin kelasin viikonlopun to do -listaa. Miten tärkeää oli, että pääsen ajoissa kotiin, että ehdin tehdä asiat x, y ja z.

Vielä silloin en todellakaan voinut kuvitellakaan, että asiat eivät mene niinkuin olin suunnitellut. Että on aivan mahdotonta päästä keskustaan – ja jos pääsisikin, sinne ei suositeltu kenenkään menevän. Että jään jumiin toimiston liepeille ja olen kotona vasta yhdeksän jälkeen illalla. Että suunnittelemani tapaamispaikka on tuusannuuskana ja elämä sellaisena, kun sen on tähän asti ajatellut, on loppu.

Läksin perjantaina toimistolta puoli neljän aikaan. Siinä vaiheessa olin jo jossain määrin tietoinen, että jotain on tapahtunut. Ihan tarkalleen mitä, sitä en tiennyt.

Lähimmällä tunnelbana-asemalla tilanteen vakavuus alkoi kirkastua. Kaikki raideliikenne oli pysähdyksissä ja virkapukuiset vaksit kehoittivat kaikkia pysymään kaukana asemasta. Laitoin viestin kissavahti-Linalle ja sain melkein hermoromahduksen, kun hän ei vastannut heti. Pelkäsin, että hän olisi ollut ajoissa paikalla ja siksi yksi iskun uhreista. Tunsin, että en voisi ikinä antaa itselleni anteeksi, jos Linalle olisi tapahtunut jotain sen vuoksi, että hän on ajoissa ehdottamassani tapaamispaikassa.

Lina vastasi kuitenkin hetkisen kuluttua ja sanoi olevansa turvassa.

Siitä alkoi oma projektini miten päästä kotiin. Kaikki raideliikenne oli tosiaan seis ja bussejakin kulki vain satunnaisesti – ja aina niin täynnä, että huristelivat pysäkin ohi pysähtymättä. Eihän mulla mitään hätää ollut. Käytiin siinä sitten pizzalla parin kohtalotoverin kanssa ja odoteltiin kaaoksen selkiintymistä. Todo-listalla olevat asiat jäivät tekemättä, mutta se tuntui aikas minimaaliselta uhraukselta tällaisessa tilanteessa.

Elämä jatkuu ja täytyy sanoa, että olen itseasiassa aika ylpeä kotikaupungistani. Varsinkin sosiaalinen media on ollut täynnä saman suuntaisia viestejä: meitä ei lannisteta, elämä jatkuu, pelolle ei anneta valtaa.

Jo eilen sai havaita kylmiksi ja cooleiksi moitittujen tukholmalaisten sydämellisyys ja auttamishalu: hastagillä #openstockholm yksityiset ihmiset tarjosivat kyytiapua ja avasivat kotinsa ihan vieraillekin ihmisille, jotka olivat jumissa julkisen liikenteen pysähdyksen takia.

Monet keskustan putiikit ja muut organisaatiot tarjosivat myös suojaa. Riskialueen ulkopuolella, mutta kävelymatkan päässä, sijaitseva Dagmarin putiikki ja entisen kollegani luotsaama Scenkonstmuseet ilmoittelivat sekä Twitterissä että Facebookissa, että heille sopii tulla turvaan.

Päiväkodit ilmoittelivat niinikään Facebookissa, että vanhempien ei tarvitse olla huolissaan, toimintaa pidetään yllä niin kauan kuin tarvitaan. Yksi mahtavimpia esimerkkejä yhteishengestä on mielestäni se, kun paikallinen ruokakauppaketju ilmoitti, että lapset voivat tulla sinne “ostoksille”, jos on tarvis, ja vanhemmat voivat maksaa myöhemmin.

Sosiaalisia medioita parjataan milloin mistäkin, mutta eilen ne olivat todellinen apu. Kaikki puhelinverkot olivat niin ylikuormittuneita, että mitkään puhelut eivät menneet läpi tai katkesivat saman tien. Somen kautta sai kuitenkin tarvittavaa tietoa ja sai ilmoiteltua itsestään.

Yhteenvetona kaikesta: on ihan järkyttävää, kun jotain sellaista, mitä normaalisti on tottunut kuulemaan vain uutisissa, tapahtuukin juuri siinä, missä itse on, omalla kotinurkalla. Toisaalta on ollut ihan mielettömän upeaa nähdä ja kuulla, miten voimakkaasti kaikki kanssaeläjät täällä Tukholmassa on sitä mieltä, että terrorismi ei meitä riko. Me jatkamme elämäämme emmekä anna pelolle emmekä pelon tekijöille valtaa.

Siksi kai tänään tuntuu ihan randomin perjantaisen asun postaaminen melkein kannanotolta.

  • t-paita, Marni x H&M
  • housut, H&M
  • neuletakki, Filippa K
  • trenssi, Monki
  • tennarit, Adidas Originals, Superstar


Aidosti positiivinen ja lämmin

Monday 27. March 2017

Yksi mahtavimmista asioista bloggaamisessa on se, että sitä on saanut tutustua mitä ihanimpiin ihmisiin. Upeita ja persoonallisia naisia on lukuisia – kaikki omalla tavallaan huikeita tyyppejä. Kuitenkin, kun Doven kampanjan tiimoilta sain haasteen kehua jotakuta bloggari-kollegaa, oli aivan ilmiselvää, että haluan osoittaa kehuni At Maria’s -blogin positiiviselle ja aurinkoiselle Marialle. Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Doven kanssa.

Dovelta on tulossa uusi tuotesarja, josta tulen kertomaan vähän myöhemmin lisää. Sen kanssa jatkuu Doven tyyli, jossa Real Beauty -hengessä korostetaan kaikenlaisten naisten kauneutta. Itselleni aihe on hyvin läheinen ja haluan myös omalla esimerkilläni osoittaa, että ei ole vain yhteen muottiin mahtuvaa kauneutta ja tyyliä. Erilaisuus on valtava voima ja rikkaus!

Aidoin kauneus tulee sisältä, hehkuu ja valaisee koko olemuksen. Maria on tästä hyvä esimerkki – positiivisempaa ja aidosti lämpimämpää ihmistä saa hakea. Emme ole mitenkään kovin montaa kertaa tavanneet oikeassa elämässä, mutta lähtemättömästi on jäänyt mieleen, miten hänellä on aina jotain mukavaa sanottavaa ja iloinen mieli. Kaikki hankaluudet ja pienet vastoinkäymisetkin Maria näkee vain tilaisuuksina tehdä asiat uudella tavalla.

Kun äitini joutui sairaalaan aivoverenvuodon vuoksi reilu vuosi sitten sain Marialta paljon kullanarvoista tukea. Hänen äitinsä oli kokenut saman ja siksikin hän tiesi, mitä olen käymässä läpi. Liikutuin aivan kyyneliin, kun Maria lupasi käydä katsomassa äitiäni sairaalassa, kun minä valittelin sitä, kun asun täällä niin kaukana.

Aivan liian harvoin tulee kehuttua muita – ihan niinkuin se olisi itseltä pois. Haastankin nyt kaikki teidät siellä kehumaan vähintään yhtä naista joka päivä! Kehuja saa mielellään kirjoittaa myös tänne kommenttiboksiin.

Kuva on luvan kanssa napattu ihanan Marian blogista!


Where the MAGIC happens?

Tuesday 21. March 2017

Aika tasan tarkkaan pari kuukautta on mennyt, kun aloitin ihanampaan, iloisempaan ja tasapainoisempaan elämään tähtäävän Unelma itsestä -valmennuksen. Niinkuin arvata saattaa ja inhimillistä on, on itsensäkehittämisprojektille omistamani aika ja jaksu vaihdellut tosi paljon tänä aikana. Välillä elämä vaan tulee väliin, eikä sitä silloin kykene pyörimään oman napansa ympärillä, vaikka tarvetta olisi. Valmennuksen näkökulmasta hiljaisempinakin aikoina (mikä on siis tarkoittanut kaiken kapasiteetin vaatimaa meininkiä muuten elämässä) olen kuitenkin tehnyt monia pieniä oivalluksia, joilla on ollut suuri merkitys kehitykselleni. Postaus on toteutettu yhteistyössä Unelma itsestä -valmennuksen kanssa.

Nyt haluan jakaa tuoreimman oivallukseni, joka on muuttanut suhtautumistani moniin arkisiin pikkuasioihin tosi paljon – ja pelkästään positiiviseen suuntaan. Oikeastaan tämä on ihan selkeää jatkoa edelliselle oivallukselleni tai paremminkin valmennuksen avulla sisäistämälleni asialle: epävarmuuden tai heikkouden hetkellä kun kysyy itseltään viekö tämä kohti unelmaani vai siitä poispäin, on motivation löytäminen yleensä aika helppoa.

Tällä kertaa puhutaan kahdesta varsin vähättelevästi, jopa negatiivisesti mielletystä asiasta, mukavuusalueesta ja rutiineista sekä elämän muuttamisesta enemmän omia unelmia vastaavaksi niiden avulla.

Olette varmaan nähneet kaavion, jossa on Comfort Zone, jossa kuvan katsojan oletetaan elävän, ja sitten pitkän nuolen tuolla puolen ruksi, joka viittaa kosmiseen pisteeseen, jossa kaikki maailman upeus tapahtuu? This is where the MAGIC happens. Kuva pyörii säännöllisesti ja sitkeästi hiukan erilaisina versioina milloin kenenkäkin facebook-tutun seinällä, joten on ihme, jos olette voinut välttyä näkemästä.

Kyseinen ajattelutapa on mielestäni niin monella tapaa väärin ja syyllistävä, että ihan kuumottaa, kun vain ajattelenkin.

Ensinnäkin tuon perusajatus on se, että mukavuusalue, comfort zone, olisi jotenkin paha asia. Eikö nimikin jo kerro, että sillä alueella elämä on mukavaa? Minusta SE on oikeasti maagista. Siis se, että viihtyy elämässään, omissa nahoissaan ja mukavaa.

Toisekseen, en saa minkäänlaisia positiivisia mielleyhtymiä siitä, että pitäisi tehdä pitkä loikahdus oman mukavuusalueensa ulkopuolelle. Eikö sen nyt jo sano järkikin, että silloin olo on stressaantunut, epävarma, suorittava ja koko kroppa käy ylikierroksilla uuteen ympäristöön, henkiseen tai fyysiseen, sopeutuessa.

En ole vielä milloinkaan törmännyt minkään elämänalueen huippusuoritukseen, jossa tekijä olisi kehuskellut olleensa tosi jännittynyt, epävarma, stressaantunut ja edennyt maaperää tuntematta. Päinvastoin – oli sitten kysymys liikkeenjohdosta, urheilusta, taiteesta tai mistä hyvänsä – maagiset menestystarinat toistaa aina samaa kaavaa: suorituksen rentous, luonnollisuus, automaattisuus ja intuitiviisuus saa sen näyttämään helpolta ja kevyeltä. Eli toisin sanoen se on jotakin, joka voi tapahtua vain mukavuusalueella!

No mutta mitä sitten, jos oma mukavuusalue on alkanut tuntua ahdistavalta ja haluaisi muutosta elämäänsä?

Suosittelen vilpittömästi välttämään amerikkalaisten inspiraatio-gurujen suosittelemaa loikkaa mukavuusalueen ulkopuolelle. Olen aika varma, että he ovat yhteistuumin keksineet sen, jotta heillä itsellään riittäisi töitä. Suuret, kertarysäyksellä tehdyt henkiset muutokset on käytännöllisesti katsoen tuomittu epäonnistumaan. Niin sitä sitten palaa loikahdusretkeltään häntä koipien välissä vanhalle mukavuusalueelleen itsetunto kolhuilla ja entistä vakuuttuneempana siitä, että ei musta ole mihinkään.

Mutta eipäs luovuteta ihan vielä! Unelma itsestä -valmennuksen ansiosta tajusin, että unelmien mukavuusalue on täysin saavutettavissa, kun otetaan käyttöön maailmankaikkeuden väheksytyin voimavara: rutiinit.

Tunnustan olevani rutiini-ihminen. Tykkään tehdä asioita samalla tavalla kuin ennenkin ja voin hyvin, kun pikkuasiat rullaavat ennustetulla tavalla. Rutiinit säästävät aikaa ja kapasiteettia, kun kaikkea ei tarvitse koko ajan kyseenalaistaa tai miettiä uudelleen. Pään sisäinen auto pilot päällä pystyn suoriutumaan peiton alta toimistolle niin, että tuskin havaitsen sen tapahtuvan. (Ja kyllä, olen säädyllisesti pukeutunut ja meikannut, kissat on ruokittu, päivän lounaslaatikko mukana, enkä ole törmäillyt ihmisiin tunnelbanaa vaihtaessani)

Välillä on sellainen olo, että rutiinini ovat olleet ikuisesti tismalleen samat. Niin automaattisesti monet asiat tulee tehtyä. Mutta sitten toisaalta ei tarvitse miettiä kuin muutama vuosi taaksepäin ja huomaan toimineeni yllättvänkin erilailla rutiinitilanteissa. Ja tässä piilee suuren muutoksen mahdollisuus, avaimet unelmien toteuttamiseen.

Rutiineille on tyypillistä, että niitä ei normaalisti juurikaan ajattele – ei tarvitsekaan. Jos kuitenkin oma mukavuusalue on alkanut tuntua ahtaalta ja nuhjuiselta kannattaa käyttää pieni hetki niiden miettimiseen. Rutiinien arvioimiseen voi hyvin käyttää samaa kysymystä kuin muutenkin “viekö tämä lähemmäksi unelmiani vai kauemmaksi” ja suorittaa hienosäätöä sen mukaan.

Rutiinien rukkaaminen on todella supertehokasta, sillä jos muutokset on riittävän pieniä, ne muuttuu automaattisiksi ja alitajuisiksi nopeammin kuin uskoisikaan. Vitsi ja haste on siinä, että ahneuksissaan ei haukkaa liian isoa palaa ja ala suorittamaan.

Tarkoitus on, että mukavuusalueelta ei tarvitse poistua milloinkaan. Häikälemättä rutiinien voimaa apuna käyttäen rajapintaa pumpsutellaan hellästi kohti unelmien elämää, kivempaa mukavuusaluetta. Parasta on se, että koko matkan ajan tapahtuu maagisia asioita, sillä ikinä ei tarvitse tehdä pelottavaa ja riskialtista loikkaa jonnekin hämärään epävarmuuteen.

Tällä tekniikalla unelmien mukavuusalueen saavuttaminen ei käytännöllisesti katsoen voi epäonnistua. Tietty muutosvauhti on maltillisempi kuin toivorikkailla loikkareilla, mutta onnistumisprosentti ja vaivannäön sekä epävarmuuteen liittyvän ahdistuksen puuttuminen tekee jo matkasta nautinnollisen.

Ja jos ryhtyy tavoittelemaan unelmiaan rutiineja säätämällä just tänään, on vuoden päästä takuuvarmasti paljon pidemmällä kuin jos ei olisi tehnyt mitään.