Mintun makuuhuoneessa tapahtuu!

maanantai 12. maaliskuu 2018

Hiljaa hyvää tulee – vai miten se meni!? Ikuisuusprojektini nimeltä makuuhuoneremppa – tai -sisustus kai se nykyään jo paremminkin on – on jälleen liikahtanut hiukkasen eteenpäin.

Viimeisimmän raportoinnin jälkeen on tullut hankittua uusia lamppuja ja muuta sisustushommaa ja ihan vain pari viikkoa sitten sain vihdosta viimein parit taulut seinälle.

Varsinainen porakoneeni otti ja hajosi viime kesänä, kun fiksailtiin Peetun uutta kotia kuntoon, mutta lähinnä ruuvien kiinnittämiseen käyttämäni laite on sen verran tehokas, että sillä kyllä tekee kipsilevyseinään muutamat reiät.

Piirongin päällä olevan pöytälampun hankin Zara Homen valikoimista. Tykkään varsinkin sen messingin värisestä pallojalasta.

En tiedä miten paljon sitä pitäisi olla säilytystilaa, että voisi tuntea, että sitä on riittävästi? Jotenkin tuntuu, että kamalla on salaperäinen kyky lisääntyä sitä mukaa, kun jostain vapautuu vähän tilaa. Oven taakse voi onneksi hyvin piilottaa vähän ripustuskoukkuja akuuttia tarvetta varten.

Tanko ja koukut on peräisin Ikean keittiösisutusjuttujen valikoimasta.

Sängyn päällä oleva tyynykasa senkuin vain kasvaa!

Minkälainen lamppu makuuhuoneeseen? – oli haastava kysymys reilu vuosi sitten. Aikani asiaa vatvottuani (ja kun Peetu lopulta vei oman lamppunsa pois) päädyin kepeän ilmavaan pallokupuiseen valaisimeen.

Huomasin, että ihan puolivahingossa makuuhuoneen yksityiskohtien teemaksi alkoi muodostua messinki/vanha kulta ja pallomainen muoto.

(Ai voi mahoton tuota katonrajan maalausjälkeä!!! :D :D)

Sängyn päätyyn on suunnitteilla se varsinainen tauluseinä. Tauluja ja kehyksiä on jo hankittuna varmasti vähän liikaakin. Enää vain pitäisi suunnitella miten ne ripustaisi. Ja tietty hankkia se porakone.

Vaatekaappiseinälle ripustin kokovartalopeilin (Ikeasta) ja Peetun tekemän, meidän kotikorttelia kuvaavan karttataulun. Jakkara on sekin Peetun käsialaa; tulevan arkkitehdin taidonnäyte alakoulun puukässytunneilta.


Sarjassamme ikuisuusprojektitkin saattavat valmistua joskus. Ihanan taulun kuvan on ottanut superlahjakas Mikko Rasila joskus tyyliin vuonna 2010 tai 2011. Siitä lähtien kuva on odottanut kehyksiin pääsyä ja jo peräti viime kesänä onnistuin toteuttamaan suunnitelmani. Eikä siitä mennyt sitten enää vuottakaan, kun taulu jo pääsi roikkumaan seinälleni!

(Ja Mikko hei, jos luet tätä, niin se toinenkin kuva on nyt kehystetty ja se on tulossa tuohon sängyn päätyyn. Kunhan nyt saan vain ostettua sen poran ensin…)


Havuja, perkele!

sunnuntai 25. helmikuu 2018

En juurikaan käytä voimasanoja. Kiroilu on varattu vain äärimmäisiin tilanteisiin.

Otsikon huudahdus on varmasti tuttu monille, mutta varmuuden vuoksi kertaus nuorempia lukijoita ajatellen: yksi kaikkien aikojen menestyneimmistä suomalaisista hiihtäjistä, Marjo Matikainen, pyysi huoltojoukkoja näin laittamaan ladulle havuja, että saisi suksien pohjaan jäätyneet paakut pois. Havut löytyi ja Matikainen voitti MM-kultaa.

Mitä tästä opimme? No, ainakin sen, että vaikka itsellä on ihan hyvä draivi meneillään, motivaatiossa sen paremmin kuin kunnossakaan ei ole valittamista, saattaa silti tarvita ulkopuolisten apua, että pystyy jatkamaan eteenpäin. Joskus jääpaakut suksien pohjassa on sen verran isoja ja tiukassa, että hommasta ei vaan selviä itsekseen.

(pahoittelen hiihto-analogiaa, syytän Olympia-kisoja…)

Olen tässä pitkin talvea täällä blogissakin valitellut kaiken kasaantumista. Äidin sairastumista en tietenkään olisi halunnut, jos vain olisin voinut jättää väliin – mutta muuten kaikki haasteet on ihan itse valitsemiani. Olen itseasiassa edelleen innoissani kaikesta uudesta, enkä todellakaan haluaisi palata takaisin entiseen tasapaksuun todellisuuteeni.

Nyt vaan alkaa vähitellen vaikuttaa siltä, että taidan tarvita vähän havuja.

Suurin ongelma on oikeastaan se, että en oikein tiedä, mitä voisin tehdä voidakseni paremmin. Luonnollisesti suksi luistaisi kevyemmin, jos nukkuisi levolliset ja riittävän pitkät yöunet sekä harrastaisi säännöllisesti liikuntaa.

Untani olen yrittänyt vaalia. Menen (entiseen verrattuna) hyvissä ajoin sänkyyn, en räplää (kovin paljoa) puhelintani ja pidän makuuhuoneen lämpötilan viileänä. Välillä uni tulee melko nopeasti, välillä ei sitten millään. Pahinta on kuitenkin se, että herään käytännöllisesti katsoen joka yö kolmen aikoihin, enkä saa sen jälkeen enää unta. En koske puhelimeeni ja olen ottanut sängyn viereen paperia ja kynää, että voin kirjoittaa ylös mieltä mahdollisesti vaivaavat asiat. Toisinaan nukahdan pieneksi toviksi juuri ennen kellon soittoa, toisinaan valvon aamuun asti.

Tiedätte varmaan, miten käy, kun ei saa nukuttua tarpeeksi. Sitä tulee aivan hulluksi.

Liikunnan kanssa on myös vähän niin ja näin. Jotenkin vaan tuntuu ihan liian raskaalta ajatella jotain salille lähtöä, kun normityöpäivä haukkaa matkoineen valveillaoloajasta 10,5 – 11 tuntia. Onneksi on sentään kävelylenkit lounastunnilla ja viikonloput.

Kiireen keskellä ruokailutottumuksenikin on muuttunut aika katastrofaaliseen suuntaan. Normaalisti kun arkisin syön varsin terveellisesti ja monipuolisesti – ja hurvittelen vain viikonloppuisin. Nyt ruokavalioni koostuu pääasiassa erilaisista take away -aterioista. Ravintolaruokahan tunnetusti on kevyttä, vähärasvaista ja vähäsuolaista. Not!

Tarvitsen siis havuja.

Ja kun en edes tiedä, mistä niitä lähtisin hakemaan, pistän kysymyksen sinne teille eteenpäin. Kaikki niksit, miten mitä ilmeisimmin ohimenevästä, mutta pitkittyneestä stressivaiheesta selviää ehjin nahoin? Ja vaikeusastetta lisää tietty se, että iso osa stressinaiheuttajista on niin kivoja juttuja, että en kyllä mitenkään haluaisi niistä luopua.

Puhelimella otetut kisukuvat on kuvannut Peetun hyvä ystävä ja meidän luotto-kissavahti, valokuvaaja Rebecka Näsström.


6 asiaa, jotka kaikkien pitäisi luvata itselleen

maanantai 19. helmikuu 2018

Vuosi 2018 on jo sen verran pitkällä, että hätäisimmät ovat jo varmasti ehtineet unohtamaan uuden vuoden lupauksensa. Allekirjoittaneen alkuvuosi on ollut täysin päinvastainen – raskaat ja hankalat haasteet yksityiselämässä (Lyhyesti: äiti on tosi pahasti kipeä. Avaan tätä kyllä enemmän, kun vaan jaksan. Ei se mikään salaisuus ole – ja uskon, että tämä on yksi niitä asioita, joissa yhteenkuuluvuuden tunne, olkoonkin virtuaalinen, voi auttaa meitä vanhenevien vanhempien lapsia jaksamaan) ja työelämässäkin on riittänyt haastetta toisensa perään.

Tämän postauksen pointti on, että olen jälleen – niinkuin monena aikaisempanakin vuonna – tehnyt liudan uuden vuoden lupauksia, jotka haluan jakaa teillekin. Olkoonkin nyt sitten pitkästi jo tämän vuoden puolella.

Lupauksieni perustana on kuuden kohdan self-care -ajattelu, jota aloin soveltaa jo viime vuoden puolella. Kokonaisvaltainen hyvinvointi on ainakin omasta mielestäni helpompi omaksua, kun sen jakaa pienempiin palasiin. Sellainen wellnes-käsitys, jossa puhutaan vain syömisistä ja liikunnasta – ehkä vähän rauhoittumisesta, luonnosta ja sen sellaisesta – on alkanut tuntua vieraalta, vaikka toki nuokin tärkeitä asioita ovat.

Jotenkin kuitenkin sellainen pelkästään omaan napaan tuijottaminen tökkii. Kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin kuuluu myös oma itse osana kokonaisuutta ja yhteisöä. Pelkkä papujen idättäminen ja jooga auringonlaskussa ei riitä täyttämään rinnassa olevaa tyhjää koloa.

Tänä vuonna lupaan pitää huolta tarpeistani kaikilla kuudella eri osa-alueella!

1. Fyysiset tarpeet

Hyvä ja laadukas ruoka, riittävä lepo, uni ja mahdollisimman monipuolinen ja antoisa liikunta. Hyvinvointiajattelun klassisin osa-alue, jossa riittää aina petrattavaa. Toisaalta kultainen keskitie lie tässäkin se parhain.

2. Sosiaaliset tarpeet

Porukkaan kuulumisen tunne, kanssakäyminen ihmisten kanssa. Ystävien tapaaminen on ihan ykkösasia, mutta haluaisin löytää myös muita kanavia tähän – ehkä joku uusi harrastus, joka ei olisi yksinään suorittamista..

3. Henkisyys

Tunne tarpeellisuudesta, kiitollisuus, koko homman mielekkyys (big picture). Kiitollisuuspäiväkirja 2.0 (eli aloitan jälleen kerran) on jo työn alla. Lisäksi haluan sitoutua auttamaan, mutta alkuvuosi on tosiaan ollut sen verran raskas, että tässä en ole päässyt vielä ajatusta pidemmälle.

4. Emotionaaliset tarpeet

Omien tunteiden kunnioittaminen. Terveiden rajojen asettaminen ihmissuhteille, mutta toisaalta pitäisi myös opetella ottamaan vastaan tukea ja supportia.

5. Itsensä kehittäminen

Taide, lukeminen, uteliaisuus ja uuden oppiminen. Haluan viedä vähintään kerran viikossa itseni deitille ja tehdä jotain kivaa, käydä näyttelyissä, leffassa, maalata akvarelleja tai osallistua vaikka yliopiston avoimiin luentoihin.

6. Turvallisuuden tunne

Taloudellinen tasapaino ja turvallisuus sekä fyysinen ja henkinen turvallisuus – asioita, joita harvemmin otetaan esille, kun puhutaan kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista. Voin kuitenkin kertoa, että levollisuuteni on lisääntynyt exponentiaalisesti, kun aloin tehdä seikkaperäisen vuosibudjetin, jonka olen sitten jakanut kuukausittaiseksi taloussuunnitelmaksi.

Näiden tukikeppien kanssa jatketaan kohti tasapainoisempaa, iloisempaa ja rennompaa elämää!


Vähän jotain kevyttä välillä…

tiistai 16. tammikuu 2018

Niinhän sitä kuvittelin vielä reilu viikko sitten, että kevätkauden työt alkaisivat kevyesti ja reippain mielin. No, reippautta on löytynyt repusta jonkun verran, mutta kyllähän se kevätsesonki sitten viikko sitten maanantaina lävähti päälle niin, että blogikin muuttui hiljaisemmaksi kuin pitkään aikaan.

Miten sitä aina ennen joulua tuudittautuu siihen ajatukseen, että syyspuolellahan tässä vielä ollaan ja sitten pyhien jälkeen iskee armoton paniikki, kun tajuaa, että tammikuukin on kohta mennyt?

Voimia on verottanut murheellinen elämänvaihe yksityiselämän puolella varmasti enemmänkin kuin töissä edessä olevat projektit ja osittain aika tiukatkin dead linet. Äitini voi huonosti ja sen prosessointi on alitajuisestikin niin raskasta, että iltaisin en ole jaksanut kuin töllätä SATC:iä jakso toisensa jälkeen.

Nyt kuitenkin tunsin tarvitsevani välillä jotain muutakin kevyttä kuin vanhan suosikkisarjan uusinnat.

Oli tarkoitus jo ennen joulua vinkata hankkimastani Ciatén kynsilakkajoulukalenterista. Olen nimittäin tykännyt siitä jopa enemmän, mitä osasin etukäteen arvata. Aivan todellinen huippuhankita, jonka ostaisin välittömästi, jollen olisi tehnyt sitä jo ennen joulukuun alkua.

Kalenteri on täynnä toinen toistaan ihanampia sävyjä. Muutama on ihan peruskäyttökelpoinen arkilakka, mutta suurin osa joko huikaisevan upeita shimmereitä tai kimaltavan ihania glittereitä. Tosi fiksua, että ovat ajatelleet asian juuri näin. Päivittäiseen arkikäyttöön tarkoitetut kynsilakat saavat mielellään olla reiluissa pulloissa, mutta hurvitteluhenkiset kynsikaramellit ovat parhaimmillaan pienissä pakkauksissa.

Olisi ehkä aavistuksen tylsää rehvastella ihanalla joulukalenterilla muuten, mutta huomasin, että se on hyvässä alessa eleven.fi:ssä.

Tässä muutamia kalenterista löytyneitä suosikkisävyjäni. Osa kuvista on vähän jouluisia, mutta lakat on niin ihania, etten malta olla laittamatta niitäkin tänne. Ja muutenkin kalenteri on niin jotenkin huippukiva, kun jokaisella pullolla on sievä pieni rasia ja rasian takapuolella inspiroiva one liner!

Aivan kertakaikkiaan suloinen turkoosi shimmer ”part time mermaid” ei oikein pääse täysin oikeuksiin näissä kuvissa. Lakka kimaltelee hennosti sekä kultaan että pinkkiin vivahtaen, mutta sitä en saanut mitenkään ikuistettua.

Tuo on aivan varmasti ihan tajuttoman upea sitten, kun iho ei ole aivan talven kalpea. Onneksi kalenterissa oli niin monta ihanaa lakkaa, että merenneitoturkoosia saa pihdattua kesemmälle.

Vangitsevan syvän sininen ”palm springs” oli itseoikeutettu valintani kaikkiin viime joulukuun Suomi 100 -aiheisiin juhliini. Ja juu, tiedän kyllä, että tuon olisi kuulunut löytyä vasta luukusta nro 15, mutta arvatkaa nyt, kykeninkö olemaan kurkistamatta jokaiseen pikku rasiaan heti, kun pääsin kaupasta kotiin? No en tietenkään!

Sen sijaan laittelin kyllä kaikki lakat takaisin sieviin rasioihinsa – jopa vielä senkin jälkeen, kun olin niitä kokeillut. Jostain syystä ilo ei ollut yhtään vähäisempi, vaikka kalenterista paljastuvan putelin sisältö ei ollutkaan yllätys. Haha!

”Locket”-hopeakimallelakan olen omistanut aikaisemminkin, mutta oli ihana saada uusi pullo kalenterista, sillä edellinen oli jo ehtinyt loppua. Tuo on ollut suosikkini pitkään. Ihana utuinen keijukaishohde vähän isompien kimallushiutaleiden kanssa on vain niin vastustamattoman suloinen yhdistelmä.

Kalenterista löytyy tosiaan pari-kolme vähän enemmän peruslakan oloista sävyä. Kaikkein parhaiten minimalistisille arkikynsille sopii lämpimän hillitty nude ”the naked truth”. Tällaisiin sävyihinhän sitä aina tulee palattua, kun on saanut tarpeekseen ekstravaganzailla glittereiden kanssa.

Toki kalenterista löytyi myös yksi kaunis punainen. Tykästyin ”beach please” -punaiseen kovasti. Jostain syystä useammat punaiseni ovat lämpimään tomaatinpunaiseen taittavia. Nyt hoksasin, miten hurjan freesiltä aavistuksen kylmempi punaisen sävy voi näyttää.

Jouluaaton luukusta löytyi kalenterin ainoa täysikokoinen lakkapullo. ”Showtime”-glitterilakassa on vaaleankultaisella hilepohjalla karamellipinkkejä kimallehiutaleita. No hei – kuulette itse, miten kertakaikkiaan ihanalta tuo kuulostaa!! Olo on kuin olisi päässyt karamellikarnevaaleihin! Kimallehattaraa ja vadelmaglitteriä!

No, ehkä tuosta ei nyt tule se kaikkein käytetyin lemppariarkilakka, mutta omaa mieltäni ilostuttaa kovasti jo pelkästään pullon ihastelu.

Ihan kaikkia lemppareitani en tosiaan ole ehtinyt kuvata, mutta kyllä niitä sitten asukuvien yhteydessä varmasti vilahtelee.

Sen verran pitää mainita, että jos harkitset joko kalenterin tai jonkun shimmer-lakan hankkimista, niin erityisesti juuri nuo shimmerit näyttävät aavistuksen tylsähköiltä pullossa, mutta ovat kynsille levitettynä aivan mielettömän upeita!


Tilinpäätös

sunnuntai 31. joulukuu 2017

*postaus sisältää mainoslinkkejä

Muutamana viime vuonna olen ollut niin kypsä, väsynyt ja kyllästynyt kuluvaan vuoteen, että en ole malttanut odottaa vuodenvaihteen tarjoamaa symbolista puhtaan uuden alun mahdollisuutta. Hiukan autopilotilla olin suhtautumassa myös 2017-vuoteen samalla meiningillä. Sitten, tarkemmin asiaa mietittyäni, tajusin, että vaikka tummilta sävyiltä en todellakaan saanut välttyä, vuoteen mahtuu paljon ihanaa ja kivaa.

2017 on ollut hyvä monella tavalla. Olen tavannut ystäviäni enemmän kuin monena vuonna, käynyt leffassa tosi monta kertaa (La la Land taisi kuitenkin olla paras kaikista), matkustanut vaihteeksi muuallekin kuin Tampereelle, käynyt Ruisrockissa (eipä tarvi taas seuraavaan 15 vuoteen mennä), aloittanut golfin harrastuksen (green card ei tosin ole vieläkään hallussa…), saanut huiman ylennyksen töissä ja hankkinut salijäsenyyden vuosien tauon jälkeen.

Mitään kovin radikaalia yhteiskunnallista hyvää en ole saanut aikaiseksi, mutta osallistuin sentään naisten päivän mielenilmauksiin perusteellisessa pussy grabs back -hengessä (neuloin pussy hat -myssyt myös Karkille ja Peetulle), ryhdyin kummitädiksi Dominikaanisessa tasavallassa asuvalle tytölle ja liityin Ruotsin vihreisiin, Miljöpartietiin (tosin puoluetoimintaan osallistuminen ei taida sittenkään olla minun juttuni, hyvää voi mitä ilmeisimmin tehdä helpommin ilman politiikkaa).

Haluaisin sanoa, että olen myös kehittynyt ihmisenä, mutta valitettavasti olen edelleen yhtä lyhytjännitteinen tunteilla ajattelija kuin aina ennenkin. Hiukan sentään osaan nykyään paremmin priorisoida asioita, jotka ovat itselleni hyväksi ja antaa armoa liian tiukoista vaatimuksista. Se on johtanut mm. aikaisempaa rauhallisempaan postaustahtiin täällä blogissa, mutta onneksi te kaikki ihanat lukijani tunnutte pysyvän mukana siitä huolimatta, vaikka höpinät eivät päivitykään konekivääritahdilla.

Blogielämä on ollut muutenkin vähän erilaista kuin ennen. Poikkeuksellisesti en osallistunut yksiinkään blogikekkereihin koko vuoden aikana, vaikka tähän asti on ollut vähintään kahdet gaalat kalenterissa.

Olen ollut tosi kiitollinen kaikista ihanista yhteistyökampanjoista, joihin olen saanut osallistua – toivottavasti myös sinne ruudun toiselle puolelle on välittynyt hyvä fiilis, joka on mahdollista vain silloin, kun on päässyt mukaan kampanjoihin, joihin todella haluaa.

Instagramin ”bestnine” – eli vuoden 2017 tykätyimmät kuvat kertovat selkeän tarinan: tärkeintä on kotikulmat, kissat (Karkin supersuloinen Diaz-pentu on päässyt top ysiin peräti kahdella eri kuvalla!) ja viesti siitä, miten rakkaus voittaa väkivallan.

Niin – ja olihan itselleni aikamoinen muutos luopua pitkistä kutreistani vuosien kärvistelyn jälkeen.

Postauksen kuvituksena välipäivien toimistoasu viimeviikolta. Ihanat mokkanahkaiset nilkkurit tuntuu niin aikuismaisilta, kun yleensä kuljen pääasiassa tennareissa. (Näyttävät olevan hyvässä alessa juuri nyt!).

Punaisen neuleen alla oleva tunika on nyt Elloksella hyvässä alessa. Melkein tekisi mieli hankkia sama myös tummansinisenä. Liuhupunttiset culottesit ovat olleet yksi tämän syksyn suosikkivaatteeni. Niitäkin näyttää olevan vielä jonkin verran varastossa.

Superihana, käsintehty kettu-kuvioinen kauluskoru on joululahja Peetulta. <3

*kaikki kuvissa näkyvät linkatut tuotteet saatu Ellokselta