It’s a dark but happy place

maanantai 24. syyskuu 2018

Postauksen otsikko olisi voinut kuulua myös: ”syksy yllätti bloggarin”. Kävi nimittäin niin, että tänään aamulla en kiinnittänyt mitään erityistä huomiota säätilaan. Tyytyväisenä vain totesin, että ihanan aurinkoiset syyskelit jatkuvat ja kiskaisin päälleni viimeaikaisen perusunivormuni: t-paidan ja kynämittaisen neulehameen.

Siinä Tvärbanalle maanantaikiireessä hölkötellessäni havaitsin, että kylläpäs aamun kirpeys puraiseekin poikkeuksellisen kovasti paljaita pohkeitani. Kun sitten toimistolle kävellessäni tajusin, että säätila on todentotta muuttunut syksyisen raikkaaksi, oli jo auttamatta liian myöhäistä miettiä lämpimämpää asua.

Viikonloppuna täällä oli vielä varsin leppoisat kelit, vaikkei nyt enää kesälämpötiloista voinutkaan puhua. Siksi en tullut edes ajatelleeksi, että tänään saisin kipitellä koivet hileessä.

Voin siis aika vakuuttuneena todeta, että tänään oli viimeinen päivä, kun kuljin näin kesäisessä asussa. Toisaalta eletäänhän tässä jo syyskuun loppua, joten ei sitä nyt mitenkään erityisen yllättynyt pitäisi olla.

No, selvisin kuitenkin kotiin muuttumatta jääkalikaksi, joten menkööt tämänpäiväiset hytinät ikuisten oppirahojen piikkiin.

Tavallisen ja arkisen maanantain kruunasi tänään ihana suomalaisen muodin tapahtuma. Suomen suurlähettilään residenssissä sopivasti office-päivän jälkeen pidetty ”Modigt Mode” -tapahtuma esitteli ison nipun suomalaisia suunnittelijoita ja brändejä. Osa, kuten esmes Balmuir ja RCollection oli itselleni entuudestaan hyvinkin tuttuja, mutta mukana oli myös nimiä, joista en ollut koskaan kuullutkaan.

Oli esimerkiksi ihan tosi mahtava nähdä ensimmäisen kerran livenä monissakin blogeissa vilahdellut Uhana Design ja heidän ihanat edustajansa ja superkauniit vaatteet. Arvostan suuresti sitä, että luonnonmateriaalien lisäksi käytetään hyväksi modernia teknologiaa, mikä näkyi Uhana Designin upeissa muuntokuituisissa luomuksissa. Minikokoista vohvelikangasta muistuttava materiaali tuntui aivan valtavan hyvältä ja kimonomainen malli houkutteli. Onneksi tässä on juurikin Tampereen reissu tiedossa – toivottavasti löydän putiikin, jossa kyseistä mekkoa on myynnissä!

Hurmaannuin myös aivan täysin Moiko-merkin heijastintumppuihin. Kertakaikkiaan fantastinen idea ja todella tyylikäs, laadukas ja nasta toteutus. Lähiympäristölleni varoitus: tiedätte, mitä tulette saamaan joululahjaksi!

Olin tosiaankin aivan jäätymistikahtumisen partaalla tänään joka kerta, kun jouduin olemaan ulkoilmassa. Ja jos nyt ihan totta puhutaan niin olin kyllä totaalisen kohmeessa myös toimistolla, mutta jos tuollaiset pikkuseikat jätetään huomioimatta niin tykkäsin asustani muuten oikein kovasti.

House of Dagmarin raitaneulehame on ollut suosikki jo vuosikausia, samoin alunperin Peetun joltain kaveriltaan perimä Leviksen farkkutakki. Uutta on Victoria Beckhamin ”It’s a dark but happy place” printtitee ja Ameriikan reissulta löytyneet aivan täydelliset, klassiset Karl Lagerfeldin avokkaat.

Tykkään molemmista aivan valtavasti. Olen ollut puolisalaa vähän ihastunut Victoria Beckhamiin jo vuosikausia enkä voinut vastustaa valloittavan itseironista limited edition -paitaa.

Ja hei – nuo avokkaat on ehkä ihanimmat evö! Varsinainen L.A.-reissupostaus on edelleen työn alla – ei ole ihan pikkujuttu käydä läpi noin 2000 kuvaa ja yrittää tiivistää viikon elämykset yhteen blogijuttuun. Mutta sen kyllä sanon, että siellä tosiaankin ymmärtävät outlet-homman päälle. Ei ollut puhettakaan mistään puolivillaisista – 30 % alennuksista ovh:sta, vaan hinnat olivat paikoin niin alhaiset, että meinasi ihan vauhtisokeus iskeä.

Sieltä löytyi mm. nämä avokkaat, jotka nyt haluavat poseerata kaikilta mahdollisilta kanteilta!

Viime viikonloppuna keräilin jo päällimäisiä sandaaleita ja muita kesäisempiä kenkiä laatikoihinsa talvisäilöön seuraavaa sesonkia odottamaan. Ensi viikonloppuna taidankin sitten roudata kaikki kesäisemmät vetimet varastoon myös.

Oikeastaan aivan todella ihanaa, että nyt voi hyvillä mielin aloittaa virallisen neulepaitakauden!

  • t-paita, Victoria Beckham
  • hame, Dagmar
  • takki, Levi’s
  • kengät, Karl Lagerfeld Paris


Suosikkimekon syysstailaus

tiistai 18. syyskuu 2018

Viikonloppuna mietin, että nyt varmaan olisi hyvä aika alkaa laitella kesävaatteita talvisäilöön. Pyykkäsin shortsit ja rantahuitulat, keräilin sandaalit kenkälaatikoihin, siirsin sitten kaiken vaatehuoneeseen ja kellariin odottamaan seuraavaa sesonkia. Pientä järjestystä sain aikaiseksi ja varsinkin kenkien kohdalla homma tuntui helpolta.

Vaateosastolla olikin sitten hankalampaa. Valkoiset farkut on kesähousut kyllä, mutta siinä puuhaillessani näin kuitenkin itseni yhdistelemässä niitä hiekan väriseen muhkeaan neuleeseen ja ruskeisiin nilkkureihin. En tiedä tulenko koskaan kyseistä asua testaamaan, mutta farkut saivat toistaiseksi jäädä käyttövaatteiden pinoon.

Toinen kesävaate, joka ei ainakaan ihan vielä päätynyt talvisäilöön, on kuvan sininen liuhuhihainen mekko.

Koko kevään ja kesän ehdottomaksi suosikkivaatteeksi muodostunut mekko on alunperin peräisin tästä Elloksen kanssa keväällä tekemästäni kampanjasta. Tiesin heti, että tuo ei tule pölyyntymään henkarilla, mutta enpä arvannut, miten moneen tilaisuuteen se taipuu. Kaikenlaisten menojen lisäksi mekko on ollut kirjaimellisesti vakipelastaja, kun olen pähkäillyt, mitä ihmettä laittaisin toimistolle.

Ei siis varsinaisesti mikään ihme, että mieluusti venytän monesta pukeutumiskriisistä pelastaneen kesämekon käyttösesonkia.

Huivi on peräisin Henkkamaukan Conscious-collectionista. Tykkään hurjasti sen värisävyistä, jotka on tavallaan tosi raikkaat, mutta sitten kuitenkin myös syksyyn sopivan muhevat. Sen täytyy olla tuo pihlajanmarjan punainen, joka sen tekee!

Tässä lähärissä viimeaikojen lemppariharrastukseni tuloksia: Olen viettänyt iltoja ja viikonloppuja näpräten luonnonkristalleista voimakoruja ranteeseen ja korviin.

Alunperin ajatus lähti siitä, että pidin aina joitain kristalleja taskussa voimaa, suojaa ja energiaa tuomassa. Sitten tuli kesä ja asut, joissa ei välttämättä ollutkaan taskuja. Pähkäilin, että miten ihmeessä pidän mukanani tarvittavat kivet, kunnes päädyin keksimään pyörän uudelleen: koruina tietenkin. Niinkuin ihmiskunta on tehnyt läpi historiansa. :D

Tsekkasin juuri Elloksen sivuilta, ja näyttäisi siltä, että sinistä suosikkimekkoani on siellä vielä jäljellä – ja nyt peräti -40% alennuksella. Ja näköjään siitä löytyy myös musta kukallinen versio myös.

Nyt alkoikin kova kamppailu itsensä kanssa, että mitenkäs tämän ostolakkolaisen kanssa käy… Toisaalta, ihan paras mekko voisi kyllä mielellään löytyä omasta garderobista myös kukallisena. Ei se ainakaan käyttämättä jäisi. (Kaupalliset linkit)

  • mekko, Ellos
  • farkkutakki, Levi’s
  • kengät, Vagabond
  • huivi, H&M


Kesä jatkuu toimistopukeutumisessakin

tiistai 11. syyskuu 2018

Tai jatkuu ja jatkuu – kaikki on tietty suhteellista. Jotenkin pääkoppa on jo sitä mieltä, että on kovastikin syksy – ja sanoohan kalenterikin niin. Mutta toisaalta viime viikonloppuna oli vielä niin hurjan lämmintä, että mitään kesähepeniä kummempaa ei voinut kuvitellakaan käyttävänsä. Uimarantakelit suorastaan, varsinkin lauantaina.

Sama ristiriita pätee toimistopukeutumiseen. Periaatteessa tuntuu hullulta, suorastaan luonnonvastaiselta, lähteä officelle kovin kesäisessä outfitissa. Mutta kun lämpötilat huitelevat parinkympin päälle, ei tunnelmalliset tweedit ja muhkeat neuleetkaan vaikuta oikein järkevältä vaihtoehdolta. Vallan pulmallista!

Kun sitten soppaan vielä lisää sellaiset päivät, jolloin aamulla töihin lähtöä tehdessä aurinko paistelee pilvettömältä sinitaivaalta ja lämpöä on aamuksi lupaavat 18 astetta, mutta iltapäivällä pilvistyy, viilenee reippaasti ja sataa ihan syksyisen uskottavasti. Meillä on täällä ollut nyt kaksi sellaista päivää peräkkäin, mikä tuntuu hiukan skitsolta suoraan sanottuna. Miten voi olla, että eilen illalla satoi ja oli tosi syksyistä ja aika viileää, aamuksi vaihtui sama suloinen loppukesämäinen auringonpaiste, jolla eilinenkin alkoi, mutta nyt taas on pimeää, harmaata ja sateista. Eihän tässä ole mitään logiikkaa!

No, pienethän ne on murheet silloin, kun päänvaivana on säänmukainen pukeutuminen. Haha!

Tässä asussa olin eniveis toimistolla viime perjantaina, kun oli vähän loogisemmin aurinkoista ja lämmintä. Tuumasin, että kauluspaita fiksuunnuttaa city-mittaisia shortseja sen verran, että niissä voi casual Fridayn hengessä mennä töihin. En kyllä yleensä enkä helposti pidä shortseja toimistovaatteena, mutta suurelta lahjalta tuntunut intiaanikesän lämpö ja perjantain aiheuttama rennompi fiilis sai kokonaisuuden vaikuttamaan ihan passelilta.

Minä kun olen sellainen vaatteiden (ja etenkin asusteiden!) puhkikäyttäjä, ei blogin asukuvissa useinkaan ole mitään muuta uutta kuin yhdistely ja ”stailaus”. Nyt on luvassa poikkeus, sillä tällä kertaa asussa on peräti kaksi kesällä hankittua juttua.

Toinen niistä on Ray Banin aivan mielettömän ihanat muovipokaiset aurinkolasit. Olen ostanut ne tästä Instrun kampiksesta saamallani lahjakortilla – eli oikeastaan en ole varsinaisesti saanut niitä, vaan ostanut ne saamallani palkkiolla. Sitä on vaan ollut nyt viimeaikoina ollut niin paljon keskustelua blogien piilomainonnasta, joten parempi kai olla yliselkeä asian kanssa.

Olin ihan varma, että voin laittaa linkin Instrun sivuille, mistä löytyy selkeä tuotekuva aurinkolasikaunokaisista, mutta en ainakaan nyt pikaisesti löytänyt tuota mallia sieltä enää. Pokat on nimittäin erittäin kiva yhdistelmä läpinäkyvää muovia ja vaaleaa alumiininväristä metallia. Sangat on juuri tuota metallia ja ne on muotoiltu normaalia Ray Ban -metallisankaa leveämmiksi, ihanasti vähän retro-henkisiksi.

Aurinkolasivalikoimani on jotenkin salavihkaa paisunut varsin kattavaksi, mutta sen jälkeen, kun hankin nuo uutukaiset, en ole muita blehoja nenälleni laittanut. Muistinko sanoa, että ne on vielä kaiken lisäksi aivan untuvaisen unelmankevyet nenällä?


Toinen uutuus on asun sandaalit, poikkeuksellisen erinomaisesta käyttömukavuudesta tunnettua Mephisto-merkkiä. Nekin ostettu kesäiseltä Tampereen reissultani. Sokkarin takakulman vieressä Hallituskadulla sijaitseva pikkuputiikki on juuri sellainen, missä saa niin erinomaista ja asiantuntevaa palvelua, että ex tempore -hankinta tuntuu hyvältä ja kestävältä ratkaisulta.

Tinni on luottanut Mephiston kenkiin jo vuosikaudet ja yrittänyt tolkuttaa allekirjoittaneelle, miten mukavat ja hyvät ne on jalassa. Konkreettisin esimerkki oli taannoisella Riminin reissullamme (mitä, onko siitä jo kolme vuotta??), kun päivän kävelyn saldona allekirjoittaneella oli koko päkiän levyiset rakot molemmissa jaloissa huolimatta hyvin sisäänajetuista sandaaleista – ja Tinnillä vain 20 000 askeleen saldo iPhonen askelmittarissa, kiitos Mephiston mukavuuden.

Siitä huolimatta olen suhtautunut pikkuisen tuhahdellen Tinnin suosituksiin; ”varmaan joo hyvät, mutta miten hyvät sitä nyt kengät ylipäätään oikein voi olla”? No, nyt voin itse ihan käytännössä todeta, että aivan kertakaikkiaan poikkeuksellisen hyvät! Kiitos vaan rakkaalle bestikselleni, että on jaksanut kaikki nämä vuodet valaista pänköä ystäväänsä. Nyt vihdoin ymmärrän, mistä hän on puhunut!

En tietenkään voi mitenkään hyljätä kaikkia ihania, suloisia, sieviä ja mageita kenkiäni, jotka mukavuudeltaan eivät yllä lähimainkaan näiden uutukaisten tasolle. Mutta kyllä naisihmisen kenkägarderobissa on aika vakava aukko, jos ei sieltä löydy yhtään paria katseita kestäviä sandaaleita, jotka jalassa voi kepeästi viettää tuntitolkulla kävelyä sisältävän kaupunkipäivän. Mintun valikoimassa oli tätä ennen lähinnä muutama pari Havaianaksia ja sitten niitä, joilla ei paria korttelia pidemmälle kävellä.

Tinni on käyttänyt omia Mephiston- sandaaleitaan jo vaikka miten kauan ja itsekin laskiskelen, että näiden hinta/käyttökerta -indeksi tulee varmasti olemaan mitä parhain. Juuri sellaiset hankinnat on mielestäni ihan ookoo, vaikka varsinainen ostopäätös tulisikin täysin ex tempore ja periaatteessa oli sopimus itsensä kanssa, että nyt voisi vähän hillitä sitä ostiskelua.

  • kauluspaita, Forever21
  • toppi, Primark
  • shortsit, Lindex
  • sandaalit, Mephisto
  • arskat, Ray Ban
  • laukku, Mulberry

Ja jos joku ihmettelee uusia talismaani-rannekorujani, niin ne olen tehnyt itse!


Miten selvisin avioerosta ja löysin itseni? #minutitsenikanssa

sunnuntai 22. heinäkuu 2018

Siitä on nyt piirun verran yli yhdeksän vuotta, kun kuulin puhelimessa sanat ”… sä kun oot tollanen, en näe muuta vaihtoehtoa kuin avioero”. Yli kahdenkymmenen avioliittovuoden jälkeen sanat toimivat kuin neutronipommi: materia jäi ennalleen, mutta tappoi kaiken elollisen. Postaus toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Prisman kanssa.

Tämä on nyt ensimmäinen kerta, kun tietoisesti tunnustan – tai edes puhun – avioerostani täällä blogissa. Sormukseni otin pois vasemmasta nimettömästäni heti neutronipommipuhelun jälkeen, mutta vaikka siihen aikaan julkaisin asukuvia useamman kerran viikossa, en ottanut itse asiaa puheeksi. Meni varmaan kuukausi tai kaksi ennenkuin sain asupostaukseen kommentin: ”Minttu, missä sun sormukset on?” Vastaukseksi jätin vain pelkän hymiön.

Tuntui aivan liian kauhealta sanoa ääneen, että olen eronnut. Että ihminen, joka oli paras kaverini ja peruskallioni, oli päättänyt, ettei halua jatkaa elämäänsä kanssani.

Vaikka edelleenkin tuntuu pahalta tunnustaa elämäni suurin epäonnistuminen ja pettymys, on siviilisäätyni ollut viime vuosina täällä blogissakin päivänselvä. Sen verran tiuhaan olen sinkkuuttani vatvonut ja pohtinut. Olen etsinyt itseäni, säätänyt elämänvalintojani, pohtinut uusia polkuja ja miettinyt minuuttani täällä teidän kanssa.

Olin hädin tuskin parikymppinen, kun aloin oleen ex-mieheni, Karkin ja Peetun isän kanssa. Hänen päättäessä, että haluaakin jatkaa elämäänsä toisaalla ilman minua, olin hyvän matkaa päälle neljäkymmentä. Yli parikymmentä vuotta parisuhteessa muokkaa väistämättä. Olin kasvanut aikuiseksi yhden ihmisen kanssa – enkä oikein tietänyt kuka olin ilman häntä.

Tapasimme pari-kolme kertaa ensimmäisen erovuoden aikana lähinnä käytännön asioihin, tavaroihin ja posteihin liittyen. Muistan, että oli suorastaan kiehtovaa nähdä, miten euforisen onnellinen lasteni isä oli. Energiselle tyylilleen uskollisena hän tsemppasi minuakin: ”Nyt sullakin on todella mahdollisuus tulla omaksi itseksesi!”

Olin niin häkeltynyt ja ymmälläni, etten tajunnut edes suuttua.

Minulla ei ollut harmainta hajua siitä, kuka se ”minä”, joksi minun oli tarkoitus tulla, oli.

Kymmeniä tunteja terapiaa parissakin eri vaiheessa sekä tuhansia ja taas tuhansia tunteja asioiden vatvomista uudestaan ja uudestaan yhdessä tukiverkkoni kanssa auttoivat pääsemään jaloilleen. (Ystävät <3 – tiedätte kyllä keitä olette – en olisi ikinä selvinnyt ilman teitä!! <3). Puhumisen merkitystä ei voi vähätellä. Vasta, kun olin kelannut tapahtunutta edestakaisin ziljoona kertaa, alkoi tuntua siltä, että olen pikkuhiljaa valmis siirtymään seuraavaan vaiheeseen.

Kuka minä olen? oli kysymys, johon aloin etsiä vastausta heti, kun eroilmoituksen aiheuttama ensimmäinen shokki alkoi tasaantua. Ihan aluksi kuulin koko ajan hänen äänensä korvissani ja vaikka yritin olla oma itseni, tajusin edelleen yrittäväni miellyttää henkilöä, joka ei enää kuulunut elämääni. Onneksi sain vinkin, että ihan yksinkertaisesti palaisin mielessäni taaksepäin aikaan ennen avioliittoani, aikaan ennen suhdetta exän kanssa, ja miettisin, mistä tykkäsin silloin. Aloin tehdä niitä asioita ja löysin takaisin lukemisen, akvarellien maalaamisen ja korujen värkkäämisen.

Ensin kaikki tuo tuntui vähän hullulta, teennäiseltäkin, mutta vähitellen olen löytänyt tekemisen ilon, luomisen ja mikä parasta – huomaan, että samasta lähteestä löytyy inspiraatiota vaikka mihin!

Kauneus lähtee sisältä, sanotaan. Tavallaan olen samaa mieltä, tavattoman epäystävällinen ja ilkeä ihminen ei näytä koskaan yhtä kauniilta kuin ystävällinen ja iloinen tyyppi. Toisaalta itse en ole koskaan saanut yhtä paljon kehuja ulkonäöstäni kuin silloin, kun voin kaikkein huonoiten.

Osaan nauraa vaikka syrän märkänis. Ja varsinkin, kun en ensin edes halunnut hyväksyä, että mitään avioeroa olisi olemassakaan, vain tavallista pahempi töyssy pitkässä parisuhteessa, en halunnut, että pisaraakaan kokemastani mustasta masennuksesta, pelosta ja silkasta kauhusta näkyisi kenellekään ulkopuoliselle.

Olin niin pahassa jamassa, että en oikein pystynyt syömään. Ruoka juuttui kurkkuun, kun yritin niellä ja pahimmillaan tuli ylös samaa tietä. Peetu laittoi uskollisesti joka päivä ihanaa ruokaa ja tein kaikkeni, että olisin saanut alas edes hiukan. En tuntenut lainkaan nälkää ja laihduin yli 20 kiloa muutamassa kuukaudessa.

Inhosin itseäni, mutta maailmalta satoi kehuja.

Vähitellen vaaka heilahti toiseen suuntaan, kehut harvenivat, mutta itse aloin tuntea oloni taas omaksi itsekseni.

Tämän Prisman kampanjan sanoma ”Muoti kuuluu kaikille” ja ”Minut itseni kanssa” osuu täydellisesti yksiin oman ajattelumaailmani kanssa. Ei ole mitään yhtä kokoa tai yhtä ikää, jolloin saisi tai voisi käyttää jotain tiettyä tyyliä tai trendiä. Toisaalta myös vierastan tosi paljon ajatusta, että vaatteet pitäisi ostaa jostain tietystä osoitteesta, jotta ne olisivat tarpeeksi ”hienoja”.

Silloin, kun asuttiin vielä Suomessa, käytiin perheen kanssa usein Prismassa ostoksilla, mutta sen jälkeen ymmärrettävästi aika harvoin. Olikin aikamoinen yllätys, että sieltä löytyy vaateosastolta nykyään kaikkia kivoja merkkejä, kuten esmes Nokian Neulomo, jonka mekossa ja tunikassa patsastelen näissä postauksen kuvissa.

Se, mitä tässä omalla selviytymistarinallani haluan sanoa, on se, että koskaan ei kannata menettää toivoa. Tunnelin päässä on valoa, vaikka siltä ei todellakaan tuntuisi. Itsestä huolehtiminen voi tuntua turhalta ja mitättömältä, mutta kannattaa aloittaa pienin askelin, olla armollinen ja onnitella itseään jokaisesta hyvästä ja positiivisesta asiasta.

Apua kannattaa myös hakea herkästi. Ei ole mikään häpeä, että aina ei jaksa yksin eikä osaa selvittää kaikkea itse. Siksi meillä on ne kaikki asiantuntijat ja ammattilaiset!

Selviytyminen ja itsensä löytäminen ei välttämättä ole mikään yksinkertainen ja suoraviivainen prosessi. Itsellänikin on ollut välillä reilua takapakkia, vaikka jo luulin osaavani pitää huolta itsestäni. Nyt onneksi vihdoinkin tiedän paremmin ja osaan pitää varani. Vaikka toivonkin, että en elä loppuelämääni ilman parisuhdetta, en enää milloinkaan suostu asettumaan jonkun toisen määrittelemään lokeroon. Kukaan ei voi sanella, miten minun tulisi elää, millainen minun tulisi olla tai miten pukeutua, jotta olisin kyllin hyvä.

Kaikkien elämän tärkein ihmissuhde on suhde omaan itseen. Jos se on kunnossa, kaikki on helpompaa, arkipäiväkin useimmiten kivaa, eikä yksinäisyys jäydä sisuskaluja, vaikka aina ei olisikaan seuraa. Suhteet toisiin ihmisiin, mahdolliseen kumppaniin, perheenjäseniin ja ystäviin sujuvat mutkattomammin, kun on minut itsensä kanssa. Silloin ei tarvitse hakea hyväksyntää keinolla millä hyvänsä, odottaa toisen täyttävän tarpeitaan tai työntää syytä omasta huonosta tuulesta tai pahasta mielestä jonkun toisen niskoille.

Kun on minut itsensä kanssa voi ihan levollisesti todeta, että se, mitä mieltä ihmiset ovat minusta, on heidän oma asiansa eikä se kuulu minulle.

Mekko ja tunika – Nokian Neulomo, saatu tämän yhteistyön myötä.


Kesä-asu Malibusta

lauantai 23. kesäkuu 2018

Mitenkäs teillä siellä on jussit sujunut? Ainakin kaikkien ihanien some-kuvien perusteella hiukan koleahkosta säästä huolimatta suloisen tunnelmallisia perinteitä juhlaherkkuineen on nautittu molemmin puolin Pohjanlahtea.

Täällä meillä juhannusaattoaamu ”valkeni” railakkaan sateen ja riepottelevan tuulen merkeissä. Päätin skipata hyvällä omallatunnolla nekin vähät suunnitelmat, joita olin tehnyt ja loikoilin häpeämättä sängyssä puolille päivin asti. Sitten alkoikin pikkuhiljaa ilma seljetä ja iltapäivällä sitä pääsi tekemään piiitkän kävelylenkin puolityhjillä kotinurkilla auringon pilkistellessä pilvien takaa.

Tavallisesti lähiympäristöni kadut ja polut on ihan tukossa lenkkeilijöitä, koiran ulkoiluttajia, vauvanvaunuja, lapsiperheitä, pariskuntia ja kaikenlaista muutakin irtoväkeä, kuten (meitä) säännöllisesti kesken kaiken yhtäkkiä pysähteleviä loosereita, jotka edelleen pelaavat Pokémon GO:ta. Tosi himmeä fiilis olla liikkellä lauantai-iltapäivällä ja törmätä vain muutamaan hassuun muuhun ulkoilijaan.

Merkillisyyttä lisäsi se, että vaikka muuten oli tosi hiljaista, sieltä täältä kuului iloisien city-juhannusta viettämään jääneiden juhlaseurueiden äänet. Jotenkin epälooginen äänimaisema, mutta silti tuntui kivalta, ettei ollut aivan totaalisen kuollutta ja hiljaista.

Omistin oman juhannukseni jet lagista toipumiseen (siis miten kauan tämä oikein kestää!?) ja kaikenlaiseen muuhunkin elpymiseen. Kuvailin vähän uusia, reissusta hankkimiani kristalleja (joista yhden takia jouduin melkein kiinni turvallisuustarkastuksessa kaksi kertaa…), mutta muuten suloiset suvikuvat jäivät Mintun juhannuksesta ottamatta.

Tässä kuitenkin asu, jossa oli syömässä yhden elämäni parhaimmista aterioista Malibun ravintola Nobussa taannoisella Los Angelesin reissulla. Ei voi mitenkään uskoa, että tuostakin hetkestä on jo kohta kaksi viikkoa!

Joku voisi väittää, että eihän asussa ole mitään uutta ja ihmeellisesti – mikä pitää toki varsin pitkälle paikkansa. Fifth Avenue Shoe Repairin paita on ollut lempparini jo niin monta kesäsesonkia, että olen jo seonnut laskuista. Sandaalitkin olen jo kertaalleen hyllyttänyt loppuunkäytettyinä, mutta sitten en oppinutkaan elämään seuraajaksi hankittujen Hasbeensien kanssa, joten Clark’sit palasivat takaisin palvelukseen.

Laukku ja sanikat ovat niinikään vanhoja uskollisia palvelijoita.

Ymmärrän hyvin, jos hamekin näyttää vanhalta tutulta. Kesägarderobissani on useampiakin raidallisia jersey- tai neulehameita – ja monesti korvaan loppuunkäytetyn uudella samanlaisella.

Tämä on nyt kuitenkin vähän erilainen, sillä nilkkoja hivelevää maksipituista raitahametta en ole aikaisemmin omistanut!


  • paita, Fifht Avenue Shoe Repair
  • hame, Lindex
  • sandaalit, Clark’s
  • laukku, Botkier
  • aurinkolasit, Tiger of Sweden