Orvokkitunikan paluu

Wednesday 26. April 2017

Hei, hoo kevätsää! Joka vuosi jaksaa yllättää, miten hitsin vaikeaa on pukeutua vuodenaikojen taitteessa.

Jos Instagramin ja Facebookin feedeihin on luottaminen, suurimmassa osassa Suomea on saatu nauttia samanlaisesta kelistä kuin täällä meilläkin. Välillä paistaa, välillä vihmoo räntää. Säätila saattaa heitellä ihan tunninkin sisään täysin laidasta toiseen.

Mieli kaipaisi jo kovasti kesäisempää vaatetusta, mutta kovin hentoisesti pukeutuneena ei uskalla lähteä liikkeelle, vaikka asunvalintahetkellä paistaisikin aurinko. Täällä on ollut myös ihan poikkeuksellisen tuulistakin. Jäätävä viima pakotti palauttamaan lämpimämmän takin käyttöön ja jopa sormikkaat käteen.

Halusin kuitenkin hiukan keväisyyttä päivän asuuni. Kaappeja tonkiessa käteen osui viime kesän ykkössuosikki, jonka ristin orvokkitunikaksi (vaikkei nuo kuviot ole orvokkia kai nähneetkään…).

Aika jännä juttu muuten se, että kun jokin vaate kyllästyttää ja tuntuu ihan liian käytetyltä, miten muutaman kuukauden lepo garderobin perukoilla tekee ihmeitä. Syksyllä mietin, että pitäisikö koko tunika pistää kiertoon, mutta nyt tauon jälkeen olen taas aivan ihastunut siihen!

Periaatteessa kannatan toimivia perusvaatteita, jotka sopivat sesongista ja vuodenajasta riippumatta. Toisaalta olen huomannut, että joidenkin vaatteiden elinikä pitenee huomattavasti, kun niiden antaa välillä pitää hiukan lomaa.

Säätila estää stailaamasta tunikaa kovin kesäisesti. Toisaalta olen aina tykännyt sen “taidenäyttelyn avajaiset” -tyylisestä aurasta – ja siihen alle puettu musta ribbi-poolo sopii just kivasti.

Farkkujen rentous saa pisaran skarppiutta Acnen nilkkureista ja messingin värisestä Michael Korsin pikkulaukusta.

  • tunika, Lindex
  • farkut, Primark
  • poolo, Primark
  • laukku, Michael Kors
  • kengät, Acne


Dinner outfit

Friday 21. April 2017

Siis kamoon nyt hei oikeesti! Mikä ihme on tää keli, joka muistuttaa enemmän marraskuun alkua kuin ihanaa kevättä!? Tänäänkin oli päivällä jo lupaavasti arasti pilkistelevä auringonpaiste, joka sitten muuttui tuuliseksi, superharmaaksi ja sateiseksi iltapäiväksi ja illaksi.

Monesti täällä on jo voinut aloittaa parvekesesongin huhtikuun puolen välin paikkeilla. Jo viikkoja ennen vappua on tavallisesti vietetty ensimmäisiä myöhään venyviä grilli-iltoja. Nyt en ole tehnyt edes kevätsiivousta partsilla, kun säät ovat olleet mitä ovat.

No, yritän tolkuttaa itselleni, että turha se on ilmoista nurista – niille kun ei kuitenkaan mitään mahda. Hiukan se vain on haasteellista tällaiselle sääriippuvaiselle auringonrakastajalle.

Onneksi pääsiäisenä Karlskronassa saatiin nauttia ihanista ilmoista ja paisteesta. Totuuden nimessä pitää kyllä tunnustaa, että yhtenä päivänä sielläkin piiskasi ravakka sade, joka iltaa kohti muuttui sankaksi räntäsateeksi.

Peetun synttäripäivänä perjantaina paistoi kuitenkin aurinko. Päivä alkoi Karkin järkkäämällä ihanalla brunssilla täytekakkuineen ja kuohuviineineen. Reippaan ulkoilupäivän päätteeksi (ja pienien päiväunien jälkeen) vaihdoimme kaupunkivaatteet päälle ja läksimme illalliselle Karlskronan parhaimmaksi mainostettuun, 2 Rum & Kök -ravintolaan.

Jotenkin olin kuvitellut mielessäni, että pääsiäisenä sitä varmaan jo liehuskellaan kesämekoissa. Ihan siihen ei nyt päästy, mutta hiukan keväisempää fiilistä tulee pinkin eri sävyistä.

Olen ollut ihan huipputyytyväinen tuohon Lindexin Roosanauhamalliston pinkkilurexiseen t-paidan malliseen neulepaitaan. Se on jotenkin hyvin juuri minun tyyliseni: rento, mutta huoliteltu ja pienellä twistillä.

Mukana juhlaillallisella olivat toki myös rakkaat, Karkilta saamani Efva Attlingin korvikset.

  • paita, Lindex
  • hame, H&M
  • laukku, Michael Kors
  • kengät, Acne (Star)
  • shaali, By Malene Birger
  • korvakorut, Efva Attling


Kun terrorismi tulee iholle

Saturday 08. April 2017

Miltä oikein tuntuu, kun se, mitä on lukenut lehdissä, nähnyt uutisissa ja vain – muka -kauempaa viisaana tarkastellut, tuleekin ihan lähelle, koskettaa?

Varmaan teistä jo kaikki tietääkin, että eilen iltapäivällä joku hullu kaappasi Spendrupsin kaljakuljetuksia hoitavan kuorma-auton, ajoi pitkin suosittua Drottninggatanin kävelykatua ihan Tukholman ytimeen ja lopulta sisään keskustan Åhlénsin isosta näyteikkunasta. Matkalla auto törmäsi kaikkiin ihmisiin, jotka eivät ehtineet alta pois. Neljä on menettänyt henkensä, viisitoista joutui sairaalahoitoon ja ainakin yksi koira silppuuntui hullun raivokkaan ajomatkan vuoksi. Sairaalaan joutuneista vielä yhdeksän tila on epävakaa.

Auton vauhti on ollut aivan järjetön. Tosin Drottninggatanin betonileijonien tarkoitus on ollut pitää asiattomat autoilijat pois kävelykadulta – ei pysäyttää sekopäätä, joka ajaa painavalla kulkuvälineellä tuhatta ja sataa. Auton kaappauspaikka on kätevästi ylämäessä, siitä on tainnut saada hyvät alkuvauhdit terroriteoille.

Olen vieläkin vähän shokissa. En kykene lopettaa uutislähetysten seuraamista, vaikka eihän se enää mitään auta. Kuorma-auton kuljettaja on ilmeisesti pidätetty ja globaalisti ajateltuna vahingot ovat numeroissa mitattuna kuitenkin melko rajalliset. Mikään media ei ole kuitenkaan maininnut sitä koiraa.

Inhimillisen kärsimyksen määrää ei voi mitata numeroilla.

Sain tiedon iskusta, kun olin vielä toimistolla. Tampereen lentokoneeseen astuvat Karkki ja Peetu viestittelivät messengerissä, että kai äiskällä on kaikki hyvin. Silloin en vielä tiennyt mistään mitään.

Pikaiset tsekkaukset täkäläisiltä uutissivustoilta – ja tajusin, että juuri tismalleen se paikka, jossa minun olisi tarkoitus olla noin 28 minuutin päästä, oli joutunut terrori-iskun kohteeksi.

City Åhlénsin pääsisäänkäynti on tosi suosittu treffipaikka. Siinä on tilaa, katos huonon sään yllättäessä, ovista huokuu lämmintä ilmaa kylmällä säällä ja siihen on helppo tulla niin jalan kuin kaikilla mahdollisilla kulkuvälineillä.

Itse olin sopinut treffit neljäksi juuri tuonne Peetun kaverin Linan kanssa. Lina on tulossa pääsiäiseksi kissavahdiksi, kun itse pääsen vihdoinkin Karlskronaan Karkin uutta kotia ja kotikaupunkia tsekkaamaan.

Tarkoitukseni oli lähteä ajoissa kaupungille. Oli yhtä sun toista asiaa. Piti käydä Clasulla (korttelin päässä Åhlénsista Drottninggatanilla) hakemassa pölypusseja ja Åhlénsilla tsekkailemassa meikkivoiteita (tarvitsen jonkun kunnollisen!!). Jäin kuitenkin jumiin toimistolle jonkun triviaalin työhomman kanssa. Muuten olisin ollut tismalleen iskun sydämessä, tismalleen silloin, kun se tapahtui.

Nämä kuvat on ottanut kollegani ja ystäväni Hanna eilen, kun olimme tavallisella lounaan jälkeisellä kävelylenkillä. Tuntuu hiukan oudolta katsella kuvia nyt, kaiken tapahtuneen jälkeen.

Muistan hyvin, miten kuvaustilanteessakin kelasin viikonlopun to do -listaa. Miten tärkeää oli, että pääsen ajoissa kotiin, että ehdin tehdä asiat x, y ja z.

Vielä silloin en todellakaan voinut kuvitellakaan, että asiat eivät mene niinkuin olin suunnitellut. Että on aivan mahdotonta päästä keskustaan – ja jos pääsisikin, sinne ei suositeltu kenenkään menevän. Että jään jumiin toimiston liepeille ja olen kotona vasta yhdeksän jälkeen illalla. Että suunnittelemani tapaamispaikka on tuusannuuskana ja elämä sellaisena, kun sen on tähän asti ajatellut, on loppu.

Läksin perjantaina toimistolta puoli neljän aikaan. Siinä vaiheessa olin jo jossain määrin tietoinen, että jotain on tapahtunut. Ihan tarkalleen mitä, sitä en tiennyt.

Lähimmällä tunnelbana-asemalla tilanteen vakavuus alkoi kirkastua. Kaikki raideliikenne oli pysähdyksissä ja virkapukuiset vaksit kehoittivat kaikkia pysymään kaukana asemasta. Laitoin viestin kissavahti-Linalle ja sain melkein hermoromahduksen, kun hän ei vastannut heti. Pelkäsin, että hän olisi ollut ajoissa paikalla ja siksi yksi iskun uhreista. Tunsin, että en voisi ikinä antaa itselleni anteeksi, jos Linalle olisi tapahtunut jotain sen vuoksi, että hän on ajoissa ehdottamassani tapaamispaikassa.

Lina vastasi kuitenkin hetkisen kuluttua ja sanoi olevansa turvassa.

Siitä alkoi oma projektini miten päästä kotiin. Kaikki raideliikenne oli tosiaan seis ja bussejakin kulki vain satunnaisesti – ja aina niin täynnä, että huristelivat pysäkin ohi pysähtymättä. Eihän mulla mitään hätää ollut. Käytiin siinä sitten pizzalla parin kohtalotoverin kanssa ja odoteltiin kaaoksen selkiintymistä. Todo-listalla olevat asiat jäivät tekemättä, mutta se tuntui aikas minimaaliselta uhraukselta tällaisessa tilanteessa.

Elämä jatkuu ja täytyy sanoa, että olen itseasiassa aika ylpeä kotikaupungistani. Varsinkin sosiaalinen media on ollut täynnä saman suuntaisia viestejä: meitä ei lannisteta, elämä jatkuu, pelolle ei anneta valtaa.

Jo eilen sai havaita kylmiksi ja cooleiksi moitittujen tukholmalaisten sydämellisyys ja auttamishalu: hastagillä #openstockholm yksityiset ihmiset tarjosivat kyytiapua ja avasivat kotinsa ihan vieraillekin ihmisille, jotka olivat jumissa julkisen liikenteen pysähdyksen takia.

Monet keskustan putiikit ja muut organisaatiot tarjosivat myös suojaa. Riskialueen ulkopuolella, mutta kävelymatkan päässä, sijaitseva Dagmarin putiikki ja entisen kollegani luotsaama Scenkonstmuseet ilmoittelivat sekä Twitterissä että Facebookissa, että heille sopii tulla turvaan.

Päiväkodit ilmoittelivat niinikään Facebookissa, että vanhempien ei tarvitse olla huolissaan, toimintaa pidetään yllä niin kauan kuin tarvitaan. Yksi mahtavimpia esimerkkejä yhteishengestä on mielestäni se, kun paikallinen ruokakauppaketju ilmoitti, että lapset voivat tulla sinne “ostoksille”, jos on tarvis, ja vanhemmat voivat maksaa myöhemmin.

Sosiaalisia medioita parjataan milloin mistäkin, mutta eilen ne olivat todellinen apu. Kaikki puhelinverkot olivat niin ylikuormittuneita, että mitkään puhelut eivät menneet läpi tai katkesivat saman tien. Somen kautta sai kuitenkin tarvittavaa tietoa ja sai ilmoiteltua itsestään.

Yhteenvetona kaikesta: on ihan järkyttävää, kun jotain sellaista, mitä normaalisti on tottunut kuulemaan vain uutisissa, tapahtuukin juuri siinä, missä itse on, omalla kotinurkalla. Toisaalta on ollut ihan mielettömän upeaa nähdä ja kuulla, miten voimakkaasti kaikki kanssaeläjät täällä Tukholmassa on sitä mieltä, että terrorismi ei meitä riko. Me jatkamme elämäämme emmekä anna pelolle emmekä pelon tekijöille valtaa.

Siksi kai tänään tuntuu ihan randomin perjantaisen asun postaaminen melkein kannanotolta.

  • t-paita, Marni x H&M
  • housut, H&M
  • neuletakki, Filippa K
  • trenssi, Monki
  • tennarit, Adidas Originals, Superstar


Musta-valkoista ysäriviboilla

Monday 03. April 2017

Never say never.. 2000-luvun alussa olin niin kertakaikkiaan korviani myöten täynnä paita-mekon-alla -tyyliä, että olin valmis vannomaan, etten enää milloinkaan ryhdy moiseen hullutukseen. Yksi äärimmäisen harvoja pukeutumissääntöjäni on, että sellaisiin trendeihin, joita on jo kertaalleen käyttänyt, ei kannata koskea pitkällä tikullakaan. Nooh, säännöt on tehty rikottavaksi – etenkin ne itse itselle asetetut.

Joskus talvemmalla kerrospukeutuessani toimistolle laitoin pitkän suosikkineulemekkoni alle t-paidan. Aloin siinä sitten katsella peilistä, että eihän tuo hassummalta näytä ollenkaan. Silloin koko komeuden päälle tuli vielä neulepaita, mutta mielikuva kauluspaita + mekko -yhdistelmästä alkoi yhtäkkiä tuntua aika kivalta ajatukselta.

(Bloggari antaa terävänä ohjeita valokuvaajalle… :D)

Viime perjantaina päätin tehdä lempeän loikan ysärifiiliksiin ja läksin toimistolle kuvien kombossa. Aitoa ajankuvaa vahvistaa suosikkikorviksiksi nousseet hopeiset isot rinkulat.

En nyt taida uskaltaa heittää blogosfääristä tuttu “hitti vai huti?” -kysymystä teilaamisen pelossa. Omasta mielestäni tuo toimii kuitenkin ihan hyvin, eikä kokonaisuus ole mitenkään liian 90’s.

Pahinta tai vaarallisinta kerran elettyjen trendien uudelleen lämmittelyssä on, että näyttää siltä kuin olisi aina pukeutunut samoihin vaatteisiin, samaan tyyliin. En haluaisi antaa vaikutelmaa, että tyylini kehitys pysähtyi yhdeksänkymmentäluvulle. Haha!

  • kauluspaita, Whyred
  • neulemekko, H&M
  • kengät, Acne


Lainakengissä

Thursday 30. March 2017

Muistatteko vielä, kun syksyllä uhosin, että sesongin ainoa kenkähankintani tulee olemaan ruskeat arkinilkkurit? Mitään kenkäuutuuksia blogissa ei ole kuitenkaan esitelty – ei ainakaan tuohon kategoriaan kuuluvia. Siihen on aika yksinkertainen ja luonnollinen selitys. Jollain viime syksyn koti-Tukholmaan suuntautuneilla reissuillaan Peetu jätti, matkalaukun tilateknisistä syistä johtuen, omat Vagabondin nilkkurinsa tänne hoiviini.

Huolellista rasvausta ja muuta hoitoa vastaan olen saanut lainailla neidon kenkiä, joten enpä sitten tuntenut enää tarvetta hankkia omia. Melkein samanlaiset olisin varmasti ostanutkin – olihan samaiset Vagabondit myös omalla toivelistallani (vaikka varmaan olisin kyllä ehkä sitten kuitenkin päätynyt Dr. Martensin vastaaviin).

Tämän päivän asu on oikeasti eilisen keskiviikon asu. Taas meni tietokoneongelmien kanssa tapellessa niin myöhään, että oli pakko mennä nukkumaan ja jättää blogihommat tälle illalle. Sen verran jänskittää milloin tämä armas macini kämähtää ihan lopullisesti, että puhaltelin jo pahimmat pölyt lähes antiikkisesta, mutta yhä näköjään toimivasta, pc:stäni. On se hyvä, että on joku varasuunnitelma, jos tulee ihan karsea tietsakatastrofi.

Varasuunnitelmasta puheenollen. Jotain pitäisi kyllä keksiä, kun ovat näköjään peruuttaneet kevään.

Täällä on ollut jo tosi pitkään kaunista, aurinkoista ja suht lämmintä. Koko ihanuus huipentui viikonloppuna, jolloin parhaimmillaan lämpötilat huiteli kahdenkymmenen tietämillä. Sitten yhtäkkiä kaikki muuttui dramaattisesti ja nyt on tullut kaksi päivää putkeen vettä ja räntää. Tuulee niin, että tukka lähtee ja muutenkin on vähän huijattu olo.

Pukeutumiselle säiden heittely asettaa omat haasteensa. Ei nyt oikeastaan niin, että talvesta tai oikeasti vähän kylmemmistä ilmoista olisi niin kauan, etteikö sitä osaisi pukeutua sään vaatimalla tavalla. Ongelma on se, että kaunista kevätsäätä ehti kestää sen verran pitkään, että kellojen lisäksi myös nuppi asettautui kesäaikaan.

Pitkään hikoilin ohuemmassa talvitakissa, mutta lopulta päätin siirtyä kevättakkiin. Samoin talven tehokäytössä olleet neuleet saivat siirtyä syvemmälle vaatekaappiin. Ja hommahan on niin, että kun tämä on tapahtunut, paluuta ei enää ole. Nyt on kevät- ja kesävaateaika, näytti mittari mitä hyvänsä ja vaikka taivaalta sataisi jalkarättejä.

Kerrospukeutuminen on hyvä keino kiertää säiden armoilla oleminen. Halusin välttämättä ylleni jotain keväisen heleää muuttumatta silti jääkalikaksi, joten puin ikivanhan kesäsuosikkini, Filippa K:n nyöripaidan, farkkutakin alle. Farkkua farkun kanssa ja vaaleat sävyt toimivat mielestäni hyvin yhteen ja huolellisesti rasvatut nilkkurit kestävät kyllä pienet räntäsateet.

Farkkutakki on siis käytössä sisäjakkuna. Tuohon päälle vedin toki nilkkapituisen trenssini, kaulaan lämpimän pashminan ja sormikkaat sormiin – enkä palellut kovinkaan paljoa. Haha!

Toivot vilpittömästi, että keväinen asukokonaisuuteni toimisi magneetin tavoin ja houkuttelisi auringon ja lämmön mahdollisimman pian takaisin. Ehkä kohta voisi päästä jopa ihan farkkutakkisiltaan ulos?

  • paita, Filippa K
  • farkkutakki, Esprit (saatu)
  • farkut, Lindex
  • kengät, Vagabond (Peetun)
  • laukku, Mulberry
  • vyö, Vivienne Westwood