Nobel gaala 2016 – ruotsalaisen designin suuri ilta

Thursday 15. December 2016

Uhhuh, mikä työviikko takana! Tai eihän se periaatteessa vielä ole ihan kokonaan, kun torstaissa vasta mennään, mutta huominen on itselläni lomapäivä, joten nyt voi jo huokaista. Ihan pikkusen ainakin – tosin vielä on täysin pakkaamatta huomista Tampereen reissua varten ja koti on täysin hujan hajan.

Pientä savottaa on siis edessä vielä tänäiltana, mutta tsekataan nyt ihanat Nobel gaalan puvut ensin. Aina sitä nyt sen verran voi elvyttää aivojaan kauniiden asujen äärellä.

Huomattavan suuri osa Nobel gaalan merkittävistä vieraista oli valinnut yllensä ruotsalaista suunnittelua. Niin myös kruunuprisessa Victoria.

2016 Nobel Prize Awards

Illan ehkä kaunein asu on aavistuksen yllättäen peräisin H&M:ltä. Tosin ihan heti huomenna ei kantsi lähteä metsästämään lähi-Henkalta samaa kolttua uuden vuoden juhlia varten. Luomus on tietenkin erityisesti kruunuprinsessalle juuri tätä tapahtumaa varten suunniteltu ja ommeltu.

2016 Nobel Prize Awards

Kulttuuriministeri Alice Bah Kuhnke on aivan huikean upea Carin Rodebjerin suunnittelemassa mekossa. Trendipisteitä satelee röyhelöistä, pitkistä hihoista ja viktoriaanisesta korkeasta kauluksesta.

2016 Nobel Prize Awards

Alice Bah Kuhnken asu on hyvin avoin takaa, mikä tuo juuri sopivasti jännitettä muuten varsin peittävään malliin. Yksinketainen sileä nuttura hillityin helmikoristein täydentää kokonaisuuden.

2016 Nobel Prize Awards

Moderaterna-puolueen puoluejohtaja Anna Kinberg Batra ei yleensä kuulu suosikkeihini, mitä asuvalintoihin tulee. Tämä Ruotsin epävirallinen gaalacouture-kuninkaan, Lars Wallinin luomus on kuitenkin kerrassaan upea! Kiinostavaa, että yleensä yltiönaisellisia pitsiluomuksia suunnitteleva Wallin on valinnut näinkin graafisen kankaan puvun materiaaliksi.

nobel-2016-cia-jansson

Olen muutenkin aivan heikkona feminiinisiä ja maskuliinisia elementtejä yhdistelevään pukeutumiseen, joten ei kai ole mikään ihme, että rakastuin täysin suosikkisuunnittelijani Ida Sjöstedtin Ellen päätoimittajalle, Cia Janssonille suunnittelemaan kokonaisuuteen. Frakkityyliä mukaileva jakkuyläosa ja kapeat satiinihousut saavat seurakseen muhkean tyllihelman. Upeat statement-korvakorut ja teräväkärkiset mokkapumpsit täydentävät lookin.

2016 Nobel Prize Awards 2016 Nobel Prize Awards

Tässä vielä vähän lisää kruunuprinsessa Victorian tyyliä. Ihan mieletön tuo nutturakin!

2016 Nobel Prize Awards 2016 Nobel Prize Awards

Kuningatar Silvia sädehti upeampana kuin moneen vuoteen! Huikean hopeaisen paljettipuvun on signeerannut Yuki.

Nobel banquet, Stockholm City Hall, Stockholm 2016-12-10 Nobel banquet, Stockholm City Hall, Stockholm 2016-12-10 2016 Nobel Prize Awards

Trendiherkkä prinsessa Madeleine oli myöskin hokannut, että pitkät hihat on nyt se juttu. Yleensä saan helposti yliällön olon pastellinsävyisistä hörselöluomuksista. Ruotsalais-pakistanilaisen Fadi el Khouryn prinsessa Madeleinelle suunnittelema puku on kuitenkin niin upea, että eihän tuota voi kuin ihailla. Miehustan lempeä satiinisuus ja hillitty tasaisuus toimii oivasti tasapainottavana helman sokeriselle hörsöisyydelle.


2016 Nobel Prize Awards

Dagmar on ollut jo vaikka miten pitkään yksi suurimpia suosikkejani ruotsalaisessa muotiskenessä. Prinsessa Sofian smaragdinvihreä luomus on ensimmäinen kerta, kun bongasin heidät Nobel gaalassa.

Ihan superhypertäysiä pisteitä en kyllä kuitenkaan ole valmis antamaan. Leikkaus on sekä trendikäs että kaunis, mutta jotenkin miehusta ainakin kuvien perusteella tuntuu tönköttävän oudosti. Olkalinjasta on varmasti ihan tietoisesti tehty valuva, mutta valitettavasti muuten niin uljas prinsessa näyttää sen vuoksi melkeinpä huonoryhtiseltä.

2016 Nobel Prize Awards 2016 Nobel Prize Awards Nobel banquet, Stockholm City Hall, Stockholm 2016-12-10

Ruotsin akatemian pääsihteeri Sara Danius on tunnettu vahvasta ja näyttävästä tyylistään. Huippulahjakkaan Pär Engshedenin suunnittelema gaala-asu on sen verran voimakas muotokieleltään, että ihan kuka tahansa sitä ei pystyisi kantamaan. Linnan juhlien pukukavalkadia kommentoidessani taisin sanoa, että kukkakuosiset iltapuvut eivät vain jotenkin iske. No, nyt voi sanoa, että tässä on sellaista kukkaa, ettei Minttukaan pysty vastustamaan!

Suurimman vaikutuksen teki kuitenkin idolini ja esikuvani since forever, Patti Smith.

nobel-2016-patti-smith

Hän ei nyt ollut varsinaisesti vieraana, joten samat pukeutumissäännöt eivät päde. Silti sai taas kerran huomata, että kauniisti leikatulla tummalla bleiserillä ja hyvällä valkoisella kauluspaidalla pärjää pitkälle!

Kaikki kuvat: Elle.se


Kuninkaallista eleganssia kastejuhlassa

Sunday 11. September 2016

prinssi-alexander-kaste-1

Ruotsin kuningasperheen tuorein tulokas, prinssi Carl Philipin ja prinsessa Sofian poikavauva, prinssi Alexander, kastettiin viime perjantaina. Reipas pikkuinen käyttäytyi ainakin tv-klippien perusteella rauhallisesti ja oli esimerkillisen valppaana koko tilaisuuden ajan. Itse juhlatilaisuus oli kaunis ja jotenkin intiimi ja välitön tunnelmaltaan, vaikka kameroita oli pakostikin varmasti ihan jokaisessa mahdollisessa kulmassa.

Itse olen kuitenkin kaikkein eniten kiinnostunut siitä, että mitä niillä nyt tällä kertaa oli päällään!

prinssi-alexander-kaste-2

Täytyy sanoa, että olin suorastaan pikkuisen yllättynyt siitä, miten voimakkaita värejä monet, prinsessa Sofiaa lukuunottamatta, olivat valinneet. Olen yrittänyt hiukan vaihtelevalla menestyksellä haarukoida interwebsiä, että löytäisin asujen alkuperän. Kiinnostelisi kovasti, mistä prinsessa Sofian siskon Linan preussinsininen mekko on peräisin – vaikka ei se kyllä taitaisi lopulta olla ihan tyyliseni. Sen sijaan hänen elegantit harmaat pumpsit löysin Zalandolta – ja vieläpä aivan kohtuulliseen hintaan! Menee välittömästi harkintalistalle – noissa kun olisi itselleni tarpeelliset kiinnitysremmit varsin tyylikkäästi toteutettuna.

Kuninkaallisten pukeutumisbudjetit on sen verran oman hintahaarukkani ulkopuolella, että sieltä ei varsinaisesti mitään suoria shoppailuvinkkejä voi napsia, mutta ideoita senkin edestä.

prinssi-alexander-kaste-3

Prinsessa Sofian upeasta guipure-pitsistä valmistettu kapealinjainen jakku-hameyhdistelmä on Ida Sjöstedtin käsialaa. Sanapari “valkoinen” ja “pitsi” antaa helposti aika lällyn ja romanttisen vaikutelman. Tässä kuitenkin pitsin suuret kuviot ja erittäin kapea siluetti tekevät kokonaisuudesta ihanan modernilla tavalla heleän ja samalla jopa hiukan skarpin.

prinssi-alexander-kaste-4

Suosikkipukeutujani prinsessa Madeleine oli valinnut Erdemin sinisävyisen kukallisen mekon. Ilmettä siihen luo erityisesti 3/4-pituiset hihat ja näyttävät valkoiset kaulukset. Kokonaisuus on astetta arkisempi kuin pitsiin sonnustautuneilla perheenjäsenillä. Se onkin aivan paikallaan ja etiketin mukaista, koska hän ei ollut paikalla sen paremmin äidin kuin kumminkaan roolissa.

prinssi-alexander-kaste-5

Mielestäni prinsessa Madeleinen mekko on kertakaikkiaan hurmaava! Jotain tuon tapaista voisin hyvinkin haluta toimistovaatteeksi itselleni. Ehken ihan noin näyttävän kukkakuosin kera, mutta samalla idealla. Muutenkin kun olen ihan heikkona valkoisiin kauluksiin, näen jo silmissäni tulevan lempparimekkoni.

Yritin etsiä kunnon verkkokauppakuvaa – tai edes linkkiä – kyseiseen Erdemin mekkoon, mutta tuloksetta. Onhan se toki jo Resort 2016 -mallistoa, mutta mielelläni silti ajattelen, että se on myyty kaikkialta loppuun sen vuoksi, että mekko nähtiin ihanan prinsessa  päällä perjantaina.

prinssi-alexander-kaste-6

Kruunuprinsessa Victoria oli valinnut ylleen huikaisevan upean, vahvan korallinpunaisen Elie Saab -pitsimekon. Kesän aikana hankittu päivetys korostuu kauniisti ja prinssi Alexanderin tuore kummitäti suorastaan hehkuu. Suloisen pikkuprinsessa Estellen mekko matsaa ihanasti äiskän asuun. (Estellen mekko: Tartine et Chocolat ja suloiset ballerinat: Bonpoint).

prinssi-alexander-kaste-7

Juuh – ei ihan heti painu Mintun ostoslistalle tämä mekko! Ei riittäisi edes n-a-p:in kuuluisa -70% loppualet shoppailuhimojen nostattamiseen.. Haha!

prinssi-alexander-kaste-8

Sokerina pohjalla pikkusuloisuus prinssi Oscar, jonka miniherrasmiehelle hyvin sopiva haalariasu tulee samasta osoitteesta kuin isosiskonkin asu – eli Tartine et Chocolatilta.

Kuvista kiitos: Svensk Damtidning, Expressen, Net-a-Porter


Juhannusinspiraatiota

Friday 24. June 2016

Juhannusaatto ei alkanut ihan kaikkien toivomusten mukaisesti. Ulkona loikui sellainen kaatosade, että ei tosikaan ja Brexit on mennyt läpi. Positiiviselle puolelle voi toki kirjata sen, että on kuitenkin tosi lämmintä, nyt keli alkaa jo vähän jopa kirkastua – ja shoppailuista brittiläisissä nettikaupoissa tulee nyt punnan rajusti heikenneen kurssin ansiosta huomattavasti edullisempia. (I got one word for you: asos.com)

Ihan justiinsa olen pinkaisemassa juhannuksen viettoon ystäväni Camillan luokse. Tosi mukavaa päästä saaristolaismaiseen ympäristöön hän kun asuu ihan Mälarenin rannalla (vaikkakin silti melkein Tukholman keskustassa). Grillailun, juhannusaskartelun (salko jätetään väliin, mutta seppeleet olisi tarkoitus sitoa) ja uimisen lisäksi on tarkoitus vain chillailla ja nauttia valoisasta yöstä.

Ihanaa, mukavan yhdessäolon, romantiikan ja hyvän ruuan täyteistä juhannusta myös kaikille sinne ruudun toiselle puolelle! Tässä vähän inspiraatiota ruotsalaisista juhannustraditioista, jos saunominen ja kokon polttaminen alkaa tuntua liian perinteiseltä.


Soita svennelle – call a Swede

Monday 18. April 2016

call a Swede

Ruotsi oli maailman ensimmäinen valtio, joka kielsi sensuurin perustuslaissa. Nyt, osana tuon tärkeän hetken 250 v. juhlallisuuksia, on perustettu puhelinnumero, johon voi soittaa mistä tahansa maailmasta ja jutella randomin svennen kanssa.

Idea on mielestäni kaikessa pöljyydessään niin hauska, että pakkohan tuonne oli oma numero rekisteröidä mukaan! Ihan kelle tahansa puheluita ei siis yhdistetä vaan vapaaehtoisten pitää itse ilmoittautua mukaan. Nyt jo jännittää, että koskahan puhelimeni soi – ja mistä ensimmäinen puhelu tulee!

Pääministeri Stefan Löfven sai muutaman puhelun…

Jotenkin tuntuu, että ihan kaikki soittajat eivät uskoneet, että langan päässä on ihan oikeasti pääministeri!


5 tyylikkäintä trendiä Elle gaalan punaisella matolla

Saturday 16. January 2016

Joku on väittänyt, että syksyn puolessavälissä alkava gaalasesonki päättyy uudenvuoden hulinoihin. Ainakin täällä Pohjolassa ollaan täysin toista mieltä! Eilen gaalailtiin sekä Suomessa Kultaisten Venlojen merkeissä että täällä svennelässä ruotsalaisen Ellen vuotuisessa häppeningissä.

Ellen gaala on yksi täkäläisen muotivuoden huipputapahtumista, joka kerää kaikki fashion-maailman tärkeät tepastelemaan samalle punaiselle matolle. Ja kun alalla ollaan, kaikki pistävät parastaan ja epävirallinen kisailu siitä, kuka on trendikkäin, persoonallisin, tyylikkäin, oivaltavin – tai yksinkertaisesti vain upein – on tosiasia.

Yleensä listaan yksinkertaisesti vain suosikkiasuni, mutta tällä kertaa valinta oli niin vaikea, että päätinkin seuloa punaisen maton 5 vahvinta trendiä. Hiukan muunneltuna niistä saa hyvin inspiraatiota myös muuhun kuin gaalapukeutumiseen. Viisi trendiä ovat: jumpsuit, liuhuleikkaukset, pitsi, sininen ja smokkiasu. Lopussa on vielä pari suosikkiani ihan muuten vain. :)

Jumpsuit

Jumpsuit – eli arkisemmin haalari – on ollut muodin edelläkävijöiden suosikki jo pari sesonkia. Nyt näyttää siltä, että se on päätynyt jokanaisen garderobiin perusvaatteeksi pikkumustan rinnalle. Itselläni on yksi suosikkihaalari, joka tulee kiskottua ylle aina, kun en jaksa pähkäillä yhteensopivien ylä- ja alaosien kanssa – ja olo on yleensä aina mukavasti huoliteltu, mutta silti rento. Jumpsuitin ainoa ongelma on oikeastaan ihan tekninen. “Nenän puuterointi” on hippasen hankalaa – etenkin, jos on pukenut haalarin päälle vielä jakun tai neuleen…

Jumpsuit 1 Jumpsuit 2 Jumpsuit 3

Liuhuleikkaukset

Lepakkohihat ja shaalimainen siluetti on selkeästi nousussa oleva trendi. Sinänsä ei kovin yllättävää, kun kaikenlaiset poncho-viritelmät ovat olleet suosikkeja arkipukeutumisessa jo jonkin aikaa. Itse tykkään kovasti tämän tyylin veistoksellisesta eleganttiudesta. On jotenkin raikasta ja modernia, kun juhlapuku ei nuole ihan jokaikistä vartalon kurvia. Tosin juhlabuffetissa saa olla tarkkana, ettei liuhuhihat ui tarjoiluastioissa. :D

Liuhu 1 Liuhu 2 Liuhu 3

Pitsi

Voi olla, että Elle gaalan punaisella matolla pitsiasut olivat yliedustettuna siksi, että Ida Sjöstedt (ensimmäisessä kuvassa) oli ehdolla vuoden designer -palkinnon saajaksi (ja myös voitti sen!). Toisaalta juhlamateriaalien trendikkyys kulkee myös aaltoina; välillä eniten in on paljetit, välillä sametti tai satiini. Nyt on pitsin vuoro olla ykkönen, mutta muut ovat toki mukana myös – kokonaisuus ratkaisee.

Pitsi 1 Pitsi 2

Pitsi 3

Sininen

Juhlavärien ykkönen on musta samoin kuin muodin ammattilaisten univormu on musta. Ei ole siis kovin yllättävää, että Elle gaalan punainen matto oli pääsääntoisesti täynnä mustia asuja. Punainen, kulta ja valkoinen ovat klassisia vaihtoehtoja ei-mustaan gaalapukeutumiseen. Eilen nähtiin kuitenkin niin monta asua sinisen eri sävyissä, että se oikein pisti silmään. Vaikuttaa siltä, että tuo suomalaisten lemppariväri on nousemassa trendiaallon harjalle.

Sininen 1 Sininen 2 Sininen 3

Smokkipuku

Ehdottomasti kaikkein selkeimmin näkyy smokkipuvun suosio naisten juhla-asuvalinntana! Smokkitakki voi olla yhdistettynä myös klassiseen iltapukuun, mutta erilaisia housupukuja oli eniten. Jopa niin paljon, että melkein aloin huvikseni laskea, miten monella prosentilla punaisella matolla kuvatuista naisista oli smokkitakki + housut -yhdistelmä. Muodot ja linjat vaihtelevat jonkin verran kurvikkaasti leikatusta takista maskuliiniseen boyfriend-malliin ja housut tiukoista pilleistä leveisiin liehuihin tai näyttäviin trumpetteihin.

Smokkipuku 1 Smokkipuku 2 Smokkipuku 3

Muut suosikit

Tässä vielä lopuksi muutama muu suosikkini päätrendien ulkopuolelta.

Suosikki 1

Nuoria lahjakkaita naisia ja oman tiensä kulkijoita! Vasemmalla vuoden nuoreksi suunnittelijaksi valittu, oma henkilökohtainen suosikkini Ida Klamborn yhdessä muusikoiden Beatrice Eli ja Silvana Iman kanssa.

Suosikki 2

En ole mikään penkkiurheilija, mutta Anja Pärsonin ura oli niin huikea, että se ei voi olla tekemättä vaikutusta myös penkin ulkopuolelle. Tykkään myös ihan hurjasti hänen puvusta, josta jostain syystä tulee hiukan Lumikki-fiilikset. Pärsonin vaimon, Filippa Rådinin, puvusta näkee hyvin, miten hankala juhlamateriaali satiini on. Etenkin pakkaskeleillä käy helposti niin, että sähköistynyt kangas liimaantuu ikävästi sukkiksiin kiinni.

Kuvista kiitos & kaikki loput Elle Gala -kuvat: Elle.se