Ei talviurheilua ilman piilareita!

keskiviikko 23. tammikuu 2019


Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Silmäaseman kanssa.

Olen aina ollut aika huono käyttämään silmälaseja. Näköni on omasta mielestäni ollut vähän siinä kiikun kaakun, että tarvitseeko sitä nyt laseja vai ei. Lähipiiri on varmasti toista mieltä, kun en edes armaita lapsukaisiani tunnista kadulla ennenkuin ollaan ihan kasvotusten. On kuitenkin muutamia tilanteita, joista en mitenkään selviäisi ilman skarppia näköä ja silloin piilarit on enemmän kuin toivottu apu! Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Silmäaseman kanssa.

Se, että olen haahuillut menemään keskinkertaisen näköni kanssa jo pitkään, ei ole mikään salaisuus. Aikoinani, kun asuttiin vielä Tampereella, kävin GoGo:ssa jumpassa. Kun ensimmäisen kerran testasin aerobic-tuntia piilarit päässä, en lähestulkoon kehdannut tehdä yhtään mitään liikkeitä tajutessani, että kaikki näkee. Siihen asti olin jumppaillut omassa sumuisessa kuplassani vain musiikki ja ohjaajan ääni korvissani.

Ihan samanlaista kupla-ajattelua ei voi todellakaan toteuttaa rakkaimman talviurheilulajini, lumilautailun, kohdalla.

Löysin lumilautailun varmaankin ihan samassa boomissa kasarin ja ysärin vaihteessa kuin niin moni muukin. Ihastuin lajiin välittömästi, vaikka parit ensimmäiset kerrat rinteessä olikin todellisuudessa pääasiassa kuperkeikkaa ja pohjakontaktia lastenrinteeseen.

Hyvin nopeasti tajusin, että koko lumilautailun voi unohtaa, jos en pysty näkemään rinteen pinnan muotoja.

Vielä nytkin, vaikka lasissa onkin mojovat parisenkymmentä vuotta lumilautailua, en tunne olevani kunnolla tilanteen tasalla, jos en pysty lasketellessa näkemään, mitä laudan alla tapahtuu. Yllättäen alle tulevat jäiset läikät ja odottamattomat kovat kökkäreet saavat meikäläisen edelleenkin helposti nurin, joten koko nautinnon perustana on se, että en todellakaan surffaile omassa sumukuplassani – vaan että näköni on niin tarkka kuin mahdollista.

Tiedän, että on olemassa laskettelulaseja, joiden alle voi laittaa tavalliset lasit – mutta olen enemmän kuin epäileväinen niiden toimivuuden suhteen. Jo pelkästään laskettelulasien pitäminen kirkkaina, kun nassu hikoilee auringonpaisteessa tai lumi pyrkii sisään ilmastointiaukoista, on haaste sinänsä. Jos siihen vielä lisää ylimääräisen elementin, kuten laskettelulasien alla olevat tavalliset silmälasit, alkaa yhdistelmä kuullostaa ihan kaaokselta.

Tavallisesti käytän piilolaseja aika harvoin. Silmäni on tosi kuivat ja ei tarvitse mennä kovinkaan montaa tuntia, kun linssit on vaan ihan pakko saada pois päästä. Kaikkein hankalinta on tietty toimistolla ja varsin näin talvella, kun sisäilma on kuivaa, mutta myös rinteessä päivä saattaa venähtää niin pitkäksi, että lopulta tuntuu siltä, kuin linssit liimautuisivat kiinni silmiin.

Sain Silmäasemalta tätä postausta varten testiin ainakin itselleni täysin uudenlaiset Acuvue-linssit. Acuvuet on toki tuttu merkki ihan sieltä piilarinkäyttöni alkuajoilta asti, mutta näitä Oasys Hydraluxe -linssejä en ollut testannut aikaisemmin. Lyhyen, mutta intensiivisen testiperiodin jälkeen voin rehellisesti sanoa, että en ole milloinkaan kokeillut linssejä, jotka olisivat yhtä mukavat käyttää koko pitkän päivän!

(Näköjään olisi aika viedä tuo lautakin vähän huoltoon…)

Acuvue Oasys 1 Day with Hydraluxe onkin valmistajan mukaan täysin uudenlaisella tekniikalla valmistettu kertakäyttöinen piilolinssi, jossa linssin hyvät ominaisuudet, kuten kosteus, suljetaan linssin sisään. Linssimateriaali on hyvin hengittävää silikonihydrogeeliä, jonka ansiosta linssit takaavat silmille hyvän hapensaannin pitkässäkin käytössä. Linssin reunat on kaiken lisäksi muotoiltu erittäin ohueksi, joten ne eivät tunnu epämukavilta eivätkä reunat ala karhia luomia räpsytellessä (tavallinen vaiva muutoin ainakin itselläni – erityisesti, kun pidän linssejä toimistolla).

Tiedän hyvin, että voi tuntua vähän jännältä miettiä piilolasien hankintaa, jos on koko ikänsä käyttänyt vain laseja. Itsekään en olisi todellakaan valmis luopumaan kokonaan kakkuloista, mutta yleensä liikkuessa on kyllä paljon helpompi olla ilman mitään ylimääräistä nenän päällä.

Jos vähän vielä arveluttaa, niin voin kertoa, että Silmäasemalla on menossa tosi kiva kampanja ”Kokeile piilolinssejä 5 päivää 5€”. Eli käytännössä kaikki asiaankuuluvat palvelut: opastus ja piilolinssien sovitus (arvo 30€) sekä linssit viideksi päiväksi kuuluu samaan viiden egen hintaan. Myös jälkitarkastus on osa pakettia.

Eli jos on yhtäänkään ollut ajatuksissa, että tekisi mieli testata piilareita, mutta ei ole oikein saanut aikaiseksi tai tohtinut – nyt on ihan paras hetki ryhtyä tuumasta toimeen!


Kohti skarpimpaa elämää

keskiviikko 01. marraskuu 2017

Kirjoittelin reilu viikko sitten ikänäöstä – ja miten itse kirjaimellisesti kompastuin siihen. Aluksi en tajunnut yhtään, mistä on kysymys, mutta pikkuhiljaa selkisi, että ikänäköhän se ihmistä vaivaa, vaikkei miksikään vanhukseksi itseään tunnekaan. Kun optikkoni kertoi, että kerran monitehosilmälasit hankittuaan, sitä ei olisi paluuta silmälasittomaan elämään, kieltäydyin aivan kategorisesti kyseisistä kunniasta. Nyt olen testannut vajaat pari viikkoa kahta eri tapaa korjata ikänäköä piilareilla ja täytyy sanoa, että olen oikein tyytyväinen kokemuksiini. Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Alconin kanssa.

Olen ollut jo jonkin aikaa varsin kyllästynyt ja väsynyt siihen, että maailma on koko ajan vähän epäskarppi. Vanhojen miinuslasieni kanssa olen selvittänyt työhön ja vapaa-aikaan liittyvät selkeät kaukonäköä vaativat tilanteet, kokousten presentaatiot ja leffassakäynnit, mutta muuten olen elänyt aikamoisessa sumussa. Tämä on tärkeä taustatieto sikäli, koska näkötarkastuksessa nykyinen optikkoni painotti, että ikänäköön on erilaisia ratkaisuja ja on hyvin paljon omista tavoitteista, toiveista ja tottumuksesta kiinni, mikä tuntuu toimivan parhaiten.

Sain optikolta kaksi hyvin erityyppistä piilarisettiä testattavakseni – toinen ”multifocal” vastaa ehkä eniten monitehosilmälaseja ja ”toric”, jossa monitehoisuus jaetaan eri silmille.

Multifocal-linsseissä idea on se, että terävä lähinäkö on piilarin keskellä ja terävä kaukonäkö reunoilla. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että näkökenttä ja sen tarkkuus muuttuu pupilin mukaan. Hiukan karrikoituna voisi sanoa, että hämärällä näkee kauas ja kirkkaassa lähelle. Osittain tuo pitää kyllä paikkansakin, sillä hämärässä lukeminen tuntui testiaikana näiden linssien kanssa hiukan hankalalta, mutta heti, kun sytytin lukulampun, näkö terävöityi huomattavasti enemmän kuin mikä vaikutus pelkällä lisävalolla olisi ollut.

Lisäksi optikko suositteli käyttämään aurinkolaseja, jos lähtisin ajamaan autoa hyvin kirkkaassa auringonvalossa multifocal-linssit päässäni. No, tähän lyhyeen testijaksoon ei osunut sen paremmin superaurinkoisia päiviä kuin autolla ajamistakaan, joten se jäi nyt testaamatta.

Toric-linsseissä on idea puolestaan se, että toinen silmä näkee erinomaisesti kauas ja toinen erinomaisesti lähelle.

No, miltä ratkaisut tuntuivat?

Voin vilpittömästi sanoa, että molemmat vaihtoehdot ovat huomattavasti parempia kuin elämä ilman linssejä! Mikä ihana vapauttava tunne, kun ei tarvitse koko ajan sahata silmälaseja nenälle ja pois sieltä. Kuinka valtavan upeaa, kun maailma kirkastuu ja muuttuu terävämmäksi. Välillä tuli jopa sellainen hullu olo, että onko kaikki ihmiset aina nähneet minut näin tarkasti? Jotenkin sitä siinä omassa sumussa kulkiessaan on ollut olo, että koska minä en näe muita, eivät muutkaan näe minua.

Sain optikolta viiden päivän testipaketin kumpaakin eri piilarivaihtoehtoa. Nyt testijakson jälkeen en ihan täysin osaa päättää, kummasta tykkäisin enemmän, mutta ehkä elämä eriparisilmien kanssa on hiukan hankalaa.

Multifocal-linsseihin oli mielestäni huomattavasti helpompi sopeutua. Hiukan sitä sai totutella etenkin kauemmaksi katselemista, mutta puolivälimatka – eli tietokone-kanssaihminen -akseli toimi välittömästi, eikä lähinäkemisen kanssa ollut hämärässä lukemisen lisäksi mitään ongelmia. Puhelimen näyttö on sen verran kirkas, että pokemonit ja tekstarihommat sujuivat alusta asti erinomaisesti.

Ainoa havaitsemani miinuspuoli multifocal-linssien kanssa oli se, että tunsin varsinkin parina ensimmäisenä päivänä silmäni illalla melkoisen väsyneiksi. En tiedä johtuuko se siitä, että näön tarkenns vaihtelee koko ajan vai mistä. Viiden päivän testiaika on tosin sen verran lyhyt, että ehkä väsymys menisi tottumuksen myötä ohitse. Edellisestä ajasta, kun käytin säännöllisesti piilareita, on kuitenkin jo useampia vuosia.

Yksisilmäisyys tuntui aluksi melkoisen haastavalta noin niinkuin ajatuksena, mutta kun sitten laitoin linssit päähän, se olikin varsin helppoa. Toric-linssien kanssa elämiseen totuttelemisessa meni hiukan kauemmin, mutta näkö on näiden kanssa oikeastaan vieläkin tarkempi. Lähinäkö erityisesti on ihan supertarkka ja kauaskin näen tosi hyvin. Välimaasto aiheuttaa hiukan hankaluuksia ja liikkuessa tuntuu helposti kuin vähän huimaisi. Ehkä tuohonkin ajan kanssa tottuu.

Eripariset linssit, lähinäkö vasemmassa ja kaukonäkö oikeassa silmässä toimii mielestäni hyvin melko staattisissa tilanteissa. Esimerkiksi töissä myös tietokone-etäisyys toimii hyvin, kun aivoilla ja silmillä on aikaa tottua välimatkaan. Superskarppi maailma ilahduttaa kovasti, mutta tosiaan pään heiluttelu ja kääntely nopeasti sekä yleinen liikehtiminen esim. kaupungilla alkaa helposti huiputtamaan.

Olen ensi viikolla menossa taas käymään optikolla ja tilaukseen menee ainakin multifocal-linssit, mutta riippuen vähän siitä, kuinka isoissa erissä noita myydään, voisin kyllä harkita rinnalle pienen erän eriparisilmäisiä toric-linssejäkin. Molempia saa onneksi Dailies AquaComfort Plus -laatuna, joka ihanasti ei tunnu yhtään miltään silmissä ja jopa meikäläinen kuivasilmäinen pystyy kevyesti käyttämään niitä koko päivän.

 

Advertisement


Mikä ihmeen ikänäkö??

sunnuntai 22. lokakuu 2017

Äkkiseltään ajateltuna sana ”ikänäkö” kuulostaa ihan sketsiltä. Tiedätte varmasti sen harmaantuneen stereotyypin, joka hilaa lukemaansa paperia, lehteä, tiedotetta tms. yhä kauemmaksi silmistä, mutta teksti ei vain muutu luettavaksi ja kohta käsienkin mitta loppuu. Voin kertoa, että siinä ei ole mitään hassua. Harmaapäiseltä vanhukselta haiskahtava ikänäkö tulee monille aikaisemmin kuin voisi kuvitellakaan. Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Alconin kanssa.

Olen ollut aina vähän tuuliviiri silmälasien käytön kanssa. Sain ensimmäiset kakkulani heti lukion jälkeen, mutta niitä käytin hädin tuskin koskaan, maksimissaan silloin, kun ajoin autoa.

Myöhemmin ompelijana kärsin aivan järkyttävistä migreenikohtauksista. Yleensä kohtaus alkoi niin, että aloin nähdä huonommin, mutta silmälasit auttoivat pitämään sekä katseen skarppina että sen takia (ainakin uskoin niin) migreenin vähän loitommalle. Aavistuksen aikaisempaa vahvempien kakkuloiden kanssa elämä muuttui siedettävämmäksi ja migreenikohtauksia ei tullut enää viikottain.

Myöhemminkin silmälasien käyttöni on ollut varsin mukavuushakuista: autoa ajaessa ja elokuvissa on ollut pakko pitää kakkuloita, mutta muuten olin monta vuotta lähes täysin ilman silmälaseja.

Koko aikuisikäni olen tasapainoillut skarpin näkemisen ja piilareiden tai silmälasien tuoman epämukavuuden välillä. Vaikka onhan se ollut vuosikausia jo ihan sääntö, että elokuvissa, seminaareissa ja autolla ajaessa pitää olla kakkulat mukana.

Mutta sitten tuli se hetki, kun ulkona oli vain vähän hämärää, olin matkalla töistä kotiin ja olin tupsahtaa kuonolleni jalkakäytävässä olevan pienen routakuopan takia. Ensin ajattelin, että olin vain huolimaton, mutta kun tämä toistui milloin väärin arvioidun rotvallin reunan, milloin matalan piharappusen kanssa, aloin huolestua.

Periaatteessa näköni ei edelleenkään ollut huono, mutta en todellakaan tajunnut, että olin alkanut kärsiä ikänäöstä. Selkeästi huonontunut näkökyky hämärässä ja puolipimeässä on monille ensimmäinen merkki alkavista ikänäköön liittyvistä ongelmista.

Seuraava – ja edellistä huomattavasti selkeämpi merkki itselleni oli se, kun en enää vanhat piilarit tai silmälasit päässä oikein kyennyt lukemaan tekstareita tai ylipäätään tekemään mitään lähinäköä vaativaa.

Kävin kolme vuotta sitten edelisen kerran näkötarkastuksessa ja silloin optikko suositteli monitehosilmälaseja. Periaatteessa oli jo ajatellutkin, että haluan sellaiset, mutta kun sain kuulla, että kerran moniteholasit valittuaan ei ole paluuta – niitä on sitten käytettävä aina – en enää voinutkaan tehdä sitä päätöstä.

Nyt, kolme vuotta tuon edellisen kokemukseni jälkeen sain tämä yhteistyön myötä kuulla, että en todellakaan ole sidottu käyttämään kakkuloita joka päivä, 24/7, kerran moniteholinssit valittuani. On olemassa myös piilareita, jotka auttavat ikänäköongelmien kanssa.

Kävin pari viikkoa sitten optikolla tarkistuttamassa silmäni ja näköni – ja nyt perjantaina kävin hakemassa kaksi erilaista ratkaisua ikänäköön. Molemmat on Alconin linssejä, joita olen kyllä aikaisemminkin käyttänyt ja silloinkin hyväksi todennut. Mutta aikaisempaa kokemusta on tosiaan vain normaaleista miinuslinsseistä – ei ikänäön korjaamiseen tarkoitetuista.

Testailen tässä nyt hetken molempia ratkaisuja – ja kerron sitten mitä mieltä olen. Kaikki me ollaan kuitenkin niin erilaisia – ja niinkuin optikkoni viimeksi perjantaina tähdensi – kaikkien ”näkemistavoitteet” ovat erilaisia. Eli jo nyt voin sanoa, että kantsii mennä optikolle ja kysyä omanlaisia piilariratkaisuja ikänäköön!

Advertisement


Merkkipokat eurolla!!

sunnuntai 18. joulukuu 2016

img_0685

Kakkulankäyttäjän unelma olisi se, että olisi ainakin parit-kolmet silmälasit, joita voisi vaihdella asun, fiiliksen ja tilaisuuden mukaan. Olen sen verran kuivasilmäinen, että piilareita voin oikeastaan käyttää vain ulkoiluaktiviteeteissa. Sisäilmassa tuntuu, kuin muovinpalaset liimautuisivat kiinni silmiin, vaikka tekisi mitä. Tämä postaus on toteutettu yhteistyössä Instrumentariumin kanssa ja tarkoitus oli löytää kivat pokat, jotka maksavat vain euron.

Suhtauduin haasteeseen ensin lievällä skeptisyydellä. Uskon kyllä periaatteessa, että edullisestikin voi saada kivoja ja tyylikkäitä asioita. Jostain syystä onnistun kuitenkin aina iskemään silmäni paikan kalleimpaan asiaan – oli kyse lähes mistä tahansa – ja eihän sitä sitten enää mikään muu tule kysymykseen. (Kohtapuoliin esittelen esmes itselleni joululahjaksi hankkimani aurinkolasit, joiden piti maksimissaan maksaa 200 €, mutta vähän toisinaan siinä sitten kävi…)

img_0683

Tampereen reissullani pistäydyin kuitenkin uteliaana Koskipuiston Instrumentariumissa – ja yllätyin todella positiivisesti!

Vain yhden ainokaisen euron maksavia kehyksiä on tarjolla todella paljon eri tyylisiä – ja sekä miehille että naisille on omat mallistonsa. Euro-hyllyssä on ihan oikeita merkkikehyksiä: Calvin Klein, Versace, Tommy Hilfiger, Guess etsetera. Yhtäkkiä tuli tunne, että jonkinlaisen ”silmälasigarderobin” kehittäminen ei ehkä olisikaan niin mahdoton juttu.

img_0686

Olin suoraan sanottuna aika yllättynyt, miten monet eri tavalla kivat ja eri tavalla sopivat pokat löysin eurolla ihan jo yhden Instru-visiitin aikana.

Metallisankaiset ”insinööri-pokat”, yhdet retro-tyyppiset sekä klassiset aikuiskehykset olisi helposti valittavissa henkilökohtaisen silmälasivalikoiman perustaksi. Olihan sitä pakko testailla vähän värikkäitä tv-kuuluttaja-pokiakin, mutta niiden hankinta taitaa kyllä jäädä vähän myöhemmäksi.

img_0687

img_0682

img_0684

Suosikikseni nousi Calvin Kleinin melko klassiset ja varsin maskuliiniset pokat. Valokuvaajana toiminut Tinni ehdottikin, että olisi pitänyt ihan oikeasti tsekata myös miehille tarkoitetut euron kehykset. Jotenkin olen aina tykännyt paljon enemmän aika miehekkäistä ja suoralinjaisista kehyksistä kuin keveistä ja siroista naisten pokista.

Toisaalta huomasin kyllä myös sen, että ihan liian neliskanttisetkaan silmälasit eivät ole kovin hyvät. Kasvoni on jo valmiiksi varsin kulmikkaat ja liian neliöt pokat vain alleviivaavat efektiä.

Erittäin tärkeä huomio oli myös se, että kantsii ihan oikeasti ottaa silmälasiostoksille mukaan joku, jonka makuun ja rehelliseen mielipiteeseen voi luottaa. Olen valkannut monet viimeisistä kehyksistäni yksinäni, mutta kaveri auttaa huomattavasti, kun pitää ajatella, että miltä silmälasit näyttää ”ulospäin”. Toki asiantuntevaan ja ammattimaiseen henkilökuntaan voi myös luottaa, jos bestis ei juuri sillä hetkellä pääse mukaan kakkulaostoksille.


Pokien valinnan vaikeus

maanantai 28. marraskuu 2016


instru-trendwalk-1

Ai että mihin seuraan pääsinkään Bloggers’ Inspiration Day -tapahtumassa otetussa kuvassa!

Testailtiin upeiden tyyppien Marian ja Emilian kanssa erilaisia silmälasikehyksiä Instrun TrendWalk -pisteellä ja päätimme sitten lopulta mekin ikuistaa lempparimme valokuvaseinällä. Postaus on toteutettu yhteistyössä Instrumentariumin kanssa.

TrendWalkin idea on se, että eri kehystrendit on saanut vaikutteita eri muotipääkaupunkien, Milanon, Lontoon ja Pariisin tyyleistä. Inspiroivaa sinänsä, sillä kaikilla kaupungeilla on ihan tosiaankin oma henkensä ja tunnistettava tyylinsä. Vaikka olenkin vain satunnaisesti rillipää, kiehtoo ajatus, että ihan vain pokien avulla voi muuttaa koko outfitin olemuksen täysin toisenlaiseksi. Silmälasit kun nyt sattuvat istumaan varsin keskeisellä paikalla – ja ne huomaa sellainenkin, joka ei yleensä muuten asusteisiin niin kiinnitä huomiota.

Haaveilen tilanteesta, että kehysgarderobistani löytyisi monet erilaiset pokat, joita voisi vaihdella tilanteen ja fiiliksen mukaan. Ihan niin helppoa se ei kuitenkaan ole. Omia silmälasivalintojani säätelee tyylin ja trendien lisäksi erittäin paljon kasvojen muoto. Etenkin korkeat poskipäät rajoittavat valintaa tosi paljon. Monet ihanat pokat jäävät jumiin poskille viimeistään siinä vaiheessa, kun yritän vähän hymyillä. Eikä puheen tahdissa kasvoilla heiluvat rillit tunnu nekään kovin houkuttelevalta ajatukselta.

Koen myös, että oma väritykseni on niin kertakaikkiaan pliisu, että monet ihanat kehykset jäävät valitsematta vain niiden liiallisen hallitsevuuden vuoksi. Silmälasien kun olisi tarkoitus kirjaimellisesti kehystää katsetta, ei jättää käyttäjää kokonaan varjoonsa.

Instru TrendWalk Instru TrendWalk Instru TrendWalk

Ihastuin Instrun pisteellä moniin ”laikukkaisiin” ja väritykseltään epäsymmetrisiin kehyksiin. Hippimäinen kukkaisuus ja kissamainen eläimellisyys olisi hauska lisä ilmeeseen. Jotenkin nuo myös tuntuivat hirmu ajankohtaisilta ja freeseiltä, mutta eivät valitettavasti näyttäneet ollenkaan samalta allekirjoittaneen nenällä.

Onneksi leikkisät, yksilölliset kehykset on vain yksi tämän sesongin päätrendeistä. Myös punasävyiset pokat on nyt in – ja siksi vältyin tuntemasta itseäni ihan täysin eilisen mummoksi, kun suosikeiksi nousi MaxMaran diskreeteillä dimangeilla pimpatut viininpunaiset pokat.

Kaikki syksyn ja talven kehystrendit löytyy täältä. Valinnanvaraa ja tyylejä on tarjolla niin paljon, että on ihan ihme, jos ei sieltä löydä mieleisiään.

instru-trendwalk-5 Instru TrendWalk

Tapahtuman villi valaistus oli ihana paikanpäällä, mutta aiheutti hieman haasteita luonnollisten värisävyjen tallentamisen kanssa. Olen silti sitä mieltä, että yllättävän hyvin nuo tummanpunaiset pokat matsaavat omaan väritykseeni.

Onneksi tuli otettua mallin tuotenumero muistiin, jos tässä nyt vaikka ihan oikein saisi aikaiseksi hankkia kunnolliset silmälasit. Hiukan jo välillä nolottaa, kun kuljen kaupungilla tunnistamatta metrin päästä ohi kulkevia tuttuja ja busseihinkin hyppään vasta viime tingassa, kun ensin täytyy tihrustaa, että lukihan siinä nyt varmasti oikea numero.

Instru TrendWalk

Pitihän sitä vähän myös hullutella. Vaikka olin kieltämättä aika yllättynyt, miten hyvin voimakkaat turkoositkin kehykset sopivat. Ihan oikeasti en kyllä moisia harkitsisi – sen verran voimakkaan siniset silmälasit tuovat mieleen assosiaatioita pariinkin eri julkisuuden henkilöön, että en voisi ikinä katsoa itseäni peilistä tuntematta pieniä vilunväreitä. Haha!

Kuvaseinäkuva: valokuvaaja Sanni Riihimäki/Sannimaria Photography, kuvat Mintusta: Maria (kiitos, kiitos!!) ja loput yours truly