Postikortteja – ja pari havaintoa – Suomesta

sunnuntai 23. heinäkuu 2017

Aika jännä, miten sitä alkaa nähdä asioita eri tavalla, kun on asunut pitkään ulkomailla. Siis tunnen itseni ihan täysin suomalaiseksi eikä kontrasti Suomen ja Ruotsin/Tukholman välillä ole mikään poskettoman suuri. Eroja toki on, mutta hienovaraisemmin havaittavia ja vaikeasti sormella osoitettavia verrattuna perustaltaan täysin toisenlaisiin kulttuureihin.

Olen myös sisäistänyt joidenkin pienten asioiden eroavaisuudet, enkä enää nykyään paukkaa kaupassa kassalle punnitsemattomien hedelmien ja vihannesten kanssa. Liikenteessä on hiukan hankalampaa, mutta aika pian palautuu mieleen, että autoilijat eivät todellakaan pysähdy suojatien eteen, vaan jalankulkijan kuuluu kiltisti odottaa niin kauan, että liikenteeseen tulee riittävä rako.

Suhtaudun pienellä huvittuneisuudella Suomessa asiakaspalvelijoiden keskuudessa ilmenevää piirrettä, että asiakasta ”opetetaan” käyttäytymään oikein käyttämällä piilokettuilevaa ja holhoavaa sävyä. Yleisesti olen kyllä sitä mieltä, että suomalainen asiakaspalvelu on Ruotsin-vuosieni aikana kehittynyt aivan valtavasti ja suurin osa tapaamistani on iloisia, ammattitaitoisia, auttavaisia ja valmiita venymään tehdäkseen asiakkaan tyytyväiseksi.

Harmi vain, että yleisin palvelumuoto tuntuu olevan itsepalvelu. Mielestäni en ole kovin kranttu ja ymmärrän hyvin, että henkilökunnalla on usein paljon parempaakin tekemistä kuin pokkuroida joidenkin randomien asiakkaiden takia. Silti tuntuu ihan älyttömältä, että melkein jokaikisessä kahvilassa ja lounasravintolassa oletetaan, että asiakkaat vievät itse astiansa pois kouluruokalatyyliin.

Jotenkin on ihan  älytöntä, että maksettuaan sellaiset 15 euroa kahvista ja kakkupalasta, sitä pitää vielä alkaa siivota ennen lähtöään. Passiivisagressiiviset ”viethän astiasi pois” -kyltit saavat fikausintoni putoamaan nopeasti lähelle nollaa. Toisaalta minkäs teet, kun kaikkialla on sama meininki…

Loistavista asiakaspalvelijoista pitää ihan erityisesti mainita Suomen taksit! Ai, miten ihanaa, kun joku tulee avaamaan oven, nostaa laukun takakonttiin ja hinnasta ei tarvitse alkaa neuvotella. Näin ei todellakaan ole meillä Tukholmassa.

Vain aniharva taksikuski tuntuu täällä olevan ylpeä ammatistaan ja kiinnostunut tekemään hyvää työtä. Jos nyt matkalaukun kanssa saattaakin saada nostoapua ilman eri pyyntöä, on muuten meininki se, että rahat pois keinolla millä hyvänsä – mieluiten mahdollisimman vähällä vaivalla toki.

Muutenkin Suomessa on mielestäni vielä tosi paljon jäljellä sellaista vanhaa kunnon reili meininki -ajattelua. Toisia ei yritetä vedättää, eikä sitä tarvitse olla mahdollisen huijaamisen varalta koko ajan varpaillaan. Se tuntuu tosi rentouttavalta!

Pieniä kulttuurieroja olen siis havaitsevani entisen ja nykyisen kotimaani välillä. Tosin usein kyllä mietin, että mahtaako erot johtua ennemminkin siitä, että muutin pienenpuoleisesta kaupungista Tampereelta selkeästi suurempaan Tukholmaan.

Aikuisena uuteen maahan muuttaminen on johtanut siihen, että sitä on vähän ulkopuolinen joka paikassa. Vielä 17 Tukholman-vuoden jälkeenkin tunnen, että olen uusi kaupungissa. En esimerkiksi tajua, mistä ihmiset vouhkaavat, kun Slussenia alettiin pistää uuteen uskoon. Tiedän, että se on ollut monille ikäisilleni todella tärkeä paikka heidän nuoruudessaan, mutta itselläni ei ole sellaista suhdetta kaupunkiin.

Toisaalta suomalainen meininki on muuttunut tosi paljon, enkä tunne olevani sisällä siinäkään. Sellaiset pienet asiat kuin esim. Kirkkopuiston muuttuminen Tampereella, korostaa ulkopuolisuuden tunnetta. Ei siellä ole enää niitä keinuja, joissa me Tinnin kanssa aina keinuttiin. Eikä edes niitä, missä keinuttiin Karkin ja Peetun kanssa, kun oltiin mummulassa käymässä.

Kaikki kuvat on ihanalta mökkisaunareissultamme Tinnin kanssa Saarikyliin. Kyllä Suomen luonto vaan on kertakaikkiaan upea!


Tampere NEXT!

perjantai 16. joulukuu 2016

Minttu 16.12. 2016

Onneksi Peetu on tulossa kotiin viettämään joulua jo tänä viikonloppuna. Ehkä se tarkoittaa myös sitä, että saataisiin ikuistettua edes jotkut päivän asut ulkona kunnollisessa päivänvalossa. Vaikka miten yrittäisi taimata sisällä itselaukasijalla otetut kuvaushetket siihen päivän valoisimpaan nanosekuntiin, niin lopputulos on aika pliisu.

Halusin kuitenkin esitellä tämän Tampereen reissun asuni, koska tajusin, että juuri mikään KENZO x H&M -ostoksistani ei ole päässyt vielä blogiin.

Minttu 16.12. 2016

Patologisena kissaeläinfanina ja t-paitojen väärinkäyttäjänä olin aivan superonnellinen, että sain napattua kokoelmiini malliston mustan teepparin. Se on ollut kovassa tehokäytössä heti ostopäivästä lähtien.

Mustapohjainen t-paita on kiitollinen yhdisteltävä. Se sujahtaa helposti jakun alle, printtikuvion tuodessa pikkuisen särmää kokonaisuuteen. Yksinkertaisin rentoiluasu, jonka kuitenkin voin pukea toimistolle, koostuu t-paidan lisäksi mustista farkuista, mustasta basic-neuletakista ja mustista nilkkureista.

Yksi lempparikomboista on kuitenkin tänään alkaneen Tampereen reissun asu. Jostain syystä burgundinpunainen kynähame tuntuu ainakin omaan silmääni matsaavan tosi kivasti t-paidan kanssa. Ehkä se johtuu siitä, että vaikka paidan teksti on periaatteessa kirkkaanpunainen, kirjaimista on myös tummempia sävyjä.

Henkan Divided-nuorisomallistosta hankkimani pitkä, aika ohut, harmaameleerattu neuletakki on sekin ollut yksi tämän sesongin lemppareita.

Nyt on aika irrottautua ruudun äärestä ja jatkaa Tampereen lomaa – eli ihanaa viikonloppua kaikille!!

Minttu 16.12. 2016

  • t-paita, KENZO x H&M
  • hame, H&M
  • neuletakki, H&M
  • laukku, Marc by Marc Jacobs
  • kengät, Acne


Tampereen terkkuja ja vinkkejä pikkuherkkupaloihin

perjantai 12. elokuu 2016

Tampere 2016

Olen vieläkin aivan fiiliksissä viimeviikkoisesta Tampereen reissustani! Miten yhteen, vähän pidennettyyn viikonloppuun ehtikin mahtua niin paljon kaikkea kivaa ja ihanaa. Ystävyys-, ilo-, naisenergia- ja voimaantumisakut tuli ladattua kerralla täyteen. Tottakai on sellainen olo, että miksei tällaista voisi olla useamminkin – tai ehkei nyt sentään juhlia tarvitse olla sen tiuhempaan, mutta yhdessäoloa, läsnäoloa, hyvääoloa ja kaikenlaista muutakin mukavaa oloa.

Ihan kaikkia suunnittelemiani Tampere bucket-listan kohtia en ehtinyt enkä päässyt ruksaamaan. Hyvä niin, onpahan sitten pohjasuunnitelmat valmiina seuraavaa reissua varten. Saunaan ja uimaan järveen kuitenkin pääsin ja äiskää tuli tavattua useammankin kerran. Promenadit Pyynikillä jäi aika viitteellisiksi (onneksi Tinni asuu ihan harjun kupeessa, joten mäntyjen tuoksu kantaa kyllä sinne asti), mustatmakkarat tällä kertaa syömättä ja poken pelaaminenkin tyssäsi siihen, ettei tyhmällä svenneliittymälläni päässyt puhelimella nettiin.

Ensimmäinen ohjelmakohta oli Tinnin tyttöilta-teemalla vietetyt The Syntymäpäivät.

Tampere 2016 2

Juhlakalu ilahdutti vieraita lähettämällä yhteiseen whatsapp-ryhmään vakuuttavan kisakuntoisen kuvan itsestään kaikessa rauhassa vaahdottamassa maitoa cappucinoa varten vain reilua tuntia ennen juhlien alkua. No, kun on tehokas luonteeltaan, niin on. Juhlamekon Tinni kiskaisi päällensä vain varttia ennen ovikellon soimista – ja onnistui tietty näyttämään aivan häkellyttävän hehkeältä!

Synttäri-tyttöiltaan oli kutsuttu Tinnin läheisimmät naisystävät, joista monet tunsivat ainakin osan muusta porukasta. Tuskin kukaan – Tinniä lukuunottamatta tietty – tunsi kuitenkaan kaikkia. Niinpä jokaiselle iskettiin käteen ”aikuisten ystävänikirja” -lappunen, joka sitten myöhemmin ruokapöydässä vaihdettiin vieruskaverin kanssa. Puheiden pitäminen jäi aivan sivuseikaksi, kun kaikki esittelivät naapurinsa koko seurueelle. Vastauksista syntyi kivoja ja erittäin mielenkiintoisia keskusteluja samalla, kun sai oppia tuntemaan uusia fantastisia tyyppejä.

Tampere 2016

Istumajärjestykseen Tinni oli keksinyt aivan mahtavan idean. Tervetuliasmaljoihin oli kiinnitetty ihanat pienet akvarellit, joiden perusteella löytyi oma paikka pöydästä. Kätevä tapa ”sekoittaa” tällainen pienempi juhlaseurue niin, ettei kaikki päädy istumaan vain sen parhaiten tuntemansa kaverin viereen. Puhumattakaan siitä, miten kivalta lasit näyttivät pienten taideteostensa kanssa.

Tampere 2016 5 Tampere 2016

Samppanjan seuraksi tarjolla oli kaikenlaisia herkullisia pieniä paloja. Kaikki räätälöity sopimaan Tinnin itse Ranskasta tuottaman juhlajuoman makuun. Sievien herkkujen väkertämiseen meni oma aikansa, mutta yllättävän nopeasti saimme kuitenkin viisi erilaista cocktail-palaa tehtyä. Ihan tarkkoja ohjeita ei ole tiedossani, mutta suunnilleen näin se meni:

Tampere 2016 7

  • Mozzarella-kirsikkatomaattiveneet: kirsikkatomaatti ja kuutioitu puhvelimozzarella keihästetään ison basilikalehden kanssa veneeksi. Voidaan maustaa pisaralla hyvää oliiviöljyä.
  • Lohinapit: ruisnappien täytteenä kylmäsavulohta pieneksi pilkottuna ja sekoitettuna creme fraicheen. Mausteeksi tilliä, suolaa ja ruohosipulia.
  • Piparjuuri-savupororullat: piparjuurituorejuustoon sekoitettaan pieneksi pilkottua savuporoleikettä. Seos levitetään pienelle tortillalätylle, rullataan tiukasti pötkyläksi, annetaan vetäytyä kelmuun käärittynä jääkaapissa parisen tuntia ja leikataan kivoiksi siivuiksi ennen tarjoilua.
  • Bresaola-nyytit: pieni nektariinin lohko kääritään bresaolaan ja keihästetään tikulla. (EDIT: taisikin olla serranokinkkua noissa nyyteissä, mutta Tinnin mukaan bresaola olisi käynyt yhtä hyvin..)
  • Feta-melonitikut: fetajuusto ja vesimeloni kuutioidaan tasasuuriksi kuutioiksi. Jokaiseen tikkuun yksi kuutio kumpaakin.

Tampere 2016 8

Ihana ilta! Onnea ja kiitos Tinni vielä kerran!!

Seuraavana päivänä juhlat jatkuivat hiukan Tampereen ulkopuolella Saarikylissä. Mukana oli vain meidän oma jengi, läheisimmät kaverit. Tällä kertaa juhlittavana oli seuraava The Syntymäpäiväsankari, Uke.

Tampere 2016 9

Tosi fiksun näköistä, kun yritämme porukalla sihtailla selfie-tikkua niin, että kaikki mahtuisivat samaan kuvaan! Haha!!

Alunperin tarkoitus oli tehdä luontoretki kävellen, mutta sitten päätimmekin, että lämpöinen, mutta hiukan epävakaa perjantai sopii erinomaisesti pienelle kajakki-haikille. Roine oli aivan täydellisen peilityyni, ilma lyhyen kesäsadekuuron jälkeen raikas ja kevyt hengittää. Me ei-niin-kokeneet melojatkin pysyimme hyvin pystyssä ja elämys oli kaikinpuolin aivan mielettämän upea. Ihmeellinen tunne lipua lähes äänettömästi veden pinnalla. Ymmärrän hyvin niitä, jotka jäävät melomiseen täysin koukkuun.

Tampere 2016 10

Melomisen jälkeen ohjelmassa oli saunomista, uimista, hyvää ruokaa ja vielä parempia juttuja. Ihana ja erilainen tapa viettää synttäreitä! Bonuksena vielä aamu-uinti Roineessa ja mustaviinimarjoja suoraan pensaasta suuhun. Täydellistä!

Takaisin Tampereelle piti kuitenkin suunnata heti aamutoimien jälkeen (olisikohan ollut puoli kahden aikaan iltapäivällä… Haha!), sillä illalla odotti Eppujen 40 vee juhlakonsertti Ratinassa.

Tampere 2016 11

Matkalla Ratinaan kieppasin Pikku Kakkosen puiston kautta. Halusin käydä omin silmin todistamassa poke-huumaa ja intensiiviseltähän tuo touhu siellä näyttää. Ai että, kun korpesi, etten päässyt nettiin ja poke-apajille minäkin!

Tampere 2016 12

Tampereen reissun kruunasi kauan ja hartaasti odotettu konsertti. En ala nyt mitään keikkaraporttia kirjoittamaan, mutta sen vaan sanon, että kyllä oli hieno elämys. Ihana nähdä, että vanhat idolit on vielä kovassa vedossa, kaikki lempparibiisit rullasivat mahtavasti ja sikälimikäli screeniltä välittyviin tunnelmiin on luottaminen, bändillä itselläänkin oli hyvä meininki ja hauskaa lavalla.

Niin paljon muistoja ja tunnelmia Eppuihin liittyy, että moneen kertaan piti kyllä nieleskellä kyyneliä konsertin aikana.

Tampere 2016 13

Eihän se nyt tietty ole ihan samanlainen intiimi kokemus seistä 30 000 muun kanssa Ratinan kentällä kuin joskus muinoin YO-talolla heiluessa. Toisaalta tosi makea tunne, kun kaikki ympärillä laulaa täysiä ”Beibeee, rakastan sua syvästi…”

Kuvat on pääasiassa allekirjoittaneen ottamia, osa kameralla, osa puhelimella. Mukana on kuitenkin myös ystävättärieni otoksia, joten kiitos Tinni, Kaisu, Uke ja Tuike!


Tampere bucket-list

tiistai 02. elokuu 2016

Tampere

Muutaman toimistopäivän jälkeen huomenna olisi taas aika aloittaa pieni lomapyrähdys. Jokakesäinen Tampereen reissuni ajoittautui tänä vuonna vähän myöhempään, tavallisesti yritän käydä kotikonnuilla heti lomakauden alussa. Viikonloppuna odottaa kuitenkin Eppu Normaalin juhlakonsertti Ratinassa, joten elokuiset päivämäärät tuli bookattua jo talvella.

Vajaan viikon kestävän matkani aikataulu on poikkeuksellisen tiivis. Konsertin lisäksi ohjelmassa on syntymävuosisiskojen The Syntymäpäivien juhlistamista, äiskän tapaamista ja sen sellaista. Jotta mitään tärkeää ei pääsisi unohtumaan, päätin kirjoittaa muistilistan kaikesta kotikaupunkikivasta, jonka haluaisin mahduttaa vajaan viikon kestävään reissuuni.

Mintun TAMPERE -bucket list:

  • Mustaamakkaraa Laukontorilla
  • Saunominen (ainakin kerran) ja jos vielä pääsisi järveen uimaan niin ai että!
  • Nähdä Eput livenä (tän pitäisi olla helppo, kun liputkin on jo hankittuna!)
  • Hengittää männyntuoksua Pyynikinharjulla
  • Edelliseen saumattomasti liittyen: legendaariset munkkikahvit Pyynikin näkötornin kahvilassa
  • Pikavisiitti Pikku Kakkosen puistoon (noooh, kyllä – pelaan edelleen!)
  • Uusien aurinkolasien hankinta
  • Äitiä pitää saada halata monta kertaa!
  • Valvoa pikkutunneille mailman parhaiden ystävien kanssa
  • Parantaa maailmaa (ks. edellinen kohta)

.. ja bonuksena:

Unohtuikohan jotain? Todennäköisesti – mutta oikeastaan muulla ei lopulta ole merkitystä kuin sillä, että saa tavata kaikkia rakkaita ja tärkeitä ihmisiä, viettää hetki aikaa yhdessä ja ladata ystävyysakkuja syksyn ja talven varalle!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA


Life goes on …

torstai 07. huhtikuu 2016

Tampere

Oletteko kuulleet, että kolmen pisteen käyttö a) kertoo välittömästi, että olet ns. iäkkäämpään ikäpolveen kuuluva (nuoriso ei kuulemma käytä kolmea – saatika sitten useampaa – pistettä ajatuksen jatkumisen tai miettimisen merkkinä) ja b) se antaa lauseelle uhkaavaan sävyn. Luin tuon jostain vähän aikaa sitten ja sen jälkeen olen yrittänyt opetella pois lähes patologisesta kolme pistettä -maniastani.

Juuri nyt tuo tuntuu kuitenkin tähän hetkeen sopivalta. Olen pahoillani puolivahingossa ylipitkäksi venähtäneestä radio silencesta. Blogin lisäksi olen laiminlyönyt Instagram-tiliäni ja pysytellyt pois facebookista. Tällä kertaa kysymys ei ollut mistään sinänsä terveellisestä some-paastosta. Tuli vain sellainen tunne, että en jaksa enää omia ajatuksiani.

Osasyynä blogihiljaisuuteen oli toki viime viikonlopun Tampereen reissuni, satunnaisesti virinnyt Tinder-innostus (ei raportoitavaa, mutta saahan siihen aikaa hukattua), mutta eniten kuitenkin se, että Homeland on tuntunut huomattavasti kiinnostavammalta kuin viettää aikaa oikeassa elämässä. Tai sen some-versiossa.

Tampere

Tampereelle kuuluu kuitenkin hyvää. Äiti on päässyt kotiin, kävelee ja puuhailee lähes entiseen malliin. Sinnikäs treenaus on tuottanut tulosta aivan uskomattoman nopeasti ja hyvin. Kaikki sairaalaraportitkin todistavat, että äiti on ollut ihan superahkera tekemään kaikkia pölhöiltäkin tuntuvia harjoituksia ja pitänyt positiivisen tsemppihengen korkealla. Niin sitä voi saavuttaa vaikka mitä mahdottomaltakin tuntuvia tavoitteita. Siinä sitä on erinomainen esimerkki peräänatamattomuuden ja asenteen merkityksestä tuleville sukupolville, mulle, Karkille ja Peetulle.

Silti huomaan olevani jotenkin herkällä tuulella reissun jälkeen. Siksi on ollut helpompi uppoutua joko töihin tai Homelandiin (miksei kukaan ole aikaisemmin kertonut, miten loistava sarja se on!!) ja olla miettimättä sen kummempia. Oikeastaan sama blues-olo on ollut aina viime aikoina, kun olen palannut takaisin kotiin Tampereelta. En oikein osaa edes sanoa, mistä se johtuu (ehkä siksi, että töllään Homelandia enkä selvittele ajatuksiani).

Tampere

Tunnen oloni kotoisaksi Tampereella – se on aina ehdottomasti se sydämeni kotikaupunki, vaikka rakastankin asua Tukholmassa. Silti monin paikoin varsinkin keskustassa tuntuu siltä, etten tunne kaupunkia enää ollenkaan.

Milloin ihmeessä siihen kävelykadun päähän Sokosta vastapäätä olleeseen kulmaan on tullut R-Kioski? Sehän näyttää ihan oudolta. Enkä ole vieläkään tottunut ajatukseen, että kahvila Picnicin/elokuvateatteri Nordian portaat on poistettu ja tiloissa huseeraa joku IT-firma. Niitäkin rappusia tuli rampattua 15 vuotta ylös alas sekä töihin että vapaa-aikaa viettämään.

Enkä viitsi edes aloittaa siitä shokista, minkä sain, kun saavuin junalakkoisena torstai-iltana Paunun bussilla Helsingistä Tampereen linja-autoasemalle. Siis ihanko oikeasti ostoskeskus?? Käsittääkseni trendi muualla on keskustarakentamisen suhteen aivan toinen. Säilyttäisivät nyt edes kaiken sen tyylikkään vanhan linja-autoaseman lähikorttelissa.

Tampere

Ehkä tämän taudin nimi on nostalgia?

Onneksi Pyynikki ei juuri muutu ja vanhat omat kulmat pysyvät sen verran samanlaisina, että voin elätellä edes jonkunlaista illuusiota entisen säilymisestä. Tai siis omia muistojani taidan vaalia kaikkein mustasukkaisimmin. Periaatteessa en pidä itseäni mitenkään erityisen muutosvastarintaisena tai tyyppinä, joka haluaisi kaiken pysyvän samana. Elämä muuttuu ja muuttaa – ja niin sen pitääkin – kaikki muu olisi väärin ja paikalleen pysähtymistä.

Jotenkin vain Tampereella tuo unohtuu. Aleksanterin koulun takapihalla tekisi mieli huutaa, että miksei täällä kukaan pelaa pesistä, vaikka aurinko paistaa ja sora on kuivaa!!

Tampere

Onneksi on ystävät, joiden kanssa voi hyvillä mielin vanheta. Ei hävetä yhtään muistella menneitä. Etenkin kun vielä sentään suunnitellaan myös tulevia. Ihanaa olisi päästä saman ruokapöydän ympärille useamminkin parantamaan maailmaa, pohtimaan elämänmenoa, hölpöttelemään, antamaan vertaistukea, kikattelemaan ja nauttimaan hyvästä ruuasta ja juomasta seuran lisäksi. Mutta hyvä näinkin!

Tampere Tampere

Ja kyllä – kaiken tämän keskellä mietin myös tämän armaan blogini kohtaloa. Melkein outoahan se olisi, jos ei näin pitkän blogiuran aikana koskaan tulisi ajatelleeksi, että mitä jos lopettaisi. Mihin ihmeeseen sitä oikein käyttäisikään ne kymmenet ja taas kymmenet tunnit, jotka on mennyt bloggaamiseen? Ajatus aiheuttaa melkein huimausta.

Tiedättekö mihin päädyin? No, totesin, että lopetan bloggaamisen aivan tasan sillä hetkellä, kun elämääni tulee jotain antoisampaa, hauskempaa, luovempaa, palkitsevampaa ja hienommalta tuntuvaa tekemistä! Ja ei, Homelandin katsominen ei todellakaan täytä kriteereitä.