Ravintolasuositus Turkuun: BLANKO

torstai 27. heinäkuu 2017

Ruisrock-viikonloppumme Turussa ei ollut aivan pelkkää festarointia. Lauantaina kävimme nauttimassa tukevan lounaan Blankossa ennen päivän hulinoita. Kyllä sitä yhden kerran festareitten aikana on ihana saada syödä oikein pöydän ääressä istuen. Haha!

Voin suositella erittäin lämpimästi Blankoa kaikille mutkattomasta mutta herkullisesta ruuasta pitäville. Huolella valitut raaka-aineet ja asiantunteva valmistus tekevät annoksista erittäin hintansa väärtejä.

Itse päädyin pitkähkön pohdinnan jälkeen puhvelimozzarella-tomaattipastaan, joka oli kaltaiselleni tomaatinrakastajalle aivan täydellinen nappivalinta. Jo pelkästään tuon pastan vuoksi hinkuan takaisin Turkuun mahdollisimman pian.

Tinni tilasi punaisen peston ryydittämän lammaspastan, vaikka olikin kahden vaiheilla, ottaisiko saman annoksen kuin minä. Aikaisemmat ihanat kohtaamiset lammaspastan kanssa painoivat valintahetkellä enemmän – eikä tälläkään kertaa ollut aihetta muuta kuin hyristä tyytyväisenä.

Seurueemme nuoriso tilasi lankkupihvin ja argentiinalaisen lammasvartaan. Molemmat vakuuttivat olevansa supertyytyväisiä valintaansa. Ja hyviltä ne näyttikin.

Palvelu rennosti ja mutkattomasti sisustetussa Blankossa on ystävällistä, asiantuntevaa ja siihen nähden, että paikka oli osin Ruisrockin ansiosta pullollaan väkeä, myös varsin rivakkaa.

Mitä enemmän laitan itse ruokaa kotona sitä tärkeämmäksi itselleni on tullut ravintolavisiitin kokonaiselämyksen toimivuus. Siinä mielessä kokonaisuus Blankossa on kyllä ihan huippuluokkaa. Miljöö, palvelu ja ruoka ovat kaikki linjassa keskenään ja ehdottomasti visiitin väärti.