Lämmin talvisalaatti uunissa paahdetuista vihanneksista, mangosta, lehtikaalista ja fetasta

keskiviikko 31. tammikuu 2018

Varsinaiseen salaattisesonkiin on vielä aikaa, mutta vaihtamalla osan salaattiaineksista uunissa paahdettuihin juureksiin ja vihanneksiin, tulee annoksesta juuri kylmään vuodenaikaan sopiva.

Sävyjä salaatin makumaailmaan tuo tuore mango ja fetajuusto. Ne lisätään paahtamisen loppuvaiheessa uuniin ja lopputulos on aivan mielettömän maukas! Suolainen feta ja makea mango täydentävät kasvisten ja juuresten makuja ihan täydellisesti. Lisäproteiinia ja mukavaa rousketta salaatiin tulee pannulla paahdetuista kurpitsansiemenistä.

HEDELMÄINEN LÄMMIN TALVISALAATTI

(4 annosta)

Ainekset:

  • 500 g brysselinkaalia (tuore)
  • 2 – 3 porkkanaa
  • 250 g parsakaalia (tuore)
  • 70 g baby-pinaattia (pikkupussi)
  • 100 g lehtikaalia
  • 1 iso mango
  • 150 g fetajuustoa
  • 1 dl kurpitsansiemeniä
  • oliiviöljyä
  • suolaa
  • mustapippuria myllystä
  • 2 – 3 rkl omenasiiderietikkaa

Valmistus:

  • Laita ihan ensimmäiseksi uuni lämpiämään 125 asteeseen.
  • Siivoa brysselinkaalit leikkaamalla siivu pois kannasta ja ottamalla pois rähjäiset päällimäiset lehdet. Paloittele neljään osaan ja laita leivinpaperilla päällystetylle pellille.
  • Pese porkkanat ja leikkaa muutamaan osaan. Laita brysselinkaalien kaveriksi pellille.
  • Huuhtele parsakaali ja kuori päällimäinen osa kannasta pois. Paloittele ja laita pellille.
  • Kääntele pari ruokalusikallista oliiviöljyä pellillä odottaviin kasviksiin. Ripottele päälle vähän suolaa ja laita uuniin 15 minuutiksi.
  • Paloittele fetajuusto. Kuori ja paloittele tuore mango.
  • Lisää feta ja mango uunipellille kasvisten sekaan ja anna olla vielä 10 minuuttia.
  • Paahda kurpitsansiemeniä kuivalla pannulla kunnes ne alkavat pullistua ja tuoksua hyvältä.
  • Pese ja kuivaa lehtikaali. Revi lehdistä sopivia pieniä palasia annoslautasille niin, että kovat lehtiruodot jäävät käyttämättä.
  • Jaa baby-pinaatti annoslautasille.
  • Jaa uunivihannekset annoslautasille salaattipedin päälle. Ripottele sekaan kurpitsansiemenet.
  • Pirskottele kastikkeeksi 1/2 rkl omenasiiderietikkaa, vähän oliiviöljyä ja mustapippuria myllystä.
  • Käy kimppuun!

Ihana raikkaan täyteläinen talvisalaatti valmistuu yllättävän nopsaan, vaikka varsinkin mangonpaloittelutaidoissa on allekirjoittaneella kovasti toivomisen varaa. Haha!

Yleensä tässä kohtaa kerron sopiiko ohje mielestäni food preppaukseen eli seuraavan päivän lounaslaatikkoon mukaan otettavaksi. Nyt täytyy kyllä sanoa, että lämmin talvisalaatti ei ole ihan optimaalinen tuohon tarkoitukseen, vaan varsinkin koostumus on parhaimmillaan ihan heti nautittuna.

Testasin kyllä yhdellä annoksella, miten lounaslaatikkohommat toimisi – ja aivan herkulliseltahan se maistui. Lämmitin uunikasviksia kevyesti mikrossa ja kokosin sitten annoksen lautaselleni. Vähän purutuntuma oli väsähtänyt, mutta ei niin paljoa, että se olisi makuelämystä himmentänyt!