5 taatusti toimivaa vinkkiä, miten pysyä lupauksissa

keskiviikko 16. tammikuu 2019

Tammikuu on nyt aika tasan tismalleen puolessa välissä. Kaksi viikkoa ei ole mitenkään erityisen pitkä aika, mutta veikkaisin, että varsin moni (itseni lisäksi) on jo aikamoisissa vaikeuksissa uudenvuodenlupauksiensa kanssa.

Joidenkin päätösten kanssa tuli aloitettua mahottomalla uholla heti vuoden vaihteen jälkeen. Valitettavasti ”nyt sitten aina” ja ”nyt sitten ei enää milloinkaan” -tyyppiset projektit ovat jo lähtökohtaisesti odotusarvoltaan aika kehnoja.

Sitten on niitä toisia lupauksia, joiden kanssa ajatteli aloittaa pehmeästi ja lempeästi – vain pikkuisin askelin edeten. Nyt kahden viikon jälkeen onkin sitten helppo todeta, että kun on oikein pehmoista höttöä muutostavoitteidensa kanssa, yhtään mikään ei muutu.

On jotenkin älyttömän konkreettista, kun ajattelee, että jos ei muuta mitään, mikään ei myöskään muutu.

Lehdissä yms. on usein vinkkejä siihen, miten voi pitää itse itselleen antamansa lupaukset. Valitettavasti niiden kohdalla ongelma on usein se, että lähtökohtana on abstrakti ja todellisuudelle vieras tilanne: ”aseta realistiset tavoitteet”. Siis mikä ihmeen realistinen tavoite?? Mistä sitä tavoitetta asettaessaan voi tietää onko se realistinen vai ei? Tuolla asenteella en olisi tehnyt ikinä yhtään mitään!

Eli tässä Mintun hyväksi havaitsemat, konkreettiset keinot pysyä lupauksissa ja saavuttaa tavoitteet – myös ne epärealistiset.

 1. Jaa tavoitteesi jokun kanssa (IRL tai online)

Mitä huikeampi, epärealistisempi tai isompi tavoite on kyseessä, sitä tärkeämpää on, että voit jakaa sen jonkun kanssa. Klassinen ohje on, että hanki treenikaveri, mutta mitä jos todella nauttii siitä, että saa olla yksin treenatessa (ruokaa laittaessa, akvarelleja maalaillessa, parempaa unta hakiessa – mikä ikinä se aktiviteetti olikaan, missä halusi tulla paremmaksi ja mitä halusi enemmän elämäänsä)?

Minun ohjeeni on, että hanki elämääsi joku, jonka kanssa voit jutella, vaihtaa kokemuksia, tsempata toisianne – vouhkata, jos siltä tuntuu. On niin paljon hauskempaa tavoitella omaa juttuaan kun voi jakaa sen samoin ajattelevien ihmisten kanssa ja tarpeen tullen hifistellä sydämensä kyllyydestä.

Eikä siinä mitään pahaa ole, jos haluaa nostella puntteja tai piirrellä kalligrafia jonkun kanssa yhdessä, mutta ei kannata masentua, jos sellaista kaveria ei löydy. Netissä on paljon kivoja porukoita ja yhteisöjä oli mielenkiinnon aihe käytännöllisesti katsoen mikä hyvänsä.


2. Tarkenna tavoitteesi ja tee se superkonkreettiseksi

Tärkeä vinkki erityisesti niiden uudenvuodenlupausten kohdalla, joiden kanssa ei nyt parin viikon aikana ole päässyt edes alkuun. Epämääräiset ”yritän olla enemmän läsnä tässä hetkessä (lasteni kanssa, partnerini suhteen, työpaikalla…) ja stressata vähemmän tulevaisuudesta” tai ”koitan mindfulness-hengittää aina hankalissa tilanteissa, että menettäisin harvemmin hermoni” (aka entinen ”lasken kymmeneen”) vaatii ehdottomasti tarkennusta, että pääkopalla on edes pieni mahdollisuus tajuta, mistä on kysymys.

Eli kannattaa miettiä, mikä oli se alkuperäinen syy, miksi ylipäätään tein lupauksen/päätöksen? Missä konkreettisissa tilanteissa siitä on hyötyä ja iloa? Tätä kautta on sitten helpompi asettaa tavoitteet konkreettiselle ja toteutuskelpoiselle tasolle. Oikealle toiminnalle.

Sama pätee kyllä periaatteessa konkreettisiin, mutta sitten kuitenkin epämääräisiin päätöksiin, klassikkoesimerkkeinä: ”lupaan treenata enemmän” ja ”haluan syödä terveellisemmin”.

Jos on treenannut aikaisemmin kerran-kaksi kuukaudessa, onko päässyt tavoitteeseen, jos nyt treenaa melkein joka viikko? Mikä on mittari ja mitä haluaa saavuttaa? Mikä on oikeasti tavoite?

Sama ruuan kanssa. Tavoitetta ei voi saavuttaa, jos se on vain epämääräinen mielenilmaisu jostain paremmasta, mistä ei oikeastaan tiedä itsekään, mitä se on. Useimpien tavoite on toki voida paremmin, mutta tarkoittaako se vatsan toimintaa vai vatsan pienentymistä? Konkretiaa kiitos!

 3. Vältä tavoitettasi sabotoivia tilanteita tai seuraa

Okei, nyt ollaan vaarallisilla vesillä – tiedän! Enkä todellakaan tarkoita, että kenenkään pitäisi vaihtaa koko ystäväpiirinsä, jos tavoitteena on tehdä pieniä parannuksia omassa elämässä. Mutta…

Sanoisin kuitenkin, että ehkä ei ole ihan täysin kokonaan väärin pikkuisen tsekata kenen kanssa sitä viettää aikansa. Esimerkiksi: jos olet tähän mennessä ollut osa toimiston ”lähdetään pizzeriaan syömään lounasta” -jengiä, ehkä voisi olla ihan mahtavaa tutustua ”salaatti + kävelylenkki lounaaksi” -kollegoihin. Tai lyöttäytyä mukaan siihen porukkaan, joka pelaa sählyä eikä siihen joka suuntaa AW:lle harva se ilta.

Ja haluan nyt siis korostaa vielä uudelleen, että en tosiaankaan tarkoita, että pitäisi luopua sen paremmin sosiaalisista kontakteista kuin elämän pikku iloistakaan. Tavoitteiden toteutumista kuitenkin tukee se, että tekee valinnat tietoisesti ja huomaa myös, että on olemassa muita vaihtoehtoja kuin se, mihin on tottunut.


 4. Pidä kirjaa edistyksestä (ja palkitse harkitusti)

Erityisen tärkeää elämäntaparemonteissa – oli ne sitten suuria tai pieniä, kaikissa vähänkään asbtrakteimmissa tavoitteissa ja lupauksissa, joiden vaikutus on hienoinen tai tulossa vasta pidemmän kehityskaaren jälkeen. Valitse itsellesi sopiva dokumentointitapa ja -frekvessi. Tärkeintä on, että epätoivon hetkellä (olet ihminen = niitä tulee) voit palata takaisin ja todeta, että jotain on tapahtunut.

On ihan supertavallista ja samalla jatkon kannalta erittäin vahingollista, että sitä ihan liian nopeasti turhautuu, kun tuloksia ei ala kuulua. Siksi on tärkeää, että koko homma tulee dokumentoitua. Itseasiassa siis myös väistämättä eteen tulevien takapakkien dokumentoiminen on todella hyvä. Mikään ei ole parempaa tsemppiä tulevaisuuteen kuin todeta, että vitsit tuostakin selvittiin!

Klassinen vinkki on palkita itseä kivalla tavalla, kun jokin osatavoite on saavutettu. En nyt täysin vastaan ajatusta, mutta olisin kyllä tarkkana, ettei se oikea maali katoa näkyvistä. Ettei tule sellainen olo, että ”aaargh, antaa olla, en edes oikeasti halunnutkaan niitä Louboutinin kenkiä”. Niin, koska homman ei pitänyt olla ollenkaan kysymys mistään kengistä – vaan Siitä Tavoitteesta.

5. Paloittele välitavoitteiksi

Taitaa olla ainoa klassikko-ohje, jonka kanssa olen täysin samaa mieltä. Mitä suurempi ja ”epärealistisempi” tavoite, sitä tärkeämpi on asettaa konkreettisia välitavoitteita. Ne tekee koko hommasta hauskempaa, edistymisestä selkeämpää (silti kannatan dokumentointia) ja palkitsevampaa (silti suhtaudun varsinaisiin ”väli-palkintoihin” suurella varauksella).

Kun ensimmäisen kerran aloin harjoitella maratonille, en ollut juossut tahi hölkännyt yhtä ainoaa lenkkiä lukion jälkeen – eli noin kymmeneen vuoteen. Olin toki muuten suht hyvässä kunnossa säännöllisen aerobicin ansiosta (kiitokset vaan Tampereen GoGo:lle), mutta juoksukuntoni oli aika lähellä nollaa. Ilmoittauduin Helsinki City Marathonille ja treeniaikaa oli aika tasan 10 kk. (Koska ”kultainen keskitie” ei ole vahvuusalueeni, en luonnollisesti edes miettinyt mitään Naisten kymppiä tai puolimaratonia. Se oli nollasta sataan samantien).

Ensimmäinen lenkkini oli pituudeltaan 2,5 km ja kävelin siitä puolet. Kymmenessä kuukaudessa treenasin näillä tässä kerrottuja metodeita apunani käyttäen (+ Juoksija-lehden maraton-treeniohjelmaa aloittelijalle) itseni sellaiseen juoksukuntoon, että aikani 4 tuntia 48 min on edelleen paras, mitä olen maratonilla juossut.

Enää en tavoittele maratonaikoja tai -matkoja, mutta metodit toimivat edelleen.

Kokemuksen syvällä rintaäänellä vielä yksi bonusvinkki: vältä hermoromahdusta tai periksi antamista, vaikka olisitkin lipsunut tai edistystä ei kuulu toivomaasi tahtiin.

Se on fakta. Jossain vaiheessa tulee takapakkia. Kukaan ei ole kone – tai ehkä ne huippu-urheilijat, supertaiteilijat ja muut erityisihmiset on ja siksi ne on just niitä. Mutta me tavalliset ihmiset ollaan tavallisia ja siksi lipsutaan, tehdään virheitä eikä pysytä suunnitelmissa. Vinkki: don’t freak out!! Eli juuri tällaisina hetkinä olisi tärkeää, että olisi olemassa jonkunlaista dokumentaatiota edes pienistä edistysaskelista.

Kantsii myös hengittää hetkonen ja palauttaa mieleen, mitkä olikaan ne perimmäiset syyt, jotka inspiroivat lähtemään tälle tielle. Sohvalla pötköttely ja Netflixin töllääminen kun ei sen kummempia haasteita aseta.

Piti vain pikaisesti kirjata ylös parit vinkit, mutta tästähän tuli melkein puolikas romaani! Haha!

Kaikille niille tiedoksi, jotka jaksoivat lukea tänne asti, että postauksen kuvat on viime viikonlopulta ihan tästä mun lähikotinurkilta ja tuohon viimeiseen kuvaan olen merkannut oman kotitaloni. Ja ei, kodistani ei ole merinäköalaa – ikkunat on toiseen suuntaan (mutta sitä ihmiset aina kysyy). Toukokuussa tulee 10 vuotta siitä, kun muutin tänne (uskomaton juttu sekin!) ja yhä vielä säännöllisesti olen ihan täpöillä hämmästyneen onnellinen, että oikeasti saan asua näin ihanassa paikassa!

Ei muuta kuin nokka kohti uusia tavoitteita ja enemmän oman näköistä elämää! <3


On aika laulaa, tanssia ja kasvaa

tiistai 08. tammikuu 2019

Blogosfäärissä ja someuniversumissa on käyty viime päivinä keskustelua uuden vuoden lupauksista puolesta ja vastaan. Mielipiteet vaihtelevat suunnilleen skaalalla: mitä järkeä on tehdä itselleen lupauksista koostuva vaatimuslista, kun elämä on muutenkin liian täynnä suorittamista ja lupaukset tuomittu rikkumaan -> unelmien ja tavoitteiden sanominen ääneen ja kirjoittaminen ylös tekee niistä konkreettisempia ja siksi helpommin saavutettavia.

Ymmärrän hyvin molempia näkökulmia ja tässä(kin) asiassa on mielestäni tietty tehdä juuri niin kuin itsestä parhaimmalta tuntuu.

Itse olen enemmän lupausten tekemisen kannalla. En kanna suorituspaineita siitä, saanko lupaukseni pidettyä vai en – ennemminkin kyseessä on ”tsemppilista” tai konkreettiseen kirjoitettuun muotoon laadittu lista asioista, joita haluan vahvistaa ja tuoda lisää elämääni.

Mintun vuoden 2019 lupaukset ja tavoitteet – TOP 10:

1. Opetella jälleen kuuntelemaan intuitiotani/mahanpohjatunnettani ja luottamaan sen ääneen.

Oivalsin viime keväänä tarot-kortit löydettyäni, että olen ajautunut pikkuhiljaa tilanteeseen, jossa yritän selittää ja perustella kaikki asiat, omat päätöksenikin, loogisesti järjellä. Eikä siinä mitään – järjen käyttö on toki sallittu, mutta yksinään siitä ei ole tiennäyttäjäksi.

2. Etsy-kaupan avaaminen kristallikoruja ja muita projekteja varten (yes – Go 4 it vol. 2 shop is back!!).

Aikoinani Tampereen yliopistossa kauppatieteitä opiskellessani yksi proffista sanoi: ”Kerran yrittäjä, aina yrittäjä”. Olin juuri silloin saanut taputeltua ensimmäisen yritykseni (jonka nimi oli Go 4 it...) ja selvinnyt hommasta suht ehjin nahoin. Vannoin, etten ikinä enää ryhtyisi moiseen puuhaan, mutta kuinkas sitten kävikään. Kolmas kerta on starttaamassa – tosin nyt vain harrastuspohjalta ja omaksi iloksi.

3. Kirjoittaa päiväkirjaa/kiitollisuuspäiväkirjaa joka viikko (vähintään).

Olen kirjoittanut päiväkirjaa siitä lähtien, kun olin 11-vuotias. Välillä on ollut pitkiäkin aikoja, että en ole tarttunut kynään. Pitkin matkaa on kohdalleni sattunut läheisiä, jotka eivät ole kunnioittaneet yksityisyyttäni sen vertaa, että olisivat jättäneet vuodatukseni lukematta – ja se jos mikä on omiaan hillitsemään kirjoitushaluja. Olen kuitenkin huomannut, että voin todella hyvin, kun voin tyhjentää kovalevyä paperille ja kiitollisuusasioita kerratessani muistutan itseänikin kaikesta siitä hyvästä, mitä elämässäni on.

4. Käydä läpi arkirutiinini ja miettiä, mistä voin ja haluan luopua, jotta aikaa jää enemmän niille asioille, joita oikeasti haluan tehdä.

Tavoitteenani on siis tunnistaa aikavarkaat, asiat, joiden tekeminen ei tuota iloa, mutta joihin kuluva aika on pois siitä, mitä haluan priorisoida. Klassisesti aikavarkaisiin lasketaan mm. television katselu ja netissä haahuilu. Ehkä ihan vähän voin allekirjoittaa tuon, mutta toisaalta tiedän myös kaipaavani ”iltanuotiota”, pään nollaamista esmes jotain Netflix-sarjaa tölläämällä tai unohtumalla hetkeksi Instagramin syövereihin. Kaikkea joutoaikaa ei voi rationalisoida pois – enkä kyllä haluaisikaan.

5. Enemmän tanssia!

Rakastan tanssia, mutta nykyään siihen tulee virallinen tilaisuus vain kerran, kaksi vuodessa. Valitettavasti valitsemani kuntosali ei tarjoa mitään tanssillisia treenimuotoja, Zumba-tunteja tai vastaavia, sillä ne toimisivat mainiosti korvikkeena. Nyt vain siis täytyy olla vähän luova ja keksiä, miten kaikin tavoin saan lisättyä tanssia elämääni. Säännölliset hikitantsut yksin olohuoneessa Beyoncen tahtiin toimivat nekin.

6. Lisää luontokokemuksia.

Haaveilen oikeasta vaelluksesta Lapin lumoavissa maisemissa, mutta sitä odotellessa haluan vihdoin tutustua laajemmin takaoveltani alkavaan Nackareservatet-nimiseen kultakaivokseen.

7. ”Mintun ompelimon” paluu.

Vihdoinkin saan kotiini kunnollisen, pysyvän työpisteen ja tavoitteena on verestää vanhat ompelutaidot (sekä karsia hiukan edelleen massiivista kangasvarastoa). Päätin, että haluni saada tosi fancy ja sisustusbloggaritasoinen työpiste ei saa hidastaa projektia – ja tilasin ihan perus työpöytä- + laatikostohässäkän IKEAsta. Lupaan kuvia toteutuksesta, kunhan saan kamppeet toimitettua kotiin ja rakennettua paikoilleen.

8. Haluan auttaa ja olla hyödyksi.

Tiedän, että ensin pitää pukea happinaamari itselle ennenkuin voi auttaa muita, mutta juuri nyt tuntuu siltä, että avuksi ja hyödyksi oleminen auttaisi itseänikin. En vain oikein tiedä, miten tämän toteuttaisin. Hyväntekeväisyysjärjestötkin kuulemma arvostavat enemmän rahaa kuin hyväntahtoisia tumpeloita pyörimässä jaloissa muka auttamassa.

9. Laulaa omaksi ilokseni.

Partioaikoina lauloimme paljon ja äitinä, kun olin päävastuussa harrastuskuljetuksista, hoilottelin menemään autossa. Viime kesänä vietimme ihanan ja ikimuistoisen saunaillan ystävättärieni kanssa Roineen rannalla Saarikylissä. Kotimatkalla lauleskelimme autossa vanhoja viisuja, Juicea, Hectoria, Hassisen Konetta (Rappiolla!) ja mitä näitä nyt on, pitääksemme kuskin hereillä. Homma oli niin hauskaa ja vapauttavaa, että vieläkin hykertelen sitä ajatellessani. On siis ihan pakko keksiä joku keino, miten pääsen laulamaan säännöllisesti.

10. Älä osta mitään vuosi.

Olen ennenkin ollut rajoittanut tietoisesti osteluani ja varsinkin historiallisesti pidän itseäni hyvin maltillisena shoppailijana. Nyt parin viime vuoden aikana tilanne on kuitenkin päässyt karkaamaan hiukan käsistä ja siksi innostuin MouMou Iinan Älä osta mitään -haasteesta. Itse ajattelin sisällyttää haasteeseen vähän enemmän kuin pelkästään muotiin ja pukeutumiseen liittyvät asiat. Esim. kosmetiikan ja kotiin liittyvän sälän (hei kodintekstiilit ja Utima Thule -astiasarja…) ostaminen on kohdallani eskaloitunut pahemmin kuin vaatteiden tai muun muotiin liittyvän.

Tässä lupauslistani top kymppi. Muitakin toki on, kuten omistaa enemmän aikaa luovuudelle, opetella akvarellimaalausta ja kaunista käsinkirjoitusta. BuJo-hommailu on terapeuttisempaa kuin Pokémon Go:n pelaaminen, mutta nyt pitää sitten ihan erikseen pitää huolta siitä, että varsinaisen kuntosalilla suoritetun varsinaisen urheilun lisäksi käyn myös tekemässä happihyppelyitä ja pieniä kävelylenkkejä ihan muuten vain.

Tietty toivon myös osaavani pitää parempaa huolta itsestäni. Viime syksyinen pitkittynyt stressipiikki ja sen aiheuttama totaalinen väsymys on vielä hyvin muistissa. Ei tässä on teräsnaisia, vaikka miten niin kuviteltaisiin.

Itsestä huolehtimisen osa-alueita on toki kaikki nuo ylempänä mainitut jo, mutta voisin lisätä vielä sen, että yritän minäkin karsia tarpeetonta sokeria ruokavaliostani, koska olen ihan käytännössä huomannut kroppani reagoivan nykyään ihan selkeästi aika pieneenkin määrään. Tosin miksikään puritanistiksi on todellakaan aio enkä halua ryhtyä. Selkeimmät ja ehdottomimmat heipat sanon pakastepitsoille, jotka syksyn stressiaikana salavihkaa hiipivät satunnaisesta paheesta vakituiseksi illallisvaihtoehdoksi.

Kaikenlaista muutakin olen hahmotellut kivempaa elämää ja hauskempaa vuotta 2019 ajatellen. Noloin asia (jota en oikeastaan edes kehtaa kertoa kellekään) on, että päätin nyt vihdoin yrittää deittailla ihan vilpittömällä mielellä. Skippaan Tinderin ja menen jollekin ”oikealle” deittisivustolle. Suhtaudun hommaan kepeällä mielellä, mutta tosissani – ja varaan aikaa siihen, että oikeasti ehdin tavata kiinnostavia tyyppejä.

En nyt ole mitenkään kärsinyt näistä lukuisista sinkkuvuosistani, mutta jos nyt aion ylipäätään joskus tavata jonkun niin kai se on aika alkaa laittaa niitä kuuluisia tikkuja ristiin…

Tosiaan ymmärrän uuden vuoden lupausten vastustajia, mutta itselleni tulee ihan pirisevän innostunut olo, kun katselen omaa listaani. Vitsi, miten kiva ja huippu vuosi tästä on tulossa!

(Kuvituksena Peetun Sailor Moonista nyt joululomalla napsimia kuvia. On se vain sievä pikku kisuliini!! <3 )


Tilinpäätös

keskiviikko 02. tammikuu 2019

Tein sitten minäkin Instagramin suositun ”Top 9” kuvakollaasin. Mikäs sen hauskempi tapa sukeltaa vielä kerran viime vuoden mukaviin huippuhetkiin.

Aika samoilla linjoilla olen Insta-seuraajieni kanssa: unelmieni matka L.A:in yhdessä Karkin kanssa oli huippuelämys vailla vertaa. Reilun viikon lomalta on riittänyt ammennettavaa koko loppuvuodelle.

Toinen tärkeä teema on armaat lapsukaiseni, nyt jo aikuiset Karkki ja Peetu. Aika huikeeta muuten, että Karkki oli vielä lukiolainen ja Peetu yläkoulussa blogin ensiaskelilla!

Koko viime vuoden suosituin kuvani on napattu ensimmäisenä iltana Santa Monicassa, vain pari tuntia sen jälkeen, kun saavuimme majapaikkaamme. Pitkästä lennosta ja aikaerosta huolimatta halusimme ensimmäisenä nähdä meren.

Pastellinen auringonlasku peilaa hyvin silloisia fiiliksiämme (miinus suolistossa kurniva nälkä!). Olo oli samanaikaisesti raukean levollinen, pirisevän odottava, kiitollinen ja myös hiukan hämmentynyt – voiko tämä tosiaan olla totta vai uneksinko vain?

Toiseksi suosituimman kuvan credsit kuuluvat ystävälleni Antille. Minttu 19 vee ja kampaus mallia moppi. I say no more.

Aika hauskaa, että suosituimpien kuvieni kärkipaikkoja pitää sekä ihan ensimmäinen että kaikkein viimeisin kuva L.A:stä.

Emme hengailleet kovinkaan paljoa biitsillä, lyhyeen lomaan piti sisällyttää niin valtavasti näkemistä ja tekemistä, että emme mitenkään ehtineet. Viimeisenä päivänä piti kuitenkin käydä käräyttämässä nahka Santa Monica Beachilla. Voin kertoa, että hankkimani ”rusketusraidat” ovat edelleen selässä näkyvissä. Kuvanottovaiheessa ei kuitenkaan vielä kirvellyt!

Yksi vuoden ehdottomia huippukohtia oli Beyoncen & Jayz:n OTR II konsertti! Hankittiin liput Karkin kanssa Peetulle 25 vee lahjaksi – ja saimme ikimuistoisen elämyksen koko porukka.

Kuvaan on mielestäni kaikin puolin onnistuttu vangitsemaan meidän iloisen odottavat fiilikset juuri ennen konsertin alkua. Eli kiitokset vain tuntemattomalle kuvaajalle. Lisäpisteitä takanamme klassista fiilis-selfietä säätävistä neidoista!

Tiedän, että Instagram pursuilee liimaisia inspiraatiositaatteja ja korneja tsemppi-iskulauseita. Olen kuitenkin sillälailla yksinkertainen, että tykkään monista lausahduksista ja usein ihan oikeasti saan inspiraatiota ja tsemppiä.

Välillä kohdalle osuu oikea helmi – niinkuin tämä tässä – ja se jää elämään mielen perukoille pitkäksi aikaa.

Ja sitten taas visiitti Santa Monica Beachille – tällä kertaa yhdessä Karkin kanssa. Merituulen tuivertamat hiukset ja loman levittämät hymyt. Ehdottomasti yksi vuoden 2018 huippuhetkiä.

Haha! Joo, kyllähän sitä iltamyöhään riekkuminen on nykyään aika teoreettinen vaihtoehto. Valitettavasti en kyllä ole edelleenkään mitenkään hyvä menemään ajoissa nukkumaan, mutta Netflixin tölläämistä tuskin luokitellaan millään mittakaavalla kovin wild & crazy -toiminnaksi.

Otin Karkista kuvia CV:tä varten, kun tajusin vanhemman tyttäreni, lakimiehen, näyttävän enemmän aikuiselta kuin monesti minä itse. Ylpeänä ja hämmentyneenä pistin kuvan Instagramiin. Jotain olen kai sitten kuitenkin onnistunut tekemään oikein, kun olen saanut näin upeat tyttäret!

Top ysiin päätyi myös potretti Peetusta viime vuoden uudenvuodenjuhlien asussa. Aika hauskaa, että yksi ensimmäisistä (ellei jopa ihan ensimmäinen?) vuonna 2018 Instagramissa julkaisemani kuva oli myös yksi suosituimmista!

Hiukan harmittaa, että Peetun tämän vuoden uusivuosi-asusta ei ole kuvaa. Pääsin todistamaan testivaihetta ja kokonaisuus vaikutti vähintäänkin lupaavalta. No, ehkä hieno asu pääsee vielä toistamiseen käyttöön niin, että olen paikalla kameroineni.

Tässä siis Mintun vuoden 2018 huippuhetket Instagramin suosituimpien kuvien perusteella.

Jotain jäi myös puuttumaan: vaikka Instagramin(kin) pitäisi olla kissojen valtakunta, yksikään karvakuonopotretti ei päätynyt pidetyimmän yhdeksän joukkoon. Selkeästi asia, johon tulee tehdä parannus tänä vuonna!

Mukana ei ole myöskään yhtään kuvaa, jossa olisi ystäviäni. Heidän olemassaolonsa on yksi hyvinvointini peruspilareista, joten sikäli Top 9 -listaus ei kerro täysin koko kuvaa vuoden highlightseista.

Listalta puuttuu myös yksi vuoden mieleenpainuvimmista elämyksistä, No Mind -festivaali, ihan siitä yksinkertaisesta syystä, että viikon mittaisella tapahtumalla oli ”mobiililaitekielto”. Lainausmerkeissä siksi, että ei siitä varmasti olisi mitään rangaistusta saanut, vaikka puhelimen kanssa olisikin heilunut. Itse en tuntenut kuitenkaan siihen tarvetta (vaikka miljöö olikin monin paikoin niin viehättävä, että Instagram olisi varmasti ollut hyvillään) – päinvastoin puoliväkisin määrätty sometuskielto tuntui suorastaan vapauttavalta.

Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin. Tummia sävyjä ja raskaita asioita väheksymättä tai unohtamatta, haluan kuitenkin keskittyä mieluiten kaikkeen valoisaan ja positiiviseen!


6 asiaa, jotka kaikkien pitäisi luvata itselleen

maanantai 19. helmikuu 2018

Vuosi 2018 on jo sen verran pitkällä, että hätäisimmät ovat jo varmasti ehtineet unohtamaan uuden vuoden lupauksensa. Allekirjoittaneen alkuvuosi on ollut täysin päinvastainen – raskaat ja hankalat haasteet yksityiselämässä (Lyhyesti: äiti on tosi pahasti kipeä. Avaan tätä kyllä enemmän, kun vaan jaksan. Ei se mikään salaisuus ole – ja uskon, että tämä on yksi niitä asioita, joissa yhteenkuuluvuuden tunne, olkoonkin virtuaalinen, voi auttaa meitä vanhenevien vanhempien lapsia jaksamaan) ja työelämässäkin on riittänyt haastetta toisensa perään.

Tämän postauksen pointti on, että olen jälleen – niinkuin monena aikaisempanakin vuonna – tehnyt liudan uuden vuoden lupauksia, jotka haluan jakaa teillekin. Olkoonkin nyt sitten pitkästi jo tämän vuoden puolella.

Lupauksieni perustana on kuuden kohdan self-care -ajattelu, jota aloin soveltaa jo viime vuoden puolella. Kokonaisvaltainen hyvinvointi on ainakin omasta mielestäni helpompi omaksua, kun sen jakaa pienempiin palasiin. Sellainen wellnes-käsitys, jossa puhutaan vain syömisistä ja liikunnasta – ehkä vähän rauhoittumisesta, luonnosta ja sen sellaisesta – on alkanut tuntua vieraalta, vaikka toki nuokin tärkeitä asioita ovat.

Jotenkin kuitenkin sellainen pelkästään omaan napaan tuijottaminen tökkii. Kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin kuuluu myös oma itse osana kokonaisuutta ja yhteisöä. Pelkkä papujen idättäminen ja jooga auringonlaskussa ei riitä täyttämään rinnassa olevaa tyhjää koloa.

Tänä vuonna lupaan pitää huolta tarpeistani kaikilla kuudella eri osa-alueella!

1. Fyysiset tarpeet

Hyvä ja laadukas ruoka, riittävä lepo, uni ja mahdollisimman monipuolinen ja antoisa liikunta. Hyvinvointiajattelun klassisin osa-alue, jossa riittää aina petrattavaa. Toisaalta kultainen keskitie lie tässäkin se parhain.

2. Sosiaaliset tarpeet

Porukkaan kuulumisen tunne, kanssakäyminen ihmisten kanssa. Ystävien tapaaminen on ihan ykkösasia, mutta haluaisin löytää myös muita kanavia tähän – ehkä joku uusi harrastus, joka ei olisi yksinään suorittamista..

3. Henkisyys

Tunne tarpeellisuudesta, kiitollisuus, koko homman mielekkyys (big picture). Kiitollisuuspäiväkirja 2.0 (eli aloitan jälleen kerran) on jo työn alla. Lisäksi haluan sitoutua auttamaan, mutta alkuvuosi on tosiaan ollut sen verran raskas, että tässä en ole päässyt vielä ajatusta pidemmälle.

4. Emotionaaliset tarpeet

Omien tunteiden kunnioittaminen. Terveiden rajojen asettaminen ihmissuhteille, mutta toisaalta pitäisi myös opetella ottamaan vastaan tukea ja supportia.

5. Itsensä kehittäminen

Taide, lukeminen, uteliaisuus ja uuden oppiminen. Haluan viedä vähintään kerran viikossa itseni deitille ja tehdä jotain kivaa, käydä näyttelyissä, leffassa, maalata akvarelleja tai osallistua vaikka yliopiston avoimiin luentoihin.

6. Turvallisuuden tunne

Taloudellinen tasapaino ja turvallisuus sekä fyysinen ja henkinen turvallisuus – asioita, joita harvemmin otetaan esille, kun puhutaan kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista. Voin kuitenkin kertoa, että levollisuuteni on lisääntynyt exponentiaalisesti, kun aloin tehdä seikkaperäisen vuosibudjetin, jonka olen sitten jakanut kuukausittaiseksi taloussuunnitelmaksi.

Näiden tukikeppien kanssa jatketaan kohti tasapainoisempaa, iloisempaa ja rennompaa elämää!


Ripaus dekadenssia

torstai 04. tammikuu 2018

Joululoman viimeinen ilta alkaa pikkuhiljaa taipua kohti nukkumaanmenoaikaa. Ihan mahtavan ihanan pitkiltä onkin vapaat tuntuneet, vaikka olinkin viime viikolla välipäivinä töissä. Toimistohommailu ei tunnu koskaan ihan samalla tavalla stressaavalta ja uuvuttavalta, kun on käytännöllisesti katsoen ainoa officella. Päinvastoin on ihan mahtavaa, kun saa tehdä kaikessa rauhassa duunia ilman keskeytyksiä.

Päätin ihan tarkoituksella lopettaa lomailuni torstaihin. Ajattelin, että kun olen perjantain toimistolla, on maanantaina huomattavasti stressittömämpää aloitella ihan täyttä työviikkoa. Toinen syy on se, että Peetu lähti tänään illalla takaisin Uumajaan ja Karkki lähtee huomenna aamulla lomareissulle Kap Verdeen – eli ei ole sikälikään mitään erityistä tarvetta jäädä kotiin hengailemaan.

Juuri nyt tuntuu siltä, että olen saanut lomailla tarpeeksi. Kaikki univelat on kuitattu, olen saanut rentoutua sohvalla pötkötellen, viettänyt paljon ihanaa aikaa Karkin ja Peetun kanssa ja ulkoillut päivittäin keleistä riippumatta. Aika ihana fiilis, kun on sellainen olo, että vitsi, miten kiva mennä huomenna töihin!

Etukäteen varoittelin Peetua, että haluan ikuistaa kaikki neidon eri päivien asut, että voin esitellä niitä täällä teillekin. No, saldoksi jäi lopulta vain nämä tämän kuvasarjan kuvat uuden vuoden juhla-asusta. Hiukan harmittaa, että en saanut ikuistettua Peetun uutta upeaa 2nd hand talvitakkia. 50 – 60 lukujen taitteessa ompelimossa valmistettu villakangastakki on aivan mielettömän upea löytö uumajalaisen Pelastusarmeijan kirpputorilta.

Onneksi tässä on yhtä sun toista suunnitelmaa, joka tuo neitokaisen Tukholmaan vielä talven aikana, joten varmaan saadaan takkilöytö tännekin esittelyyn.

Näin tammikuussa harvat enää kaipaa hurjasti inspiraatiota juhlapukeutumiseen, mutta Peetun bileasusta saa hyvin ideoita myös vähän arkisempaankin asukokonaisuuteen. Etenkin samettinen kimono-aamutakkia muistuttava huitula voisi tuoda hauskasti vähän dekadenttia sävähdystä vaikka ihan toimistoasuun.

Mielestäni Peetun uuden vuoden juhla-asu oli muutenkin tosi onnistunut!

Erilaiset mustat pinnat, sametti ja nahka, tuovat elävyyttä, paljettipaita uuteen vuoteen sopivaa blingiä, rinkulakorvikset rimmaavat täydellisesti paidan kanssa ja kokonaisuuden kruununa Minimarketin nilkkurit, joiden koron, pohjan ja varren suun reptiili-kuosi matsaa ihanasti lämpimänkultaisiin yksityiskohtiin. Kullansävyisen meikin terästeenä huikean oranssit huulet.

  • paitta, Nelly
  • hame, Mintun ompelimo
  • kimono, H&M
  • kengät, Minimarket
  • korvikset, Weekday