Cover Up

keskiviikko 27. helmikuun 2008

Olin eilen melko erikoisen muoti-installaation julkistamistilaisuudessa. Installaation isä on Siv Støldal, norjalainen Lontoon Central St. Martinsissa kouluttautunut muotisuunnittelija. Hän on kuulemma tunnettu innovatiivisesta miestenvaatesuunnittelustaan. Täytyy kyllä tunnustaa, että Mintulle herra on ihan uusi tuttavuus – toisaalta miesten muotia tuleekin seurattua lähinnä naisten muodin sivutuotteena (sorry guys!!).

Støldalin installaatio, Cover Up, joka koostuu miesten takeista ja paidoista koristaa Drottningatanin Weekdayn julkisivua. Vaatteet ovat väriltään sinisiä, turkooseja, harmaita ja oransseja tarkoitukseenaan kuvata ylisuurennetun valokuvan pikseleitä. Installaation tarkoitus on kertoa, miten vaatteet vaikuttavat miljööseen, jonka ne peittävät. Takit ja paidat ovat kaiken lisäksi myynnissä ja taiteilija toivoo, että ihmiset, jotka niitä ostavat lähettäisivät hänelle kuvia, jotta hän pystyisi seuraamaan eri vaatteiden elinkaarta.
Tähän mennessä installaatio on jo ollut esillä mm. Lontoossa, Antwerpenissä, Kööpenhaminassa ja Reykjavikissä. Tukholmassa takit roikkuvat 6. maaliskuuta asti ja paikka on tosiaan Weekdayn julkisivu Drottningatan 63:ssa. Eli mitään mahtiponnistusta tämän taide-elämyksen nauttimiseksi ei tarvitse tehdä. :)


Vernissage

tiistai 26. helmikuun 2008

Pari viime päivää on tullut vietettyä pääasiassa neljän seinän sisällä viimeistä uppsatsia vääntäen. Aika juhlallista oikeastaan… tämän jälkeen kun on sitten jäljellä vain se iso G! Huuu!! Kotiverkkarit on vaihtunut välillä vain juoksukamoihin, joten pukeutuminen ei ole aiheuttanut varsinaisesti päänvaivaa, jos ei myöskään mitään suuria elämyksiäkään.

Tänään on Drottningatanin Weekdayssä norjalaisen taiteilija/suunnittelija Siv Støldalin tekstiili-installaation julkistamis- ja avajaiskekkerit. Itse tapahtumasta lisää myöhemmin, mutta Minttu on riemuissaan, kun sai erinomaisen tekosyyn pukeutua taas ”kaupunkivaatteisiin” ja mikä parasta: ulkoiluttaa ensimmäisen kerran uusia ratsareita!

  • hiekan väriset ratsastushousut, Monki
  • musta neuletakki, Zara
  • haalean vaaleanpunainen printtiteeppari, Monki
  • mustat kiiltonahkaiset nauhakengät, Pertti Palmroth

Melko arkiseen asuun tuo särmää ja bilehile-fiilistä paidan painatukseen matsaava punainen glitterivyö (Monki) ja TopShopin kullansävyiset glitterisukat:


Mansikkalan tilaus saapui

maanantai 25. helmikuun 2008
Kuusi arkipäivää sain odottaa Strawberrynetistä tekemääni tilausta. Ihan nopeaa toimintaa siis, vaikka aika tuntui paljon pidemmältä, koska tein tilauksen jo viikko sitten lauantaina. Eli kokonaisuudessaan tilauksesta toimitukseen kului yhdeksän päivää. No, joskus H&M:n tilauksia on saanut odottaa kuukausikaupalla, joten siihen verrattuna reilu viikko ei tunnu missään.

Tavarat oli pakattu huolellisesti ja kauniisti hopeiseen lahjapaperiin ja styrox-pehmusteisiin. Jopa ihan lähetyspakkauksen ympärillä oli sievä vaaleanvioletti silkkinauha. Jotenkin ilahduttaa, että nettikaupasta ostetut tavarat on pakattu sekä kestämään kovaa käsittelyä että sievästi!

L’Occitanen käsirasva oli vielä isompi pakkaus, mitä olin kuvitellut ja sekä Dermalogica että bonuksena tullut Stilan luomiväri vaikuttavat erittäin lupaavilta.
Prosessin ainoa miinus on se, että Ruotsin tullilaitos on näköjään huomattavasti niuhompi kuin Suomen. Reilun 10 euron tullit oli lätkäisty lähetykseen ja ekstra-bonuksena vielä 7 euroa jotain ”postin kuluja”. (Mitähän ihmeen kuluja postille tästä tulee? Lähettäjähän ne postimaksut yleensä maksaa…) Suomessa lähetykset tulevat kommenttien perusteella ihan helposti ilman tulleja. Mansikkalassa luvataan, että he maksavat takaisin, jos asiakkaalle tulee tulli- tai muita kuluja. En kyllä vain usko, että jaksan alkaa nähdä kovasti vaivaa ja lähetellä kuitteja Hong Kongiin yhden 10 euron takia…


Kevättä ilmassa!

maanantai 25. helmikuun 2008

Go 4 it vol. 2 Shopissa on nyt paljon uusia ihania kevätvaatteita. Peetu on ollut mukana valitsemassa myytäviä tuotteita ja mm. cool punainen nailonpusakka on Peetun ykkössuosikki. Mintun päivän asuissa tulette varmasti näkemään ihan kyllästymiseen asti Cheap Mondayn mekkomittaista jättipaitaa ja musta röyhelöpaita toimii erinomaisesti sekä kevyempänä bilepaitana että osana särmikkäämpää business outfitia, asustuksesta riippuen.

Monkin ratsastushousut ovat tällä puolen Pohjanlahtea aiheuttaneet lievää hysteriaa. Ja mikäs siinä – ihanasti Balenciaga-henkiset housut ovat todella hyvän malliset, ”ratsastushousumaisuus” on aika hillittyä eli malli ei ole leventävä ja sopii siten monelle erilaiselle vartalotyypille.

Kannattaa tsekata myös kynsilakka-osasto. Essien lakkavalikoimaan on tullut uutuutena rock chick Licorice-sävy. Testailin lakkaa viikonlopun aikana ja olen todella tyytyväinen laatuun ja syvän mustaan sävyyn. Vaatii tosin kaksi kerrosta peittääkseen kunnolla, mutta sitten lopputulos onkin ihan mahtava!

Blogiputiikin uutuudet:


Shoppailupäivä

sunnuntai 24. helmikuun 2008
Kauniin keväisen päivän kunniaksi päätettiin viettää Peetun kanssa oikein perusteellinen shoppailupäivä eilen. Eli siis sellainen päivä, että kierrellään putiikeissa, nautitaan kaupungilla kuljeskelusta, katsellaan ihmisiä ja istuskellaan kahvilassa, mutta ei välttämättä osteta mitään. Oikeastaan tavoitteena oli tsekata kauppojen kevätmallistoja ja saada vähän tuntumaa siihen, millaista tarjonta mahtaa olla.

Kuva: Olen kyllä kuullut sanottavan, että kenkä on kuin karamelli, mutta tämä vie kyllä voiton! :D

Ehkä keväisen lämmin ja aurinkoinen ilma huijasi meitä luulemaan, että kevät on pidemmällä, mitä se itseasiassa onkaan. Aika monissa kaupoissa nimittäin talvialet jatkuivat edelleen (miten ihmeessä talvikamaa riittää edelleen??) ja kevätvaatteita oli aika niukasti esillä. Vinkkinä voin kertoa, että Söderissä Krukmakargatanilla sijaitsevassa Nitty Gritty -putiikissa on edelleen paljon merkkivaatteita hyvässä alessa. Esim. Fifth Avenue Shoe Repair, Rodebjer, Cacharel (aivan mielettömän cool musta lyhyt untavatakki mm..) ja Dries van Noten -asuja tankokaupalla 70 % alennuksella. Martin Margielan talvimallisto oli myynnissä puoleen hintaan.

Kannattaa myös panna muistiin Götgatsbackenissa keskellä Söderin parasta shoppailualuetta sijaitseva Bruno Galleria. Sieltä löytyy muutaman kivan putiikin (mm. American Apparel sijaitsee Bruno Gallerian kyljessä…) lisäksi erinomainen kahvila, joka tarjoaa herkullisia lounasannoksia, erinomaista lattea ja loistavan näköalan tsekkailla shoppailukierroksella olevia tyylikkäitä ihmisiä.
Kuva: Peetun lounas koostui chilihunajalla maustetusta vuohenjuustopatongista ja salaatista, Minttu söi katkarapu-dumblingseja (sellaisia olmin värisiä nyyttejä, jotka ovat ihan mielettömän hyviä!!).
Mintun shoppailupäivän saalis oli valtavasti vaikutteita ja hyvää mieltä sekä melkein yhdet kengät TopShopista… Tiedän yhden toisen bloggarin, joka tuotatutti työkaverillaan samaiset nilkkurit, mutta violettina. Itse olen himoinnut eniten vaalean beigen värisiä kenkiä kevätasujen kaveriksi ja näiden yksilöiden puuta ja läpinäkyvää pleksiä yhdistelevät korot ovat kerrassaan herkulliset. Kengät eivät kuitenkaan olleet alessa ja noin 150 euron hinta tuntui jotenkin paljolta juuri tällä hetkellä.Kuva: Nilkkureissa on vetoketju takana varressa ja pehmusteet päkiän alla. Yllättävän mukavat siis jalassa melkoisen korkeasta korosta huolimatta.
Peetu löysi itselleen kirpparilta nätin ruudullisen flanellipaidan, jonka on tarkoitus toimittaa kevyen takin virkaa, kun ilmat vielä vähän lämpenevät. Ruutupaidasta tulee kuvia myöhemmin, kunhan Peetu palailee kotiin tjejmiddagilta.