Balmain SS 2009

maanantai 29. syyskuu 2008

Olen harakka. Ei, olen nostalginen harakka. Mitään muuta selitystä en keksinyt sille, että Christophe Decarnin Balmainille suunnittelema mallisto keväälle 2009 iski välittömästi tajuntaan aiheuttaen hykerryttävää iloa ja mielihyvää. Etäisesti kasarihenkinen mallisto pursuilee niukkoja niitein ja hopeaverkkostydeemein kuorrutettuja pikkumekkoja, rispattuja pillifarkkuja ja rokkaavia jakkuja. Ja katsokaa nyt noita sandaaleja!!! Niitti- ja kristalliremelein kieputetut ihanuudet pelastaisivat asun kuin asun!

Pinkki-hopeinen nauhamekko voisi olla vähän turhan hurja taloyhtiön pihajuhliin, mutta ehkä mekon mukana tulee kutsuja tapahtumiin, jossa sitä voi käyttää…





Huolettomat, mielellään näkyvästi kulahtaneet pillifarkut, simppeli toppi tai t-paita, retee niitein koristeltu jakku ja näyttävät niittiremmisandaalit. Look, joka menee taatusti himaan vähän kotoisemmissakin ympyröissä.

Tsekkaa koko mallisto: Balmain spring summer 2009


Maanantai-arvonta, Indiska-huivi!

maanantai 29. syyskuu 2008

Syyskuun viimeinen maanantai…

Ensi kevään mallistojen näytöskuvia selatessa ei voi välttyä huomaamasta, että yllättävän monet tarjoavat perinteisiä syysvärejä currya, okraa, faluröd- ja muita syksyisiä punaisia myös kevääksi. Kannatan vaatteiden monikäyttöisyyttä enkä varsinaisesti oman musta-harmaan garderobini kanssa harrasta erillisiä syys- ja kevätasuja. Siitä huolimatta tuntuu jotenkin oudolta ajatus tiilenpunaisesta kevätneuleesta… Vaikka onhan toisaalta tänä syksynä paljon hehkuvaa syyspinkkiä.

Tämän viikon maanantai-arvontakysymys/gallup liittyy väreihin ja värien sesonkisidonnaisuuteen:

Mitä väriä et pukisi päällesi mistään hinnasta? Onko sinulla värejä tai tiettyjä vaatteita, joita et värin vuoksi ”voi” pitää väärän sesongin aikana, vaikka periaatteessa muuten voisitkin?

Kaikki maanantain aikana tämän postauksen kommenttilaatikkoon vastanneet osallistuvat viikon palkinnon arvontaan, joka on:
Indiskan cool kukkahuivi! Löytyy myös Mintun garderobista – tsekkaa täällä ja täällä. :)

Vastausaikaa on maanantaihin keskiyöhön asti. Voittaja ilmoitetaan täällä blogissa tiistai-iltana, jonka jälkeen voittajalla on torstaihin aikaa ilmoittautua. Perjantaina arvotaan tarvittaessa uusi voittaja.

Entiseen tapaan on mahdollisuus tuplata voittotsäänssinsä laittamalla linkin arvontaan omassa blogissaan. Koska vastausaikaa on vain yksi päivä, pitäisi linkinkin osua maanantaille. Linkistä kannattaa laittaa maininta kommentteihin, että osaan tehtailla kaksi arpalippua.

Tämän maanantain kysymys on siis:

Mitä väriä et pukisi päällesi mistään hinnasta? Onko sinulla värejä tai tiettyjä vaatteita, joita et värin vuoksi ”voi” pitää väärän sesongin aikana, vaikka periaatteessa muuten voisitkin?


Downtown Brown

sunnuntai 28. syyskuu 2008

Olen ollut tänään tosi reipas ja raivannut koko pihan syyskuntoon! Tuli niin sievän näköistä, että tiedä vaikka hankkisin pari syyskukkasta ”ruukkupuutarhaani”. Pihahommat saivat kynnet sen verran roisiin kuntoon, että palkitsin itseni perusteellisella huollolla ja uudella kynsilakalla. Essien Downtown Brown sointuu täydellisesti fiilikseen. Me so happy!

PS. Maanantai-arvonnan voittaja Peotra löytyi, joten uusinta-arvontaa ei tarvita. Huomenna aamulla on taas uusi arvonta. Tällä kertaa luvassa ei ole meikkipalkintoa vaan yksi juttu, joka on vilahdellut täällä blogissakin… ;D


Kirjoittanut Indieplace KLO 16:11 Kommentit pois päältä artikkelissa Downtown Brown

TUNNISTEET:

 

Päivällisvetimet

sunnuntai 28. syyskuu 2008

Suomityttöjengi miehineen oli eilen kylässä. Tosi mahtavaa nähdä ihan koko porukalla ja kaikessa rauhassa! Tai no, nuorimmaiset suomitytöt aiheuttivat pikkuisen hässäkkää, mutta niinhän sen kuuluu mennä! ;D

Peetu kuvaa ja Minttu antaa ajo-ohjeita puhelimessa…

  • mekko, Cheap Monday
  • sukkikset, H&M
  • kengät, Scorette
  • kaulakoru, Pilgrim
  • kynsilakka, Essie Bahama Mama


Peetu posettaa ja Minttu kuvaa…

  • t-paita, Gina Tricot
  • hame, H&M
  • kirkkaanvihreät sukkikset (uudet!), H&M
  • vyö, Mintun vanha
  • kynsilakka, Essie Sole Mate


Etsintäkuulutus!

lauantai 27. syyskuu 2008

Hokasin justiinsa, että viime maanantain Maanantai-arvonnan voittaja ei ole ilmoittautunut. Eli huhuu nimimerkki

PEOTRA!!

Arvontatulokset tuli sattuneesta syystä ilmoitettua vähän epäkaupallisessa postauksessa, joten ei ihme, jos tuo on mennyt ohitse. Yhteystiedot voisi siis lähettää edelleen osoitteeseen go4itvol2@gmail.com.

Periaatteessa itse laatimieni erittäin tiukkojen sääntöjen mukaan uusi voittaja arvotaan, jos voittajasta ei ole kuulunut torstai-iltaan mennessä. Tänään Mintulle tulee vieraita, joten uusinta-arvontaa ei ehtisi kuitenkaan järjestää. Varmasti on ihan ookoo, jos Peotra saa huomiseen sunnuntaihin klo 15.00 asti aikaa ilmoittautua? Sitten arvon uuden voittajan ja ilmoitan sen sunnuntai-iltana. Ok?


Kirjoittanut Indieplace KLO 15:04 Kommentit pois päältä artikkelissa Etsintäkuulutus!

TUNNISTEET: