Tänään tapahtui…

torstai 30. lokakuu 2008

Kaikki loppuu aikanaan… Blogimatkalaiset ovat jo laivalla matkalla takaisin kotiin. Täytyy tunnustaa, että teki aika mielettömästi mieleni hypätä jonkun matkalaukkuun tai muuten vain sujahtaa mukaan laivalle. Ihan vain saadakseni olla hiukan pidempään mahtavassa seurassa.

Tajusin juuri, että kamerassani on reissulta noin (eikun tasan…) 347 kuvaa. Arvatkaapas kuinka monessa esiinnyn itse? Tasan yhdessä!! Haha! No ehkä niitä ilmestyy aikanaan johonkin muuhun blogiin (kiitos mielellään sitten niitä sieltä edustavammasta päästä ilman kaksoisleukaa tai pömppömahaa… ;D).

Kuvia torstailta:
Salla hotellin respassa tikkana ja ajoissa lähdössä kohti päivän seikkailuja. Jostain kumman syystä kävi aika pian selväksi, että eräät olivat aina ajoissa ja eräät myöhässä. No names… ;D
Jenni löysi hauskan tuliaisen Grandpasta. En kerro minkä, ettei yllätys paljastu… vaikka lahjan saaja tuskin lukee blogiani. ;)
Anna-Mariaa haastatellaan SVT:n suomenkielisiin uutisiin.
Nelliina ja Tuhlaus TopShopissa. Mintun matkaan eksyi taas yksi Kate Moss -malliston paita – tällä kertaa luonnonvalkoista sifonkia pienin tummanharmain sulkapainatuksin. Tiedän kyllä, etten ala näyttää Kate Mossilta, vaikka pukeutuisinkin hänen nimeä kantavaan mallistoon, mutta jotenkin nuo vaan nyt toimivat! Muitakin ostoksia kertyi, tosin aika maltillisesti. Yritän saada kuvia aikaiseksi huomenna päivänvalossa, niin ovat enemmän edukseen. Ne ostokset siis. (Ihan niinkuin eräät olisivat pikkuisen väsyneitä – sen verran sekavaa tekstiä.. ;D)

Hei Hei…
Viking Linen terminaalissa. Haikeat jäähyväiset… Tulkaa pian takaisin!!!


7 Responses to “Tänään tapahtui…”

  1. Anonymous sanoo:

    heippa!noista kuvista joita olet lähetellyt kamerastasi,oletko huomannut että kun niitä klikkaa isommaksi puhelinnumerosi näkyy :/

  2. Anonymous sanoo:

    Mun pitäisi varmaan piipahtaa Tukholmaan taas pitkästä aikaa. Siellä on nimittäin hyviä ruokapaikkoja paljon. Terv. kylteri

  3. Minttu sanoo:

    Anonymous: Ai näkyy vai? Öh – en ole huomannut! No, ei mulla mikään salainen numero ole muutenkaan…

    Anonymous: Jeps, kyllä täältä mainioita ruokapaikkojakin löytyy. :)

  4. Kristina / Look.fi sanoo:

    Kuulostaa ja näyttää hauskalta reissulta, paljon olette ehtineet tehdä lyhyessä ajassa. :)

  5. MouMou sanoo:

    Kiva kuva, kun melkein kaikilla on hassu ilme!:D

  6. Anonymous sanoo:

    Ei näy puhelinnumero, se numero taitaa olla kuvan numero (joka tosin näyttää aivan puhelinnumerolta).

  7. Minttu sanoo:

    Kristina: Reissu oli ainakin mun mielestäni oikein onnistunut ja kaikki jaksoivat olla reippaalla mielellä, vaikka ohjelmaa oli välillä aika paljon. :)

    MouMou: Hauska nähdä lisää kuvia kaikilta!!

    Anonymous: No niin siltä se munkin mielestäni näyttää. Ainakaan puhelimeni ei ole soinut mitenkään ylimääräisesti. ;D