Minttu <3 Barcelona!!

lauantai 22. marraskuun 2008

Terkkuja Barcelonasta!! Kaiken matkustussähläyksen jälkeen meillä on ollut tänään täällä aivan ihana päivä! Juttelin vähän aikaa sitten Peetun kanssa puhelimessa ja Tukholmassa on kuulemma pakkasta ja lunta maassa 30 cm. Koko viime talvena ei ollut enempää… No, täällä on ollut aurinkoinen päivä ja +19 astetta lämmintä! Vietettiin melkein koko päivä rantsussa kävellen, auringosta ja leppeästä merituulesta nauttien. Aaah, mitä onnea!!

Nyt ollaan hotellilla käymässä ja lepuuttamassa koipia iltaa varten. Miäs on himoinnut kunnon pihviä, kun on sitä mieltä, että Espanjassa kuuluu syödä pihviä, joten semmoista siis on ohjelmassa. Eilen illalla, kun vihdoin oltiin täällä, noin kolme tuntia aikataulusta myöhässä, syötiin paikalliseen tyyliin tapaksia. Herkullista, mutkatonta ja erilaista.

Tämä päivä alkoi kuitenkin kansainvälisissä merkeissä…
Vaikka siellä sun täällä onkin tullut reissattua, en ole koskaan ollut paikassa, jossa olisi Starbucks. Täällä niitä on näköjään useampiakin ja koska meille ei kuulu hintaan hotellin aamiainen, vaadin päästä aamukaffelle ihan kulman takaa löytyvään Starbucksin kahvilaan.
Jee, jättikahvi ja kolmioleipää aamiaiseksi! :)
Peilin kautta kuvaaminen on kai muotibloggarin perustaitoja. Tästä kuvasta voi bongata paitsi Mintun (m:n ja a:n välistä) myös miähen lukemassa karttaa…
Satamassa. Voi mieletön, mitä veneitä!
Päivänasukuvausta rantahietikolla… Sujuu aika hyvin. :)

  • jakku, H&M
  • teeppari, Filippa K
  • nahkahame, Mintun ompelimosta
  • ballerinat, Rizzo
  • laukku, Marc by Marc Jacobs


Ballerinat pärjäsivät kohtuullisesti rantsukenkinä… ;D Mitä sitä ei tekisi taiteen vuoksi… He he!
Iltapäivällä oli vielä ihan pakko saada Starbucksin special-joulu-kahvi-kirsikka-kermavaahto -jutska. Ei maistunut juuri yhtään kahville, mutta oli tosi hyvää! :)


10 Responses to “Minttu <3 Barcelona!!”

  1. Avatar tuike sanoo:

    Mukavaa että on ihanaa! Oli muuten Sharm el Sheikissäkin Starbucks (ja mäkkäri ja Hard Rock Cafe ja KFC jne.), joskaan sitä ei tullut testattua. Meilläkin oli kohtalainen sääefekti kun palattiin kotiin: Egyptissä lähtiessä lämpöä about 29 ja uitiin ennen lähtöä vielä lämpimässä altaassa – kotiin palatessa yöllä Tampereella pakkasta ja lumi maassa ja seuraavana päivänä pulkkailtiin pihalla…Rattoisaa reissun jatkoa ja terkut myäs miähelle!

  2. Avatar Ssu- sanoo:

    Uu, ihania kuvia, kelpais loma mullekin! ;)

  3. Avatar MouMou sanoo:

    Äh, en edes kerro, kuinka kateellinen olen!:D

  4. Avatar Rea sanoo:

    Ihania matkakuvia! Mieli alkaa niin tehdä ulkomaille ja Starbucksin aamiaselle, nam :)
    Ihanaa loppulomaa!

  5. Avatar Spots sanoo:

    oih, barcelona. se vie sydämen kertalaakista… katukaupalla kenkä- ja vintagekauppoja. suosikkikaupunkini, kiistatta.

    jos pidätte pitsasta, niin etsikääpä käsinne la veronica. semmoista pitsaa ei saa italiastakaan. :-)

  6. Avatar Anonymous sanoo:

    ihania kuvia! oikein rentouttavaa loppulomaa :)

  7. Avatar heini sanoo:

    Eiks vaihdettas hiuksia :O??<3

  8. Avatar Henna sanoo:

    ihania kuvia! pääsispä itekki jonnekki :>

  9. Avatar S I L V E R sanoo:

    Oi. Kuvista tulee niin mieleen mun oma matka.. =)

  10. Avatar Minttu sanoo:

    Tuike: Kiitti! Täällä kanssa kahlailtiin pikkukengissä lumihangessa, kun vihdoin päästiin kotio… ;D

    Ssu-: Oli kyllä ihana loma! :)

    Moumou: Hihi! :)

    Rea: Kiitos! (vaikka nyt ollaankin jo kotona lumisessa Tukholmassa)

    Spots: Barcelona on kyllä ihan mahtava kaupunki! Tosin shoppailut jäivät vähän testaamatta tälä reissulla…. ;D

    Anonymous: Kiitos!!

    Heini: Hihi! Kiva jos tykkäät! :)

    Henna: Suosittelen kyllä Barcelonaa, jos reissua mietit! :)

    Silver: No varmaan! Eihän sun Barcelonan reissusta ole kovin kauaa edes. :)