Onmii – korut järjestykseen!

torstai 28. toukokuu 2009

Koruvalikoimani ei tätä nykyä ole kummoinenkaan. Käyttökorujen laatikossa lojuu muutamia ketjuja, kaksi eripituista helminauhaa, pari muuta kaulakorua ja kevyt setti rannekoruja + noin kolme paria korviksia. Vaatimattomasta määrästä huolimatta koristukset onnistuvat sotkuuntumaan toisiinsa todella lahjakkaasti ja kiireessä jonkun tietyn ketjun nappaaminen on sula mahdottomuus, sillä mukana seuraa koko klimppi muuta sälää. Olen jo pitkän aikaa miettinyt, miten korut saisi pysymään edes jonkunlaisessa järjestyksessä.

Pari rempseää norjalaisrouvaa ovat kehittäneet varsin mielenkiintoisen ratkaisun pukukorujen säilytykseen. Onmii -niminen säilytysjärjestelmä käsittää reikäisen läpinäkyvän levyn sekä reikiin omien tarpeitten mukaan sijoiteltavia maidonvaaleita ripustuskukkasia.
Muovinen säilytyshommeli sulautuu melko hyvin taustaan ja päästää korut oikeuksiinsa. Valitettavasti ensimmäinen assosiaationi pohjalevystä oli raastinrauta ja sittemmin tuo mielikuva ei ole jättänyt…
Ripustuskukkaset on valmistettu mukavan joustavasta kumimaisesta materiaalista ja suunniteltu siten, että myös sormusten ja korvakorujen säilytys Onmii-levyllä onnistuu.
Idea sinänsä on mielestäni ihan mainio. Vaikka ripustuskukkasten valmistaminen kotikonstein ei taida olla mahdollista, voisi perusideaa soveltaa kunnon tee-se-itse -henkeen. Jonkun tukevan levyn voisi päällystää kivalla kankaalla ja sitten ruuvata siihen erilaisia koukkuja ja renkuloita korujen ripustamista varten… Hmmh… Taidanpa alkaa tuotekehitellä ideaa! ;D
Esittelytehtävissä olevat kauniit korut on valmistanut kultaseppä Karin Junzell. Yllättävä ja kaunis on rispatusta ja palmikoidusta thai-silkistä valmistetut nauhat. Tuotakin ideaa voisi soveltaa omissa jutuissa. Vaikuttaa siltä, että DIY-kategoriaan on pitkästä aikaa tulossa täydennystä!


Karkin lakkiaismekko on valmis!!

torstai 28. toukokuu 2009

Pikkuisen taas suunnitelmat muuttuivat matkan varrella, mutta nyt Karkin lakkiaismekko on vihdoin valmis. Lopputulos on mielestäni oikein onnistunut – pikkusen Miu Miu -henkinen mekko sopii Karkille erinomaisesti. Ja onneksi neito on itsekin oikein tyytyväinen!

Image and video hosting by TinyPic

Image and video hosting by TinyPic

Image and video hosting by TinyPic

Kapea silkkinauha vaihtui mustaksi ripsinauhaksi vyötäröllä, helmasta tehtiin alkuperäistä suunnitelmaa leveämpi ja kukkaset jäivät pois. Niinkuin vähän aavistelinkin, Karkki ei paljon kukkasista perusta. Fornarinan keveät sandaalit sopivat asuun täydellisesti ja huomenna, kun on Karkin koulun utspring, nähdään, miten ylioppilaslakki matsaa kokonaisuuteen!


Shoppailutrendejä

keskiviikko 27. toukokuu 2009

Olin tänään kuuntelemassa mielenkiintoista luentoa tulevaisuuden shoppailutrendeistä. Luennolla puhui Torbjörn Nordqvist vähittäiskaupan brändin hallintaan erikoistuneesta BAS Brad Identity -yrityksestä. Edes taloudellisen taantuman aikana kulutus ei lopu, mutta selkeitä muutoksia kuluttajien käyttäytymisessä on kuulemma havaittavissa. Ostosten toivotaan antavan statusta kuten ennenkin, mutta hiukan eri tavalla. Vahvimmat trendit Torbjörn Nordqvistin mukaan ovat eettinen status, kestävä suunnittelu, uudenlainen kierrätys, minimalistinen luksus, karheus ja tarinat tuotteen takana.

Eettinen status

Laadukasta designia ja korkea muotoilun taso yhdistyvät kierrätysmateriaaleista valmistettuihin tuotteisiin tai luksus-ekologiaan. Tärkeää näyttää omalle viiteryhmälle, että on valmis satsaamaan paljonkin rahaa hankkiakseen eettisesti hyväksyttäviä tuotteita.

Kestävä suunnittelu
Ajatonta suunnittelua, muotia, joka elää yli useamman sesongin. Perusajatuksena, että hankitaan vähemmän, mutta laadukkaampaa ja vältellään runsasta kuluttamista. Edellisten sesonkien vaatteiden käyttäminen uudella tavalla muuttuu arvoksi sinänsä.

Uudenlainen kierrätys

2nd hand tuotteista valmistetaan uusia uniikkeja tuotteita tai tehdään kuten esimerkiksi Acne, joka muokkaa vanhoja mallistojaan uudelleen uniikeiksi yksittäiskappaleiksi.

Minimalistinen luksus
Isot valmistajan logot ovat pannassa samoin pröystäilevät, helposti tunnistettavat yksityiskohdat. Minimalistisuus ja laatu ovat tärkeämpiä.

Karheus
Karkeita ja yllättäviä materiaalivalintoja, joiden avulla saadaan kuitenkin aikaan vaikutelma ylellisyydestä. Viimeistelemättömiä pintoja ja esim. sisustuksessa betonia, alumiinia ja paljasta tiiliseinää.

Tarinat tuotteen takana
Tärkeää, että työn jälki näkyy ja käsityöläisyyttä arvostetaan. Kunnon tarina antaa tuotteelle enemmän hohdetta kuin esim. se, että joku julkkis omistaa saman tavaran.


Hattu juttu

keskiviikko 27. toukokuu 2009

Aloitin tämän ihanan aurinkoisen keskiviikon Dagmarin ja päivittäistavarajätti ICA:n tarjoamalla ekologisella aamiaisella. Pressitilaisuuden tarkoituksena oli esitellä Dagmarin ja ICA:n yhdessä WWF:n kanssa ensi syksyksi suunnittelema kampanja. Lyhyesti tiivistettynä: Dagmar on suunnitellut ICA:lle kassin, jonka tuotosta osa menee WWF:lle.

Aamun asuun liittyi pieni ongelma. Olen varannut kampaajan täksi iltapäiväksi, joten hiusten peseminen aamulla ei tullut kysymykseen. Pressitilaisuudessa sitä kuitenkin mielellään olisi edes kutakuinkin freesi. Peetu lupasi söderkids-popparihattuaan lainaksi ja muu asu on suunniteltu sen mukaan. Printtiteepaidan ja vetskarihameen oli tarkoitus himmentää epäedustuskelpoisten hiusten peitoksi vedetyn huopahatun seriöösiä ilmettä.

Image and video hosting by TinyPic

Aivan mielettömän ihanaa, että aurinko paistaa ja on lämmintä ja kesäistä! Perinnepuukkarit ovat näköjään kasvaneet jalkoihini kiinni – muita kenkiä en paljoa ole viimeaikoina käyttänyt. Kyseenalainen saavutus tyypiltä, joka jaksaa tilittää huippukorkeitten korkojen ylivertaisuutta! No, sen verran puolustukseksi, että yritän vähän säästellä sekä jalkoja että etenkin nilkkoja lauantain maratonia varten.

Image and video hosting by TinyPic

I luv my sunglasses!!

Image and video hosting by TinyPic

Filippa K:n pikkulaukku on ihan törkykätsy silloin, kun ei halua kantaa niska jumissa puolta omaisuuttaan mukana. Tilaihme nielee sisäänsä välttämättömimmän: puhelimen, avaimet, huulikiillon, T-bana-kortin ja luottokorttikotelon. Sekä tietty pötkön Lakrisalia, pienen peilin, nenäliinoja ja kameran!

Image and video hosting by TinyPic

Kynsilakkana sormen kynsissä edelleen cool Rock Star Skinny Essieltä ja varpaan kynsissä saman sävymaailman, mutta muutamaa astetta tummempi Midnight in Moscow OPIn valikoimista.

Image and video hosting by TinyPic

Aamulla esitelty yhteistyökassi on mielestäni varsin onnistunut. Dagmarin suunnittelema printti on sukua heidän ensi syksynä omassa mallistossaan esittelemälle vahvoista ja itsenäisistä naisista inspiraationsa saaneelle kuviolle. Voin kuvitella, että ekologisesti tuotetusta Fairtrade-puuvillasta valmistettua kassia tulee käytettyä ainakin kauppareissuilla, mutta todennäköisesti nyt kesällä myös uimarantareissuilla etc.

Image and video hosting by TinyPic

(Tukka on joo tosiaan ihan kauhee… Ajattelin muuten leikata vino-otsiksen vaihteeksi. Saahan sen sitten vedettyä suoraksi, jos ei viihdy.)

No entäs se hattu!?

Image and video hosting by TinyPic

En ole ikinä ollut hattu-ihmisiä. En vaikka miten olisi muotia. Jotain olkihattuja tms. kesävirityksiä olen omistanut elämäni aikana, mutta muuten pipa on ainoa päähine, jonka vedän järkeni suojaksi, jos sää niin vaatii. Ja lenkillä pitää olla lippis. Lumilautaillessa ja maastopyöräillessä päässä on tietty asiaan kuuluva kypärä, mutta niitä ei kai lasketa päähineeksi?

Image and video hosting by TinyPic

Voin kertoa, että hattu jäi kotiin. Maailma ehkä selvisi siitä, että olin ihmisten ilmoilla pesun tarpeessa olevan tukan kanssa…

Päivän soundtrack:


Och du undrar…

tiistai 26. toukokuu 2009

Mainiota Minnan-päivää kaikille Minnoille ja miksei samalla ihan kaikille muillekin! (Tällaisena päivänä sitä on niin helppo olla höveli… ;D)

Loistavan upea kesäpäivä auringonpaisteineen olisi melkein riittänyt nimpparilahjaksi, mutta Söderin kierroksella poikkesin Pet Soundsissa ja ostin lipun Where the Action is -festareille! Jeee!! Vähänkö hianoo!
Festareitten esiintyjälista vaikuttaa vähintäänkin lupaavalta. Ihan eniten eniten odotan Pretendersiä, joka oli joskus muinoin ykköslemppari, vaikka viime aikoina sitä ei olekaan paljoa tullut kuunneltua ja Duffya, jonka ”löysin” vähän jälkijunassa vasta viime syksynä, mutta koukkuunnuin hetpaikalla.
Tukholman yliopiston alueella järjestettävä festari on passeli vähän mukavuudenhaluisemmallekin musadiggarille. T-banalla pääsee kätsysti perille ja yöksi kotiin omaan punkkaan nukkumaan. Onhan sitä aikoinaan tullut telttailtua kuravellissä, nukuttua koulumajoituksessa lattialla pelkän viltin päällä ja mitä kaikkea vielä. Just nyt tuntuu kuitenkin loistavalta kombinaatiolta nauttia hilpeästä festaritunnelmasta ja sivistyksen tarjoamista mukavuuksista, ilman että kummastakaan tarvitsee oleellisesti tinkiä.