Shoppailuvinkkejä Tukholmaan – City

keskiviikko 27. tammikuu 2010

Tässä vähän shoppailuvinkkejä Tukholman kävijöille. Lähinnä vinkit on tarkoitettu ensi viikonlopun Blogimiittiristeilijöille, mutta ehkä muutkin saavat näistä jotain iloa. Ensimmäisessä osassa pyöritään keskustan alueella.

Kun SOUK Drottninggatanilla lopetti, keskustan muotishoppailu muuttui kertaheitolla haastavammaksi. Sergelintorin läheisyydestä, osoitteesta Hamngatan 37 löytyy varsin monipuolinen ostoskeidas Gallerian.

Gallerian

Galleriassa sijaitsee mm. Tukholman keskustan nykyisin ainokainen TopShop, joka taitaa olla aika monen vierailukohdelistalla…

Hamngatanilla, ihan Galleriaa vastapäätä sijaitsee iso H&M:n liike. Tiedän, että monet Blogimiittiristeilijöistä tulevat paikkakunnilta, joiden Henkkamaukoista ei löydy Trend-mallistoa. Tuolta sitä löytyy…:)

PUB & Beckhams

Hötorgetin ympäristö on cityn herkullisinta shoppailualuetta. Torin reunalta löytyy kivasti uudistettu PUB-tavaratalo, jonka valikoimissa on monia mielenkiintoisia uudehkoja pohjoimaalaisia designereitä. Tänä viikonloppuna tavaratalossa on lisäksi esillä Beckmansin muoti- ja mainossuunnittelulinjan opiskelijoitten töitä otsikolla ”In a perfect world”.

Hötorgetin reunassa kulkee Kungsgatan, jonka varrella – ihan kiven heiton päässä itse torista – on mm. American Apparellin, Weekdayn ja Bik Bokin putiikit. Drottninggatan risteää Kungsgatanin juuri siinä kohdassa, missä sijaitsee Weekday ja Bik Bok. Jos lähdet tästä kohtaa kulkemaan Drottninggatania pohjoiseen eli pois keskustasta päin, löydät muutaman korttelin päästä uuden ison Beyond Retron liikkeen osoitteesta Drottninggatan 77. Mikäli taas lähdet kohti etelää osuu matkasi varrelle iso Zara, kaikenlaisia pikkuputiikkeja, H&M HOMEn ihka ainokanen liike, Feet First -kenkäostoskeskus ja Åhlénsin tavaratalo.

Monki
Hötorgetin toisesta kulmasta lähtee Sergelgatan-niminen katu kohti Sergelin toria. Tuon lyhyen kadunpätkän varrelta löytyy mm. keskustan iso Monki ja tiedän ainakin edellisillä blogireissulla monien ihastuneen ruotsalaiseen MQ-ketjuun, jonka yksi putikeista sijaitsee melkein Monkin vieressä osoitteessa Sergelgatan 16-18.

Rakentelin pienen kartan muutamine maamerkkeineen tuolle alueelle. Tulkaa ihmeessä laivalla kysymään, jos tarvitsette tarkempia ”ajo-ohjeita”!


Näytä Shoppailuvinkkejä City isommalla kartalla


Infoa Blogimiittiristeilystä ja muutakin hässäkkää…

tiistai 26. tammikuu 2010

Oh noes, millasta menoa viime päivät ovat taas olleet! Ensinnäkin ihana, ihana Blogimiittiristeily ja sen järkkäilyt on ottanut oman aikansa. Lisäksi heti Blogimiittiristeilyn jälkeen pärähtää käyntiin Tukholman muotiviikko – ja nyt alkuviikosta on pitänyt hikipäässä sovitella aikatauluja sun muita. En tosiaankaan halua missata yhtä ainoata näytöstä!

SFW kutsuja

Työn alla on shoppailuvinkkejä juuri Blogimiittiristelyn osanottajia ajatellen. Huomisen ja ylihuomisen aikana on tulossa ainakin cityn, söderin, luksusshoppailijan ja ekoshoppailijan minioppaat. Vinkeistä on varmasti hyötyä muillekin Tukholman kävijöille, joten stay tuned for more… :)

Kaiken tämän myllerryksen keskellä olen onnistunut hävittämään anonyyminurkan tunnarini jonnekin, joten tässä vielä Blogimiittiristeilyn päivitetty ohjelma. Ohjelmaa saa laittaa eteenpäin, koska kaikki eivät varmaan tätä mun blogiani lue ja kun nyt juuri en pääse sitä meidän omalle foorumillekaan laittamaan.

Blogimiittiristeilyn osallistujien lähtöselvitys on tosiaan avoinna jo klo 14 – 15 ja olisi mahtavaa, että kaikki mahdolliset tulisivat paikalle jo tuolloin. Sen jälkeen on itse tapahtumaan ilmoittautuminen + goodie bagsien jako (voin kertoa, että ihan mielettömät on tulossa!!! :)) laivan kokousosastolla.

BLOGIMIITTIRISTEILYN OHJELMA

Perjantai 29.1.2010

14.00–15.00 lähtöselvitys avoinna

14.30–15.30 ilmoittautuminen tapahtumaan laivan kokousosastolla

14.30–20.00 näytteilleasettajien esittelypisteet avoinna

16.30 tervetulosanat ja ohjelman esittely by Minttu Paakkulainen

17.00 luento & workshop: päivän asukuvien ottaminen ja vinkkejä poseeraukseen sekä perusniksejä kuvankäsittelystä ja kameran asetuksista. Valokuvaaja Kristina/Look.fi -blogista ja valokuvaaja Veera/Tyyliä metsästämässä -blogista

18.00 luento & workshop: kasvojen korostusvinkkejä & irtoripsien kiinnittäminen. Meikkitaiteilija Saara/Tiptoes -blogista

Lauantai 30.1.2010 (paikallista aikaa)

16.00–16.45 Tax-free-myymälässä yksityistilaisuus blogiristeilyyn osallistujille

17.00–20.00 näytteilleasettajien esittelypisteet avoinna

17.30 paneelikeskustelu: blogien kommentointi ja ilkeät anonyymit, paneelissa mukana bloggaajat Stella (sori Stella, että jäit ensin pois! My bad!!), Kristina, Veera, Saara, MouMou, puheenjohtajana Minttu Paakkulainen.

19.00 ARVONTA kaikkien palautteen jättäneiden kesken


Did You Hear About the Morgans?

maanantai 25. tammikuu 2010

Käytiin viikonloppuna Peetun kanssa katsomassa Hugh Grantin ja Sarah Jessica Parkerin tähdittämä romanttinen komedia Did You Hear About the Morgans?

Tykkään tosi monenlaisista elokuvista – kaupalliset kohellusleffat, spektaakkelit, syvälliset draamat, jännittävät seikkailupätkät ja jopa ennalta-arvattavat romanttiset komediat toimivat. Varsinkin, jos tarinassa, näyttelijäsuorituksissa, dialogissa, kuvaustyylissä tai jossain muussa on jotain uutta tai näppärää. Valitettavasti Did You Hear About the Morgans ei sisältänyt mitään näistä.

Did you hear about the Morgans?

Tarina sinänsä on aika hauska. New Yorkissa menestyvää cityelämää viettävillä Morganseilla on paha aviokriisi. Ikävien sattumien vuoksi he joutuvat todistajien suojeluohjelmaan ja heidät sijoitetaan syvälle keskilänteen pikkuriikkiseen kyläpahaseen. Jo ikiaikaisesta ”Villi Pohjola” -sarjasta tutut kuviot piintyneiden kaupunkilaisten ongelmista keskellä ei-mitääniä jaksava kieltämättä hauskuuttaa, vaikka Hugh Grantin epäonnistunut halonhakkuu ja SJP:n hankaluudet lypsyllä ovat ehkä vähän liiankin ilmiselviä.

Morgans

Hugh Grant ja SJP tekevät kyllä parhaansa pitääkseen tempoa yllä. Molemmilla tosin on niin vahvat omat tyylit, että välillä ei oikein muistakaan, mitä elokuvaa sitä olikaan katsomassa. Varsinkin Hugh Grant tuntuu esittävän ihan itseään, lukemattomista vastaavista leffoista tuttua vähän epävarmaa, aavistuksen sarkastista, asioita töksäyttelevää, hurmaavaa hönttiä. Toisaalta juuri sellaisenahan me hänet haluammekin??

SJP Hugh Grant

Jokin kuitenkin mättää. Henkilöt jäävät kaukaisiksi eikä juoni jaksa liikuttaa. Muutamat hauskat dialoginpätkät saavat toki huulet hymyyn, mutta kokonaisuus on haalea ja keskinkertainen.

sivuosat

Parasta elokuvassa ovat monet mainiot sivuosat. Mad Men sihteerikkö esittää leffassa SJP:n supertehokasta sihteriä antaumuksella. Lisäksi seriffi ja hänen vaimonsa, joiden luokse onnettomat Morganit sijoitetaan turvaan, ovat aivan mainioita, samoin pikkukylän mörkki ravintoloitsija.

Niinkuin niin monissa muissakin keskinkertaisissa leffoissa, myös Did You Hear About the Morgans?:in parhaat palat, sujuvimmat repliikit ja hauskimmat kohtaukset on napsittu vauhdikkaaksi ja suorastaan melkein nautittavaksi traileriksi…


And the WINNER is….

lauantai 23. tammikuu 2010

Hillittömästi kiitoksia kaikille, jotka äänestitte muotibloggaria Tukholman muotiviikolle!

Kisasta tuli kutkuttavan jännittävä ja voin kertoa, että loppumetreillä kärkijoukossa tapahtui yhtä sun toista pientä myllerrystä. Lopulta kuitenkin voitto meni varsin selkeällä äänten enemmistöllä upealle, muotitietoiselle, pidetylle blogille… tattararaaa (=fanfaareja ja jännitysrummutusta!):

AURORAN HENKARIT!!

Auroran henkarit

Mielettömästi onnea voittajalle!! Todella mahtavaa saada Aurora ja hänen valitsema toinen muotibloggari tänne Tukholmaan!

Äänestysvastauksissa ei edellytetty perusteluja, mutta aika monet niitä silti jättivät. Tässä muutama ote Auroran kannattajien mielipiteistä:

”Olen inspiroitunut ideoista ja tyylistä, jota ihana Aurora blogissaan esittelee.”

”Annan luottavaisen, painavan ja ehdottoman vahvan ääneni fiksulle naiselle, joka olisi muotiviikon bloggarina juuri omiaan: kiinnostunut, innostunut, perehtynyt, hyvä kirjoittaja.. paras!”

”Oman ääneni annan ilman pientäkään epäilyksen poikasta Auroran Henkareiden Auroralle.”

”Auroran kirjoittama blogi onnistuu jokaisella käyntikerrallaan inspiroimaan ja jokaisesta tytön kirjoittamasta sanasta on selvää, että tässä todella on ihminen, joka tietää mitä tekee ja mitä pukee päällensä! Mielestäni kielitaitoinen ja muodin uusimmista piirroista aidosti kiinnostunut ja tietoinen Aurora olisi ihan ehdoton ja samalla Suomen muotiblogimaailmaa parhaiten edustava bloggaaja:)

Tätä kilpailua ei pitäisi ratkasta se, kuka bloggaajista on lukijoiden mukaan ” ihanin” vaan se kuka on tällä aihealueella paras. Aurora on.”


Viimeinen tsäänssi vol. 2

perjantai 22. tammikuu 2010

Go 4 it vol. 2 -putiikin suuri talviale on käynnissä enää tänään perjantaina ja huomenna lauantaina! Elikkäs hurry up, jos edulliset ostokset kiinnostavat!!

Rakel Top

Klassisen alen loppurysäyksen kunniaksi olen lisännyt aleen uusia tuotteitta ja muutamat herkut ovat saaneet iloksenne kunnon lisäalen!

Tsekkaa kaikki aletuotteet täällä: ALE -40% – 50% !!

Ja tosiaan – huomenna lauantaina voi vielä tehdä aletilauksia. Sitten on uuden kevään aika!